Miksi hoitajat suostuvat kaikkeen siihen, mistä tälläkin palstalla saa lukea. Miksi ei vaan pysähdytä ja vaadita lisää ammattitaitoista henkilökuntaa? Miksi ne ketkä eivät kestä katsoa nykymenoa, joutuvat lähtemään hoitotyöstä, kun kukaan ei tule heidän tuekseen, ole samaa mieltä, siitä, ettei ketään voi hoitaa niin kuin hoidetaan. Miksei voimia yhdistetä ajamaan parempien työolojen saamiseksi, miksi annetaan ikiaikaisen hajoita ja hallitse- systeemin jyllätä vaikka jokainen tuntuu ymmärtävän, että yhdessä olisimme valtava voima tekemään ihmeitä. Miksi jokainen pelkää oman persnahkansa puolesta niin paljon, että epäkohtia esillenostavalle työkaverille käännetään mielummin selkä kuin käydään vierelle.
Miksi ihmeessä hoitajat juoksevat potilaalta toiselle, menevät käytävillä kuin ravihevoset, miksi joustetaan ruoka- ja muista tauoista. Miksi helkutissa?
Muutos!?
22
118
Vastaukset
- Kun hoitsut muuttuva
No sanopas kuule muuta. Itse olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että joka ainoa hoitaja ulos joka ainoasta hoitolaitoksesta ja niin pitkä poissaolo, että päättäjille tulee hätä käteen, ihan konkreettisesti, ei ollenkaan kuvaannollisesti.
Mutta arvaapa vaan, onnistuuko. Hoitajat ovat suurimmaksi osaksi vieläkin naisihmisiä, jotka ovat kuin kuuliaisiksi koulitut koirat, jotka nostavat tassun käskettäessä ja haukahtavat lempeästi, kun pyydetään, aivan samalla tavalla kuin kunnollisiksi opetetut vaimoihmisetkin. Muuten ollaan hiljaa ja hymyillään, ei kuuluta, ei näytä eikä olla tiellä.
Jos hoitoala olisi miesvaltainen, niin tilanne ei olisi ikinä päässyt tällaiseksi, miehet eivät olisi säästötoimiin suostuneet minkäänlaisissa tilanteissa, he olisivat sen sijaan hakeneet palkkaansa lisiä, kuten paperimiehet takavuosina.
Mitä tekoa on hoitajien ammattijärjestöillä, mitä varten ne ovat olemassa ? Terveydenhoito- ja hoivapuoli on räjähtämässä käsiin, mutta Super ja Tehy ovat kuin pissa sukassa, missään ei kuulu eikä näy, että tekevät jotain, joka oikeuttaa olemassaoloon. Ai niin, sielläkin on vaimoihmisiä liikaa.
Hoitoalaa johdetaan liikaa sieltä, missä ei tiedetä hoitoalasta yhtään mitään. - lusiina4
"Hoitoalaa johdetaan liikaa sieltä, missä ei tiedetä hoitoalasta yhtään mitään."
Mitä kauempana siitä ruohonjuuritason työstä, sitä vähemmän tiedostetaan mitä säästöt saavat aikaan yksittäisen vanhuksen ja hoitajan hoitotyössä. Lisäksi hoitajista ei saada koskaan yhteinäistä rintamaa "iskemään perseitä penkkiin" ja heille jotka yksittäisinä yrittävät, löytyy keinoja tukkia suut.- kuka kertoo
itse kuulun tuohon yksin yrittäjien vähäiseen väkeen. En millään osaa pitää suuta kiinni, en malta jäädä odottamaan vastauksia, joita ei kuulu. Kyselen ja ihmettelen, ja maksan siitä toisinaan melkoisen hinnan. Mutta silti, silti vaan jatkan. Kuka lähtee mukaan?
- lusiina4
kuka kertoo kirjoitti:
itse kuulun tuohon yksin yrittäjien vähäiseen väkeen. En millään osaa pitää suuta kiinni, en malta jäädä odottamaan vastauksia, joita ei kuulu. Kyselen ja ihmettelen, ja maksan siitä toisinaan melkoisen hinnan. Mutta silti, silti vaan jatkan. Kuka lähtee mukaan?
Mukaan mihin? Siihenkö, että sinut savustetaan syyllä tai toisella ulos työpaikastasi tai muuten vaan saatetaan hiljaiseksi "puhuttelemalla, vähättelemällä ja mahdolllisesti muulla henkisellä väkivallalla". Tämä on nähty että kokonainen yksittäinen yksikkökään, josta kaikki lähteväty mukaan, eivät saa asioita muutettua, vaikka palavereissa on mukana työsuojelusta lähtien. Nääs kun korppi ei toisen korpin silmää koksaan noki.
- Ylös ja ulos
Kysymys kuuluikin: "MIKSI?"
- maahanmuuttaja
Mutta miksi hoitajat eivät nouse tämä järjestelmä vastaan ja eivät vaadi lisää palkkaa ja paremmat työolot?
Miksi hoitajat eivät taistele kun miehet??- lusiina4
Nosiksi kun hoitaja t on naisia ja niill on naisen luonto :-). Varsinkin hoitoalan ammatikseen valinneet ovat useinkin tällasia kilttejä tyttöjä ja nössöjä jotka mieluiten maksavat siitä, jotta SAAVAT olla töissä :-).
- Nurse Betty
Kyllähän viime-palkkarumbassa toteutettiin (tai aiottiin ainakin) joukkoirtisanomiset. Matti vanhanen sitten viritti lain, joka esti moisen toiminnan ja samaten kansalaiset paheksuivat moista moraalitonta tekoa. Ei siis onnistu lakot ja ulosmarssit eikä tukea tipu.
Samaa mieltä olen, että superit ja tehyt aivan kädettömiä, mutta minkäs teet, kun naisvaltainen ala. Irlannissa tienasin lähes puolet enemmän ja vähemmällä työllä ja pinimuotoisen lakon seuraksena palkat nousivat kuten myös tietyn prosentin vuosittain.
Jokuhan täällä mättää ja pahasti... - Hoitskukka
Meno ja meininki, tuhlaus ja tärväys on joka puolella sellaista, että mania ei monikaan tarvitse enää lisää. Sen sijaan hoito- ja hoiva-alan muunlaisille asioille tulisi ehdottomasti tehdä jotain. Jos ei tehdä, niin se aika saapuu, kun nuoret eivät tule enää ollenkaan, kun kutsumusta ja marttyyriutta ei riitä.
Kolmivuorotyölle ovat tutkijat tutkimustensa perusteella ehdottaneet mallia, jolla 3-vuoroa tekevä jaksaisi. Miksi sitä ei noudateta no. tällä raskaalla alalla, kun hoitajan pitäisi hoitaa ensin itsensä, pysyä terveenä ja voida hyvin, että jaksaa sitten hoitaa ja huolehtia muista.
Lisää porukkaa työmaille, että työlistoista tulee inhimillisiä, eikä sellaisia, joissa loistaa järjen köyhyys. Työpaikoilla on lisäksi paljon pieniä ja suuria asioita, joista voi suoraan lukea, miten paljon perustyötä arvostetaan edes pikkupomotasolla. Liikaa kaikenlaista ylimääräistä tilpehööriä, kokousta ja palaveria, joka vie ajan niiltä tärkeimmiltä, ihmisiltä, vanhuksilta.
Kirveellä olisi paljon töitä em. organisaatioissa. Kun uudistuksia tehdään, miksi koskaan ei kysytä heiltä, jotka kaikista parhaimmin työn luonteen tietävät ja osaavat ? Jälki on nyt sellaista kuin voi olettaa olevan, kun teoriateijo on ollut suunnitteluasialla. - lusiina4
Juuri noin se menee, kolme ekaa kappaletta allekirjoitan täysin.
"miksi koskaan ei kysytä heiltä, jotka kaikista parhaimmin työn luonteen tietävät ja osaavat "
Siksi kai kun raha ratkaisee ja ruohonjuuritason työntekijöiden ajatuksia, ehdotuksia ja mielipiteitä ei arvosteta. Ei ole tarkoituskaan hoitaa enää yksilöllisesti ja laadukkaasti vaan halvalla ja säästäen niin potilaiden kuin hoitajienkin kustannuksella.Tämä on kuitenkin lyhytnäköistä, sillä kohta atitaa jäädä pää vetävän käteen ja työpaikat joutuvat alkaa kilpailla työntekijöistä maineellaan kohdella työntekijöitä. - ajatusmaailman vika
Varmaan on vaikea muuttaa työoloja ja palkkausta paremmaksi kun hoitajatkin vaan hokee että "ei tätä työtä rahan takia tehdä"...
Toki ajatus on varmaan tuollaisen hokeman takana se, että kun valitsee huonopalkkaisen alan niin sitä on vaan hammasta purren hyväksyttävä ettei pääse rikastumaan töitä tekemällä, mutta sama ajatusmaailma kyllä varmistaa että parempia aikoja on turha odotella.
Huonolla palkalla tehdään sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta työtä ja kun kunnalla menee huonosti uhataan lomautuksilla tai yksityisellä puolella palkataan kokopäivätyöhön tuntipalkalla ja jos budjetti mättää vähennetään tunteja, eli teet sen 8 tunnin työn kuudessa tunnissa ja kuuntelet vielä valituksia siitä ettei mummoja ulkoiluteta tai viriketoimintaa ei ole tarpeeksi. Ja se kiireinen ja kireä ilmapiiri heijastuu mummojen mielentilassa lisääntyneenä levottomuutena ja jopa aggressioina, mutta näihin käytöshäiriöihinhän aina voi määrätä lääkkeitä.
Kyllä minä ainakin töissä käyn palkan takia, tosin helpommallakin voisi varmaan rahansa ansaita. Kokemuksesta voin sanoa että helpoimmalla tällä alalla taitaa päästä keikkalaisena, töitä riittää kyllä ja vuoroja voi jopa valita milloin tekee töitä ja milloin pitää vapaata, tilipussi isompi ja vastuu loppuu kun vuoro loppuu, ei tarvi miettiä hoito- ja kuntoutussuunnitelmia kotona kun töissä ei kerkee tai arvioida opiskelijoiden näyttöjä samaten kotona, niinkuin usein olen nähnyt käyvän... ja omalla ajalla, harva kehtaa pyytää siitä sitä palkallista vapaatuntia korvaukseksi. Ja hyvä keikkalainen on arvostettu ja haluttu työntekijä työyhteisöjenkin sisällä.
Kyllä pitää ensin hoitajilla ajatusmaailman muuttua siihen suuntaan että "tätäkin työtä teemme rahan takia" ensin, sen jälkeen ehkä itsekin arvostetaan työtämme niin, ettei suostuta ihan mihin vaan. - Vikaa-vikaa-vikaa
Kaikki eivät arvota asioita rahan kautta ja avulla, maailmassa ja elämässä on muitakin arvoja kuin raha.
Tällä hetkellä hoitajat eivät ehkä juurikaan tarvitse lisää palkkarahaa vaan lisää työtovereita jakamaan vuoroja ja paljon muitakin sellaisia asioita, jotka tekevät työn tekemisestä inhimillistä ja järjellistä. Sellaisia muutoksia, että hoitsukat pysyvät terveenä, jaksavat nauttia ansaitsemastaan vapaa-ajasta ja selviävät suht' hyväkuntoisena edes eläkeikään saakka.
Nyt alalla puristetaan niistä viimeisistäkin loppumehuja irti. Rahasta ei olle niin suurta iloa, kun terveys ja kunto lopahtavat. Muutenkin olen sitä mieltä, että jos ihminen tekee jotain vain "rahan takia", itse tekeminen ei kiinnosta eikä jaksa hetkauttaa yhtään, niin ankeaksi, tyhjäksi ja surulliseksi käy elämä.- ajatusmaailman vika
Totta tuokin, vaan kyllä tällä hetkellä olen töissä juuri sen tähden, että siitä rahallisen korvausen saa. Yksinhuoltajana, tai oikeastaan kohta entisenä 'huoltajana', kun nuoriso varttuu ja aikuistuu ja tukirahat jää pois, vaan nuorillekaan ei töitä siunaannu mistään vaikka haku on päällä koko ajan joka suuntaan, tässä tilanteessa se raha on todella tärkeä osa töissäkäymistä. Kun yksin luotsaan tätä 4 hengen perhettä, niin se jos yks'kaks napsitaan pari työtuntia päivässä pois kun firmalla menee "huonosti" se todellakin tuntuu mun taloudessa.
Kun siihen vielä lisää sekavat työvuorot, yhä sekavammat vanhukset ja liian pienen henkilökunnan puskemassa pää kolmantena jalkana töitään lyhyemmässä ajassa kuin ennen, mutta mentaliteetilla "ei tätä työtä rahan takia tehdä", niin todella tein sen ratkaisun jokin aika sitten että irtisanouduin vakipaikasta ja nyt teen pelkkää keikkatyötä... eikä töistä ole pulaa ollut ja todella voi laittaa oven työpäivän jälkeen perässään kiinni tietoisena siitä että mun työt on siltä päivältä tehty, ei tarvi miettiä mitään tekemätöntä enää kotona. Ja ennen kaikkea jaksaa seuraavankin päivänä taas kohdata ne sekavat mummot hymyssä suin. - lusiina4
ajatusmaailman vika kirjoitti:
Totta tuokin, vaan kyllä tällä hetkellä olen töissä juuri sen tähden, että siitä rahallisen korvausen saa. Yksinhuoltajana, tai oikeastaan kohta entisenä 'huoltajana', kun nuoriso varttuu ja aikuistuu ja tukirahat jää pois, vaan nuorillekaan ei töitä siunaannu mistään vaikka haku on päällä koko ajan joka suuntaan, tässä tilanteessa se raha on todella tärkeä osa töissäkäymistä. Kun yksin luotsaan tätä 4 hengen perhettä, niin se jos yks'kaks napsitaan pari työtuntia päivässä pois kun firmalla menee "huonosti" se todellakin tuntuu mun taloudessa.
Kun siihen vielä lisää sekavat työvuorot, yhä sekavammat vanhukset ja liian pienen henkilökunnan puskemassa pää kolmantena jalkana töitään lyhyemmässä ajassa kuin ennen, mutta mentaliteetilla "ei tätä työtä rahan takia tehdä", niin todella tein sen ratkaisun jokin aika sitten että irtisanouduin vakipaikasta ja nyt teen pelkkää keikkatyötä... eikä töistä ole pulaa ollut ja todella voi laittaa oven työpäivän jälkeen perässään kiinni tietoisena siitä että mun työt on siltä päivältä tehty, ei tarvi miettiä mitään tekemätöntä enää kotona. Ja ennen kaikkea jaksaa seuraavankin päivänä taas kohdata ne sekavat mummot hymyssä suin.Uskon että useimmat käyvät työssä sen vuoksi että saavat rahaa elämiseensäja perheen elättämiseen. Kuitenkaan kaikille ei ole päälimmäisenä hoitotyössä se palkka, jos mietitään työhyvinvointia ja työssä jaksamista.Olen pitkälti samaa mieltä tästä asiasta kuin nimi, vikaa-vikaa-vikaa.Päteviä esimiehiä johtamaan hoitotyötä ja sen organisomista, valvomaan rohkeammin riittävien resurssien saamista tai sitten hoitopaikkojen vähentämistä hoitajapulan vuoksi. Missä tulee vastaan hoitajien venymisen raja?
- kuka kertoo
Jos rahaa olisi riittämiin, en minäkään arvottaisi asiota sen kautta. On vaan karu tosiasia, että jopa hoitajankin on maksettava maksunsa, ostettava ruoat ja muut perheellensä, jos ei ole yksinäisenä ymmärtänyt pysyä. Ihan suora miinuslasku:
jos saan n.2000€ palkkaa, siitä verot ja muut pois, keveimmillään 16% verran, raskaimmillaan n.20%, siitä pois vuokra, n.600€, ei tienestiksi jää kovinkaan paljon. Kun puhutaan n. 1200 käteenjäävästä osasta, ja sekin on vähän jo yläkanttiin, on ihan pakko arvottaa sitä mitä pankkitilinsaldoksi jää. Surulliseksi ja tyhjäksi käy paitsi elämä, niin myös pankkitilin saldo; sitä kyselee itseltään, että onko tässä mitään mieltä. Se, että joudun ajattelemaan rahaa, riittääkö se, on valitettavaa, mutta ei tee minua ihmisenä ja hoitajana tylyksi tai kylmäksi, päinvastoin, olen yrittänyt ajatella, että siitäkin huolimatta kantaa ajatus, että teen sen toiselle, minkä haluan tehtävän itselleni.
Muutoin olen kanssasi samoilla linjoilla: työn mahdottomuutta ei korjata euroilla. Paluu entiseen, siihen, että työt tehtiin työpareissa, eikä yksin repimällä, olisi ihan hyvä alku. Nyt vaan huudellaan peliin vapaaehtoisia, tekemään palkatta, jotta kurjuus ei leviäisi vieläkin syvemmälle. Yhtä karu menetelmä vuorottaisessa ennättämisessä ja kiitämisessä on se, että neuvotaan, että pitää miettiä, mihin hoidettavien pyyntöihin voi vastata, ja heille on "vaan napakasti sanottava, ettei käy".
-Tehdään tasan se, mikä riittää siihen, ettei omaiset pääsääntöisesti pysty valittamaan. Ja eihän ne pysty, kun eivät käy edes katsomassa miten hoitopaikoissa voidaan. Heidän omatuntonsa puhdistuu, kun voivat ajatella hoitolaitoksen olevan laadukas ja korkeatasoinen, vaikka totuus on aivan toista.
- lusiina4
"neuvotaan, että pitää miettiä, mihin hoidettavien pyyntöihin voi vastata, ja heille on "vaan napakasti sanottava, ettei käy". "
Näin on, neuvotaan myös priorosoimaan: "riittää kun saavat ruoan ja lääkkeet".
Kuitenkin hoitopaikkojen julkisissa esitteissä kehutaan hoidon laatua ja kokonaisvaltaisuutta estoitta. Joissain paikoissa ei ollenkaan nähdä säästöpäätösten vaikutusta hoidon laatuun ja työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen, mutta jospa kohta työnantajat alkavat kilpailla työ-oloilla, jos meinaavat saada pätevää henkilökuntaa.Vanhuksia kun hoidetaan muuallakin kuin hoivalaitoksissa. Hoitajien mitoitus pitäisi kussakin hoitopaikassa tehdä hoitotyön vaativuuden arvioinnin mukaan eikä hoidettavien lukumäärän mukaan.
Riittävän koulutettua henkilökuntaa esim sairaalaoloihin, jossa kuitenkin vaaditaan enemmän lääketieteelistä osaamista ja lääkinnällisiä taitoja kuin hoivapaikoissa.
Jos saisi valita ottaisinko palkankorotuksen vai inhimillisyyttä työ-oloihin, valitsisin kuitenkin jälkimmäisen tässä elämänvaiheessa. Tunne siitä, että kykenee tekemään työnsä riittävän ja hyvin vanhustenkin näkökulmasta katsoen on kuitenkin se tärkein. - hoitsu minäkin
Omia työolojen lisäksi meille naisille on ennenkaikkea tärkein asia ettei vaan kaverilla ole paremmat työolot. Omat liitot tappelee keskenään sensijaan, että vedettäisiin yhtäköyttä ja saataisiin tulosta aikaiseksi. Ja itsehän me sitä riitaa ylläpidetään. Ja liitot jotka ohjeistaa millon mitäkin toista liiitto vastaan.
Meillä oli työoloista juuri palaveri johon oli liitojen edustajatkin kutsuttu paikalle. Suurinta osaa edustavan liiton edustaja totesi vaan kaikkiin huolen aiheisiimme, et näinhän se on muuallakin... Että tämmönen puolesta puhuja :D.- lusiina4
Siltähän se saattaa liittojen toimintaa seuratessa vaikuttaa. Yksittäisellä työpaikalla kuitenkin eri työntekijät useimmissa työpaikoissa puhaltavat yhteen hiileen, närää aiheuttaa vaan piittäämattomuus henkilökunnan tarpeista ja mielipiteistä. Ärsyttävintä on, että henkilökuntaa ei kuulla. Asiallisiin epäkohtien esilleottamisiin vastataan tyyliin "ei kuulu teille" ja " niin on kaikkialla muuallakin", kuten totesit. Jopa huutamalla ja maltin menettämisellä vaiennetaan työntekijät. Epäkohtien esilletuonti takaa pääsylipun esimiehen esimiehen "puhutteluun" :-), saatat jopa päästä "työkiertoon", pois nykyisestä työpaikastasi kun rohkenet ottaa epäkohtia esille.
Pienetkin työtä helpottavat ja työhyvinvointia helpottavat hankinnat teilataan kun "ei ole rahaa", samaan aikaan kun kuitenkin samassa talossa investoidaan tarvikkeisiin, joiden merkitystä ei tavallinen työntekijä näe välttämättömänä.
Saa kai ne liitot ja työsuojeluvaltuutetut sun muut tulla työpaikoille katsomaan: mikään ei muutu, todetaan vain että näin on mutta todellisen vaikutusvalta muuttaa asioista on ihan muualla kuin heidän käsissään.Sananhelinä ei paljoa lämmitä kun ei ole keinoja todella muuttaa asioita. Saldona vain se, etä laitetaan työntekijät itse organisoimaan työnsä eri tavalla, järjestelemään palikat eri järjestykseen, mikä ei muuta sitä tilannetta, että henkilökuntaa on liian vähän tai vääränlaista suhteessa työn laatuun. Tykaluja puuttuu.
Täytynee kai oivaltaa se, että palveluiden järjestäjä vastaa viime kädessä siitä, että hänellä on käytössään asialliset välineet, tilat ja henkilökunta tuottamaan laadukasta toimintaa. Emme kai me yksittäiset työntekijät voi muuta kuin koittaa tehdä parhaamme niillä resursseilla mitkä meille tarjotaan. Valittajat ja valtiukset ohjataan sitten niihin osoitteisiin mihin ne oikeaasti kuuluvat. Väliäkö sillä että saikkulit lisääntyy ja uusia työntekijöitä ei sijaisuuksiinkaan saada. Syy sijaistilanteeseenhan on Henkilökunnassa, "heidän tulee katsoa pieliin" Vai mitä :-)?
- maahanmuuttaja
Tämäon oikeesti "tyttömäistä ajattelua".Miksette voi vaatia kunnon palkkaa ainakin 3000 euroa puhtaan käteen?
Olkaa "kunnon jätkät" ja käytäydykää kun paperimiehet, ja vaatikaa kunnon liksaa!!!! Kun rahaa ei heru,lähtekää lakoon!
Unohtakaa tuotä"nössömäisuutta, ja naisellisuutta!!!!! Se on pahin luonne, koska ette osaa vaatia. Menkää lakkoon vaikka kuukaudeksi!!
Kun mumot laitoksissa kuolevat ja mätänevät , sit hallitus nostaa Teille palkkoja! - lusiina4
Ei terveydenhuoltohenkilökunta voi mennä lakkoon, sehän viime kädessä estetään lainsäädännöllä ;-). Onhan kyse "niin merkittävästä toimesta yhteiskunnassa", eli silloin on kyllä arvossa arvaamattomassa mutta ei silloin kun pitäisi asiallistaa työ-oloja.
Miksihän esim veronmaksajat eivät nouse barrikaadeille vanhusten asianmukaisten hoitojen järjestämisen puolesta, verovaroillahan toimintaa järjestetään. Kukaan ei välitä ennen kuin osuu omaan nilkkaan riittämätön tai huono hoito. - maahanmuuttaja
Minusta joku 2000euroa brutto palkkaa on naurettavaa. Työ on raskasta ja pitää saada ainakin 3500 eur brutto. Vaadikaa se joka tapauksessa, muuten menkää lakoon, ja lakoilkaa niin kauan kunnes palkkaa nousee.
Laitoksissa pitää olla ruokaa kuukaudeksi, parempikuntoiset voivat laitaa ruokaa itse ja huolehtia huonokuntoisista.
Parempi kuntoiset potilaat, varsinkin miehet voivat huolehtia niistä huonokuntoisista, ainakin voivat tehdä eläkeen vastikkeeksi töitä, koska eläke on vastikeeton tulo, ja monet ovat "vetäneet lonkkaa" eläkkeele jopa yli 20 vuotta.
Ne, jotka eivät tehneet töitä yli 20v voivat vihdoin kokeilla miltä työ maistuu, eikä nostaa kymmenien vuosien ilmaista rahaa, eli eläkettä.
Suomessa on tuhansia hyväkuntoisia vanhuksia, jotka vaikka ovat terveet, lorvivat eläkeellä vaikka 30 vuotta!! - lusiina4
Noh, tällä "naurettavalla palkalla" moni hoitaja kuitenkin pesuettaan ja itseään elättää :-).
Laitoksissa ei ole "parempikuntoisia" jotka voisivat toisia hoitaa. Nykysin laitoksiin pääsevät/joutuvat sellaiset vanhukset, jotka jokapäiväisessa elämässä eivät enää itsenäisesti pärjää. Sairaaloissa vanhuksiksi luokiteltavat ovat sairauden takia, ei heiltä voi vaatia osallistumsita toisten hoitoon.
Lonkan vetämnen on ansaittu etu ja sitä ei saa pois ottaa"
Nimim: eläkettä odottava :-))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h192815Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062631Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv242343Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491894Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141473- 321463
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021163En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711005Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81958