AIVAN UUSI TAPA LUKEA PYHÄÄ KIRJAA.

HAW.

Raamattu olikin paljon syvällisempi ja ihmeellisempi luettuna uudella tavalla.
Kerrosluentana tulee paljon suuremmat salaisuudet julki ja valtavat voimavaikutukset esiin, joista en tiennytkään aiemmin.
Luin vaa yhteen kertaan, yhteen tasoon ja sitten huomasin toisenkin tason sieltä täältä ja kolmanteenkin yllin paikoin ja kerran neljänteenki.

Voi ihme miten suuret salaisuudet kätkeytyvätkään kerrosluentaan. Ette koskaan ole arvanneetkaan sitä. Minullekin ne vasta aukenivat vähitellen ja muistinkin nyt.
Hyvinkin yksinkertaisilta ja osittain mahdottomiltakin tuntuvat kirjoitukset osoittautuivatkin salakielen tähden niin kirjoitetuiksi, että ymmärrys lisääntyykin vasta kerrosluennassa, jopa 12 kerrokseen laitettuna, jolloin Jumalan pyhyys ja salaisuudet vasta aukenevat täysin, sen sanon uskon varassa.

Voi sitä Jumalan suurta viisautta, jota tomusilmäni saavatkaan katsella.
Kaukaa minä sinua katselin ja vähäisenä pidin. Anna nyt anteeksi Pyhä Luoja minun saastainen katseeni ja oman minäni korottaminen. Minä pidin halpana sinun opetuksesi tien ja kuitenkin sain katsella sinun pyhyyttäsi sinun temppelissäsi. Raamatun sana ja Henki on tieto ja taito ja voima ja vaikutus. Kiitos, kiitos, kiitos, Ylistus ainiaan.

8

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haw.

      Vielä lisäys edelliseen. Miettikää tarkasti numerot ja niihin kätkeytyvät arvot.
      Esim. Psalmi 148. Yksi on Jumala, 4 on varma todistus ( Evankeliumit)
      8 on seurakunnan paimen Jeesus.
      Tällä tavalla lukien numeroiden tarkoituksellisuus esittää itsensä kauneimmalla tavalla ja ymmärryksen ovet aukenevat.

      Ylistys Ylhäisen parhaimman Paimenen, on Jumalan sana ja Henki itse.

    • Se on hiukan sellanen juttu, että kun rupeaa mielikuvitus laukkaamaan, niin tuloksena onkaikenlaista puuta heinää, jota ei löydy edes raamatusta.

      Joka muuten ei edes ole monin kohdin historiallisesti lainkaan uskottava.

      • hilel

        helel, jos olisit paremmin perehtynyt Raamattuun, niin et kirjoittaisi niin, kun kirjoitit. Minä olen perehtynyt Raamattuun yli 40 v aikana, lukien tarkasti sanamuodot, jotta ymmärrys olisi täsmällinen.

        " Hengellinen tutkii kaiken Hengellisesti ".


      • hilel kirjoitti:

        helel, jos olisit paremmin perehtynyt Raamattuun, niin et kirjoittaisi niin, kun kirjoitit. Minä olen perehtynyt Raamattuun yli 40 v aikana, lukien tarkasti sanamuodot, jotta ymmärrys olisi täsmällinen.

        " Hengellinen tutkii kaiken Hengellisesti ".

        Jos esittää että raamattu on erehtymätöntä jumalan sanaa, voi siis odottaa että se sisältää oikeaa tietoa. Muussa tapauksessa voi todeta ettei raamattu ole erehtymätöntä jumalan sanaa, eikä siinä auta sinun 4 vuosikymmentäsi.

        Kun kerran olet niin viisas, niin käy vastaamassa aloitukseeni Markuksen evankeliumin historiallisista ongelmista.


    • ko.koo

      Tyhmyys on alati kukoistava, ja jopa ylipursuava uskisten ominaisuus.. Säälittävää.

    • uudet visiot ;D

      Mää luen Ojalan laskuoppia päälläni seisoen ,
      niin se näyttää ihan Ilmestyskirjalta ...

      Todellista Kerrosluentaa parhaimmillaan. ;D

    • uudet visiot ;D

      Yhdellä jalalla seisoen katsoen vasemman olkapään yli sama opus näyttää Danielin kirjan ennustukset ;D

    • Miksiköhän hän.

      Miksi kaikki seisovat päällään, kun kaikkien tulisi seisoa jaloillaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe