Mikä yhdistää viimeisimpiä Irakin, Afganistanin ja Kosovon sotia, Guantanamon vankileiriä ja suunniteltua interventiota Libyaan? Ei, en tarkoita USA:ta ja Natoa. Kyse on poliittisen järjestelmän levittämisestä. Sen puolesta on taisteltu ja kaaduttu, kidutettu syyllisiä ja syyttömiä, rikottu kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat lait. Sen nimissä on sekaannuttu itsenäisten maiden sisäisiin asioihin ja syösty vallasta niin tyranneja kuin luusereita. Sen uhriluku kasvaa yhä päivittäin.
Se järjestelmä on nimeltään demokratia.
Käytännöllisesti katsoen kaikki 2000-luvun sodat on sytytetty demokratian nimissä. Demokraatit ovat menneet ase kourassa vieraisiin maihin ja pakottaneet niiden ihmiset toimimaan vieraan tahdon mukaan. Demokraatit ovat murhanneet joukoittain siviilejä, tuhonneet sairaaloita täsmäohjuksilla ja kylväneet kaaosta ympäri maailmaa. Demokratian vihollisia on kidutettu ja vihollisjohtajia irvokkaiden oikeusnäytelmien päätteeksi teloitettu.
Demokraattisten maiden poliittiset ja sotilaalliset johtajat ovat myös valehdelleet omille kansalaisilleen, jotta nämä kannattaisivat sotaa tietämättöminä ja alistettuina. Joskus pienet kansalaisryhmät ovat uskaltautuneet kaduille osoittamaan mieltä demokratian vääryyksiä vastaan. Poliisi on vastannut ylimitoitetulla väkivallalla. Aktivismi samastetaan demokratiassa usein terrorismiin.
Kuka kumma vielä kannattaa näin tuhoisaa ja säälimätöntä järjestelmää? Tietysti me kaikki. Osaamme katsoa ruman, vereen tahritun pinnan alle ja nähdä, että demokratian – suomeksi sanoen kansanvallan – ydin on hyvä. Se, että asioista päättää tavallinen kansa eikä hirmuvaltainen tyranni, on mielestämme niin kaunis ajatus, että yhä uudelleen annamme anteeksi demokratian nimissä tehdyt vääryydet. Osaamme myös erottaa hyvän ja huonon, aidon ja epäaidon demokratian toisistaan: USA:n kaksipuoluejärjestelmää emme tahdo, pitäkäämme siis vasemmistomme, oikeistomme, vihreämme ja persumme.
Mutta jos demokratian sijaan puhutaankin kommunismista, osaamisemme haihtuu taivaan tuuliin. Veisaamme viis hyvästä ytimestä ja kauniista ajatuksesta. Hyvää ja huonoa, aitoa ja epäaitoa ei yritetäkään erottaa toisistaan. Vereen tahritun pinnan läpi ei nähdä eikä mitään anneta anteeksi.
Kommunismista on kirjoitettu mustia kirjoja ja nettikeskustelujen vihaviestejä. Jos demokratian negatiivinen potentiaali olisi käytetty samalla tavoin yksisilmäisesti, olisimme melkein kaikki vimmattuja diktatuurin kannattajia. Meidät olisi aivopesty kuvittelemaan, että kaikki 2000-luvun sodat ja muut vääryydet johtuvat demokratiasta itsestään eivätkä siitä, että jotkut käyttävät demokratian levittämistä tekosyynä ahnehtiessaan valtaa ja vieraiden maiden rikkauksia.
Ei vaadi neronleimausta havaita, että myös kommunismin leimaaminen hirmuvallaksi on tehty demokratian nimissä. Onko kommunismi siis demokratian vihollinen? Ei! Itse asiassa kommunismin ihanne on äärimmilleen viety demokratian ihanne. Kommunismin mustamaalaaminen on samaa demokratian nimen väärinkäyttöä kuin sotien sytyttäminen ja vieraiden maiden riistäminen. Samoihin tarkoituksiin on väärinkäytetty myös kommunismin nimeä. Joka tämän ymmärtää, tietää ettei kommunismi ole missään tapauksessa demokratian loppu, vaan vääryyksien loppu.
Demokratian musta kirja
23
61
Vastaukset
- Työeläkeläinen
Niin sanoo T Urpo joka on niin suuri pelkuri, että piiloutuu vanhan vakiintuneen nimimerkin taakse varastaen sen alkuperäiseltä käyttäjältään.
Syy yuhteenkään noista kahinoista ei ole demokratiassa vaan sen puutteessa. Puuttumisella noiden maiden tapahtumiin on pyritty estämään kansanmurhia ja terrorismia jonka ko. aloittajakin tietää mutta haluaa nyt kohottaa profiiliaan tietäjänä ja taitajana.
Kommunismi ei koskaan ole sietänyt demokratiaa koska demokratia antaa kansalaisilleen vapauden jota taas yksikään kommunismiin pyrkijä ei ole pystynyt kansalaisilleen antamaan. Nuo sosialistiset maat ovat aina rajoittaneet kanssakäymistä muiden kanssa koska eivät halua kilpailla hyvinvoinnista.- vaihtoehto on
Nimittäin markkinatalouden vapautus kapitalismista.
Jos nyt siis markkinatalouden ja kapitalismin samaisuus on vain ideologian luoma harha, voimmeko ajatella, että tulevaisuudessa yhteiskunnallisten mullistusten tuloksena syntyisi ei-kapitalistinen yhteiskunta, jossa olisi markkinatalous?
Tähän vastaaminen helpottuu, kun tarkastellaan, mitä on ollut ja on kapitalistista taloutta ennen ja sen ulkopuolella. Yleisin tuotantotapa on ollut koti- tai kylätalous, jossa on tuotettu omaan tai perheen tai yhteisön yhteiseen käyttöön. Vastaavasti yleisin "jakelutapa" on ollut lahjatalous, jossa tavaroiden antaminen on luonut sosiaalisia siteitä ja nostanut antajan arvostusta. Markkinataloutta on ollut paikallisten ja alueellisten kauppatorien muodossa, mutta nämä ovat usein olleet marginaalisia ilmiöitä. Suunnitelmataloutta on esiintynyt mm. ammattikuntalaitoksen piirissä, mikä on rajoittanut toreilla esiintyvää kilpailua.
Mutta oikeastaan kaikki tämä on ollut taloutta vain meidän talousdiskurssin indoktrinoimassa mielessämme, joka pyrkii abstrahoimaan kaikesta erilleen talouden. Reaalisessa mielessä on ollut vain koteja ja kyliä, joissa tuotannollinen toiminta on ajallisesti, paikallisesti ja käsitteellisesti liittynyt kaikkeen muuhun. On ollut koteja ja kyliä laajempi ihmis- ja yhteisösuhdeverkosto, jossa tavaroiden jakelu on saumattomasti liittynyt muuhun sosiaaliseen vuorovaikutukseen. On ollut viikoittaisia, kuukausittaisia tai vuosittaisia paikkakunnan tai alueen ihmisten kohtaamistapahtumia, joissa on vaihdettu tavaroiden lisäksi kuulumisia, kulttuurivaikutteita jne. On ollut kylien ja kaupunkien toiminnan enemmän tai vähemmän demokraattista suunnittelua, johon on kuulunut myös tavaroiden tuotannon ja jakelun suunnittelu ja säätely.
Samalla tavoin tulevaisuuden mahdollisessa ei-kapitalistisessa yhteiskunnassa erillistä taloutta ei ole reaalisessa mielessä. Tuskin sitä on myöskään ideologisena konstruktiona, varsinkaan jos tuo yhteiskunta on demokraattinen eikä näin ollen haluta ylläpitää diskurssia, joka siirtää olennaisen osan yhteiskunnallisista päätöksistä julkisen päätöksenteon ulkopuolelle. Näin ollen tässä yhteiskunnassa ei myöskään ole markkinataloutta.
Konkreettisia markkinoita voi tällaisessa yhteiskunnassa hyvinkin olla. Jos kuitenkin oletetaan, että yhteiskunta olisi nykyistä ratkaisevasti demokraattisempi ja ekologisempi, niiden kautta ei todennäköisesti kulkisi kovinkaan suurta osaa tuotannosta. Ekologisessa maailmassa olisi nimittäin luontevaa laskea tuotannon määrää ja tuottaa suuri osa ruoasta ja tavaroista paikallisesti tai alueellisesti. Niinpä ylipäänsä jakelua ja niihin mahdollisesti käytettäviä markkinoita olisi vähemmän.
Toisaalta demokraattisessa yhteiskunnassa olisi luontevaa tehdä demokraattisissa elimissä myös monia tuotantoa ja jakelua koskevia päätöksiä varsinkin kun talousdiskurssin puutteessa niitä olisi vaikea erottaa muista yhteiskunnallisista päätöksistä. Näin markkinoilla tapahtuvalle jaolle jäisi nykyistä paljon vähemmän tilaa. Lisäksi ekologisen demokratian oloissa ihmiset voisivat hyvinkin innostua syrjäyttämään markkinoita myös laajentamalla lahjojen annon piiriä. Demokraattisesti ja ekologisesti toimivan ihmisen ihanteeseen olisi luontevaa liittää myös anteliaisuuden hyve. - Työeläkeläinen
vaihtoehto on kirjoitti:
Nimittäin markkinatalouden vapautus kapitalismista.
Jos nyt siis markkinatalouden ja kapitalismin samaisuus on vain ideologian luoma harha, voimmeko ajatella, että tulevaisuudessa yhteiskunnallisten mullistusten tuloksena syntyisi ei-kapitalistinen yhteiskunta, jossa olisi markkinatalous?
Tähän vastaaminen helpottuu, kun tarkastellaan, mitä on ollut ja on kapitalistista taloutta ennen ja sen ulkopuolella. Yleisin tuotantotapa on ollut koti- tai kylätalous, jossa on tuotettu omaan tai perheen tai yhteisön yhteiseen käyttöön. Vastaavasti yleisin "jakelutapa" on ollut lahjatalous, jossa tavaroiden antaminen on luonut sosiaalisia siteitä ja nostanut antajan arvostusta. Markkinataloutta on ollut paikallisten ja alueellisten kauppatorien muodossa, mutta nämä ovat usein olleet marginaalisia ilmiöitä. Suunnitelmataloutta on esiintynyt mm. ammattikuntalaitoksen piirissä, mikä on rajoittanut toreilla esiintyvää kilpailua.
Mutta oikeastaan kaikki tämä on ollut taloutta vain meidän talousdiskurssin indoktrinoimassa mielessämme, joka pyrkii abstrahoimaan kaikesta erilleen talouden. Reaalisessa mielessä on ollut vain koteja ja kyliä, joissa tuotannollinen toiminta on ajallisesti, paikallisesti ja käsitteellisesti liittynyt kaikkeen muuhun. On ollut koteja ja kyliä laajempi ihmis- ja yhteisösuhdeverkosto, jossa tavaroiden jakelu on saumattomasti liittynyt muuhun sosiaaliseen vuorovaikutukseen. On ollut viikoittaisia, kuukausittaisia tai vuosittaisia paikkakunnan tai alueen ihmisten kohtaamistapahtumia, joissa on vaihdettu tavaroiden lisäksi kuulumisia, kulttuurivaikutteita jne. On ollut kylien ja kaupunkien toiminnan enemmän tai vähemmän demokraattista suunnittelua, johon on kuulunut myös tavaroiden tuotannon ja jakelun suunnittelu ja säätely.
Samalla tavoin tulevaisuuden mahdollisessa ei-kapitalistisessa yhteiskunnassa erillistä taloutta ei ole reaalisessa mielessä. Tuskin sitä on myöskään ideologisena konstruktiona, varsinkaan jos tuo yhteiskunta on demokraattinen eikä näin ollen haluta ylläpitää diskurssia, joka siirtää olennaisen osan yhteiskunnallisista päätöksistä julkisen päätöksenteon ulkopuolelle. Näin ollen tässä yhteiskunnassa ei myöskään ole markkinataloutta.
Konkreettisia markkinoita voi tällaisessa yhteiskunnassa hyvinkin olla. Jos kuitenkin oletetaan, että yhteiskunta olisi nykyistä ratkaisevasti demokraattisempi ja ekologisempi, niiden kautta ei todennäköisesti kulkisi kovinkaan suurta osaa tuotannosta. Ekologisessa maailmassa olisi nimittäin luontevaa laskea tuotannon määrää ja tuottaa suuri osa ruoasta ja tavaroista paikallisesti tai alueellisesti. Niinpä ylipäänsä jakelua ja niihin mahdollisesti käytettäviä markkinoita olisi vähemmän.
Toisaalta demokraattisessa yhteiskunnassa olisi luontevaa tehdä demokraattisissa elimissä myös monia tuotantoa ja jakelua koskevia päätöksiä varsinkin kun talousdiskurssin puutteessa niitä olisi vaikea erottaa muista yhteiskunnallisista päätöksistä. Näin markkinoilla tapahtuvalle jaolle jäisi nykyistä paljon vähemmän tilaa. Lisäksi ekologisen demokratian oloissa ihmiset voisivat hyvinkin innostua syrjäyttämään markkinoita myös laajentamalla lahjojen annon piiriä. Demokraattisesti ja ekologisesti toimivan ihmisen ihanteeseen olisi luontevaa liittää myös anteliaisuuden hyve.Tuo talous on varmasti toiminut aikoinaan kyläyhteisöissä mutta koitapa soveltaa sitä Helsingin kokoiseen tai suurempaan yhteisöön jossa kaikki eivät tunne toisiaan ja missä kukaan käytännössä ei tee mitään itsenäisesti vaan jonkun muun palveluksessa.
Ideoita voi kehitellä mutta on niitä hyvä pohtia ensin itse niiden reaalisuuden kannalta.
Pelkkä hienojen termien lisääminen voimattomaan ajatteluun (talousdiskurssin indoktrinoimassa mielessämme, joka pyrkii abstrahoimaan jne.) ei sen todenmukaisuutta lisää. Paljonko luulet Hesassa, Tampereella tai Turussa olevan kotiteollisuutta noin prosentuaalisesti? Eli kuinka suuri osa ihmisistä kutoo tai sorvaa kotonaan ansaitakseen oman ja perheensä elannon? Mahtaako edes olla mahdollista raahata sorvia kerrostalon 7 kerroksen yksiöön?
Nykyinen väestömäärä vaatii jatkuvasti suurempaa tehokkuutta ravinnon ja monen muun tarpeellisen valmistuksessa, palaaminen 1800 luvun alkuun tuskin on vastaus tuohon ongelmaan.
Tuo sinun esityksesi ei edes tuo parannusta demokratiaan. Meillä demokraattisesti valitut elimet laativat ne säännöt joilla tavaran jakelu tapahtuu. On aika epäuskottavaa ajatella Keskon varastossa aamuisin odotettavan jonkun kansanäänestystuloksen valmistumista netissä siitä mitä tavaraa pakataan minnekin lähtevään rekkaan.
Taidat olla toivoton uneksija joka vähät välittää todellisuudesta. - demokratiaako???
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuo talous on varmasti toiminut aikoinaan kyläyhteisöissä mutta koitapa soveltaa sitä Helsingin kokoiseen tai suurempaan yhteisöön jossa kaikki eivät tunne toisiaan ja missä kukaan käytännössä ei tee mitään itsenäisesti vaan jonkun muun palveluksessa.
Ideoita voi kehitellä mutta on niitä hyvä pohtia ensin itse niiden reaalisuuden kannalta.
Pelkkä hienojen termien lisääminen voimattomaan ajatteluun (talousdiskurssin indoktrinoimassa mielessämme, joka pyrkii abstrahoimaan jne.) ei sen todenmukaisuutta lisää. Paljonko luulet Hesassa, Tampereella tai Turussa olevan kotiteollisuutta noin prosentuaalisesti? Eli kuinka suuri osa ihmisistä kutoo tai sorvaa kotonaan ansaitakseen oman ja perheensä elannon? Mahtaako edes olla mahdollista raahata sorvia kerrostalon 7 kerroksen yksiöön?
Nykyinen väestömäärä vaatii jatkuvasti suurempaa tehokkuutta ravinnon ja monen muun tarpeellisen valmistuksessa, palaaminen 1800 luvun alkuun tuskin on vastaus tuohon ongelmaan.
Tuo sinun esityksesi ei edes tuo parannusta demokratiaan. Meillä demokraattisesti valitut elimet laativat ne säännöt joilla tavaran jakelu tapahtuu. On aika epäuskottavaa ajatella Keskon varastossa aamuisin odotettavan jonkun kansanäänestystuloksen valmistumista netissä siitä mitä tavaraa pakataan minnekin lähtevään rekkaan.
Taidat olla toivoton uneksija joka vähät välittää todellisuudesta.Demokratia ei toimi missään.
Demokratia on illuusio. Sitä se tulee aina olemaan.
Demokratiassa vain harvoin ylevät, parhaat, vapaat ajatukset pääsevät toimintaan.
Demokratia on täynnä kompromisseja.
Demokratia on keskinkertaisuuden ja tyhmyyden ylistys.
Demokratia mahdollistaa pahuuden monesti julmemmin, salakavalammin ja pidemmän aikaa kuin ne, joita tämä ns, demokratia halveksii. Asialle on tietysti äärimmäiset poikkeuksensa, kuten muillekin asioille.
Luuletteko, että jossain on demokratia. Ja luuletteko, että siellä missä tämä teidän oikea demokratianne toimii saadan alkua pidemmälle aikaan hyviä päätöksiä ja pahuus tai huonous sillä häviää. Herätkää unestanne.
Kuten jo joukkueurheilussa: Anna peli pelaajille ja ne tuhoaa sen> on myös demokratian heikkous. Eivät kansalaiset osaa valmentaa kansaa. Ihminen on eläin. Ihmislaumatkin tarvitsevat susinaaransa, johtajansa.
Sellainen kansa millaiset johtajat. Voi teitä massoja, jotka räpiköitte uskossa, kun joku joku lupaa teille demokratiaa. Voi teitä vielä enemmän, joka lupaa teille kansanvalta tai sitä, että se olisi edes järkevää.
Tämä on demokratian lumetta, yhtälailla kuin koko demokratia. Se on vielä suurempi tyhmyys.
Tämä kansa joka lukee lehtiä ja katsoo ohjelmia joissa kaikki lojaalisuus raiskataan ja tirkistely sekä valitus ja muiden syyttely on sirkushuvia, ei eroa rappiosta joka roomassa tuli.
Voi teitä, jotka kuvittelette, että olisimme parempia ihmisiä tietoinemme tai parempia kuin diktaduurin mahdollistajat, käskyttäjien tottelijat. Tekin painaisitte nappia yhtä suureksi osaksi kuin ne joita halveksitte.
Moni on painanut jo. Voi teitä, jotka luulette, että olemme erilaisia tai huonompia. Ei ole muuta valintaa kuin mitä sinä teet itse. Ne asiat joita et voi itse valita, et valitse. Ne asiat jotka ovat valintojasi määrittelevät sinut.
Et voi puolustautua sillä, mitä muut ovat tehneet ennen tai nyt tai tulevat tulevaisuudessa tekemään.Niin tekee demokratia. - Työeläkeläinen
demokratiaako??? kirjoitti:
Demokratia ei toimi missään.
Demokratia on illuusio. Sitä se tulee aina olemaan.
Demokratiassa vain harvoin ylevät, parhaat, vapaat ajatukset pääsevät toimintaan.
Demokratia on täynnä kompromisseja.
Demokratia on keskinkertaisuuden ja tyhmyyden ylistys.
Demokratia mahdollistaa pahuuden monesti julmemmin, salakavalammin ja pidemmän aikaa kuin ne, joita tämä ns, demokratia halveksii. Asialle on tietysti äärimmäiset poikkeuksensa, kuten muillekin asioille.
Luuletteko, että jossain on demokratia. Ja luuletteko, että siellä missä tämä teidän oikea demokratianne toimii saadan alkua pidemmälle aikaan hyviä päätöksiä ja pahuus tai huonous sillä häviää. Herätkää unestanne.
Kuten jo joukkueurheilussa: Anna peli pelaajille ja ne tuhoaa sen> on myös demokratian heikkous. Eivät kansalaiset osaa valmentaa kansaa. Ihminen on eläin. Ihmislaumatkin tarvitsevat susinaaransa, johtajansa.
Sellainen kansa millaiset johtajat. Voi teitä massoja, jotka räpiköitte uskossa, kun joku joku lupaa teille demokratiaa. Voi teitä vielä enemmän, joka lupaa teille kansanvalta tai sitä, että se olisi edes järkevää.
Tämä on demokratian lumetta, yhtälailla kuin koko demokratia. Se on vielä suurempi tyhmyys.
Tämä kansa joka lukee lehtiä ja katsoo ohjelmia joissa kaikki lojaalisuus raiskataan ja tirkistely sekä valitus ja muiden syyttely on sirkushuvia, ei eroa rappiosta joka roomassa tuli.
Voi teitä, jotka kuvittelette, että olisimme parempia ihmisiä tietoinemme tai parempia kuin diktaduurin mahdollistajat, käskyttäjien tottelijat. Tekin painaisitte nappia yhtä suureksi osaksi kuin ne joita halveksitte.
Moni on painanut jo. Voi teitä, jotka luulette, että olemme erilaisia tai huonompia. Ei ole muuta valintaa kuin mitä sinä teet itse. Ne asiat joita et voi itse valita, et valitse. Ne asiat jotka ovat valintojasi määrittelevät sinut.
Et voi puolustautua sillä, mitä muut ovat tehneet ennen tai nyt tai tulevat tulevaisuudessa tekemään.Niin tekee demokratia.Demokratia on yhdessä päättämistä eli se on kompromissien summa, muut järjestelmäthän ovat diktatuureja ja vain yhden mielipiteen suosijoita. Sellainen sopii ehkä yksilölle vaan ei kansalle.
Demokratian vastakohtina voidaan pitää lähimenneisyydessä esiintyneitä julmia diktaattoreita kuten Stalin, Hitler ja Mao he olivat todella julmia ja salakavalia eikä heidän hallintonsa ollut avoin kuten meidän demokraattinen järjestelmämme 99%:a.
Johtajien pitää olla kansan pelossa eikä siten kuin nuo edellä mainitsemani jotka luulivat olevansa jotain mitä ei saa arvostella.
Me emme kuvittele olevamme parempia vaan vapaita kansalaisia toimimaan yhteiskunnan sääntöjen puitteissa. Säännöt eivät rajoita normaalia arkea mutta estävät toisille vahingollista toimintaa. Demokratian ei tarvitse puolustautua kuin diktaattoreita ja kansanmurhaajia vastaan, yleensä epädemokraattisia toimijoita vastaan.
Täytyy sanoa, etten noin tyhmää eritettä kuin sinulta on lähtenyt ole vielä ennen nähnyt, kiristääkö pipo van onko kumisaappaat ihan liian pienet. Provoksi ihan hyvä joskaan en viitsisi ihan noin pitkälle mennä joku kun voi ottaa asian vakavammin.
Jäi vielä sanomatta, Suomessa demokratia toimii ihan minunkin henkilökohtaiseksi tyydytyksekseni. Miten on sinun kanssasi? - ei toimi ei
Työeläkeläinen kirjoitti:
Demokratia on yhdessä päättämistä eli se on kompromissien summa, muut järjestelmäthän ovat diktatuureja ja vain yhden mielipiteen suosijoita. Sellainen sopii ehkä yksilölle vaan ei kansalle.
Demokratian vastakohtina voidaan pitää lähimenneisyydessä esiintyneitä julmia diktaattoreita kuten Stalin, Hitler ja Mao he olivat todella julmia ja salakavalia eikä heidän hallintonsa ollut avoin kuten meidän demokraattinen järjestelmämme 99%:a.
Johtajien pitää olla kansan pelossa eikä siten kuin nuo edellä mainitsemani jotka luulivat olevansa jotain mitä ei saa arvostella.
Me emme kuvittele olevamme parempia vaan vapaita kansalaisia toimimaan yhteiskunnan sääntöjen puitteissa. Säännöt eivät rajoita normaalia arkea mutta estävät toisille vahingollista toimintaa. Demokratian ei tarvitse puolustautua kuin diktaattoreita ja kansanmurhaajia vastaan, yleensä epädemokraattisia toimijoita vastaan.
Täytyy sanoa, etten noin tyhmää eritettä kuin sinulta on lähtenyt ole vielä ennen nähnyt, kiristääkö pipo van onko kumisaappaat ihan liian pienet. Provoksi ihan hyvä joskaan en viitsisi ihan noin pitkälle mennä joku kun voi ottaa asian vakavammin.
Jäi vielä sanomatta, Suomessa demokratia toimii ihan minunkin henkilökohtaiseksi tyydytyksekseni. Miten on sinun kanssasi?Kysyn sinulta nyt, että toimiiko tuo mainostamasi demokratia Suomessa hyvin? Teoriassahan presidentin tyai maan hallituksen pitäisi kysyä ennen jokaista päätöstä kansalta ja tehdä asia niin kuin kansa haluaa, jos liian moni ei kannata ajatusta, se hylätään.
Käytännössä ministerit ja presidentti, sekä muut poliitikot tekevät päätökset aivan oman mielipiteen mukaan, kansalta ei kysytä. Kansa saa vain äänestää, että keitä he haluavat päättäjien penkkeihin istumaan. Onhan sekin tietysti jotain, mutta onko se tarpeeksi. Mielestäni kansalta kuuluisi kysyä enemmän, mutta siinä taas on se riski, että mitään asiaa ei viedä loppuun asti, kun osa kansasta vastustaa sitä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että demokratia ei toimi.
Muita hallinta muotoja:
Diktatuuri: Joku tietty henkilö päättää kaikesta, eikä muilta kysytä. Jos diktaattori haluaa tapattaa ihmisiä synkän arkensa iloksi, niin tehdään. Jos hän haluaa julistaa sodan jostain pikkusyystä sodan, sota julistetaan. Kansalta ei edelleenkään kysytä. Jos hän kysyy ihan "tavalliselta" ihmiseltä mielipidettä, hänen kunnioituksensa laskee yläluokassa "Kuvitella, kysyä nyt ihan Pertti Perusjäbältä, hän ei kyllä varmasti osaa tehdä itse päätöksiä kun sellaista pitää kysyä." ja huhuja lähtee liikkeelle. Diktaattorin asema on kuitenkin aina hyvin epävakaa, koskaan ei tiedä milloin kansa alkaa kapinoimaan sinua vastaan. Kun diktaattori kuolee, valitaan joku toinen johtamaan, ehkä demokratiana tai uudelleen diktatuurina.
Monarkia: Joku tietty suku hallitse maata, joka on kuningaskunta. He päättävät kaikesta, mutta saattavat joskus kysyä kansan mielipidettä, joka saattaa tässäkin tapauksessa olla yläluokan silmissä halveksuttavaa, mutta saattaa tuoda kansan keskuuteen iloa ja toivoa, kun hallitsija parantaa heidän olojaan. Sama vaikutus voi olla toki diktatuurissa, mutta diktaattorin pitää pitää yllään kovaa mainetta, tai hänen luullaan olevan pehmo. Monarkiassa kuninkaan ja/tai kuningattaren kuoltua heidän lapsensa ottavat vallan ja valta pysyy näin suvulla, ellei sukulaiset lopu kesken, silloin valitaan uusi johtaja, joka saattaa johtaa ihan mihin vain.
Myön monarkiassa hallitsijoilla on epävakaa maa allaan, kansa saattaa milloin vain syöstä hallitsija vallasta. - Työeläkeläinen
ei toimi ei kirjoitti:
Kysyn sinulta nyt, että toimiiko tuo mainostamasi demokratia Suomessa hyvin? Teoriassahan presidentin tyai maan hallituksen pitäisi kysyä ennen jokaista päätöstä kansalta ja tehdä asia niin kuin kansa haluaa, jos liian moni ei kannata ajatusta, se hylätään.
Käytännössä ministerit ja presidentti, sekä muut poliitikot tekevät päätökset aivan oman mielipiteen mukaan, kansalta ei kysytä. Kansa saa vain äänestää, että keitä he haluavat päättäjien penkkeihin istumaan. Onhan sekin tietysti jotain, mutta onko se tarpeeksi. Mielestäni kansalta kuuluisi kysyä enemmän, mutta siinä taas on se riski, että mitään asiaa ei viedä loppuun asti, kun osa kansasta vastustaa sitä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että demokratia ei toimi.
Muita hallinta muotoja:
Diktatuuri: Joku tietty henkilö päättää kaikesta, eikä muilta kysytä. Jos diktaattori haluaa tapattaa ihmisiä synkän arkensa iloksi, niin tehdään. Jos hän haluaa julistaa sodan jostain pikkusyystä sodan, sota julistetaan. Kansalta ei edelleenkään kysytä. Jos hän kysyy ihan "tavalliselta" ihmiseltä mielipidettä, hänen kunnioituksensa laskee yläluokassa "Kuvitella, kysyä nyt ihan Pertti Perusjäbältä, hän ei kyllä varmasti osaa tehdä itse päätöksiä kun sellaista pitää kysyä." ja huhuja lähtee liikkeelle. Diktaattorin asema on kuitenkin aina hyvin epävakaa, koskaan ei tiedä milloin kansa alkaa kapinoimaan sinua vastaan. Kun diktaattori kuolee, valitaan joku toinen johtamaan, ehkä demokratiana tai uudelleen diktatuurina.
Monarkia: Joku tietty suku hallitse maata, joka on kuningaskunta. He päättävät kaikesta, mutta saattavat joskus kysyä kansan mielipidettä, joka saattaa tässäkin tapauksessa olla yläluokan silmissä halveksuttavaa, mutta saattaa tuoda kansan keskuuteen iloa ja toivoa, kun hallitsija parantaa heidän olojaan. Sama vaikutus voi olla toki diktatuurissa, mutta diktaattorin pitää pitää yllään kovaa mainetta, tai hänen luullaan olevan pehmo. Monarkiassa kuninkaan ja/tai kuningattaren kuoltua heidän lapsensa ottavat vallan ja valta pysyy näin suvulla, ellei sukulaiset lopu kesken, silloin valitaan uusi johtaja, joka saattaa johtaa ihan mihin vain.
Myön monarkiassa hallitsijoilla on epävakaa maa allaan, kansa saattaa milloin vain syöstä hallitsija vallasta.Ei meillä demokratiankaan nimissä tarvitse kysyä joka asiaa kansalta, meillä kun on edustuksellinen demokratia. Me valitsemme meitä eli kansaa edustamaan 200 luottohenkilöä jotka ovat vapaasti valittavissa eri kansanryhmistä kansan valitsemalla tavalla joko puolueista tai kansanliikkeistä. Noilla edustajilla on 4 vuoden lisenssi päättää puolestamme ja jos emme ole tyytyväisiä heidät voidaan vaihtaa vaikka kaikki seuraavissa vaaleissa. Samoin on pressan kanssa joskun kausi on 6v mittainen.
Demokratia toimii meillä Suomessa varsin hyvin, saat tosin olla väärässäkin onhan tämä vapaa maa eikä diktatuurista saatikka monarkiastakaan ole tietoa.
Noihin sinun hallintatapoihisi voi vielä lisätä puoluediktatuurin jota kommunismiin pyrkijät ovat yleisesti käyttäneet sortaakseen toisin ajattelevia ja yleensä kansan enemmistöä kun kansa on huomannut mihin ollaan menossa. Puoluediktatuurissa yksi tai muutama henkilö kuvittelee tietävänsä mikä on kansalle hyväksi ja yleensä he näyttelevät ja puhuvat demokratiasta mutta estävät demokratian laatimalla valinnan mahdollisuudet varsin kapeiksi. Näin on ollut Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kuubassa ja muissa vastaavissa sosialismiin ja kommunismiin pyrkijöissä jotka kuitenkin ovat täysin epäonnistuneet yrityksissään.
Sinuna olisin hiljaa ja menisin miettimään mitä siellä pienessä nupissasi oikein tapahtuu kun järki ei kulje. Mikä niitä patoja siellä saa aikaan järjenjuoksulle? - Demokratia kuoli
Työeläkeläinen kirjoitti:
Ei meillä demokratiankaan nimissä tarvitse kysyä joka asiaa kansalta, meillä kun on edustuksellinen demokratia. Me valitsemme meitä eli kansaa edustamaan 200 luottohenkilöä jotka ovat vapaasti valittavissa eri kansanryhmistä kansan valitsemalla tavalla joko puolueista tai kansanliikkeistä. Noilla edustajilla on 4 vuoden lisenssi päättää puolestamme ja jos emme ole tyytyväisiä heidät voidaan vaihtaa vaikka kaikki seuraavissa vaaleissa. Samoin on pressan kanssa joskun kausi on 6v mittainen.
Demokratia toimii meillä Suomessa varsin hyvin, saat tosin olla väärässäkin onhan tämä vapaa maa eikä diktatuurista saatikka monarkiastakaan ole tietoa.
Noihin sinun hallintatapoihisi voi vielä lisätä puoluediktatuurin jota kommunismiin pyrkijät ovat yleisesti käyttäneet sortaakseen toisin ajattelevia ja yleensä kansan enemmistöä kun kansa on huomannut mihin ollaan menossa. Puoluediktatuurissa yksi tai muutama henkilö kuvittelee tietävänsä mikä on kansalle hyväksi ja yleensä he näyttelevät ja puhuvat demokratiasta mutta estävät demokratian laatimalla valinnan mahdollisuudet varsin kapeiksi. Näin on ollut Neuvostoliitossa, Kiinassa, Kuubassa ja muissa vastaavissa sosialismiin ja kommunismiin pyrkijöissä jotka kuitenkin ovat täysin epäonnistuneet yrityksissään.
Sinuna olisin hiljaa ja menisin miettimään mitä siellä pienessä nupissasi oikein tapahtuu kun järki ei kulje. Mikä niitä patoja siellä saa aikaan järjenjuoksulle?En tiedä tarkalleen ottaen milloin ja miten se tapahtui, koska olen seurannut maamme poliittista kulttuuria vasta muutaman vuoden ajan. Jotkut sanoivat, että se kuoli jo 70-luvulla, joidenkin mielestä se tapahtui vuonna 1994 kun Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin. Se mikä on varmaa on, että se on kuollut tai ainakaan mitään elonmerkkejä se ei enää näytä. Viimeisimmät vaalit vahvistavat havainnon ja todennäköisesti tänä vaalikautena hyväksyttävä perustuslain uudistus on viimeinen naula sen arkkuun. Kun Suomesta tulee EU-osavaltio, niin ei meillä ole enää mitään valtaa päättää omista asioistamme.
Suomessa ei ole demokratiaa. Demokratia tarkoittaa kansan valtaa. Edustuksellisessa demokratiassa tämä tarkoittaa sitä, että kansa valitsee edustajansa ja edustajat toimisivat kansan antaman mandaatin voimalla maansa hyväksi vaalilupaustensa mukaisesti. Näin teoriassa. Suomessa edustuksellinen demokratia toimii siihen asti, kun äänet on laskettu. Tämän jälkeen edustajien mielipiteillä ja kannoilla ei ole merkitystä, vaikka kansa on nimen omaan valinnut edustajansa näiden takia. Tällöin vallan ottaa puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministerin puolueen johto.
Eivät äänestäjät äänestä ehdokkaita sen takia, että he toimisivat vaalilupaustensa vastaisesti. Takin kääntäminen ei ole mitään vastuun ottamista, vaan se on valehtelua, petosta. Jos jokaisen edustajan selkäranka vääntyy aina oman puolueen tai suurimman puolueen johdon vaatimuksiin, niin yhtä lailla voisimme valita edustajamme täysin arvalla. Esimerkiksi edustajistamme 135 vastasi vaalikoneisiin, että Suomen ei kuulu jatkossa tukea ahdinkoon joutuneita EU-maita, mutta Portugalin äänestyksen tulos oli lähes tarkalleen päinvastainen: jaa-ääniä kertyi 137.
Nyt hyvin moni onkin totaalisen pettynyt demokratiamme toimintaan tai toimimattomuuteen. Suomalainen demokratia näyttäisi olevan teatteria ja eduskuntatalo on sen päänäyttämö. Neljä vuotta jaksoimme odottaa, että pääsisimme vaikuttamaan maamme suuntaan, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunutkaan. Sama vanha politiikka jatkaa nyt siis kulkuaan, jaksaako kansa odottaa taas neljää vuotta? Neljään vuoteen meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Neljän vuoden ajan valta ei ole kansalla, vaan suurimman puolueen johdolla. Neljän vuoden päästä meillä on taas muutama viikko, ehkä kuukausi aikaa leikkiä että me voimme vaikuttaa. Savua ja peilejä.
Miten kansa voi vaikuttaa maamme asioihin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi saada ääntänsä kuuluviin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi vaikuttaa seuraavissa vaaleissa? Ei mitenkään. Vaalilupaukset eivät sido mihinkään, takkinsa voi kääntää samana päivänä, kun äänestyspaikkojen ovet sulkeutuvat, eikä kukaan voi tehdä tälle mitään, eikä seuraamuksia ole. Ainakaan siis seuraavaan neljään vuoteen. Neljä vuotta on pitkä aika äänestäjän kuluttajan suojan toteutumiseen. Aivan liian pitkä aika ja lopulta mitään todellisia vaikutusmahdollisuuksia ei edes ole. Kuka kehtaa kutsua tätä demokratiaksi? - Työeläkeläinen
Demokratia kuoli kirjoitti:
En tiedä tarkalleen ottaen milloin ja miten se tapahtui, koska olen seurannut maamme poliittista kulttuuria vasta muutaman vuoden ajan. Jotkut sanoivat, että se kuoli jo 70-luvulla, joidenkin mielestä se tapahtui vuonna 1994 kun Suomi päätti liittyä Euroopan Unioniin. Se mikä on varmaa on, että se on kuollut tai ainakaan mitään elonmerkkejä se ei enää näytä. Viimeisimmät vaalit vahvistavat havainnon ja todennäköisesti tänä vaalikautena hyväksyttävä perustuslain uudistus on viimeinen naula sen arkkuun. Kun Suomesta tulee EU-osavaltio, niin ei meillä ole enää mitään valtaa päättää omista asioistamme.
Suomessa ei ole demokratiaa. Demokratia tarkoittaa kansan valtaa. Edustuksellisessa demokratiassa tämä tarkoittaa sitä, että kansa valitsee edustajansa ja edustajat toimisivat kansan antaman mandaatin voimalla maansa hyväksi vaalilupaustensa mukaisesti. Näin teoriassa. Suomessa edustuksellinen demokratia toimii siihen asti, kun äänet on laskettu. Tämän jälkeen edustajien mielipiteillä ja kannoilla ei ole merkitystä, vaikka kansa on nimen omaan valinnut edustajansa näiden takia. Tällöin vallan ottaa puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministerin puolueen johto.
Eivät äänestäjät äänestä ehdokkaita sen takia, että he toimisivat vaalilupaustensa vastaisesti. Takin kääntäminen ei ole mitään vastuun ottamista, vaan se on valehtelua, petosta. Jos jokaisen edustajan selkäranka vääntyy aina oman puolueen tai suurimman puolueen johdon vaatimuksiin, niin yhtä lailla voisimme valita edustajamme täysin arvalla. Esimerkiksi edustajistamme 135 vastasi vaalikoneisiin, että Suomen ei kuulu jatkossa tukea ahdinkoon joutuneita EU-maita, mutta Portugalin äänestyksen tulos oli lähes tarkalleen päinvastainen: jaa-ääniä kertyi 137.
Nyt hyvin moni onkin totaalisen pettynyt demokratiamme toimintaan tai toimimattomuuteen. Suomalainen demokratia näyttäisi olevan teatteria ja eduskuntatalo on sen päänäyttämö. Neljä vuotta jaksoimme odottaa, että pääsisimme vaikuttamaan maamme suuntaan, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunutkaan. Sama vanha politiikka jatkaa nyt siis kulkuaan, jaksaako kansa odottaa taas neljää vuotta? Neljään vuoteen meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Neljän vuoden ajan valta ei ole kansalla, vaan suurimman puolueen johdolla. Neljän vuoden päästä meillä on taas muutama viikko, ehkä kuukausi aikaa leikkiä että me voimme vaikuttaa. Savua ja peilejä.
Miten kansa voi vaikuttaa maamme asioihin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi saada ääntänsä kuuluviin seuraavan neljän vuoden aikana? Ei mitenkään. Miten kansa voi vaikuttaa seuraavissa vaaleissa? Ei mitenkään. Vaalilupaukset eivät sido mihinkään, takkinsa voi kääntää samana päivänä, kun äänestyspaikkojen ovet sulkeutuvat, eikä kukaan voi tehdä tälle mitään, eikä seuraamuksia ole. Ainakaan siis seuraavaan neljään vuoteen. Neljä vuotta on pitkä aika äänestäjän kuluttajan suojan toteutumiseen. Aivan liian pitkä aika ja lopulta mitään todellisia vaikutusmahdollisuuksia ei edes ole. Kuka kehtaa kutsua tätä demokratiaksi?Taidat olla pulassa ja jankutat. Minun puolestani asia on pihvi ja olen sanonut sanottavani.
- voi voi
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taidat olla pulassa ja jankutat. Minun puolestani asia on pihvi ja olen sanonut sanottavani.
Ei täällä kukaan muu ole nyt pulassa ja jankuta kuin pelkästään sinä itse.
Kuten nyt varmaan taas kerran huomasit totuus asioista on joskus kovinkin rumaa ja julmaa.
Toivottavast sinäi nyt opit edes jotain.Tai ihan sama minulle. - Mutta eihän sinun
voi voi kirjoitti:
Ei täällä kukaan muu ole nyt pulassa ja jankuta kuin pelkästään sinä itse.
Kuten nyt varmaan taas kerran huomasit totuus asioista on joskus kovinkin rumaa ja julmaa.
Toivottavast sinäi nyt opit edes jotain.Tai ihan sama minulle.kirjoitukset kelpaa edes p*skapaperiksi. Vaikutat idiootilta. Kuka on sinun lääkärisi ja mikä on lääkityksesi ? Vaikka ei se ihmisiä kiinnosta.....
Paras mitä voit tehdä toisten ihmisten hyväksi, pane myllynkivi kaulaan ja hyppää järveen. (nyt kesäaikaan). - kato!!!
Mutta eihän sinun kirjoitti:
kirjoitukset kelpaa edes p*skapaperiksi. Vaikutat idiootilta. Kuka on sinun lääkärisi ja mikä on lääkityksesi ? Vaikka ei se ihmisiä kiinnosta.....
Paras mitä voit tehdä toisten ihmisten hyväksi, pane myllynkivi kaulaan ja hyppää järveen. (nyt kesäaikaan).Mitä kaikkien paskanjauhajien ehdoton kuningas Sinä se jauhat päivästä toiseen vain pelkkää paskaa.Suussasi on varmaan jatkuvasti todella suuri paskanmaku.
miksi muuten taas kerran käyt noin lämpöisenä?DDDDDDDDDDDDDDDDDDD - TIVOLIMESTARI!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Demokratia on yhdessä päättämistä eli se on kompromissien summa, muut järjestelmäthän ovat diktatuureja ja vain yhden mielipiteen suosijoita. Sellainen sopii ehkä yksilölle vaan ei kansalle.
Demokratian vastakohtina voidaan pitää lähimenneisyydessä esiintyneitä julmia diktaattoreita kuten Stalin, Hitler ja Mao he olivat todella julmia ja salakavalia eikä heidän hallintonsa ollut avoin kuten meidän demokraattinen järjestelmämme 99%:a.
Johtajien pitää olla kansan pelossa eikä siten kuin nuo edellä mainitsemani jotka luulivat olevansa jotain mitä ei saa arvostella.
Me emme kuvittele olevamme parempia vaan vapaita kansalaisia toimimaan yhteiskunnan sääntöjen puitteissa. Säännöt eivät rajoita normaalia arkea mutta estävät toisille vahingollista toimintaa. Demokratian ei tarvitse puolustautua kuin diktaattoreita ja kansanmurhaajia vastaan, yleensä epädemokraattisia toimijoita vastaan.
Täytyy sanoa, etten noin tyhmää eritettä kuin sinulta on lähtenyt ole vielä ennen nähnyt, kiristääkö pipo van onko kumisaappaat ihan liian pienet. Provoksi ihan hyvä joskaan en viitsisi ihan noin pitkälle mennä joku kun voi ottaa asian vakavammin.
Jäi vielä sanomatta, Suomessa demokratia toimii ihan minunkin henkilökohtaiseksi tyydytyksekseni. Miten on sinun kanssasi?HEI!
Onkohan Herra Työeläkeläinen kuten myös Herra Antipunikki unohtanut sen, että DEMOKRATIA ei ole selkokielellä Kansanvalta vaan, koska DEMOS on henki tai henkivoima, HENKIVALTA, siis läheisesti Alamaailma ja Mielikuvitusmaailma rp:hen liittyvää? Nyt sitten nämä Äärioikeiston kiihkeät kommunismin ja sosialismin vastustajat ovat myös unohtaneet sen, että Valtiososialismi ja sen alayhteisöjen kuten Kansallissosialismi, Kansalliskommunismi ja Kansallisdemokratismi rp:n lisäksi on myös olemassa Communismus Libera, Sozialismus Libera eli Vapaa Kommunismi ja Vapaa Sosialismi ts Marxilainen Reviasionismi, siis on olemassa EB:n Revisionismin lisäksi myös Revisionismus Marxica.
Niin ilmeisesti Te äärioikeiston Erikoisnerot tiedätte sen, että EB:n Revisionismi on sellaista, jonka mukaan työläinen saa täyden korvauksen työstään, joten nyt on Hyvä Kysymys se asia, että mistä todella Yrittäjän voitto tulee Hyvät SINIMUSTAT. Mitähän Herra Työeläkeläinen ja Herra Antipunikki sekä Herrat Rahan Vartijat haluavat vastata? Nyt sitten Hyvät Äärioikeiston edusmiehet pitää huomata se asia, että Klassikkomalli, Keynessismi ja EB:n Revisionismi ei siis tunne sellaista käsitettä kuin Lisäarvo ja Yrittäjän voitto.
Niin tunnetteko Te Äärioikeiston Erikoisnerot sen asian, että on myös olemassa Äärivasemmiston Iskurit eli Erikoisnerot? Tehän myös tiedätte varmasti sen, että on olemassa myös Äärivasemmiston puoluenerot eli Vallankumousiskurit. Nyt haluan kysyä, että miksi sekä Äärioikeisto että Äärivasemmisto haluaa olla kaikki tietäviä ja kaikki tuntevia erikoisneroja. Onko kiva olla Erikoiasnero?
- polittinen upseeri
Urpo aloittaja on harvinaisen oikeassa, sodat ovat olleet demokratian levittämiselle ja sen naiasianasien missiot.
Harvinaisen oikea aloitus- eri mieltä
Valitettavasti näin asia ei ole. Ei yhdysvaltoja demokratian puute haittaa vähääkään. Vai millä selität sen, että Irakissa vaaleja ei sallittu, kun ne olisi voittanut ryhmä, joka ei ollutkaan valloittajien mieleen? Merkillistä "demokratian vientiä", ainakin minusta. Ja miksi sotaretki tehtiin juuri Afganistaniin, eikä johonkin vähemmän geopoliittisesti ja taloudellisesti merkittävään diktatuuriin, kuten vaikka johonkin Afrikan maahan? Kumma kyllä, ei diktatuuri haittaa edelleenkään mitään, kunhan on tukee omia etuja tai ei astu niitä vastaan. Kyllähän sitäkin voi ihmetellä, miten Kiina kelpaa kauppakumppaniksi, mutta Kuuba ei? Ja kuinka pitkän aikavälin etuja mokoma palvelee - ja kenen etuja?
Ja miksi Hugo Chavez ei kelpaa, vaikka on demokraattisesti valittu? CIAlla oli kyllä tunnettu operaatio (vastaava, millä Shaahi saatiin valtaan Iranissa, kun aiottiin tehdä Chavezit), jolla se yritti estää tämän demokratian toetutumisen ja tämä kyllä tapahtui KYLMÄN SODAN JÄLKEEN. Bushille ei kelvannut edes Evo MOrales, joskin Obamalla on ollut valistuneempi linja. En minä sano, että afganistanin sota olisi välttämättä ollut ehdoton virhe, paitsi toteutukseltaan monelta osin, mutta en katsele maailmaa propagandan värjäämin ruusunpunaisin linssein. Ystävällisesti suosittelen tutustumaan lähihistoriaan ja lukemaan maailman tapahtumista monipuolisemmista ja vähemmän monopuolisista lähteistä.
CIA:n yhteyksistä huumekauppaan on olemassa myös jonkinlaista evidenssiä, joskin epävarmaa, mutta ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että sodan taustalla olisi näin karmivia motiiveja.
- Demokratiaako??
Tähän kohtaan sopinee tarina demokraattisesta löylynheitosta.
Saunassa on 10 henkeä, jotka äänestävät siitä, heitetäänkö lisää löylyä vai ei. Yksi äänestää vastaan ja loput puolesta. Heitetään siis lisää löylyä, jolloin se yksi lähtee ulos.
Hetken päästä tulee uusi äänestys. Äänin 8-1 päätetään heittää lisää löylyä, jolloin taas yksi kävelee ulos. Äänestykset toistuvat, ja aina vain yksi äänestää vastaan, ja aina se yksi pakenee ulos kun enemmistö heittää hänen sietokykyynsä nähden liikaa löylyä.
Lopulta saunassa istuu vain kaksi löylyttelijää. 8 on äänestetty ulos ihan demokraattisesti.
Yhteiskunnassa noita uloslähteneitä kutsutaan kai joko syrjäytetyiksi tai kuolleiksi tai maastamuuttaneiksi. Joka tapauksessa ovat seuraavista äänestyksistä poissa. - paras demokratia
Aikoinaanhan eräs roiistokapitalisti kertoi että se paras demokratia näkyy aina pelkästään vain kiväärin piipun takaa.
- totta turiset
Aikamoista touhua on ollut tuo kapitalistin demokratia.
- houhou1
''Mikä yhdistää viimeisimpiä Irakin, Afganistanin ja Kosovon sotia, Guantanamon vankileiriä ja suunniteltua interventiota Libyaan?''
Mikä yhdistää entisen Neuvostoliiton, Kiinan ja Pohjois-Korean kansan kärsimyksiä? - Kommunismi.
Neuvostoliitossa kuoli jopa 10 miljoonaa ihmistä pelkästään Stalinin aikana. No sitten Kiina - kulttuurivallankumouksen aikana noin 2 miljoonaa. Pohjois-Korea? Toista miljoonaa. Ja nämä kaikki rauhan aikana.
Tietääkseni näin suuria kuolonuhreja ei ole tapahtunut missään maassa, jossa on olemassa demokratia - rauhan aikaan.- outoa!!!
Miksi nyt vaihdoit keskustelumme puheenaihetta ihan yhtäkkiä?
Etkö sinä pysty yhtään mitenkään asiallisesti keskustelemaan jenkkien verisistä demokratiaan pakottamisista.
Erään Usan pressan mielestähän se paras demokratia näkyi aina vain kiväärin piipun takaa.
- Työeläkeläinen
Tuohon houhoun lainaamaan kysymykseen on helppoa vastata. Noihin maihin Irakkiin, Afganistaniin ja Kosovoon on menty pelastamaan tavallisia tallaajia hallinnon tai kapinoitsijaterroristien kynsistä.
Irakissa oma hallinto sorti osaa kansasta ja murhasi sitä, Kosovossa serbit tekivät kansanmurhaa ja Afganistanissa koulutettiin terroristeja sekä sorrettiin puolta kansasta orjan asemaan.
Libyalaiset ovat itse intoutuneet pääsemään eroon diktaattorista ja alkaneet perustaa demikraattista hallintoa, miten hyvin siinä onnistutaan on tulevaisuuden kysymyksiä mutta apua ne kaipaavat koska vuosikymmeniä koottu asearsenaali on kokonaan sen diktaattorin käsissä.
Yhtä hyvin voisimme esittää kysymyksen siitä olisiko meillä oikeus samoin kuin Venäjä teki Georgiassa sen rajamaakuntien kanssa mennä ja julistaa Karjala itsenäiseksi. En näkisi mitään eroa noiden tapahtumien välillä eikä Venäjäkään voisi asiaan puuttua ilman, että tekisi itsestään ryökäleen.
Kun nyt puhutaan komuista niin miksi ei Neuvostoliitto tai sen perillinen Venäjä ole, vaikkapa balteilta, pyytänyt anteeksi virheitään kun ei antanut niiden itsenäisyyttä takaisin sodan jälkeen, siitä huolimatta että kuulutti ympäriinsä vapauttaneensa ne?
Miksi Venäjä edelleen miehittää Kaliningradia joka selvästi ei kuulu Venäjään ollen irrallinen pala. Paremminhan se sopisi vaikka Liettuaan tai Puolaan kuin Venäjään jolla sitä lääniä on ihan tarpeeksi jo muutoinkin. Tosin yleensä muilta varastettuna tai itse asiassa voimakeinoin ryöstettynä.- rosvovaltio USA
Öljy oli luultavasti se USAN todellinen syy sotaan aikoinaan Irakissa. USA sai etulyöntiaseman muihin Irakin öljyä käyttäviin maihin laittamalla oman solpivan nukkehallituksensa Irakiin ja ottamalla irakilaisen öljyn haltuunsa.
Ei jenkkejä olisi irak voinut vähempää kiinnostaa ellei siellä olisi ollut maailman toiseksi suurimmat öljyvarannot. - Juuri näin
rosvovaltio USA kirjoitti:
Öljy oli luultavasti se USAN todellinen syy sotaan aikoinaan Irakissa. USA sai etulyöntiaseman muihin Irakin öljyä käyttäviin maihin laittamalla oman solpivan nukkehallituksensa Irakiin ja ottamalla irakilaisen öljyn haltuunsa.
Ei jenkkejä olisi irak voinut vähempää kiinnostaa ellei siellä olisi ollut maailman toiseksi suurimmat öljyvarannot.Ei mitään lisättävää tuohon kirjoitukseesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904