Koska kalle

hoidat rästisi?

No niin kalle,nyt kun olet asettunut ansaitsemallesi vuorokausilevolle, voinet kertoa perusteluja vanhoihin rästiin jääneisiin väitteisiisi. Yksi mielenkiintoisemmista on tämä:

”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

Eli ajattelu on sinun mielestäsi ainetta, joten kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

Olet myös todennut palstalla näin:

”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Hui, hui…. Mutta kertonet minkälaisesta säteilystä on kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komusäteilyä;

      http://www.kalashnikov-music.com/kuvat/kalashnikov-kansi.jpg

      hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh..

    • Otetaan yksi asia kerrallaan.

      Vaadit Kallea kertomaan, että mistä yhdisteestä ajatusaine koostuu.

      Tiedätkö sinä, että mistä yhdisteestä mäntypuu koostuu?
      Entä koivupuu ja tammipuu?

      Niin, et tiedä vaikka tiedät niiden olevan ainetta.

      Miksi siis vaadit Kallelta tietoa ajatusaineen yhdisteestä?
      Perustele vaatimuksesi.

      Ja muistammehan vielä, että Hannu Rainesto, joka oli kommunistien kansanedustajaehdokaskin ja siis ainakin kommunistisen mittapuun mukaan viisas ja järkevä ihminen, on sanonut kaiken olemassaolevan olevan ainetta.

      ...................

      ....................

      • Yritähän uudestaan

        Hoida nyt rästisi, äläkä horise mitään muuta!
        Siis nämä: eli sinulla on selvittämättä, että mistä yhdisteestä väittämäsi ajatteluaine koostuu sekä minkä tyyppisestä säteilystä väittämäsi sosialistinen säteily koostuu, sekä mitkä tieteelliset teoriat näkemyksiäsi puoltavat. Siinä puhdetta sinulle. Käytä aikaa kuten mielit, ja saatan kysellä sinulta joskus joko vastaukset ovat valmiita!

      • Älä kalle

        Vedä nyt puihin.
        Et siis näköjään ymmärrä kysymystä, siis et ymmärrä lainkaan omaa perusväitettäsi: mutta minä jeesaan sinua nyt hiukan, siis mennään nyt sitten sillä kuuluisalla rautalanka-metodilla että sinäkin ymmärrät sitten edes jotain: vastaa ensin kyllä.ei tai en tiedä kysymykseen, onko mielestäsi ajatus jonkilaista ainetta? Jos vastaat kyllä, perustele sitten minkä takia päädyt vastaamaan kyllä.
        Ei tämän nyt niin vaikeaa pitäisi olla
        Ja edelleen et ole lainkaan kertonut sen väittämäsi sosialistisen säteilyn koostumusta.Kiinnostaisi todella kovasti tietää minkä tyyppisestä säteilystä tuo mainitsemasi sosialistinen säteily oikein koostuu.

      • Älä nyt!!!

        Pakoile kalle yhtään.
        Taidat olla kalle jo aika heikoilla! Tämä pakoilukeinosi vastaamisesta on jo aika lapsellinen yritys selvitä pälkähästä..

      • Yritähän uudestaan kirjoitti:

        Hoida nyt rästisi, äläkä horise mitään muuta!
        Siis nämä: eli sinulla on selvittämättä, että mistä yhdisteestä väittämäsi ajatteluaine koostuu sekä minkä tyyppisestä säteilystä väittämäsi sosialistinen säteily koostuu, sekä mitkä tieteelliset teoriat näkemyksiäsi puoltavat. Siinä puhdetta sinulle. Käytä aikaa kuten mielit, ja saatan kysellä sinulta joskus joko vastaukset ovat valmiita!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9591333#comment-47765619

        Etkö luota Hannun sanaan?
        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Kalle on jo asian perustellut:

        Marx sanoo ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa.
        Jos siis yhteiskunnallinen oleminen on olemassa niin Hannun mukaan sen pitää olla ainetta. Ja aine siirtyy paikasta toiseen virtaamalla, kulkeutumalla muun ainevirran mukana tai säteilynä. Ja näin Kalle arveli yhteiskunnallisen olemisen siirtyvän ihmiseen säteilynä sillä hän ei ole koskaan havainnut missään yhteiskunnallisen olemisen virtoja.

        Kysy asiasta lisää Hannulta - hän tietänee paremmin minkalaisesta aineesta on kysymys - ainettahan se ainakin on jos se kerran on olemassa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8376016/39336541

        Ja Kalle on sanonut palstalla monesti, että Kalle rakensi väitteensä Hannu väitteelle, jonka mukaan kaikki olemassa oleva on ainetta - ei siis vain materiaa. Ja jos siis yhteiskunnallinen oleminen on olemassa niin silloin sekin on ainetta.

        Onko Hannu mielestäsi väärässä?

        Lue Kallen ja Änkyrän käymä keskustelu asiasta ja naura sinäkin Änkyrän OmaanPesäänPaskojan tyhmyydelle saattaa Hannu Raineston opit palstalla naurunalaiseksi. Taisi Änkyrää ******** kun meni Hannun tuolla tavalla häpäisemään.

        .............................

      • Kamalaa !!!!!!!!!!!
        Älä nyt!!! kirjoitti:

        Pakoile kalle yhtään.
        Taidat olla kalle jo aika heikoilla! Tämä pakoilukeinosi vastaamisesta on jo aika lapsellinen yritys selvitä pälkähästä..

        Puheenvuorosi ei sisällä yhtään oikeasti marxisti-lenimistiläistä mielipidettä. Oletko suojelupoliisin agentti joka yrittää tekeytyä kommunistiksi ?

      • Vastasit!!
        antipunikki kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9591333#comment-47765619

        Etkö luota Hannun sanaan?
        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Kalle on jo asian perustellut:

        Marx sanoo ihmisen yhteiskunnallisen olemisen määräävän hänen tajuntansa.
        Jos siis yhteiskunnallinen oleminen on olemassa niin Hannun mukaan sen pitää olla ainetta. Ja aine siirtyy paikasta toiseen virtaamalla, kulkeutumalla muun ainevirran mukana tai säteilynä. Ja näin Kalle arveli yhteiskunnallisen olemisen siirtyvän ihmiseen säteilynä sillä hän ei ole koskaan havainnut missään yhteiskunnallisen olemisen virtoja.

        Kysy asiasta lisää Hannulta - hän tietänee paremmin minkalaisesta aineesta on kysymys - ainettahan se ainakin on jos se kerran on olemassa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8376016/39336541

        Ja Kalle on sanonut palstalla monesti, että Kalle rakensi väitteensä Hannu väitteelle, jonka mukaan kaikki olemassa oleva on ainetta - ei siis vain materiaa. Ja jos siis yhteiskunnallinen oleminen on olemassa niin silloin sekin on ainetta.

        Onko Hannu mielestäsi väärässä?

        Lue Kallen ja Änkyrän käymä keskustelu asiasta ja naura sinäkin Änkyrän OmaanPesäänPaskojan tyhmyydelle saattaa Hannu Raineston opit palstalla naurunalaiseksi. Taisi Änkyrää ******** kun meni Hannun tuolla tavalla häpäisemään.

        .............................

        Mutta mitä?
        Minähän kyselin tällä kertaa muuten pelkästään sinun kantojasi kyseisien asioiden suhteen, en kenenkään muiden. Ja sinä päättelet ”…ajatuksen olevan eri alkuaineiden seos.” Selvä, sinun mielestäsi ajattelu on siis ainetta! Myös sosialistisen yhteiskuntasäteilyn aineellisen olemassaolon käytännössä varmistat, toteamalla, että ”Koska kerran yhteiskunnallisen olemisen täytyy olla olemassa niin silloin myös se on ainetta ja säteily on ainetta.” Ja vielä sinulla on selvittämättä, että mistä yhdisteestä ajatteluaine koostuu sekä minkä tyyppisestä säteilystä on kysymys sekä mitkä tieteelliset teoriat näkemyksiäsi puoltavat. Siinä puhdetta vapaille…

      • Vastasit!! kirjoitti:

        "Minähän kyselin tällä kertaa muuten pelkästään sinun kantojasi kyseisien asioiden suhteen, en kenenkään muiden."

        Missä ja millä sanoin?

        Linkki ja lainaus, kiitos.

        ....................

      • saamasi pitää
        antipunikki kirjoitti:

        "Minähän kyselin tällä kertaa muuten pelkästään sinun kantojasi kyseisien asioiden suhteen, en kenenkään muiden."

        Missä ja millä sanoin?

        Linkki ja lainaus, kiitos.

        ....................

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Äläkä sekoita tähän nyt mitään handea mtai mitään muutakaan muuta henkilöä.

        Ja sitten se toinen väittämäsi

        Olet myös todennut palstalla näin:

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Kerro nyt vain tuon mainitsemasi sosialistisen säteilyn koostumus.äläkä venkoile nyt yhtään.

        Nyt jos alat taas kirjoittelemaan ihan puutaheinää tai liirumlaarumia pelkästään ihan asian vierestä.Etkä vastaa mitenkään järkevästi ja asiallisesti esittämiini kysymyksiin.Niin silloin olet tehnyt itsesi taas täysin naurunalaiseksi ainakin tällä palstalla.

        Normaaleille ihimisillehän ei perusteltu vastaus johonkin asiaan ole ikinä mikään ongelma.

        Mutta sinulle tuo näyttää olevan todella suuri ja vaikeakin ongelma.
        Nyt herääkin sitten kysymys että oletko sinä normaali ihminen?
        Joku voisi nyt sanoa että et ole mikään normaali ihminen vaan pelkkä säälittävä idiootti.Mutta minähän en sorru moiseen touhuun lainkaan.

      • Ystäväsi lähetti
        saamasi pitää kirjoitti:

        sinulle terveisiä ;

        http://farm5.static.flickr.com/4079/4758360225_2e8a359d24.jpg

        hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh..

      • saamasi pitää kirjoitti:

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Äläkä sekoita tähän nyt mitään handea mtai mitään muutakaan muuta henkilöä.

        Ja sitten se toinen väittämäsi

        Olet myös todennut palstalla näin:

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Kerro nyt vain tuon mainitsemasi sosialistisen säteilyn koostumus.äläkä venkoile nyt yhtään.

        Nyt jos alat taas kirjoittelemaan ihan puutaheinää tai liirumlaarumia pelkästään ihan asian vierestä.Etkä vastaa mitenkään järkevästi ja asiallisesti esittämiini kysymyksiin.Niin silloin olet tehnyt itsesi taas täysin naurunalaiseksi ainakin tällä palstalla.

        Normaaleille ihimisillehän ei perusteltu vastaus johonkin asiaan ole ikinä mikään ongelma.

        Mutta sinulle tuo näyttää olevan todella suuri ja vaikeakin ongelma.
        Nyt herääkin sitten kysymys että oletko sinä normaali ihminen?
        Joku voisi nyt sanoa että et ole mikään normaali ihminen vaan pelkkä säälittävä idiootti.Mutta minähän en sorru moiseen touhuun lainkaan.

        Voi punikkirassua.

        Kalle ei viitsi edes lukea viestiäsi sillä jo yhdella silmäyksellä näkee, että linkki puuttuu.

        Tehväsi, josta et siis vielä ole selviytynyt, kuuluu näin:

        "Minähän kyselin tällä kertaa muuten pelkästään sinun kantojasi kyseisien asioiden suhteen, en kenenkään muiden."

        Missä ja millä sanoin?

        Linkki ja lainaus, kiitos.

        ....................

      • Vituttaako???

        Näin helppoa kalle on sinun nöyryyttämisesi ja kusettamisesi.
        Sinä kalle olet vain ihan liian helppo vastus meille normaaleille ihsille.Valitettavasti.Otan osaa.
        Sinä olet tehnyt itsesi taas täysin naurunalaiseksi meidän normaalien ihmisten silmissä.
        Ei sinulla ole minkäänlaisia vaatimuksia olemassa esittää yhtään mitään ennenkuin olet pystynyt edes jotenkin uskottavasti ja asiallisesti vastaamaan esittämiini kysymyksiin.
        Vielä et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.
        Olet tällä hetkellä 100-0 tappiolla.Vituttaako?

      • Vituttaako??? kirjoitti:

        Voi punikkiraukkaa.

        Kalle ei viitsi edes lukea viestiäsi sillä jo yhdella silmäyksellä näkee, että linkki puuttuu.

        Tehväsi, josta et siis vielä ole selviytynyt, kuuluu näin:

        "Minähän kyselin tällä kertaa muuten pelkästään sinun kantojasi kyseisien asioiden suhteen, en kenenkään muiden."

        Missä ja millä sanoin?

        Linkki ja lainaus, kiitos.

        ....................

      • Sirittääkö??

        Sinua näyttää taas vituttavan jokin asia todella paljon ja rankasti.
        Jankkaat sitten taas jotain linkkiä niin saamasi pitää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9968348

        ja lainaus tulee tässä.

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Ja toinen lainaus tulee tässä.

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Nyt kun sitten vaan hoidat hommat ja vastailet noihin linkittämiini lainauksiin edes jotenkin asiallisesti ja järkevästi niin me molemmat olemme sitten tyytyväisiä.
        Vielähän sinä et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.

      • kiitos antipunikki

        makeista nauruista, muta hei: oppi perusasiat lallaaaaa..

        hähäääääää

    • "mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu"

      Kalle ei tiedä. Tiedätkö sinä, että mistä yhdisteestä mäntypuu koostuu?
      Etkö, miksi sitten vaadit, että Kallen pitäisi tietää kaikki yhdisteet tässä maailmassa.

      "mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta? "

      Tästä keskusteltaessa meidän on pakko ottaa Hannu Rainesto esille sillä Kallen puheet asiasta perustuvat vain ja ainoastaan Hannun viestiin, jossa hän sanoi näin:

      "Filosofia on tiedettä ja tiede todistaa, että jos jokin on olemassa, on sen oltava jotakin ainetta. Jos väitetään, että jumala on olemassa, sisältää se myös väitteen, että se on materiaa. "

      Joten Kalle on saamiinsa kysymyksiin vastannut ja nyt punanutut eivät pysty kuin kuin kitiseen saatuaan vastaukset ja Kalle sai sai näin tilaisuuden sivaltaa Hannua taas kerran. Ja sen hän tekee joka kerta kun tämä punikeille niin rakas asia otetaan esille palstalla.

      ..............................

      • No niin!!

        Hyvä kalle.Pystyit vihdoinkin tunnustamaan todella suuren tietämättömyytesi.Se vei sinulta vain muutaman kuukauden.Muttä tästä on hyvä jatkaa.
        Nyt kun me kaikki tiedämme kuinka tietämätön olet.Niin minä voin nyt jeesata sinua ihan hyvää hyvyyttäni hiukan.

        Tässä olisi nyt eräs aika uskottava teoria siitä että onko ajatus ainetta vai ei.

        "Pelkät aivothan eivät riitä mihinkään ajatusten muodostamiseen: siihen tarvitaan mm. aistimukset ja PUHEKIELI, symbolikieli, joka ei ainakaan ole olemukseltaan mitään ainetta.

        Ajattelu rinnastuu ontologisesti puheeseen, on jopa eräällä tavalla yksi sen muoto."

        Noin minä sen perustelisin että onko ajatus jonkinlaista ainetta vai ei.

        Ja ihan turhaan sinä nyt turvaudut mihinkään hannu rainestoon tai mihinkään muuhun.
        nythän sinä ihan julkisesti ihan itse myönsit tietämättömyytesi minkä me normaalit ihmiset kyllä olemme tiennet jo todella kauan aikaa.

      • Toinen ystäväsi
        No niin!! kirjoitti:

        lähetti ihan videoviestin sinulle;

        http://www.youtube.com/watch?v=KZWpln9xJ7A

        Hopihopi :)

      • No niin!! kirjoitti:

        Hyvä kalle.Pystyit vihdoinkin tunnustamaan todella suuren tietämättömyytesi.Se vei sinulta vain muutaman kuukauden.Muttä tästä on hyvä jatkaa.
        Nyt kun me kaikki tiedämme kuinka tietämätön olet.Niin minä voin nyt jeesata sinua ihan hyvää hyvyyttäni hiukan.

        Tässä olisi nyt eräs aika uskottava teoria siitä että onko ajatus ainetta vai ei.

        "Pelkät aivothan eivät riitä mihinkään ajatusten muodostamiseen: siihen tarvitaan mm. aistimukset ja PUHEKIELI, symbolikieli, joka ei ainakaan ole olemukseltaan mitään ainetta.

        Ajattelu rinnastuu ontologisesti puheeseen, on jopa eräällä tavalla yksi sen muoto."

        Noin minä sen perustelisin että onko ajatus jonkinlaista ainetta vai ei.

        Ja ihan turhaan sinä nyt turvaudut mihinkään hannu rainestoon tai mihinkään muuhun.
        nythän sinä ihan julkisesti ihan itse myönsit tietämättömyytesi minkä me normaalit ihmiset kyllä olemme tiennet jo todella kauan aikaa.

        "Noin minä sen perustelisin että onko ajatus jonkinlaista ainetta vai ei."

        No, jo oli terävät perustelut.
        Kallelle ei vain siitä selvinnyt, että onko perustelusi mukaan ajatus ainetta vai ei.

        Symbolikieli ei sinun mukaasi siis ole ainetta.

        Hannun mukaan kaikki olemassaoleva on ainetta ja siksi Kalle nyt kysyykin:
        - oletko väärässä ja symbolikieli on sittenkin ainetta
        - eikä symbolikieltä ole olemassakaan
        - onko Hannu väärässä väittäessään kaiken olemassaolevan olevan ainetta

        .....................
        ......................

      • voi voi!!!!

        Kyllä normaalijärjellä varustettu ihminen olisi ihan varmasti ymmärtänyt täysin tuon kyseisen asian.

        Mutta nyt näyttää siltä että sinä et olekkaan mikään normaalijärjellä varustettu ihminen.Vaan normaalia tyhmempi ihminen.Otan osaa.

        Edelleenkin sinulla ei ole mitään valtuuksia tai vaatimuksia esittää yhtään mitään kysymyksiä ennenkuin olet pystynyt vastaamaan tälläkin keskustelupalstalla esittämiini kysymyksiin.Vielähän et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.
        Ja ihan turhaan sinä sekoittelet mitään muita kirjoittajia tähän.Nyt kysytään pelkästään sinulta.Ei keneltäkään muulta.

      • kiitos antipunikki
        antipunikki kirjoitti:

        "Noin minä sen perustelisin että onko ajatus jonkinlaista ainetta vai ei."

        No, jo oli terävät perustelut.
        Kallelle ei vain siitä selvinnyt, että onko perustelusi mukaan ajatus ainetta vai ei.

        Symbolikieli ei sinun mukaasi siis ole ainetta.

        Hannun mukaan kaikki olemassaoleva on ainetta ja siksi Kalle nyt kysyykin:
        - oletko väärässä ja symbolikieli on sittenkin ainetta
        - eikä symbolikieltä ole olemassakaan
        - onko Hannu väärässä väittäessään kaiken olemassaolevan olevan ainetta

        .....................
        ......................

        makeista nauruista, muta hei: oppi perusasiat lallaaaaa..

        hähäääääää

      • voi voi!!!! kirjoitti:

        Kyllä normaalijärjellä varustettu ihminen olisi ihan varmasti ymmärtänyt täysin tuon kyseisen asian.

        Mutta nyt näyttää siltä että sinä et olekkaan mikään normaalijärjellä varustettu ihminen.Vaan normaalia tyhmempi ihminen.Otan osaa.

        Edelleenkin sinulla ei ole mitään valtuuksia tai vaatimuksia esittää yhtään mitään kysymyksiä ennenkuin olet pystynyt vastaamaan tälläkin keskustelupalstalla esittämiini kysymyksiin.Vielähän et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.
        Ja ihan turhaan sinä sekoittelet mitään muita kirjoittajia tähän.Nyt kysytään pelkästään sinulta.Ei keneltäkään muulta.

        Ymmärsitkö itse perustelusi?

        Jos ymmärsit niin silloin voit selittää sen Kallellekin.
        Jos et itsekään sitä ymmärtänyt niin silloin vastauksesi on vain tyhjää kitinää.

        Toveri "voi voi!!!!" ei Kallen tietojen mukaan ole kysynyt häneltä mitään.

        Jos Kallella on asiasta väärät tiedot niin linkkiä toverin "voi voi!!!!" viestiin sekä lainaukset kysymyksistä.

        ....................

      • sirittääkö???
        antipunikki kirjoitti:

        Ymmärsitkö itse perustelusi?

        Jos ymmärsit niin silloin voit selittää sen Kallellekin.
        Jos et itsekään sitä ymmärtänyt niin silloin vastauksesi on vain tyhjää kitinää.

        Toveri "voi voi!!!!" ei Kallen tietojen mukaan ole kysynyt häneltä mitään.

        Jos Kallella on asiasta väärät tiedot niin linkkiä toverin "voi voi!!!!" viestiin sekä lainaukset kysymyksistä.

        ....................

        Sinua näyttää taas vituttavan jokin asia todella paljon ja rankasti.
        Jankkaat sitten taas jotain linkkiä niin saamasi pitää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9968348

        ja lainaus tulee tässä.

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Ja toinen lainaus tulee tässä.

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Nyt kun sitten vaan hoidat hommat ja vastailet noihin linkittämiini lainauksiin edes jotenkin asiallisesti ja järkevästi niin me molemmat olemme sitten tyytyväisiä.
        Vielähän sinä et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.

      • Ja hän kuuli just
        sirittääkö??? kirjoitti:

        jutun teistä komuista;

        http://www.youtube.com/watch?v=-pAfbuD90O4&feature=related

        hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah hahahah

      • sirittääkö??? kirjoitti:

        Sinua näyttää taas vituttavan jokin asia todella paljon ja rankasti.
        Jankkaat sitten taas jotain linkkiä niin saamasi pitää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9968348

        ja lainaus tulee tässä.

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Ja toinen lainaus tulee tässä.

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Nyt kun sitten vaan hoidat hommat ja vastailet noihin linkittämiini lainauksiin edes jotenkin asiallisesti ja järkevästi niin me molemmat olemme sitten tyytyväisiä.
        Vielähän sinä et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.

        Haloo, punikki.
        Saat vielä yhden mahdollisuuden.

        Perustelit ajatusaineen olemassaolon tai sen puuttumisen näin:
        "Pelkät aivothan eivät riitä mihinkään ajatusten muodostamiseen: siihen tarvitaan mm. aistimukset ja PUHEKIELI, symbolikieli, joka ei ainakaan ole olemukseltaan mitään ainetta.

        Ajattelu rinnastuu ontologisesti puheeseen, on jopa eräällä tavalla yksi sen muoto."

        Ymmärsitkö itse perustelusi?

        Jos ymmärsit niin silloin voit selittää sen Kallellekin.
        Jos et itsekään sitä ymmärtänyt niin silloin vastauksesi on vain tyhjää kitinää.

        ...................

      • Yritähän uudestaan
        antipunikki kirjoitti:

        Haloo, punikki.
        Saat vielä yhden mahdollisuuden.

        Perustelit ajatusaineen olemassaolon tai sen puuttumisen näin:
        "Pelkät aivothan eivät riitä mihinkään ajatusten muodostamiseen: siihen tarvitaan mm. aistimukset ja PUHEKIELI, symbolikieli, joka ei ainakaan ole olemukseltaan mitään ainetta.

        Ajattelu rinnastuu ontologisesti puheeseen, on jopa eräällä tavalla yksi sen muoto."

        Ymmärsitkö itse perustelusi?

        Jos ymmärsit niin silloin voit selittää sen Kallellekin.
        Jos et itsekään sitä ymmärtänyt niin silloin vastauksesi on vain tyhjää kitinää.

        ...................

        Sinua näyttää taas vituttavan jokin asia todella paljon ja rankasti.
        Jankkaat sitten taas jotain linkkiä niin saamasi pitää.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9968348

        ja lainaus tulee tässä.

        ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

        Ja toinen lainaus tulee tässä.

        ”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

        Nyt kun sitten vaan hoidat hommat ja vastailet noihin linkittämiini lainauksiin edes jotenkin asiallisesti ja järkevästi niin me molemmat olemme sitten tyytyväisiä.
        Vielähän sinä et ole tuohon pystynyt yhtään mitenkään.

      • niinpä!!!

        Eihän se kyllä mitenkään minun vikani ole jos sinä et ymmärrä lainkaan lukemaasi tekstiä.
        Kyllä sinun nyt täytyy syitä tuohon ymmärtämättömyytesi hakea ihan muualta kuin yleisiltä keskustelupalstoilta.
        Ettei siittäjäsi vaan olis aikoinaan ollut liian hätäinen touhussaan.
        Sillä hätäilemällä tulee vai kuspäisiä kakaroita..Vai mitä?

        Sait vielä toisen mahdollisuuden selittää, että mitä viestissäsi oikein sanoit.
        Et selviytynyt tehtävästi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

      • niinpä!!! kirjoitti:

        Et selviytynyt tehtävästäsi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

      • Vituttaako?????
        antipunikki kirjoitti:

        Sait vielä toisen mahdollisuuden selittää, että mitä viestissäsi oikein sanoit.
        Et selviytynyt tehtävästi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

        Älä jauha paskaa.

        Vaan hoida nyt ne rästisi ihan kiltisti

      • kalle tyrmättiin
        antipunikki kirjoitti:

        Sait vielä toisen mahdollisuuden selittää, että mitä viestissäsi oikein sanoit.
        Et selviytynyt tehtävästi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

        Otit sitten taas ihan suosiolla pataasi.

      • sirittääkö???
        antipunikki kirjoitti:

        Sait vielä toisen mahdollisuuden selittää, että mitä viestissäsi oikein sanoit.
        Et selviytynyt tehtävästäsi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

        Älä jauha ******.

      • kalle tyrmätty
        antipunikki kirjoitti:

        Sait vielä toisen mahdollisuuden selittää, että mitä viestissäsi oikein sanoit.
        Et selviytynyt tehtävästäsi vieläkään.

        Et siis ymmärrä edes itse omia viestejäsi.
        Kalle ei enempää haaskaa aikaansa vähä-älyisten kanssa keskusteluun tässä viestiketjussa.

        .................

        Otit sitten taas ihan suosiolla pataasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe