Uuden perustuslain (1. hyväksyminen jo ed. eduskunnan toimesta)
6. pykälä, jossa Suomen itsenisyys luovutetaan kansainväliselle organisaatiolle.
"Toimivallan siirto kansainväliselle toimielimelle
Perustuslakiin ehdotetaan otettaviksi nimenomaiset säännökset toimivallan siirrosta kansainväliselle toimielimelle. Säännökset toimivallan siirtoon sovellettavista aineellisista edellytyksistä ja Suomen kansainvälisen yhteistyön tavoitteista sisältyvät jo nyt perustuslakiin, eikä niihin ehdoteta muutoksia.
Jos kansainvälisen velvoitteen hyväksyminen tai voimaansaattaminen koskee Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, asiasta päätettäisiin ehdotuksen mukaan kahden kolmasosan enemmistöllä turvautumatta kuitenkaan poikkeuslain säätämiseen kuten nykyisin. Päätöksen edellyttämä määräenemmistö sinänsä olisi sama kuin nykyisinkin. Tavallisella ääntenenemmistöllä voitaisiin päättää muuta kuin merkittävää toimivallan siirtoa koskevien kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta.
Perustuslakiin kirjattaisiin siten nykyinen perustuslain 1 §:n tarkoittaman täysivaltaisuuden rajoitusten tulkintakäytäntö, jossa tehdään ero täysivaltaisuuden kannalta merkittävän ja muun toimivallan siirron välillä. Selkeyttävä tarkistus nykykäytäntöön tehtäisiin kuitenkin eduskunnan toimivallan, kuten lainsäädäntövallan, siirtämisen kohdalla. Eduskunnan toimivallan siirroissa on tavanomaisesti kyse sellaisista kansainvälisistä sopimusjärjestelyistä, joissa siirretään vähäisessä määrin säädösvaltaa kansainväliselle toimielimelle varsin teknisluonteisessa sääntelyssä tai hyvin rajatuilla aloilla, esimerkiksi merenkulkuun tai tuotteiden standardisointiin taikka erilaisiin immateriaalioikeuksiin liittyen. Säännösehdotusten perusteella tällaisen toimivallan siirtämisestä voitaisiin vastaisuudessa päättää tavallisella enemmistöllä.
Kansainvälistymiskehityksen kannalta toimivallan siirtoa koskevat säännökset selkeyttäisivät nykyistä tilannetta. Ehdotetut muutokset helpottaisivat kansainväliseen yhteistyöhön osallistumista, joka edellyttää nykyisin useissa tilanteissa toimivallan siirtoja. Perustuslaki ottaisi nykyistä paremmin huomioon vallitsevan oikeustilan, johon jo sisältyy lukuisia toimivallan siirtoja kansainvälisille elimille. Vastaisuudessa myös Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan siirtäminen kansainväliselle järjestölle tai toimielimelle taikka Euroopan unionille voitaisiin tehdä perustuslain nimenomaisesti tunnustamalla tavalla perustuslain mukaisena ja siten ilman perustuslain kanssa ristiriitaan jäävän poikkeuslain säätämistä. Ehdotettu muutos vähentäisi poikkeuslakien käyttöä kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisen yhteydessä."
Kreikka on jo tämän tilanteen alussa. Suomessa se tulisi olemaan tosi helppoa saksalaisten kaapata valta.
Suomen itsenäisyyden myynnin valmistelu
tuhnut
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760