Miksi vaietaan ?

media hoi !

A-Studion henkilökunta on välittömästi kutsuttava töihin kesälomilta ja asia on selvitettävä pohjiaan myöten.

Eräs ministeri saattaa nimittäin olla huijari. Hän on merkinnyt kotisivuillaan olevaan CV:hensä olevansa ylioppilas. Nyt on herännyt epäily tiedon luotettavuudesta. A-Studion toimituksessa olisi jo tapahtunut suurhälytys - kaikki toimittajat olisi hälytetty juhannuslomilta penkomaan asiaa jos kyse olisi Keskusta-taustaisesta ministeristä.

Epäilys heräsi siitä (ja on levinnyt erääksi kuumimmista keskusteluaiheista nettipalstoilla), että ministeri Maria Guzenina-Richardsonin eduskunta-matrikkelista puuttuu kohta ”koulutus” kokonaan. Miksi hän on halunnut jättää tämän tiedon pois. Lehtihaastatteluissa hän on moneen kertaan maininnut käyneensä Helsingin suomalais-venäläistä koulua (SVK). Lisäksi hän on maininnut olleensa koulukiusattu venäläisen äitinsä vuoksi. Siinä on paha ristiriita. SVK:ssa opiskelee paljon oppilaita joilla jompikumpi tai molemmat vanhemmat ovat venäläistaustaisia. Sen vuoksi koulussa ei ainakaan sen asian vuoksi kiusata ketään.

Ministeri Lauri Ihalainenkaan ei ole ylioppilas, mutta ei hän sitä peittele. Eduskunnan matrikkelissa hänen koulutuksensa kohdalle on merkitty: ammattikoulu ja Työväen akatemia. On sellaisia kansanedustajia jotka eivät ylioppilastutkinnon jälkeen ole valmistuneet mistään oppilaitoksesta. Heillä koulutuksen kohdalle on merkitty: ylioppilas ja lisäksi koulu mistä valmistunut ylioppilaaksi. Guzenina-Richardsonilta kohta "koulutus" puuttuu kokonaan, MIKSI?

Tämä on vakavampi juttu kuin ensisilmäyksellä tuntuu. Tästä ei selviäkään venkoilemalla: "että mitä sitten (so what)? - elämänkoulu se on paras koulu". Elämänkoulussa pitää kuitenkin oppia ensimmäiseksi, että huijauksesta jää aina kiinni.


Kyse on VALEHTELUSTA! Jos ilmenee, että Guzenina EI OLE ylioppilas, hän on laittanut väärää tietoa kotisivullaan olevaan CV:hensä.


Se on PETOS ja vakava juttu. Ministerinvirasta tulee ihan varmasti välittömät potkut jos Ylioppaslautakunnan tiedostosta ei löydy varmistusta. Lähipäivinä Iltapapäivälehdet varmasti tsekkaavat asian. Ministerinä voi toimia vain hyvämaineinen henkilö eikä huijari sellainen ole.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hys hys

      painetaan villaisella, kannattaako tuota penkkoa ja kun tuo lautaläjän hakeminen kuluttaa niin resusseja ettei ole nyt siihen porukoitakaan

    • Tosi on

      Lautajaläjän hakeminen jatkuu kesälomienkin ajan koko henkilökunnan voimin ja Matti Vanhanen tullaan vielä naulaamaan postuumisti ristille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4731
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3463
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1528
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1453
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1266
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1172
    8. 164
      1060
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1058
    10. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      18
      1015
    Aihe