Helsingin Yrittäjät kannattaako liittyä

Huuletpyöreenä

Kannattaako liittyä Helsingin yrittäjiin? Olen hieman pihalla mihin näistä kannattaisi yrittäjänä liittyä:
- Helsingin Yrittäjät
- AYT
- SYT
- Omaan liittoon jääminen yrittäjäjäseneksi

Millään polttoaine-, matka- ym. alennuksilla ei ole minulle merkitystä, koska niitä saa jo monesta muustakin jäsenyydestä. Jos on ihan selvää taloudellista hyötyä tai realistisia verkostoitumismahdollisuuksia niin liittyminen kannattaa.

16

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naisyrittäjä

      Itse olen liittynyt Oulun yrittäjiin, (ja heidän nuoryrittäjä-"osastoon") Naisyrittäjiin, SYTiin ja alan liittoon (ei ammattiliitto). Lisäksi muutin ammattiliiton jäsenyyden yrittäjäjäsenyyksi.

      Kaikista on ollut hyötyä, tavalla tai toisella. Nuoryrittäjien kanssa on saanut "vertaistukea" samassa tilanteessa olevilta, Oulun yrittäjät ja naisyrittäjät taas järjestävät hyödyllisiä koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, joissa voi myös verkostoitua. Oman alani liitosta ja ammattiliitosta saan tietoa ammattiini liittyvistä asioista, lisäksi hekin järjestävät mm. koulutuksia. SYTiin kuulun työttömyysturvan vuoksi.

    • Huuletpyöreenä

      OK, siis koko paketti. Mutta eikö Naisyrittäjien tilaisuudet maksa saman verran myös ei-jäsenille?

      Työttömyysturvasta ei ole itselleni hyötyä, koska käsittääkseni tyött.turvan saamiseksi pitäisi koko yritys y-tunnuksineen päivineen lopettaa. Jos liiketoimintani ei menesty niin menen (osa-aika)töihin mutta yritys saa pysyä koko ajan taustalla vaikkapa osa-aikaista yritystoimintaa tai myöhempää vaihetta varten, kun kerään sitten taas lisää pääomaa ja voimia. Näin olin ajatellut. Olen käyttänyt liian paljon aikaa jo pelkästään yritykseni nimen keksimiseen, että ottaisin riskin ko.nimen menettämiseksi yritystoiminnasta luovuttaessa.

      • Mestan nimivalinta

        ""Olen käyttänyt liian paljon aikaa jo pelkästään yritykseni nimen keksimiseen, ""

        Meniköhän jo liikaakin? Nimen keksiminen ja lopullisen nimiehdotuksen valinta yritykselle on kohtalaisen vaikeata. Mutta ei siihen keksimiseen erikseen tarvitse oikein mainittavissa määrin päiväkaupalla erillistä aikaa varata. Ja ettei siinä voisi tehdä viittä-kuutta muuta yrityksen perustamishommaa samalla ohessa.

        Yrityksen "hauska, mieleenpainuva ja vitsikäs" tms. nimi ei ole lopulta niinkään tärkeä yrityksen menestymiselle. Lisäksi firman nimeä voi aina myöhemmin vaihtaa, jos omissa ajatuksissa yrittämisen kuviotkin aikanaan kehittyvät uudenlaisiksi.


      • Naisyrittäjä

        Itse en ole vielä kertaakaan maksanut Naisyrittäjien tilaisuuksista, ja varsinkin "vain jäsenille" (ei siellä ole jäsenyyttä tarkistettu) tarkoitetut aamupalatilaisuudet ovat mukavia verkostoitumistapahtumia.

        Itse en ole päivääkään elämässäni ollut työttömänä, olen ollut töissä oikeastaan koko ajan myös opintojen ohella. Silti olen aina kuulunut liittoon. Näen työttömyyskassan samanlaisena kuin vakuutukset, eli hyvä niitä on olla, vaikkei olisikaan koskaan pakko käyttää niitä :)


    • Huuletpyöreenä

      Pohdin tuossa juuri sitä, että jos kerran tuskin olen työttömänä jatkossakaan niin miksi lähteä maksamaan noita maksuja, kun voi mennä verokortilla töihin jos yrittäjyys ei kannata. Ei ole ollut tapana jäädä laakereille lepäämään. Koska en aio yritystäni sen mahdollisesta huonosta menestyksesä huolimatta lopettaa vaan pitää sen olemassa myöhempää tarvetta varten, olisi työttömyysturvan saaminen tällöin vaikeaa tai mahdotonta.

      Olen tänään lueskellut lisää tietoa ja Helsingin Yrittäjiin liityn ainakin ehdottomasti. Se maksaa varmasti itsensä takaisin.

      Tässä mietin nyt, että liitynkö SYT:iin (tai AYT:hen) vai pysynkö liittoni yrittäjäjäsenenä. Saman korvauksen saa kummastakin sen 18 kk suoja-ajan. Päätös kannattaa tehdä 1 kk sisällä yritystoiminnan aloittamisesta.

    • yrittaja..

      "Tässä mietin nyt, että liitynkö SYT:iin (tai AYT:hen) vai pysynkö liittoni yrittäjäjäsenenä. Saman korvauksen saa kummastakin sen 18 kk suoja-ajan. Päätös kannattaa tehdä 1 kk sisällä yritystoiminnan aloittamisesta. "

      Jos olet yrittäjä siinä määrin että voisit liittyä SYT/AYT-kassoihin niin et saa rahaa palkansaajakassoista. Liittojen "yrittäjäjäsenyys" on lähinnä pelkkä vitsi ja työttömyysturvan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

      Jos olet sivutoiminen yrittäjä joka ei saa SYT/AYT kautta turvaa, voit toki jatkaa palkansaajakassassa sillä riskillä että TE-keskus katsookin sinut kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja rahaa ei tule.

    • Huuletpyöreenä

      Aha. No katsoin vielä uudestaan mitä Akavan sivuilla lukee. Siellä on teksti:

      "Usein itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ja yrittäjäksi ryhdytään palkkatyöstä. Kun palkansaajakassan työssäoloehdon täyttävä henkilö ryhtyy itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi tai yrittäjäksi, hänelle syntyy ns. jälkisuojaoikeus. Jälkisuoja-aika on yleensä enintään 18 kuukautta yritystoiminnan aloittamisesta (tämän pituus kannattaa aina tarkistaa työttömyyskassasta). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ammatinharjoittajalla on oikeus jäädä palkansaajakassan jäseneksi jälkisuoja-ajaksi tai hän voi heti yritystoimintaa aloitettaessa liittyä yrittäjien työttömyyskassaan. Molemmissa tapauksissa jälkisuojaoikeuden sisältö on sama eli jos ammatinharjoittaja jää työttömäksi jälkisuoja-aikana, hänen päivärahansa lasketaan yrittäjyyttä edeltäneen palkkatyön ansioiden perusteella.

      Akavan Erityisalat ry:n ammatinharjoittajajäsenen, joka siirtyy palkansaajajäsenestä ammatinharjoittajaksi, kiinteä jäsenmaksu pitää sisällään myös palkansaajakassan jäsenmaksu jälkisuoja-ajan."

      Tästä käy kyllä selkeästi ilmi, että ammatinharjoittajajäsenenä (jollaiseksi olen jo jäsenyyteni muuttanut) minulla on oikeus palkanjaajakassan työttömyysturvaan jälkisuoja-ajan. Miksi olet eri mieltä?

    • yrittaja...

      Jälkisuoja koskee tilannetta jossa palaat takaisin palkansaajaksi ja työttömyytesi (eli sen saatko kassasta rahaa) päättää paikallinen TE-keskus, joka katsoo sinut automaattisesti yrittäjäksi jos sinulla on yritystoimintaa joka pitää sinut kokopäiväisesti siinä kiinni. Osapäiväiseksi yrittäjäksi sinut katsotaan vain vaatimattomalla liikevaihdolla, jolla et taas pysty elättämään itseäsi.

      Lienee turha lisätä että jos sinut katsotaan yrittäjäksi et saa rahaa palkansaajakassasta ennen kuin olet laittanut firman lihoiksi ja odottanut 3-4 kuukautta.

    • Huuletpyöreenä

      Kyllä, työttömyyspäiväraha tarkoittaa työttömyyttä: yritystoiminnan lopetusta mutta myös vaihtoehtoisesti sen todisteellista keskeytystä.

      Mielestäni osapäiväisyys ei riipu liikevaihdon määrästä vaan työtuntien määrästä, jonka TE-katsoo yrittäjällä menevän liiketoimintansa pyörittämiseen (tämä ei ole välttämättä vain laskutettavan työn määrää vaan myös markkinointiin kuluvaa aikaa jne.). Tällä periaatteella siis kuka tahansa voidaan katsoa kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Kuitenkin jostain syystä, jos yritystoiminta on aloitettu palkallisen päätyön ohella sivutoimisena riittävän aikaisin ennen päätyön lopettamista (muistaakseni vähintään 1/2 vuotta aiemmin), saatetaan henkilö katsoa osa-aikaiseksi yrittäjäksi. Joka on mielestäni outoa, sillä päätyön lopettaminen tarkoittaa helposti juuri sitä, että henkilö voi entisen päätyön velvoitteista luovuttuaan keskittyä yritystoimintaan päätoimisesti ihan siinä missä joku toinen yrittäjä, joka on perustanut yrityksen vaikka vasta työttömäksi ryhdyttyään/jäätyään.

      3-4 kuukautta ei muistaakseni tarvitse odottaa, jos yritystoiminta on todistettavasti keskeytetty.

      Itse en ole ajatellut keskeyttää ja varsinkaan lopettaa yritystäni missään vaiheessa vaikka olisikin hiljaista vaan sitten hakeudun jonnekin (osa-aika)töihin verokortilla ja herättelen yritystoimintaani henkiin heti kun mahdollista. Joten onko mitään järkeä edes liittyä AYT:hen tai SYT:iin?

      • Naisyrittäjä

        Mulle jäi vielä epäselväksi, pelkäätkö, että joutuisit joskus tulevaisuudessa olemaan työttömänä, vai suunnitteletko meneväsi (osapäivä)palkkatöihin, jos yritys ei elätä?

        Jos pelkäät, että riskinä on, että joskus joudut työttömäksi, sinun pitäisi minusta ilman muuta liittyä yrittäjän työttömyyskassaan. Voit kyllä kuulua Akavan Erityisaloihin yrittäjäjäsenenä (minäkin kuulun), mutta kassaan ET voi yrittäjänä kuulua. Eli et sitten myöskään mahdollisen työttömyyden aikana saisi sieltä mitään.


    • Eläkeputkeen

      > Joten onko mitään järkeä edes liittyä AYT:hen tai SYT:iin?

      Jos aikoo olla mielessä iän, terveyden tai mielenkiinnon loppumisen johdosta yrityksen lopettaminen mielessä, niin silloin AYT-kassaa voisi alkaa harkita.

      Joku päälle 60-vuotias yrittäjäkin, joka ei enää jaksa painaa täysillä, ja oma tuttu business alkaa kuolla muodin muuttuessa alta pois. Myy silloin koko Osakeyhtiön muotoisen firmansa kokonaan pois. Ja heittäytyy yhteiskunnan tukiverkkojen armoille.

      Melko varmaa on että 60-vuotiasta ei kukaan enää palkkaa. Joten AYT-kassan päivärahoilla saa lokoilla seuraavat 500 päivää aika rauhassa, ja odotella sitä oikean eläkeiän alkamista.

    • Huuletpyöreenä

      Ehdottomasti (osa-aika)töihin, jos yritys ei elätä. On tietysti aina riski, että töitä ei löydykään mutta aika pieni riski se on.

      Akavan kassaan tosiaan voi kuulua suoja-ajan eli 18 kk yrityksen perustamisesta. Tuon ajan kuluessa minulla on varmasti jo hyvin selvillä kannattaako yritykseni vai ei. Tietty kuitenkin, voi kasvun jälkeen tulla huonoja aikoja.

      Väistämättä vanhenee ja terveys tulee pettämään ennemmin tai myöhemmin...hankalaa. Yksi ongelma on, että AYT tai SYT ei ota jäsenekseen jos ei ole YEL:iä. Ja YELin ottamisen voi kuitenkin lykätä vasta 4-6 kk kuluttua yrityksen perustamisesta. Juuri nyt siltä kannalta tyhmä ottaa YEL:iä, kun ei voi tietää tuleeko edes tuloja eli olisinko nykypäänsä YEL-velvollinen. Ja jos AYT:hen tai SYT:iin ei liity 1 kk sisällä perustamisesta niin menettää 6 kk jäsenyysajan jonka voisi siirtää nykyisestä kassasta. Siis ainoastaan, jos liittyy 1 kk sisällä niin työttömyysturvaan ei tulisi missään vaiheessa katkoksia.

      60-vuotiaana olisi tarkoitus, ettei tarvitse painaa täysillä vaan on itse omistajana/osakkaana ja on työntekijöitä jotka hoitavat suuren osan hommista. Tällä hetkellä minulla on toiminimi (verotuksen ja kevyemmän byrokratian vuoksi) mutta osakeyhtiöksi se olisi tarkoitus muuttaa myöhemmin.

      Vaikea olisi kyllä kuvitella 60-vuotiaana lepäävänsä laakereillaan. Olisi kiva tehdä aina edes jonkin verran töitä jos vaikka ei olisi edes taloudellisesti pakko. Siinä pysyy aivotkin kunnossa.

    • Naisyrittäjä

      Itsellä ei käynyt edes mielessä, etten olisi ottanut eläkevakuutuksen tai liittynyt työttömyyskassaan. Yrittäjänä olen ollut nyt 1,5v, ja koko ajan olen tehnyt myös osa-aikatöitä palkansaajana.

      Näen kuitenkin YEL:n kannattavana siltä varalta, että sairastuisin tai jäisin äitiyslomalle. Sairaspäiväraha ja äitiyspäiväraha kun perustuvat siihen. Lisäksi olen tosiaan suunnitellut lapsien hankkimista 5 vuoden sisään. Ei se YEL kuitenkaan niin suuri summa vuodessa ole, että sen maksaminen harmittaisi. Varsinkaan jos ottaa pienimmän työtulon mukaan (kuten minä tein ekana vuonna, nostin vuoden alusta sitten työtuloa reilusti).

      En toki suunnittele sairastuvani tai jääväni työttömäksi, en myöskään suunnittele tekeväni vahinkoja työssäni tai loukkautuvani vapaa-ajalla, silti minulla on vastuuvakuutukset ja tapaturmavakuutukset kunnolla. Olen ehkä nössö ja pelkuri, mutta mielummin näin, että tiedän minulla olevan edes jonkinlainen B-suunnitelma, kuin että joutuisin murehtimaan näitäkin asioita.

    • Liity!

      Suomen Yrittäjät ry:n toiminta ei ole niin poukkoilevaa ja impulsiivista, kun syyskokous äänestii uuden puheenjohtajan herra JWn tilalle. Nyt on työrauha.

      Kannattaa liittyä.

    • Kuvat varmistaa

      >> Kannattaa liittyä.

      Ehdottomasti kannattaa liittyä! Täällä on lisäksi hyvätasoisia painovalmiita kuviakin järjestön johdosta.
      http://www.yrittajat.fi/fi-FI/kuvapankki/jarventaus_jussi/

      Missään se järjestö ei kuulu niin että Pk-yrittäjäkin sen tekemisistä joskus jotenkin hyötyisi. Mutta on ainakin kuvat todisteena olemassa että joku sielläkin töikseen jäsenmaksujen voimin istuu.

    • Huuletpyöreenä

      Jaa no perustelut mielestäni kannattaa aina laittaa, onhan se helppo arvostella ilman selittelyjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe