Suomen valtion virallisessa budjetissa valtio lähettää kehitysapuun miljardi euroa vuoden välein ja summa vaan kasvaa joka vuosi koska lama ei koske verotusta, turha kenenkään enää erikseen ottaa mitän plan kummia tai unicef kuukausilahjoitusta jossa sata tyyppiä saa saman kummin kirjeen. Afrikassa on miljardi ihmistä hakekaa googlella maan nimi englanniksi ja perään sana population kaikki käyrät nousee kohti taivaita paitsi sinisilmäisten ihmisten määrä tässä maailmassa (sinisilmäisyysgeeniä OCA2 on aivoissa) mutta ei muutakun mekin vaan miljardi 365 päivän välein pakkoverotuksella ja tuosta summasta valtio ei puhu mitään aina puhutaan pienituloisista vaikka todellisuudessa rahaa kupataan sillä varjolla ulkomaille. Suomi maksaa ruotsin, belgian englanniin ja hollannin eu jäsenmaksujakin heisän puolestaan kun omissa ei ole tarpeeksi maksettavaa. Ja Kreikkalaiset ovat ise sanoneet että näitä rahoja ette tule koskaan näkemään. Että pitää ihmisten olla hyväntahtoisia paljon suurempia kansoja kohtaan. Ei tässä ole mitään järkeä suomalaisista yksi prosentti mahtuu kerralla olympiastadionille mutta kun täällä on jollain auto eiku ruuhkamaksuverot satelliittiseurannalla (vihreät hallitusohjelmassa) että saadaan siitäkin rahat paljon etuoikeutetummin ne ansaitseville... just niin. Kreikan oliiviöljy, fetajuusto ja joku kolmas teollisuus ei kannattele maata ja täälläkin ollaan hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan, tehtaita puretaan ja konttoreita muutetaan asuintaloiksi. Kaupungit eivät perusta uusia teollisuus ja yritysalueita eikä vanhoille tule uusia tontteja paitsi myymälöitä. Uusia asuinalueita vain. 5 400 0000 ihmisestä 2 500 000 käy töissä 2 900 000 on siis lapsia ja vahuksia (luuletteko niin) Jos välttämättä haluatte rahoistanne erota sijoittakaa suomeen niin joku firma palkkaa vaikka sitten tappiolla pyöriessään jotain kummallaisia SUOMALAISIA ja ostaa SUOMALAISIA palveluita alihankkijoilta ja auttaa ehkä sellaista asiaa kuin nuorisotyöttömyys että saadaan edes yksi himinen valtion tissistä irti. Jos nuori saa 1100 euroa kuussa valtiolta plus eläkkeen se maksaa miljoona euroa kysyn vaan mistä kuvittelette löytyvän tarpeeksi miljonäärejä näiden maksuun joka päivä tulee kymmenen lisää. Olipas purkaus, muttakun suomi vuotaa ulkomaille kuin seula sen takia otetaan velkaa koska maksetaan ulkomaille. Ei haluta oman kansan vaurastuvan vaan tuetaan paljon suurempia joukkoja viimeisen päälle, asunnot vanhenee pystyyn suurin omaisuus on asunnoissa ja siitäkin velkaa 100 000 euroa per kotitalous siis mitä hittiä ulkomaille vaan.
Miljardi per vuosi veronmaksajilta
kehitysapuun
1
357
Vastaukset
- Pikkurahaa
http://www.ts.fi/online/talous/105452.html
Ja reilut 2 miljardia köyhille suomalaisille viljelijöille. Tuon mukaan vuonna 2010 eduskunnassa oli 3 kansanedustajaa jotka saivat köyhäinapua yli 100 000 euroa. Siis kuvittele, 2 miljardia tyypeille jotka harrastavat kannattamatonta toimintaa, maanviljelyä.
Tuohon lasketaan vielä suojatullit päälle niin turha kuvitella että kehitysmaiden viljelijöillä olisi mitään mahdollisuuksia kilpailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684