Uusi hallitus
Putkosen ennuste on, että Suomi joutuu pian pääomittamaan myös Euroopan keskuspankkia.
– Silloin mätetään riihikuivia viisisatasia muutama junanvaunullinen Eurooppaan EKP:n holviin, Putkonen värittää.
Ja siitä seuraa Putkosen visiossa hallituksen kaatuminen. Ensi kesään mennessä joko pidetään uudet vaalit tai ainakin kasataan uusi hallitus, jossa myös perussuomalaiset ovat mukana.
– Eurooppa-politiikka joka tapauksessa muuttuu. Uusi hallitus on todennäköisempi kuin uudet vaalit, sillä perussuomalaisten pelko kuuluu Kokkolaan asti. Hallituskoalitio voi olla me ja sitten kaksi näistä muista kolmesta, siis kokoomus, keskusta tai SDP.
Putkosen ennuste on, että hallituksen muodostavat vain kolme isoa puoluetta yhden jäädessä pikkupuolueiden kanssa oppositioon.
– Kokoomuskaan ei ole out siitä hallituksesta. Jos poliittinen rohkeus riittää siihen, että kokoomus siinä tilanteessa myöntää suoraan virheensä aiemmassa Eurooppa-politiikassaan, sen kannatus voi jopa lähteä rajuun nousuun, hän arvioi.
Tsunami jatkuu
Perussuomalaisten tärkein tavoite on nyt vakiinnuttaa painoarvonsa suomalaisessa politiikassa. Se tarkoittaa Putkosen mukaan todennäköisesti Soinin asettumista ehdolle presidentinvaaleissa. Tosin saattaa puolue tulla myös Sauli Niinistön (kok.) taakse.
– Jos euro alkaa kaatua, voi tulla koalitioita, joilla tähdätään irtiottoon EU:sta. Silloin voi tulla tilanne, jossa Soini ei olisi meidän ehdokkaanamme. Mutta sellaista koalitiota ei nähdä, että perussuomalaiset olisivat Pekka Haaviston (vihr.) takana. Jos näin tapahtuisi, samalla aurinko alkaisi kiertää maata, Putkonen sanoo.
Vaalivoiton, "tsunamin", ylläpitämiseksi myös runsaan vuoden päästä pidettävissä kuntavaaleissa pitäisi onnistua. Perussuomalaisten tavoite on saada ehdokkaita joka kuntaan ja valtaosaan niistä vieläpä täydet listat.
Se voi onnistua, sillä eduskuntavaalien jälkeen ehdokashankinta on helpottunut paljon.
– Näin vastaavanlaisen tilanteen kantakirjademarina 1995, kun SDP sai suurimman vaalivoittonsa sotien jälkeen. Silloin alkoi ikkunoista ja ovista tulvia porukkaa, jotka kertoivat, että ovatkin itse asiassa olleet koko ikänsä demareita.
- Nyt taas on näkynyt, että kaappiperussuomalaisia onkin yllättävän paljon, Putkonen vinoilee.
TÄYSMUUTOS TULOSSA
2
67
Vastaukset
- Jotain tehdään
Ei olisi ihme jos joutuisimme pääomittamaan EKP:tä.Tästä ei tietenkään juuri "huudella",sillä niin epämukava aihe se näinä aikoina on.Mikäli näin joudutaan tekemään siitä ei haluta nostaa juurikaan keskustelua.Kaikki yritetään hoitaa poissa julkisuudelta.Varmaa on vain se ettei rahanmeno lopu,vaikka kriisimaiden tukeminen vähenisikin tulevaisuudessa,sillä meidän maksuosuuttamme tullaan takuuvarmasti korottamaan EU:ssa mikäli hallitus ei jyrkästi torju tälläisiä kaavailuja.Vain täysin kykenemätön hallitus antaisi maksuosuutemme nousta nykyisestä suuremmaksi.
- uusi hallitus
Tämä hallitus oli jo tuhoon tuomittu heti "tekovaiheessa".
Katainen halusi vain väksisn väntää hallituksen, jotta pääministerin salkku olisi varma. Omaa etua ajoi, sitä ei voi kukaan kiistää.
uudet vaalit olisi parempi vaihtoehto, koska perussuomalaiset olisivat silloin puikoissa ja Katainen on menettänyt jo kasvonsa ja kansa ei enää luota Kataiseen varsinkin näiden hallituspelleilyjen jälkeen. Epäonnistuneelle ei saa antaa enää mahdollisuutta silloin kun hallitus kaatuu, sehän olisi jo vitsi sinällään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760