Hän kirjoittaa oikealla senteella ja mielellä ja lisäksi hänestä näkyy Jeesuksen tuntemus, joka lie harvinainen ominaisuus palstalla. Hänenkaltaisiaan kirjoittajia palsta tarvitsisi, jotta siitä olisi hengellisesti jotain hyötyä.
KariHenrikilä olisi paljon annettavaa.
25
81
Vastaukset
- vanhahko mies
Tarkoitus oli siis kirjoittaa, että "kirjoittaa oikealla asenteella".
- nuorehko mies
Tässä sinulle lohdutukseksi yksi KariHenrikin kirjoitus totuudesta, jota hän ei ole vielä ehtinyt viesteistään poistaa, vaikka paljon on poistanutkin:
Jeesus annettiin Kuolemalle
KariHenrik Käyttäjän viestit 28.4.2008 22:29 esitystapa: pitkänäperjantaina. Se tarkoittaa, että Jeesus uhrattiin Saatanalle.
Sillä Jeesus on SOVITUSUHRI kansan syntien edestä.
Jeesus ei sijaan ei ollut Jumalan KIITOSUHRI Saatanalle.
Pitkänäperjantaina Jeesus annettiin kuolemaan ja tuolloin ihmiset olivat teloittamassa syytöntä ja viatonta miestä, jota Saatanan päämieheksi nimittivät. He luulivat siis raivaavansa keskuudestaan pahan ja tekevänsä suurtakin palvelusta Jumalalle.
Kun sitten koitti kolmas päivä, sapatin jälkeinen aamu, kävikin selväksi, että Saatana EI SAANUT PITÄÄ Jeesusta, sillä Jeesus nousi Isän Hengen herättämänä kuolleista. Kirjoitukset kävivät toteen.
Tänä päivänä me voimme Raamatusta lukea tapahtumat, mutta Jumalan uskoon ei ole silti oikotietä: Jumala haluaa edelleenkin näyttää valituilleen, mikä paha heissä asuu ilman Kristuksen Henkeä. Näin jokainen valittu on kokeva pitkänperjantain, haaksirikon omassa elämässään, JOHON ARMO YLHÄÄLTÄ ANNETAAN. Tämä armo on Jeesuksen Kristuksen Henki.
Ne, jotka täällä sanamuotoja metsästelevät ja kavahtavat lausetta "Jeesus uhrattiin Saatanalle" ovat tekopyhässä uskossa, oikotieuskossa, jossa Jumala ei vielä ole saanut heille heidän pahuuttaan näyttää vaan heidän armonsa on itsetehtyä tekoarmoa. Ja Jumalan Henkeä ei heissä ole.
Uhri tarkoittaa jonkin luovuttamattoman antamista suuremman hyvän voittamiseksi.
Näin Jumala antoi Poikansa kärsiä, jotta Häneen uskovat perisivät ja voittaisivat itselleen iänkaikkisen elämän. Jumala antoi Poikansa Saatanan, Kuoleman käsiin. Mutta tämä, jos tieto Jumalan viisaasta ja täydellisestä suunnitelmasta olisi ollut Saatanan ja sen kansan hallussa, mitään ristilleripustamista ei olisi tapahtunutkaan. Jeesuksen omathan eivät olleetkaan Jeesusta tappamassa.
Vasta ylösnousemuksen päivänä, kun sanoma tyhjästä haudasta kiiri eteenpäin, kävikin ilmeiseksi, että Jeesus antoikin itsensä KIITOSUHRINA Jumalalle palvellen Jumalaa kuuliaisena loppuun saakka. Mutta ihminen ei ole ollut kuuliainen Jumalalle. Siksi tarvittiin tämä kärsimysnäytelmä: SOVITUSUHRI. Siinä roiskui veri, kauhu ja väkivalta. Ei siinä tuoksuvista kiitosuhreista ollut kukaan puhumassa.
Sanan 'uhri' käyttöä määrää paljon se, kenen näkökulmasta sanaa käytetään. Tässä tapauksessa osallisia on monia: Isä Jumala, Poika Jeesus, epäuskoinen ja jumalaton kansa hallitsijoinensa ja vielä Jeesuksen valitut.- vanhahko mies
Kukaan ei ole täydellinen. Raamatun mukaan, ja sehän on tärkeintä uskomme kannalta, Jeesus uhrasi itsensä Jumalalle. Siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää. VT:n Jumalan mielen mukaiset uhrit, jotka ovat esikuvia, uhrattiin aina Jumalalle, ei millekään epäjumalalle, kuten saatanalle, jollainen oli ja on aina kauhistus ja iljetys pyhälle Jumalalle. Kai sinä sentään tämän verran ymmärrät? Kannattaa viljellä kirjoituksia, joissa on Raamattua kunnioittava henki.
- mies.
>>KariHenrikin kirjoitus totuudestaNe, jotka täällä sanamuotoja metsästelevät ja kavahtavat lausetta "Jeesus uhrattiin Saatanalle" ovat tekopyhässä uskossa, oikotieuskossa, jossa Jumala ei vielä ole saanut heille heidän pahuuttaan näyttää vaan heidän armonsa on itsetehtyä tekoarmoa. Ja Jumalan Henkeä ei heissä ole.
- oikeasti nuori
On se ollut poistettuna jo kauan. TeuvoSuni käytti tätä kirjoitusta ensimmäisen kerran poiston jälkeen, mikä osoitti sen, että TeuvoSunilla on tallennettuna koneelleen kaikki, millä hän vähänkin voi toista ihmistä lyödä.
Ja sitäkin sopii epäillä, oletko ollenkaan nuori mies. Taidat olla itse Teuvo?! - paljon seurannut
mies. kirjoitti:
>>KariHenrikin kirjoitus totuudestaNe, jotka täällä sanamuotoja metsästelevät ja kavahtavat lausetta "Jeesus uhrattiin Saatanalle" ovat tekopyhässä uskossa, oikotieuskossa, jossa Jumala ei vielä ole saanut heille heidän pahuuttaan näyttää vaan heidän armonsa on itsetehtyä tekoarmoa. Ja Jumalan Henkeä ei heissä ole.
Kerropa, mistä olet tuollaisen tekstinkappaleen tänne tuonut. Minä en sellaista löytänyt. Onhan KH voinut noin kirjoittaakin, mutta se, että sinulla on tallessa sellainen osoittaa sinusta jotakin paljon negatiivisempaa kuin tästä oarannuksen tehneestä KH:sta konsanaan.
- Teuvopa hyvinkin.
oikeasti nuori kirjoitti:
On se ollut poistettuna jo kauan. TeuvoSuni käytti tätä kirjoitusta ensimmäisen kerran poiston jälkeen, mikä osoitti sen, että TeuvoSunilla on tallennettuna koneelleen kaikki, millä hän vähänkin voi toista ihmistä lyödä.
Ja sitäkin sopii epäillä, oletko ollenkaan nuori mies. Taidat olla itse Teuvo?!Näinpä juuri. Teuvo kärähti nyt pahasti. Teuvo on ennenkin osoittautunut varomattomaksi ja jäänyt kiinni. Nyt Teuvo pysyttelee hiljaa, kunnes asia unohdetaan.
- Olen samaa
Mieltä kanssasi.
- entinen palstalainen
KariHenrik antoi kaikkensa
ollessaan sunilainen, yleensä se oli täyslaidallinen tältä kolmikolta Suni,Armik ja KH jotka kolmestaan runttasivat muita kirjoittajia, onneksi tämä kolminaisuuden muoto sai sille ansaitun lopun. - kivien kerääjät
entinen palstalainen kirjoitti:
KariHenrik antoi kaikkensa
ollessaan sunilainen, yleensä se oli täyslaidallinen tältä kolmikolta Suni,Armik ja KH jotka kolmestaan runttasivat muita kirjoittajia, onneksi tämä kolminaisuuden muoto sai sille ansaitun lopun.Saarnaaja 3:5 "Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet."
Herran sana pysyy iäti, ihmisten vauhkoilu kestää aikansa.
KH kerää kiviä, samoin ArmiK, Teuvolla se on edessä. kivien kerääjät kirjoitti:
Saarnaaja 3:5 "Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet."
Herran sana pysyy iäti, ihmisten vauhkoilu kestää aikansa.
KH kerää kiviä, samoin ArmiK, Teuvolla se on edessä.Tämä on sinulta salattu:
Totuuden kiviä ei niiden levittäjän tarvitse kerätä, vaan ne jäävät väärämielisten jalkoihin, joihin sitten kompastuvat, ja niin alkavat taas herjat lentää!
"Totisesti, tämä on kapinallinen kansa! He ovat vilpillisiä lapsia, he eivät tahdo kuulla Herran lakia. He sanovat näkijöille:
"Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. Älkää kulkeko suoraa tietä, kääntykää pois polulta, toimittakaa pois näkyvistämme Israelin Pyhä."
Tällaiset profeetat ovat tällekin kansalle mieleen:
"Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi:
"Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan viiniä ja olutta", niin te ihastelisitte: "Tässäpä on oikea profeetta!"- Kivet pois.
kivien kerääjät kirjoitti:
Saarnaaja 3:5 "Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet."
Herran sana pysyy iäti, ihmisten vauhkoilu kestää aikansa.
KH kerää kiviä, samoin ArmiK, Teuvolla se on edessä."KH kerää kiviä, samoin ArmiK, Teuvolla se on edessä".
Totta, tosin ArmiKin kivien keruusta en olisi niin varma, mutta Teuvolla on urakka vielä edessä. - paljon seurannut
entinen palstalainen kirjoitti:
KariHenrik antoi kaikkensa
ollessaan sunilainen, yleensä se oli täyslaidallinen tältä kolmikolta Suni,Armik ja KH jotka kolmestaan runttasivat muita kirjoittajia, onneksi tämä kolminaisuuden muoto sai sille ansaitun lopun.En koskaan nähnyt KH:n runttaavan, hänen tyylinsä ja henkensä oli TÄYSIN TOISENLAINEN kuin tällä mainitsemallasi kaksikolla. Kaksikko ei myöskään ole mitään parannusta tehnyt, hehän sanovat jo kaikessa täysinoppineiksi ja niin terveiksi tulleensa, etteivät enää ole minkään parannuksen tarpeessa.
- näin kävi.
paljon seurannut kirjoitti:
En koskaan nähnyt KH:n runttaavan, hänen tyylinsä ja henkensä oli TÄYSIN TOISENLAINEN kuin tällä mainitsemallasi kaksikolla. Kaksikko ei myöskään ole mitään parannusta tehnyt, hehän sanovat jo kaikessa täysinoppineiksi ja niin terveiksi tulleensa, etteivät enää ole minkään parannuksen tarpeessa.
Ikävä sanoa, mutta kyllä Teuvo vei KariHenrikiäkin mukanaan samaan henkeen. Sain sen itsekin kokea.
- paljon seurannut
näin kävi. kirjoitti:
Ikävä sanoa, mutta kyllä Teuvo vei KariHenrikiäkin mukanaan samaan henkeen. Sain sen itsekin kokea.
Joo, tempaisi kyllä mukanaan samaan mieleen, varomattoman ihmisen. Mutta edelleen sanon, että minun silmäni eivät kyllä KH:n teksteissä varsinaista ruttaamista nähneet. Ei hän mitään rivouksia kirjoittanut, kokonaisuudessaan KH:n tyyli oli semmoista, miten sen sanois, älyllistä.
Ja KH on kyllä anteeksipyytämiset moneen kertaan tälläkin palstalla hoitanut, toisin kuin tuossa yllä väitetään. Luin sellaisiakin tekstejä, joita hän on myöhemin poistanut. Ei hän mielestäni ole kelleen mitään velkaa. minä kyllä tulkitsin, että Kh on tehnyt parannuksen, eikös se ollut jo aika kauan sitten. - näin sen näen.
paljon seurannut kirjoitti:
Joo, tempaisi kyllä mukanaan samaan mieleen, varomattoman ihmisen. Mutta edelleen sanon, että minun silmäni eivät kyllä KH:n teksteissä varsinaista ruttaamista nähneet. Ei hän mitään rivouksia kirjoittanut, kokonaisuudessaan KH:n tyyli oli semmoista, miten sen sanois, älyllistä.
Ja KH on kyllä anteeksipyytämiset moneen kertaan tälläkin palstalla hoitanut, toisin kuin tuossa yllä väitetään. Luin sellaisiakin tekstejä, joita hän on myöhemin poistanut. Ei hän mielestäni ole kelleen mitään velkaa. minä kyllä tulkitsin, että Kh on tehnyt parannuksen, eikös se ollut jo aika kauan sitten.Sitä joskus ihmettelin, että KH:ta ei älykkyys kuitenkaan varjellut Teuvon houkutuksilta. Teuvo ei mielestäni edusta älykästä kirjoittajaa, joten hänellä oli muuten aika vahva manipulaatio, jolla hän KH.n koukutti joksikin ajaksi.
- öpöoplkijuj
näin sen näen. kirjoitti:
Sitä joskus ihmettelin, että KH:ta ei älykkyys kuitenkaan varjellut Teuvon houkutuksilta. Teuvo ei mielestäni edusta älykästä kirjoittajaa, joten hänellä oli muuten aika vahva manipulaatio, jolla hän KH.n koukutti joksikin ajaksi.
Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan.
- ArmіK
öpöoplkijuj kirjoitti:
Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan.
Tähän sanon vain: voi, voi!
- Hsu
ArmіK kirjoitti:
Tähän sanon vain: voi, voi!
Siirry jo voista margariiniin, kun sinulla tuota verenpainettakin on.
- Нssu
Hsu kirjoitti:
Siirry jo voista margariiniin, kun sinulla tuota verenpainettakin on.
Oletko aito Hssu, joka yhä on ArmiK:n kiemuraisella tiellä? Siinä tapauksessa kirjoita rekisteröity nimimerkkisi oikein.
- WA<ETZRYTUKLKH,MG
öpöoplkijuj kirjoitti:
Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan.
Teuvo. Et kestä minkäänlaista arvostelua. Paha juttu.
- Tämä on ainut
öpöoplkijuj kirjoitti:
Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan.
Jumalan Hengen tuoma viesti tässä ketjussa.
Jumalattomuus todella loistaa sillä kirjanoppineita piisaa, mutta Jumalan
väkevän käden alle nöyrtyneitä on vähän.
Turha valittaa jos tämä sanoma "tuomitsee" parempi on kääntyä Jumalan puoleen kysymään, mikä on tie jota kulkee.
Ja jos ei tuota voi enää Jumalalta kysellä, niin paatumus on todella paha. - No niin meni
Tämä on ainut kirjoitti:
Jumalan Hengen tuoma viesti tässä ketjussa.
Jumalattomuus todella loistaa sillä kirjanoppineita piisaa, mutta Jumalan
väkevän käden alle nöyrtyneitä on vähän.
Turha valittaa jos tämä sanoma "tuomitsee" parempi on kääntyä Jumalan puoleen kysymään, mikä on tie jota kulkee.
Ja jos ei tuota voi enää Jumalalta kysellä, niin paatumus on todella paha.taas niin ettei tiedä mitä tarkoitin, edellinen kirjoitus oli tähän kirjoitukseen
osoitettu,"Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan." - ArmіK
No niin meni kirjoitti:
taas niin ettei tiedä mitä tarkoitin, edellinen kirjoitus oli tähän kirjoitukseen
osoitettu,"Jumalattomuus loistaa sinun niinkuin suurimman osan kirjoittajien kirjoituksista, melkein, ehkäpä kaikkien. Kirjanoppineita kyllä riittää, mutta missä on ne jotka todella ovat Jumalan hengen johdatuksessa, taivaan Jumalan."Siis omaan kirjoitukseeni sanoin aamen.
- palstalainen.
KariHenrik kyllästyi Teuvon pilkkaan, kun totesi tämän valheellisuuden ja alkoi kritisoimaan Teuvoa. Teuvohan ei kestä, että häntä kritisoidaan ja antoi vihansa käydä täydellä voimalla KariHenrikin päälle. KariHenrik kun ei ole tappelijaluonne, vaan hienotunteinen herrasmies, niin väistyi pois, ettei aiheuttaisi Teuvolle lisää päänsärkyä, tuskaa ja kalseaa oloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904