Pelottava näkymä jenkkejen kaatuminen

dominoefekti ?

Yhdysvaltain luokitus kansainvälisillä lainamarkkinoilla uhkaa romahtaa alimmalle tasolle, jos maa ei pysty maksamaan velkojaan.

(COLOURBOX)
Yhdysvaltain taloustilanne huolestuttaa luottoluokittajien lisäksi myös Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää.

Esimerkiksi kansainvälinen luottoluokituslaitos Standard & Poor's on uhannut, että Yhdysvaltojen luokitus romahtaa armotta alimpaan luokkaan parhaimmasta AAA:sta, jos maan ei pysty maksamaan ensimmäisiä velvoitteitaan. Kohtalokas aikaraja tulee vastaan elokuun alkupäivinä.

Yhdysvaltojen pitäisi pikaisesti korottaa nykyistä velkakattoaan nykyisestä 14,3 biljoonasta dollarista, mutta asia on jumiutunut demokraattien ja republikaanien sisäpoliittiseen riitelyyn.

Presidentti Barack Obama on yrittänyt patistaa puolueita tositoimiin. Republikaanit ovat nähneet tilanteessa mahdollisuuden höylätä valtion menoja.

Yleisesti yhä uskotaan, että velkakaton nostoon suostutaan.

Yhdysvalloissa liikkuu myös huhuja valtionvarainministeri Timothy Geithnerin lähdöstä hallituksesta, kun kiista velkakatosta on ratkaistu.

STT

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitää paikkansa

      Eurokupla oli tosin ensin, Kreikat, Portugalit, Espanjat, Italiat, Belgiat,
      Latviat ,Liettuat, Romaniat jne jne...
      Sitten samaan aikaan rimpuilee köyhät muslimimaat demokratiaa kohti.
      Nyt jenkit. Mutta veikkaanpa, että kyllä Aasiassakin ollaan pahasti kusessa.
      Se, että Kiina ostelee eri maiden joukkovelkakirjalainoja, ei tee maasta vielä
      rikasta eikä etenkään sen kansasta. Taitaa samanlainen demokratiataistelu
      olla edessä silläkin. Kuten myös Saudeilla, josta halutaan kaataa ryminällä
      täysin aiheettomasti suojeltu kunigashuone.
      Summarum : KAHDEN VUODEN SISÄLLÄ PANKKIMAAILMA TULEE KAATUMAAN ! ELI ASUNTOJEN HINNAT TULEE ROPINALLA ALAS JNE...

    • mutta yhteistyöllä

      Nämäkin asiat olisi kohdattava globaalisti. Ratkaisut niihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe