Tee parannus!

Uskova M

Luin jokin aika sitten edesmenneen David Wilkersonin Näky-kirjaa.
Tuli epätodellinen, oli jopa 'vainoharhainen' ajatus: onko tämä kirja todellakin kirjoitettu ja painettu 1970-luvulla.
Vai onko kirjan kustantaja painanut vuosiluvut kirjan alkulehdille tarkoituksellisesti väärin.
Kuinka joku on voinut tietää vuosikymmeniä sitten näin tarkasti mitä tapahtuu.
Esimerkiksi homojen valtaan nousu on asia joka on ennustettu hämmästyttävän tarkasti.
Homot ovat esimerkiksi Suomessa soluttaneet evankelisluterilaisen kirkon, ja käyttävät surutta valtaa sen sisällä.
Muutenkin homojen pyrkimys saada yhteiskunnan perusrakenteet hajalle ovat röyhkeydessään suorastaan pöyristyttäviä tänä päivänä.
Hyvä, että Suomeen on saatu sisäministeri, joka myös vastaa kirkollisista asioista, ja jolla on terveet ja raittiit näkemykset tästä asiasta.
Jos homojen marssilla oli mukamas paljon porukkaa, niin kyllä hengellisille kesäjuhlille kokoontuu kymmenkertaisia määriä ihmisiä, jotka uskovan vielä Jumalan Sanan niin kuin se on kirjoitettu. Ihmiset rukoilevat Suomen kansan puolesta ja hallituksenkin puolesta. Ja Jumala armahtaa vielä tätä kansaa.
Sillä totisesti, jos tämä kansa ei tee parannusta, niin tämä kansa hukkuu.
Mutta tee sinä, joka luet tämän, ajoissa parannus ja usko evankeliumi, niin saat syntisi anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.
Aamen. Jeesuksen nimeen, amen.

9

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on näreet

      Sinun pitäisi tasapuolisuuden nimissä lukea paljon muutakin kirjallisuutta, jotta saisit tasapuolisemman kuvan koko maailman tilanteesta. David Wilkerson edustaa vain ja ainostaan yhtä näkemystä, hyvin rajoittunutta vieläpä.

      Ei tämä kansa huku, eikä ihminen huku. Olet selvästi David Wilkersonin aivopesemä. Älä hyvä ihminen usko noin herkästi.

      • Uskova M

        mistä tiedät kuinka paljon olen ja millaista kirjallisuutta lukenut?

        Veikkaisinpa, että olen lukenut kirjallisuutta enemmän, laajemmin ja monipuolisemmin kuin esimerkiksi sinä.

        Joka tapauksessa huomattavasti enemmän kuin ns. keskiverto suomalainen kadunmies tai nainen.


    • näin on näreet

      En tosiaankaan tiedä, kuinka paljon olet lukenut, mutta päättelin sen aloituksestasi, koska noin herkästi olet valmis uskomaan yhden ihmisen totuuskäsitystä. Jos on palon lukenut erilaista henkistä kirjallisuutta, suhtautuu paljon kriittisemmin yhden ihmisen totuuteen, jota tämä David Wilkersonkin edustaa.

      Homot eivät muuten ole nousseet mitenkään "valtaan". He ajavat vain omia oikeuksiaan, joita uskonnolliset ja uskovaiset ihmiset niin pontevasti vastustavat. Homot eivät ole mikään uhka yhteiskunnalle tai kristilliselle tai hengelliselle ajattelulle, kuten nykyään yhä kiihkeämmin uskotaan. Tämä kristittyjen homovastaisuus saa nykyään jo naurettavia piirteitä. Aivan kuin yhteiskunnassa ei olisi miitään muuta parannettavaa. Yksi ryhmä - homot - saa kristityt takajaloilleen. Tätä minä en ymmärrä.

      • Tapakristitty

        Kristityissä ei ole mitään yleistä homovastaisuutta. Kaikki ihmiset ovat Jumalan silmissä samanarvoisia. Oikein uskovat kristityt tuomitsevat vain homouden harjoittamisen, joka harjoittaminen on Raamatun ja Jumalan mukaan synti ja josta pitäisi tehdä parannus. (Synnin olemuksesta ja syntiin suhtautumisesta on Raamatussa ohjeita ja käytännön neuvoja - ohjeet löytyvät kristityille Uudesta Testamentista ja soveltuvin osin Vanhasta Testamentista) Tätä asiaa on mm. Päivi Räsänen tolkuttanut medialle kerta toisensa jälkeen, mutta asia ei näytä menevän perille.


      • uskova M

        et voi esimerkiksi väittää vastaan siitä, että ev. lut kirkko on homojen soluttama.

        Tosiasioille et voi mitään.

        Jos et usko, ota asiasta selvää!


      • näin on näreet
        uskova M kirjoitti:

        et voi esimerkiksi väittää vastaan siitä, että ev. lut kirkko on homojen soluttama.

        Tosiasioille et voi mitään.

        Jos et usko, ota asiasta selvää!

        Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat sanoessasi, että ev.lut.kirkko on homojen soluttama. Itse en tunne aihetta kyllä kovinkaan hyvin, mutta tuo kuulostaa hurjalta väitteeltä ja tarvitsee kyllä lisävalaistusta.


    • Lucifer Homonen

      Olisit säästänyt aikaa ja vaivaa, jos olisit avauksessasi tuomiopäivänjulistuksen sijaan vain tiivistänyt asian ytimen, esimerkiksi näin:

      "Homot ovat kauhistus minulle. Tuomitkaamme heidät!"

      Luulisi, että aikuinen (?) ihminen kykenisi näkemään yhteiskunnassa suurempiakin huolen aiheita, kuin yhden seksuaalisen vähemmistöryhmän.

    • Anti-parannus

      "Tee parannus!"

      No TEE! Anna muiden homoilla.

    • viis viis

      Presidenttihän on suojelupyhimys ja piispat pyhimyksiä ja Jumalan yläpuolella.. Heitä pitää puolustaa enemmän kuin heteroita, joita uhkaillaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6409
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      82
      4905
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      104
      3169
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3002
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2215
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1606
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      94
      1181
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      338
      1175
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1086
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      864
    Aihe