Raamattu olikin paljon syvällisempi ja ihmeellisempi luettuna uudella tavalla.
Kerrosluentana tulee paljon suuremmat salaisuudet julki ja valtavat voimavaikutukset esiin, joista en tiennytkään aiemmin.
Luin vaa yhteen kertaan, yhteen tasoon ja sitten huomasin toisenkin tason sieltä täältä ja kolmanteenkin yllin paikoin ja kerran neljänteenki.
Voi ihme miten suuret salaisuudet kätkeytyvätkään kerrosluentaan. Ette koskaan ole arvanneetkaan sitä. Minullekin ne vasta aukenivat vähitellen ja muistinkin nyt.
Hyvinkin yksinkertaisilta ja osittain mahdottomiltakin tuntuvat kirjoitukset osoittautuivatkin salakielen tähden niin kirjoitetuiksi, että ymmärrys lisääntyykin vasta kerrosluennassa, jopa 12 kerrokseen laitettuna, jolloin Jumalan pyhyys ja salaisuudet vasta aukenevat täysin, sen sanon uskon varassa.
Voi sitä Jumalan suurta viisautta, jota tomusilmäni saavatkaan katsella.
Kaukaa minä sinua katselin ja vähäisenä pidin. Anna nyt anteeksi Pyhä Luoja minun saastainen katseeni ja oman minäni korottaminen. Minä pidin halpana sinun opetuksesi tien ja kuitenkin sain katsella sinun pyhyyttäsi sinun temppelissäsi. Raamatun sana ja Henki on tieto ja taito ja voima ja vaikutus. Kiitos, kiitos, kiitos, Ylistus ainiaan.
UUUSI TAPA LUKEA RAAMATTUA.
21
73
Vastaukset
- lappix
Onhan se mielenkiintoinen teos. Sitä pitää lukea avoimin mielin, eikä niin, että uskonnollinen painolasti hakkaa takaraivossa koko ajan. Jos niin on, ihminen alkaa soveltaa Raamatun sanaa uskonnolliseen ajatteluunsa, ja silloin sen lukeminen on turhaa.
- haw.
Vielä lisäys edelliseen. Miettikää tarkasti numerot ja niihin kätkeytyvät arvot.
Esim. Psalmi 148. Yksi on Jumala, 4 on varma todistus ( Evankeliumit)
8 on seurakunnan paimen Jeesus.
Tällä tavalla lukien numeroiden tarkoituksellisuus esittää itsensä kauneimmalla tavalla ja ymmärryksen ovet aukenevat.
Ylistys Ylhäisen parhaimman Paimenen, on Jumalan sana ja Henki itse. - Viinipuu
haw. kirjoitti:
Vielä lisäys edelliseen. Miettikää tarkasti numerot ja niihin kätkeytyvät arvot.
Esim. Psalmi 148. Yksi on Jumala, 4 on varma todistus ( Evankeliumit)
8 on seurakunnan paimen Jeesus.
Tällä tavalla lukien numeroiden tarkoituksellisuus esittää itsensä kauneimmalla tavalla ja ymmärryksen ovet aukenevat.
Ylistys Ylhäisen parhaimman Paimenen, on Jumalan sana ja Henki itse.Ei, ei ei... nyt sinulla on ihan väärä tulkinta Psalmista 148.
Lukujen 1 4 8 summa on 13. Ja se taas tarkoittaa huonoa onnea. Ja kun otetaan mukaan vielä sanan "Psalmi" ensimmäinen kirjain P, joka selkeästi tarkoittaa Perjantaita, niin päästään todelliseen epäonnen äitiin:
13. päivä ja perjantai!
Ajatella miten viisas kirja on Raamattu! Sieltä löytyy vastaus IHAN kaikkeen mitä haluat tietää (=uskoa). - lappix
Viinipuu kirjoitti:
Ei, ei ei... nyt sinulla on ihan väärä tulkinta Psalmista 148.
Lukujen 1 4 8 summa on 13. Ja se taas tarkoittaa huonoa onnea. Ja kun otetaan mukaan vielä sanan "Psalmi" ensimmäinen kirjain P, joka selkeästi tarkoittaa Perjantaita, niin päästään todelliseen epäonnen äitiin:
13. päivä ja perjantai!
Ajatella miten viisas kirja on Raamattu! Sieltä löytyy vastaus IHAN kaikkeen mitä haluat tietää (=uskoa).Taikuutta ja mystiikkaa nuo numeroleikit.
- Viinipuu
lappix kirjoitti:
Taikuutta ja mystiikkaa nuo numeroleikit.
Siis et kai aivan tosissasi ottanut noita...?
- lappix
Viinipuu kirjoitti:
Siis et kai aivan tosissasi ottanut noita...?
se on samanlaista luuloa kuin pedonmerkki auton rekisterissä 666...
- Mohikaani_27
haw. kirjoitti:
Vielä lisäys edelliseen. Miettikää tarkasti numerot ja niihin kätkeytyvät arvot.
Esim. Psalmi 148. Yksi on Jumala, 4 on varma todistus ( Evankeliumit)
8 on seurakunnan paimen Jeesus.
Tällä tavalla lukien numeroiden tarkoituksellisuus esittää itsensä kauneimmalla tavalla ja ymmärryksen ovet aukenevat.
Ylistys Ylhäisen parhaimman Paimenen, on Jumalan sana ja Henki itse.* En tosin edes arvaa, mitä on "kerrosluenta"? Sen vaan tiedän, että jos Pyhä Henki ei avaa Sanaa, niin se jää ihmisen oman ymmärryksen varaan, eikä silloin voi koskaan päästä tuntemaan Sanaa sisäisesti, eli pitää Pyhän Hengen osallisuudessa sisäistyä Kristukseen, Kristus on SANA, ja vain sieltä Pyhän Hengen avaamana voi elämä kummuta iankaikkiseen elämään ja Hengen yhteyteen Jumalan ja Pojan, eli kolmiyhteisen Jumalan tuntemiseen.
- Mohikaani_27
Mohikaani_27 kirjoitti:
* En tosin edes arvaa, mitä on "kerrosluenta"? Sen vaan tiedän, että jos Pyhä Henki ei avaa Sanaa, niin se jää ihmisen oman ymmärryksen varaan, eikä silloin voi koskaan päästä tuntemaan Sanaa sisäisesti, eli pitää Pyhän Hengen osallisuudessa sisäistyä Kristukseen, Kristus on SANA, ja vain sieltä Pyhän Hengen avaamana voi elämä kummuta iankaikkiseen elämään ja Hengen yhteyteen Jumalan ja Pojan, eli kolmiyhteisen Jumalan tuntemiseen.
* En kinaa kolminaisuudesta, uskon koko Jumalaan, eli kolmiyteiseen, Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jos et usko, omapa on asiasi, uskonnon vapaus on suomessa.
Mohikaani_27 kirjoitti:
* En tosin edes arvaa, mitä on "kerrosluenta"? Sen vaan tiedän, että jos Pyhä Henki ei avaa Sanaa, niin se jää ihmisen oman ymmärryksen varaan, eikä silloin voi koskaan päästä tuntemaan Sanaa sisäisesti, eli pitää Pyhän Hengen osallisuudessa sisäistyä Kristukseen, Kristus on SANA, ja vain sieltä Pyhän Hengen avaamana voi elämä kummuta iankaikkiseen elämään ja Hengen yhteyteen Jumalan ja Pojan, eli kolmiyhteisen Jumalan tuntemiseen.
Tuo on okkultismia, kun sinun kertomallasi tavalla Raamatussa sanat ei tarkoita sitä mitä kieliopillisesti tarkoittaa.
Tuota kolminaisuuttakaan ei Raamatussa ole, vaan se on katolisten keksintö satoja vuosia myöhemmältä ajalta.
- lappix
Voitko kertoa, onko Raamatussa myös ilmoitettu tiettyjen numeroiden merkitykset ja arvot? Jollei, niin silloin ollaan tekemisissä taikuuden kanssa..??
- fennrir
Oo, ja siitähän ei iso herra tykkää, että taikuuden kanssa pelehditään. Pistäkää äkkiä pois ne kirjat, ettette joudu helvettiin!
Kristitythän ovat aina kiistäneet Raamatun olevan kertomaasi okkultismia.
- fennrir
Totta kai ovat, samalla tapaa kuin sen, että naisten puhekielto seurakunnassa olisi muka syrjintää. Ha, kuka sellaista väittäisi?
- vanha ja vakaa
Suomalainen kuuluisa teosofi Pekka Ervasti oli erikoistunut tutkimaan raamattua esoteerisesti. Lainatkaapa kirjastosta sellainen kirja kuin "Tietäjän aarteisto".
Muutkin Ervastin kirjat ovat mielenkiintoisia. Myös googlettamalla löydät.- gffghghfgh
Teosofiaako sinä tänne tuot. Mikset samantien noituutta ja spiritismiä?
- vanha ja vakaa
gffghghfgh kirjoitti:
Teosofiaako sinä tänne tuot. Mikset samantien noituutta ja spiritismiä?
noituus ja spiritismi ei ole teosofiaa.
Teosofia on jumalaista viisautta. - gffghghfgh
vanha ja vakaa kirjoitti:
noituus ja spiritismi ei ole teosofiaa.
Teosofia on jumalaista viisautta.Teosofiassa on kaikki ainekset noituuteen ja harhaoppiin, kuten antroposofiassakin.
Jos mielestäsi teosofia on jumalaista viisautta, niin kaiketi myös hindulaisuus tai Taolaisuus sitä myös on.
- vanha ja vakaa
No sanoppa yksi teosofinen opetus joka on noituutta. Teosofit nimenomaa karttavat mustaa magiaa ja noituutta.
Budhan opetukset liittyy kyllä olleellisesti teosofiaan en tiedä sitten taolaisuudesta tai hindulaisuudesta.
Muinaiset hindufilosofit kuulemma lensivät jopa lentokoneella ja tutkivat atomin ja aineen rakennetta. Siis 3000 vuotta ennen kristinuskoa. - l-h
Muinaiset hindufilosofit kuulemma lensivät jopa lentokoneella j// eli ns.varma tieto-- jota myos ...mutuksi.. sanotaan
- vanha vimana-lentäjä
Googlaa "VIMANA". Erään egyptiläisen temppelin seinäpiirroksissa on muinaisia lentokoneita ja helikoptereita. Kairon museossa on aerodynamiikaltaan tarkkoja tuhansia vuosia vanhoja lentokoneen pienoismalleja. Löytynyt haudoista.
- vanha ja vakaa
vanha vimana-lentäjä kirjoitti:
Googlaa "VIMANA". Erään egyptiläisen temppelin seinäpiirroksissa on muinaisia lentokoneita ja helikoptereita. Kairon museossa on aerodynamiikaltaan tarkkoja tuhansia vuosia vanhoja lentokoneen pienoismalleja. Löytynyt haudoista.
www.crystalinks.com/ancientaircraft.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948