Helluntailaiset, herätys!

Semper.Fidelis

Tällä Suomi24-palstalla on erikoista, että on vain kolme-neljä kirjoittajaa, jotka tunnustavat avoimesti helluntaiuskoa, REKISTERÖITYNEENÄ.

Psalmi50.15, Teapot, Mohikaani_27, mainittakoon heidät. Kuulkaahan nyt muutkin helluntaiuskovat, rekisteröitykää, olkaa rohkeita!

Vaikka teillä ei kutsumuksena olisikaan 'helluntailaisuus', niin onhan herätysliikkeen kannattajille tärkeää, että tällä S24-kanavalla tuodaan kansalaisille evankeliumia, Jumalan armon ja totuuden sanaa.

Kannustan uusia helluntailaisia kirjoittajia ottamaan rohkeammin todistajan profiilia ja rekisteröitymään kirjoittajaksi. Rekisteröityä nimimerkkiä ei voida väärinkäyttää, siinä on sen ehdoton etu.
Teapot-nimimerkkiin vetoaisin siinä, että hän keskustelisi myös pelastuksen peruskysymyksistä. Sinun huomiosi näyttää jääneen viikunapuu(nlehti)-, seksi- yms. vähemmän keskeisiin aihealueisiin pelastuksemme kannalta. Back-to-basics, teapot!

Helluntaitodistajien ollessa paitsiossa on palstalle ilmaantunut 'totuus'ruoska, jolla on aisaparina innokas samanmielinen avustaja.
Palstalla ollaankin näkevinään kuppikuntia ja ilmiselvästi jotain samanmielisten kirjoittajien ikävää koplaantumista esiintyykin.

Mutta nyt vetoan helluntailiikkeen uskollisiin todistajiin, nostakaa lippunne, ottakaa teille kuuluva paikka rekisteröityneinä kirjoittajina!
.

64

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikävä totuus

      Miksi helluntailainen kristitty tulisi tälle palstalle, jolla toiset helluntailaiset haluavat vain repiä hänen uskonsa riekaleiksi?

      Juuri kukaan, asiallinen kirjoitaja, jolla olisi ollut kenties jotakin annettavaakin ei ole palstalla kauaa viihtynyt koska on saanut uskonveljiltään yleensä vain lokaa niskaansa.

      • pehmopappa ,

        olen kyllästynyt siihen rek.ihmisten haukkumiseen, siksi en kirjoita enää millään nimimerkillä.

        Jo melkein kahdesti saman oman nimimerkin käyttö saa aikaan vainon.

        Olen vain huutavan ääni erämaassa millä ei olen enää mitään nimeä, piste.

        Tosin en ole tällä palastalla ollut aikoihin:

        http://www.saarnatuoli.net/?page_id=21

        http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35

      • irjo3
        pehmopappa , kirjoitti:

        Haukkujat ovat näitä harhaoppi-ekivaarin jengiläisiä ja ehkä lisäksi muutama tänne eksynyt vinksattanut ja/ tai katkera tyyppi.

        http://tv7.fi/vod/categories.html?id=314

    • ei koskaan

      En halua olla helluntailainen, koska en näe sinussa mitään hyvää. Näen valhetta ja paisumista. Kauhistuttaa jos helluntailaisuus tuottaa tuollaista jälkeä.

      • hh64

        Eipä kannata laittaa helluntailaisten piikkiin, yleisen vapaan palstan mellakointia.

        Harhaoppiset riehuu tällä vuodesta toiseen, ekivaari yksi heistä.

    • Kieroilua valhetta

      Mitä tarkoitat jollakin "totuus" ruoskalla ja aisaparilla. Täällähän on eniten juuri muita kuin helluntailaisia. Monilla on samanlainen katsantokanta uskon asioissa. Onko se huono asia sinun mielestäsi? Luuleko myös että jos täällä olisi enempi helluntailaisia niin muut kaikkoaisivat foorumilta. Minusta koko sinun kirjoituksesi on jotenkin sutki ja kyseenalainen, en voi yksinkertaisesti luottaa sinuun ja sinä sitten haluat kirjoitettavan pelastuksesta. Siitähän täällä kirjoitetaankin eikä siihen tarvitse olla helluntailainen. Näen että juuri helluntailaiset hyötyisivät näistä kirjoituksista heillä kun on ilmiselvästi aivan olematon Raamatun tuntemus. Sinäkin voisit olla suoraselkäinen mies ja kirjoittaa asiat suoraan ja ymmärrettävästi. Olen huomannut että sinä olet varsin ailahtelevainen. (maanis-debressiivinen kenties ?) Yhdyn edelliseen kirjoittajaan täysin; valhetta paisumista jne, Todella kauhistuttavaa jälkeä.

      • Semper.Fidelis

        Rankka on syytöstesi tulva, todella rankka, mutta vailla perusteita.

        En ole luottamusta itselleni pyydellyt enkä muutenkaan osuuttani esille nostanut. Huomasit varmaan, että tarkoitukseni oli kannustaa vakaita helluntaiuskovia rekisteröitymään palstan hengellisiksi 'tukipilareiksi'.

        Toki voin olettaa yskäsi olevan, että epäilet minun seuraavaksi tarttuvan uusien helluntailaisten niskavilloihin. Sellainen vaara on olemassa:))

        Mutta yritä luottaa minuun. Minun ainoa lippuni, johon luotan ja jota haluan korottaa on Kristus Jeesus, Jumalan iäti pysyvä Sana. Hän ei petä meitä, ei koskaan.

        Seuratkaamme Jeesusta, kasvakaamme armossa ja totuudessa, tulkaamme yhä enemmän Mestarimme kaltaisiksi ja Hänelle täydellisen kuuliaisiksi kaikessa.

      • rekisteröity..

        Kylläpä kirjoitit totuuden sanoja tästä Semperistä. Monesti olen miettinyt miten sokeaa porukkaa täällä on, kun luulee tuon henkilön olevan uskovainen (jotkut yhtä sokeat). Sitä hän ei ole, vaan vastustaa uskoa. Tuollaisia on Suomen maan seurakunnissa. Onko ihme, että seurakunnat ovat sekaisin.

    • lippuparaati

      Semper.Fidelis

      Teapot ei ymmärtääkseni ole helluntailainen, vaan vapaakirkollinen. Jos olen väärässä, hän voi itse oikaista käsitykseni.

      Täällä on aika ajoin esitetty erilaisia pakotteita rekisteröitymiseen. Sinäkin, "Brutukseni", yrität käyttää monia argumentteja pakottamisen tueksi. Vierastan pakkokeinoja. Mitä rekisteröityminen muuten hyödyttää, jos ilkeimmät kommentit ja pahimmat miekanpistot viskotaan toisella kuin rekisteröidyllä nimimerkillä.
      Sananl. 12:18

      En ole sääntöjen mukaan velvollinen rekisteröitymään. Noudatan ylläpidon sääntöjä ja kirjoitan rehellisesti niin kuin ajattelen ja koen pyrkien kunnioittamaan muita kirjoittajia. En kuulu palstan kuppikuntiin enkä halua hännystellä enempää kuin vieroksuakaan ketään. Haluan pysyä asialinjalla. Se riittää minulle ja saa riittää myös muille. Uskon sen riittävän Jumalallekin, mitä pidän tärkeimpänä seikkana.

      Nimimerkkien väärinkäyttäjät tekevät vahinkoa itselleen. Siksi heitä käy vain sääliksi.

      Olen helluntailainen, mutta en koe olevani missään paitsiossa. Palsta ei ole ensisijainen tehtäväkenttäni, vaan minulle vain mielipiteiden vaihtoon tarkoitettu suhteellisen satunnainen keskustelualusta. Helluntailaisena olen kiinnostunut, mitä helluntailaisuudesta ajattelevat herätysliikkeen ulkopuoliset ja myös saman tunnustuksen omaavat veljet ja sisaret. Minua kiinnostavat myös Raamatun tulkintoja käsittelevät keskustelut.Tosin nekin näkyvät menevän useimmiten tyhjänpäiväisiksi jankkaamisiksi. 2. Tim. 2:23

      Valitettavasti palstalla vallitseva ilmapiiri ei ole evankeliumin kannalta paras mahdollinen. Ilosanoma peittyy liian helposti palstalaisten keskinäiseen kahinointiin ja jopa riitelyyn. Joskus mietin, miten vähän ihminen yleensä ja me uskovatkaan olemme muuttuneet. Sama oikeassa olemisen tarve ja "kuka meistä on suurin"- mentaliteetti, joka vielä kasvamattomissa Jeesuksen opetuslapsissa ilmeni, näkyy myös täällä.

      Kristuksen todistajana oleminen ei tarvitse lisukkeeksi helluntailaisuuden lippua, vaikka tokihan värinsä voi tunnustaa.

      SF
      Minkä kuppikunnan lippua sinä heilutat? Minkä suunnan seurakuntaan tai mihin uskonyhteisöön kuulut? Minulta on tainnut mennä tunnustuksesi ohitse. Kysymys lienee oikeutettu, koska edellytät muilta "lipunnostoa".
      Oman kehoituksesi mukaan: Ole rohkea!

      • Semper.Fidelis

        Kiitos ystävällisestä viestistäsi, lippuparaati.

        Nimimerkkisi (kertakäyttö-..?) on upea. Totta puhuen pidän lipuista:)

        Mutta asiaan. En ole pakottamassa ketään yhtään mihinkään. Millähän valtuuksilla minä voisin sellaista yrittää! Vetosin vain tämän nimikkopalstan omiin peruskannattajiin siitäkin syystä, että heidän lukumääränsä ei ole ollenkaan vähäinen.

        Minulla on oma mielikuvani sinun viesteistäsi tutummalla nimimerkillä.
        Joka tapauksessa olet harvoja, jotka eivät ole loukkaantuneet minuun.

        Suoraviivainen linjani asioiden ruotimisessa ei miellytä varsinkaan niitä, joille Raamatun aito totuus on epämiellyttävää luettavaa ja koettavaa.

        On minullakin paljon opittavaa. Jumala armossaan kasvattaa juuri sillä tavalla kuin meille on parhaaksi. Lupaa tai kasvatusohjeita Hänen ei tarvitse kysyä mistään, ei varsinkaan ulkopuolisilta tarkkailijoilta.

        Omaa hengellistä kotiani en tarkoittanut lähteä korottamaan. Tärkeintä on kuten sanoit Kristuksen todistajana oleminen, todistaminen Jumalan Pojasta Jeesuksesta, Hänestä, jossa meillä on lunastus ja syntien anteeksisaaminen, Kol.1:14.

        Hyvää iltaa sinulle, veljeni Herrassa!

        SF

    • Ei koskaan helluntal

      Sen verran olen seurannut Semperi kirjoituksiasi, että en halua olla niiden kanssa missään tekemisessä. Jos helluntalaisuus on opettanut sinut tuollaiseksi, niin silloin helluntalaisuus on suuri harhaoppi.

      Sinä olet heittämässä lokaa jokaisen päälle, joten viisaat eivät tule rekisteröityinä tänne. Sinulla on tapana vihata jokaista itseäsi huomattavasti viisampaa kirjoittajaa ja se jos mikä on synti. Sinä et voi Jumalan viisaudelle mitään ja jos sinä et tee parannusta kauhuteoistasi, tulet olemaan vain matkija. Et viisaudella täytetty.
      Matkijana olet taitava, mutta et voi peittää entisiä jälkiäsi.

      • Semper.Fidelis

        Alla oleva vastaukseni, 4.7.2011 21:41, on tarkoitettu sinulle, arvoisa nimimerkki "Ei koskaan helluntal.".

      • Ovet säppiin.

        * jos sinä et tee parannusta kauhuteoistasi *

        Herttinen sentään. Tässähän menee multa yöunet.

    • DoctorT

      Olen helluntailainen, ollut 45 vuotta hlökohtaisella taholla. Mutta tämä ei tarkoita, että kantaisin sellaista leimaa, joka liittyy Suomen helluntaihin!

      Helluntaiusko, on se järjestys, jonka apostolit linjasivat. Haluan pysyä sillä linjalla. Varjelen itseni siltä liberalisoituneelta helluntailta, joka on kadottanut oppinsa ja näkynsä.

      • Semper.Fidelis

        "Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on.
        Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;" Room.14:22

        Kiitos viestistäsi, DoctorT. Kunnioitan sinun esittämääsi linjausta.

      • lappix

        Doctor T. Aivan samalla tavalla mormoonit tai lestat väittävät, että he ovat apostolien linjalla. Siis ihmisten väittämiä kaikki.

    • Semper.Fidelis

      Yritähän päästä irti aloittajan nimimerkistä. Lopettaisit jo loanheittosi.

      Onko sinulla muuta sanottavaa kuin, että helluntailaisuus on harhaoppi. Minun puolestani voit pitää mielipiteesi, mutta tarkistappa avauksen aihe.

      Eikö olisi mahtavaa, jos helluntailaisuuspalstalla kirjoittelisi enemmän rohkeita uskovia omilla rekisteröidyillä nimimerkeillään? Minä en ketään painosta siihen, en voikaan. Avaukseni oli vain yksinäinen ääni korvesta.

      Mitäs sanot tähän - äläkä enää tartu aloittajan raadolliseen henkilöön;)

      PS.
      Jos sinun on aivan pakko purkaa kiukkuasi, niin tee ihmeessä se.
      Minulla on runsaasti kapasiteettia sinun tunkionasi olemiseen.

      1.Kor.4:13 "meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi;
      meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä,
      aina tähän päivään asti."

      • missä juuret

        Surullista tuo paatumuksesi. Ei kukaan halua tulla sylkykupiksesi ja siksi en kirjoita rekisteröitynä.Kirjotan milloin haluan ja miten haluan. Sinä teet tunkion tästä palstasta. Et edusta helluntalaisuutta. Mieti kokemuksiasi. Oletko koti- koulu- työpaikkakiusattu ihminen. Olen aika varma, että olet. Haet hyväksyntää ja oikeuksia väärillä keinoilla. Menetät pikkuhiljaa kaiken syntisyytesi takia.

      • en mene lankaan

        Yritätkö tehdä näin myöhään parannusta? Sinähän puhut leppeästi. Ei tuo kylläkään ole mitenkään uskottavaa. Paremminkin tuosta saa kuvan kierosta ihmisestä, joka toisesta suupielestä irvistää ja toisesta mielistelee.

      • Semper.Fidelis
        missä juuret kirjoitti:

        Surullista tuo paatumuksesi. Ei kukaan halua tulla sylkykupiksesi ja siksi en kirjoita rekisteröitynä.Kirjotan milloin haluan ja miten haluan. Sinä teet tunkion tästä palstasta. Et edusta helluntalaisuutta. Mieti kokemuksiasi. Oletko koti- koulu- työpaikkakiusattu ihminen. Olen aika varma, että olet. Haet hyväksyntää ja oikeuksia väärillä keinoilla. Menetät pikkuhiljaa kaiken syntisyytesi takia.

        Asenteesi on surullinen. Etkö halua päästä irti syytöshengestäsi.

        En edusta helluntailaisuutta, se on totta. En ole missään kirjoittanut helluntailaisuuden edustajana. Minä olen Jeesuksen todistaja.

        Sinua en enempää voi auttaa. Olen varmasti juuri niin paha kuin koet ja saatan olla vielä pahempikin - lihani puolesta. Mutta minä kiitän Jumalaa kaikista niistä lahjoista, joita olen saanut Häneltä, Valkeuksien Isältä.
        Suurin lahja on se, että olen saanut syntini anteeksi Hänen Pojassaan.

        Mitä hyvää sinä olet saanut Jumalalta, voitko kertoa siitä seuraavassa viestissäsi? Jään odottamaan kiitollista viestiäsi mielenkiinnolla!

      • armossako
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Tunnustat olevasi paha lihassasi. Tuo on ollut helposti näkyvissä. Luuletko sinä saavasi jatkuvan pahuuden anteeksi?

      • greeeeen
        armossako kirjoitti:

        Tunnustat olevasi paha lihassasi. Tuo on ollut helposti näkyvissä. Luuletko sinä saavasi jatkuvan pahuuden anteeksi?

        Juuri näin. Semperhän korostaa jatkuvasti ihmisen syntisyyttä ja väittää Jeesuksen omienkin olevan yhä täynnä syntiä. Minullekin hän on perustellut palstariehuntaansa sillä, ettei hänen lihassaan asu mitään hyvää.

        Semper sanoo olevansa uudestisyntynyt ja väittää, että uudestisyntyneessä vanha ihmisemme alkaa vasta pikkuhiljaa väistyä uuden tieltä, vaikka Raamattu kertoo ihan muuta. Semperin liha ei selvästikään ole ristiinnaulittu (sinänsä hänen perustelunsa riehunnalleen ovat siis aivan oikein), eikä uusi luomus ole hänessä se, joka hallinnoi.

        Jotenkin silti jaksaa ihmetyttää tuo Semperin egon paisuminen ja hänen sokeutensa sille. Semper katsoo kaikkia jalustaltaan, opettaa, nuhtelee, syyttää ja tuomitsee jne., eikä kykene asialliseen asiasta keskusteluun ilman henkilöihin käymistä.

        Tässä jokin aika sitten suorastaan huvituin, kun tulin palstalle lukemaan uusimpia keskusteluja. Semper sanoi yhdessä niistä jollekin, ettei opeta ketään, vaan vain keskustelee, mutta oli sitten joka ketjussa sanomassa muiden oppia vääräksi ja 'korjaamassa' sitä omallaan, kehottamassa ja sanelemassa. Melkein samaan hengenvetoon, kun oli esittänyt väitteensä siitä, ettei opeta muita, oli Semper kirjoittanut mohikaanille neuvovansa vanhaa miestä (siis mohikaania) lempeästi, ja pian hän jo kirjoitti minullekin siitä, kuinka hän ohjaa minua kärsivällisesti... että sellaista 'vain keskustelua'. :)

      • Semper.Fidelis
        greeeeen kirjoitti:

        Greeen, sinun olisi hyvä pysähtyä miettimään kirjoittamisesi motiiveja.

        Pyysin aamulla poistoa sinun herjaavalle aloituksellesi ja näyttää, että se onkin jo poistettu palstalta. Kiitos siitä ylläpidolle /sheriffille!

        Etkö tässäkään ketjussa pysty muuhun kuin suunsoittoon ja herjaan?

        Mikä sinua ajaa jatkamaan herjaavaa käytöstäsi? Pysähdy miettimään.

        Kärsivällisesti sinua kehottaen,

        Ensisijaisesti olen täällä keskustelemassa uskonasioista. Olen myöskin ottanut kantaa sinun tapaasi kohdella muita ja käydä rumasti kiinni henkilöihin eikä asiaan.

        Arvasinkin sinun itsesi olleen asialla poistoja pyytämässä. Toisen aloitukseni poiston ymmärrän, luotasihan se melko syvältä sinua henkilönä, mutta toiselle poistopyynnöllesi vain naurahdan, kyseinen keskustelu kun keskittyi esittämääsi asiaan ja jäi sille mallille, että olit pussittanut itsesi pahasti. No, käyhän se noinkin niskan päälle pyrkiminen. :)

      • Jonah
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Greeen, sinun olisi hyvä pysähtyä miettimään kirjoittamisesi motiiveja.

        Pyysin aamulla poistoa sinun herjaavalle aloituksellesi ja näyttää, että se onkin jo poistettu palstalta. Kiitos siitä ylläpidolle /sheriffille!

        Etkö tässäkään ketjussa pysty muuhun kuin suunsoittoon ja herjaan?

        Mikä sinua ajaa jatkamaan herjaavaa käytöstäsi? Pysähdy miettimään.

        Kärsivällisesti sinua kehottaen,
        SF

        Tervehdys Semper.

        Kyllä me, Semper, tiedämme kenen talutusnuorassa herra green konttaa.

        Hän ei ole vielä saanut voimaa olla pilkkaamatta Jeesuksen opetuslapsia. Vaan päästää lihansa valloilleen aina kun joku ei kirjoitta hänen taluttajansa mielen mukaisesti.

        Kärsivällisyyttä todellakin vaaditaan vaeltaessamme, milloin kenenkin seurassa, kohti uskon päämäärää sielun pelastusta.

      • greeeeen
        Jonah kirjoitti:

        Voi Jonah ystäväiseni, jätän yllä olevan viestisi omaan arvoonsa.

        Tämä kertonee kaiken siitä, millä tasolla kuljet veljesi Semperin kanssa:

        >>Olemme Semperin kanssa täysin samanmielisiä tästä uudestisyntymisasiasta. Me ymmärrämme toinen toisiamme, mutta sinä et näköjään ymmärrä meitä etkä niinollen myöskään raamatun sanaa

      • Semper.Fidelis
        Jonah kirjoitti:

        Tervehdys Semper.

        Kyllä me, Semper, tiedämme kenen talutusnuorassa herra green konttaa.

        Hän ei ole vielä saanut voimaa olla pilkkaamatta Jeesuksen opetuslapsia. Vaan päästää lihansa valloilleen aina kun joku ei kirjoitta hänen taluttajansa mielen mukaisesti.

        Kärsivällisyyttä todellakin vaaditaan vaeltaessamme, milloin kenenkin seurassa, kohti uskon päämäärää sielun pelastusta.

        >>tiedämme kenen talutusnuorassa herra green konttaa.

      • ekivaari
        greeeeen kirjoitti:

        Juuri näin. Semperhän korostaa jatkuvasti ihmisen syntisyyttä ja väittää Jeesuksen omienkin olevan yhä täynnä syntiä. Minullekin hän on perustellut palstariehuntaansa sillä, ettei hänen lihassaan asu mitään hyvää.

        Semper sanoo olevansa uudestisyntynyt ja väittää, että uudestisyntyneessä vanha ihmisemme alkaa vasta pikkuhiljaa väistyä uuden tieltä, vaikka Raamattu kertoo ihan muuta. Semperin liha ei selvästikään ole ristiinnaulittu (sinänsä hänen perustelunsa riehunnalleen ovat siis aivan oikein), eikä uusi luomus ole hänessä se, joka hallinnoi.

        Jotenkin silti jaksaa ihmetyttää tuo Semperin egon paisuminen ja hänen sokeutensa sille. Semper katsoo kaikkia jalustaltaan, opettaa, nuhtelee, syyttää ja tuomitsee jne., eikä kykene asialliseen asiasta keskusteluun ilman henkilöihin käymistä.

        Tässä jokin aika sitten suorastaan huvituin, kun tulin palstalle lukemaan uusimpia keskusteluja. Semper sanoi yhdessä niistä jollekin, ettei opeta ketään, vaan vain keskustelee, mutta oli sitten joka ketjussa sanomassa muiden oppia vääräksi ja 'korjaamassa' sitä omallaan, kehottamassa ja sanelemassa. Melkein samaan hengenvetoon, kun oli esittänyt väitteensä siitä, ettei opeta muita, oli Semper kirjoittanut mohikaanille neuvovansa vanhaa miestä (siis mohikaania) lempeästi, ja pian hän jo kirjoitti minullekin siitä, kuinka hän ohjaa minua kärsivällisesti... että sellaista 'vain keskustelua'. :)

        Jotka sanovat lihassaan asuvan jotakin hyvää, ovat fariseuksia, jotka luulevat lihansakin pelastuvan. [1.Kor.15:50; 2.Kor.5:1]

      • Semper.Fidelis
        ekivaari kirjoitti:

        Jotka sanovat lihassaan asuvan jotakin hyvää, ovat fariseuksia, jotka luulevat lihansakin pelastuvan. [1.Kor.15:50; 2.Kor.5:1]

        Olet oikeassa, ekivaari.

        Paavali sanoo asian hyvin suoraan ja kursailematta:

        "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;"

        Repiköön siihen sitten kuka tahansa rinnalle oman lihansa puhtauden!

        Roomalaiskirje 7:18

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Olet oikeassa, ekivaari.

        Paavali sanoo asian hyvin suoraan ja kursailematta:

        "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;"

        Repiköön siihen sitten kuka tahansa rinnalle oman lihansa puhtauden!

        Roomalaiskirje 7:18

        Mutta kyse onkin siitä, elääkö ihminen sen lihansa vai Hengen mukaan!

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Olet oikeassa, ekivaari.

        Paavali sanoo asian hyvin suoraan ja kursailematta:

        "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;"

        Repiköön siihen sitten kuka tahansa rinnalle oman lihansa puhtauden!

        Roomalaiskirje 7:18

        Muuten, Semper, unohdat taas autuaasti sen, että todellisuudessa (kun ei puhunut vertauskuvallisesti) Paavali sanoi olevansa vahva ja mielensä olevan puhdas!

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        >>tiedämme kenen talutusnuorassa herra green konttaa.

        Saattaapa olla niinkin, että olen vain tuonut esille teidän pilaantuneet hedelmänne, josta olen sitten saanut vihanne päälleni...

    • body

      Tämä on ymmärtääkseni keskustelupalsta ja olen itsenäinen dissidentti, kirjoittelen täällä sillä elämänkokemuksella joka minulla on.

      Kirjoittelen sitoutumattomana, en minkään opin tai raamatullisuuden tai edes herätykseen opin mukaisesti , sillä olen saanut oman " koneen " ( ymmärräyksen, ajatuksen ) käytän sitä sen elämänkokemuksen pohjalta joka on.

      • Semper.Fidelis

        Käytä vain vapaasti "konettasi", body, elämänkokemuksesi pohjalta.

        Et taida kuulua helluntaiherätykseen, ehkä olet joskus ollut sen piirissä?

        Aloituksen haasteen kohdistin helluntailiikkeen puolestapuhujille, halusin puolustaa periaatetta "audiatur et altera pars", eli kuultakoon myös toista osapuolta. Helluntailiikkeeltä olettaisi löytyvän valmiuksia ja voimia oman herätyksen puolesta puhumiseen näin merkittävällä keskustelufoorumilla.

      • hellari 0987654321

        Et ole vieläkään vastannut mihin seurakunta yhteyteen kuulut. Jokaisen joka kuuluu Jeesuksen seuraajiin ja julistaa Taivasten valtakuntaa täytyy kuulua uskovien yhteyteen Raamatun mukaan. Paljonhan on Jeesuksen seuraajia mutta kaikki eivät elä silti uskovien ykseydessä niinkuin pitää. Mihin sinä siis kuulut.

      • -sivusta seuraava-

        ---Helluntailiikkeeltä olettaisi löytyvän valmiuksia ja voimia oman herätyksen puolesta puhumiseen näin merkittävällä keskustelufoorumilla.---

        Ei taida löytyä valmiuksia ja voimia kuin aniharvalta. Nääs kun tänne kirjoittelusta ei makseta.

        Helluntaiherätys tekee kuolemaa, se aito ja alkuperäinen. Helluntaikirkko rakentaa pelkkiä kuoria herätyksen hautakummun peitteeksi. Niin kaunista, mutta niin kuollutta.

      • lappix
        hellari 0987654321 kirjoitti:

        Niin, hellari. Paljon on ihmisiä, suurin osa, jotka sanovat olevansa Jeesuksen seuraajia, mutta seuraavat silti ihmistä. Helluntaikirkko on eräs sellainen, sanotaan niin ja tehdään näin. Kun puhu uskovien yhteydestä, niin käytännössä tarkoitat helluntailaisuuteen uskovien yhteyttä. Sitä se on, ei mitään muuta.

      • Jumalanhullu
        hellari 0987654321 kirjoitti:

        Et ole vieläkään vastannut mihin seurakunta yhteyteen kuulut. Jokaisen joka kuuluu Jeesuksen seuraajiin ja julistaa Taivasten valtakuntaa täytyy kuulua uskovien yhteyteen Raamatun mukaan. Paljonhan on Jeesuksen seuraajia mutta kaikki eivät elä silti uskovien ykseydessä niinkuin pitää. Mihin sinä siis kuulut.

        "Et ole vieläkään vastannut mihin seurakunta yhteyteen kuulut. Jokaisen joka kuuluu Jeesuksen seuraajiin ja julistaa Taivasten valtakuntaa täytyy kuulua uskovien yhteyteen Raamatun mukaan. Paljonhan on Jeesuksen seuraajia mutta kaikki eivät elä silti uskovien ykseydessä niinkuin pitää. Mihin sinä siis kuulut. "

        Onko mielestäsi nimi jonkin ns. srk:n, tai herätysliikkeen jäsenluettelossa tae yhteydestä? Ykseydestä?

        1. Kor. 12:13

        sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

        Seurakuntayhteyttä ei siis ratkaise nimi jäsenluettelossa, vaan se, oletko Jeesuksen oma. Paikallisseurakunta on jokaisen paikkakunnan uskovat yhdessä., ilman nimilistoja

        1. Kor. 1:2

        Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

        Srk:n jäsenlista eivät ole yhteneväisi Taivaan kirjojen kanssa.

        Kumpi mielestäsi kuuluu seurakuntaan?

        1. Sellainenko, jonka nimi on jäsenlistassa, muttei koskaan käy uskovien yhteydessä? He voivat olla jo aikaa sitten uskostaan luopuneita, nimi kuitenkin rekisterissä ja sellaista sanotaan surakuntaan kuuluvaksi.

        2. Sellainenko, jonka nimeä ei löydy minkään srk:n listoilta, mutta tunnustaa uskonsa Kristukseen, on kastettu uskovana, vaeltaa jatkuvasti uskovien yhteydessä, tekee Jumalan tahtoa, mutta on poistattanut nimensä rekisteristä josatai syystä?

        Ajattelllaampa Raamatullisesti asiaa. Mihin tulokseen palstalaiset tulevat?

      • hellari 0987654321
        Jumalanhullu kirjoitti:

        En tarkoita pelkkiä hengettömiä seurakuntalistoja vaan hengellistä seurakuntaa.
        Netti palstat ei ole mikään uskovien seurakunta josta ammennetaan voimaa ja ykseyttä.

      • arvelen
        hellari 0987654321 kirjoitti:

        Et ole vieläkään vastannut mihin seurakunta yhteyteen kuulut. Jokaisen joka kuuluu Jeesuksen seuraajiin ja julistaa Taivasten valtakuntaa täytyy kuulua uskovien yhteyteen Raamatun mukaan. Paljonhan on Jeesuksen seuraajia mutta kaikki eivät elä silti uskovien ykseydessä niinkuin pitää. Mihin sinä siis kuulut.

        Veikkaan kirkon jyrkimpiä herätysliikkeitä mutta en lestoja. Viidesläinen tai evankelisten herätusliikkeiden vaikutuspiirissä.

      • body
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Käytä vain vapaasti "konettasi", body, elämänkokemuksesi pohjalta.

        Et taida kuulua helluntaiherätykseen, ehkä olet joskus ollut sen piirissä?

        Aloituksen haasteen kohdistin helluntailiikkeen puolestapuhujille, halusin puolustaa periaatetta "audiatur et altera pars", eli kuultakoon myös toista osapuolta. Helluntailiikkeeltä olettaisi löytyvän valmiuksia ja voimia oman herätyksen puolesta puhumiseen näin merkittävällä keskustelufoorumilla.

        " Semper.Fidelis "

        voisin antaa selkeän selityksen, mutta mielestäni se ei tänne kuuluu ja saattaisi olla että sitä tietoa käytettäisiin vääriin moneen suuntaan, joten jatketaan matkaa näin.

      • Semper.Fidelis
        -sivusta seuraava- kirjoitti:

        ---Helluntailiikkeeltä olettaisi löytyvän valmiuksia ja voimia oman herätyksen puolesta puhumiseen näin merkittävällä keskustelufoorumilla.---

        Ei taida löytyä valmiuksia ja voimia kuin aniharvalta. Nääs kun tänne kirjoittelusta ei makseta.

        Helluntaiherätys tekee kuolemaa, se aito ja alkuperäinen. Helluntaikirkko rakentaa pelkkiä kuoria herätyksen hautakummun peitteeksi. Niin kaunista, mutta niin kuollutta.

        >>Helluntaiherätys tekee kuolemaa, se aito ja alkuperäinen.>herätyksen hautakummun peitteeksi

      • Jumalanhullu
        hellari 0987654321 kirjoitti:

        En tarkoita pelkkiä hengettömiä seurakuntalistoja vaan hengellistä seurakuntaa.
        Netti palstat ei ole mikään uskovien seurakunta josta ammennetaan voimaa ja ykseyttä.

        ""En tarkoita pelkkiä hengettömiä seurakuntalistoja vaan hengellistä seurakuntaa"".

        Seurakunta on kunkin paikkakunnan uudestisyntyneet uskovat kristityt, kuuluivatpa, tai olivat kuulumatta johonkin tietyn liikkeen, srk:an.listoille

        ""Netti palstat ei ole mikään uskovien seurakunta josta ammennetaan voimaa ja ykseyttä""

        Ei, mutta...tämänkin palstan uskovat kuuluvat universaaliseen, maailmanlaajuiseen seurakuntaan.

    • Semper.Fidelis

      Toistaiseksi tämä aloitus on johtanut pääasiassa henkilökohtaiseen parjaamiseen ja yksityistietojen urkkimiseen. Toista olin odottanut.

      Vaan mitäpä tuosta, keskustelu jatkuu, toivottavasti valoisissa merkeissä!

      Aloitukseni sisältö on kohtuullista joka tapauksessa katsoa läpi, ennenkuin heittää pelkän aloittajan nimimerkin nähtyään likapyykkiään palstalle.

      Iloisin heinäkuun terveisin!

      SF

      • greeeeen

        Juuri näinhän se menee, että taas olet niin marttyyria. Itsehän sinä et sitten ketään koskaan ole parjannutkaan, ethän!?

      • Semper.Fidelis
        greeeeen kirjoitti:

        Juuri näinhän se menee, että taas olet niin marttyyria. Itsehän sinä et sitten ketään koskaan ole parjannutkaan, ethän!?

        Alla oleva viesti on sinulle. Ei sen sisältö ole pahitteeksi toisillekaan - minullekaan :)

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Alla oleva viesti on sinulle. Ei sen sisältö ole pahitteeksi toisillekaan - minullekaan :)

        Voi Semper, kun ei minua kiukuta, eikä minulla myöskään ala pukata hikeä niin kuin sinulla kertomasi (voin hakea tarvittaessa esille) mukaan tuppaa tekemään näissä keskusteluissa. :)

      • ???

        "Toistaiseksi tämä aloitus on johtanut pääasiassa henkilökohtaiseen parjaamiseen ja yksityistietojen urkkimiseen. Toista olin odottanut."

        Mikä aihe tällä palstalle ei menisi? Ketjuista 95% on riitelyä: parjaamista, mollaamista, mitätöimistä ja oman erinomaisuuden korostamista.

    • Semper.Fidelis
      • hellari 0987654321

        Missä reilu pelisi Semper? Itse vastasin rehellisesti olevani helluntailainen mutta sinun vastauksesi seurakuntaykseydestä viipyy.

      • greeeeen
        hellari 0987654321 kirjoitti:

        Missä reilu pelisi Semper? Itse vastasin rehellisesti olevani helluntailainen mutta sinun vastauksesi seurakuntaykseydestä viipyy.

        Sitä minäkin olen vähän ihmetellyt...

      • myös,
        greeeeen kirjoitti:

        Sitä minäkin olen vähän ihmetellyt...

        Minä

      • Puuttuuko jotakin?

        Oletkohan sinä Semper aikuinen ihminen? Yhä enemmän näyttää, että jotakin sinulta puuttuu ollaksesi aikuinen.

    • Nyt se tuli

      Jas noistakin rekisteröityneistä ei Mohikaani27 ole helluntailaisnen vaan on uppinuiskaisen käytöksensä ja katumattomuutensa takia jo aikaa sitten erotetu helluntaiherätyksen parista. Itse en olke koskaan, enkä aio koskaan rekisteröityäkään. Näin on!

    • jumalan_pete

      >>>...on vain kolme-neljä kirjoittajaa, jotka tunnustavat avoimesti helluntaiuskoa, REKISTERÖITYNEENÄ.
      Psalmi50.15, Teapot, Mohikaani_27, mainittakoon heidät. Kuulkaahan nyt muutkin helluntaiuskovat, rekisteröitykää, olkaa rohkeita!

      • Semper.Fidelis

        Kuulehan ystäväni jumalan_pete, ei kai tässä ole kenenkään kohdalla oksennusreaktioista ollut kysymys, minun tietääkseni. Mistä tempaisit tuon vaikuttavan kuuloisen "puklaustermin"? :)

        Tunneryöppyjäkään en ole omien havaintojeni mukaan kokenut, ethän sinäkään? Varsin rauhallisella mielellä olen seuraillut keskustelua ja olenhan omankin lusikkani soppaan silloin tällöin tökännyt. Olenko tehnyt sen liian voimakkain tai äkkinäisin liikkein? Tuskinpa sentään:)

        Ihan oikeasti en muuten tiennyt sinun olevan helluntaiherätyksen miehiä.
        Jaikal on korostanut olevansa riippumaton helluntaiseurakunnan linjasta ja ekivaari taas on käsittääkseni melkoisessa opillisessa oppositiossa viralliseen helluntailinjaan nähden. En tällä ota kantaa oikeaoppisuuteen.

        Jatketaan keskustelua toisiamme kunnioittavassa "sävelasteikossa"!

        Semper kirjoitti:
        >>>Tunneryöppyjäkään en ole omien havaintojeni mukaan kokenut, ethän sinäkään?

    • Totuus paljastui

      Aloituksesi on enemmän kuin arveluttava. Heti haukut kirjoittajia kieroon tyyliisi >totuus ruoska jolla on aisaparina innokas samanmielinen avustaja

      • ekivaari

        Olen useaan kertaan vapaaehtoisesti täällä sanonut, mihin yhteisöön kuulun ja olen kuulunut yli 50 vuoden ajan.

        Jos joku tahtoo ja haluaa olla ilmoittamatta seurakuntayhteyttään, se on hänen oikeutensa. Vaikuttaa sairaalloiselta yksityisasioiden utelulta toistuvasti vaatia toisen yksiyisasioita tietoonsa.

      • Semper.Fidelis

        En ole ainakaan sellainen puskalurkki kuin sinä, joka et uskalla kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä kuten minä ainakin vielä toistaiseksi teen.

        Muutenkin kirjoituksesi on perusteettoman haukuskeleva minua kohtaan.

        Sanon sen suoraan, koska ihmisellä tulisi olla perusteet käynnistäessään avoimen haukkumisoperaation. Sanohan veli, mikä aloituksessani ei pidä paikkaansa tai on jollain tavalla sopimatonta. Anna palaa, kerro perustelut!

        Jos kyse on makuasioista kuten totesit, niin tiedäthän, ettei makuasioista kannata nostaa meteliä. Rauhallista illanjatkoa sinulle ja lisää harkintaa.

        Ystävällisin terveisin,
        SF

      • greeeeen

        Niin haukkui, mutta Semperhän ei silti koskaan ruoski ketään, eikä koskaan käy kiinni henkilöihin...

      • greeeeen
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        En ole ainakaan sellainen puskalurkki kuin sinä, joka et uskalla kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä kuten minä ainakin vielä toistaiseksi teen.

        Muutenkin kirjoituksesi on perusteettoman haukuskeleva minua kohtaan.

        Sanon sen suoraan, koska ihmisellä tulisi olla perusteet käynnistäessään avoimen haukkumisoperaation. Sanohan veli, mikä aloituksessani ei pidä paikkaansa tai on jollain tavalla sopimatonta. Anna palaa, kerro perustelut!

        Jos kyse on makuasioista kuten totesit, niin tiedäthän, ettei makuasioista kannata nostaa meteliä. Rauhallista illanjatkoa sinulle ja lisää harkintaa.

        Ystävällisin terveisin,
        SF

        Joku kysyikin jo tuolla ylempänä: "Mitä rekisteröityminen muuten hyödyttää, jos ilkeimmät kommentit ja pahimmat miekanpistot viskotaan toisella kuin rekisteröidyllä nimimerkillä."

        Niin, kerrohan Semper, mitä se hyödyttää siinä tapauksessa, että toimii niin kuin sinä, joka jäit verekseltään kiinni puskista kirjoittelusta, toivoessasi Jumalan armahtavan sinua, jos olet väärässä väitteissäsi, jotka olit esittänyt minusta henkilönä! (Sattui olemaan niin, että olit piiloutunut nuo kommentit palstalle suoltaessasi eri nimimerkkien suojiin, jonka unohdit sitten ja paljastit itsesi.)

    • Ihmetellä täytyy

      miten monenlaisia "helluntailaisia" tällä palstalla on..!

      • Semper.Fidelis

        Minä puolestani ihmettelen sitä, miten vähän tosi helluntailaiset osallistuvat keskusteluun varsinaisista uskonasioista. Mistä johtuu tuo 'unteluus ja hervakkuus' vakavampien kysymysten kohdalla?

        Suurinta intomieltä ovat kesän aikana perushelluntailaisissa nostaneet avioliittoon sekä avo- tms. seksiin liittyvät ongelmat. Keskeisimpinä aiheina pelastuksen kannalta niitä tuskin voi pitää. Ehkäpä lämmin kesä suosii tuon suuntaisia aiheita. Hellesäillä ei henkilökohtainen hartaus riitä muuhun kuin hieman keveämmillä ja viihteellisemmillä kysymyksillä askaroimiseen.

        Kai sitten syssymmällä muutkin aiheet nousevat tapeetille :))

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe