PSYKIATRI MARTTI SIIRALA SANOI , ETTÄ NS. ”TERVEILLÄ ON SE HARHA, ETTÄ HE LUULEVAT, ETTEI HEILLÄ OLE MITÄÄN HARHOJA.”
harhaa
harhailijatar
850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yhteiskunnalliset ajatukset
Siiralan epistemologia eli tieto-oppi liittyy kiinteästi hänen sosiaalipatologiseen ajatteluunsa. Siiralan mukaan todellisuus on pohjimmiltaan arvoitus, siis kartoittamaton ja tuntematon. Suurin virhe, minkä ihminen voi tehdä, on tuudittautua todellisuuden omistamisen harhaan - uskoon siitä, että asiat tiedetään jo. Tämän kaltainen väärä varmuus estää edelleenkin uuden omaksumisen liikkeen. Esimerkiksi psykiatrian alalla tämä voi näkyä biologispohjaiseen tietoon perustuvina hallintayrityksinä, joka kuitenkin hukkaa kokonaan potilaan kohtaamisen mahdollisuuden.
Yhteiskunnallisella tasolla Siirala on nähnyt tarpeeksi sekä tämän jo-tietämisen varaan rakentuvien asenteiden horjuttamisen että toisaalta lukkiutuneiden, käsittelemättä jääneiden kansallisten traumojen käsittelyn. Erityisesti Suomesta kirjoittaessaan Siirala korosti suomalaiskansallisen patologian alkuperää ensin Ruotsin, sitten Venäjän alaisuudessa. Tämä on johtanut Suomelle tyypilliseen sairausmuotoon, omien oikeuksien luovuttamiseen realistisesti katsottujen, jo edeltä käsin todeksi tiedettyjen kansainvälisten valtasuhteiden edessä. Suomi voi joko odottaa ja antaa asioiden tapahtua tai tarttua nykyhetkestä avautuviin mahdollisuuksiin.
Siirala oli yksi Tarton rauha -liikkeen (vuodesta 1995 Tarton rauha ry) perustajista vuonna 1990 ja sen puheenjohtaja alusta saakka sekä myöhemmin sen kunniapuheenjohtaja. Liikkeen tavoitteena on ollut palauttaa Tarton rauhassa määritellyt rajat takaisin. Siiralan ajatuksena ei ollut yksin käsitellä asian herättämiä tunteita, vaan todella vaatia Karjalaa ja muita sodassa menetettyjä alueita palautettavaksi Suomen yhteyteen. Siiralan käsityksen mukaan kansallisen itsetunnon traumaa ei saada korjatuksi yksin käsittelemällä historiallisten vääryyksien herättämiä tunteita, vaan vaatimalla myös noiden vääryyksien oikaisemista.
http://www.youtube.com/watch?v=kFAZoVGxqY4&feature=related
Voitte kokea Vehkalan kohtalon jos alatte seim nyt uskomaan ettei kuussa ole käyty ja WTC-tornit tulivat räjäyttämällä alas ja Palmea ei koskaan murhattu.
”Minun on vaikea uskoa, että vangitsemiseni takana olisi vain suomalaisia tahoja, uskon, että kohtalostani päätetään ulkomailta käsin,” sanoo rohkeasti vangitsijoistaan paranoidisesta käyttäytymisestä hoitoon määrätty potilas. ”Kun minua hoitavat lääkäritkään eivät osaa sanoa, milloin hoitojaksoni täällä päättyvät, niin kuka sitten?” Teemu heittää kysymyksen, johon olisikin mielenkiintoista saada vastaus. Voisiko siis ainoastaan riippumattoman ja yksityisen nettipalstan ylläpitämisen, joka käsittelee toisaalta netissä laajasti tunnettuja sekä käsiteltyjä aiheita, riittää perusoikeutemme ja sananvapautemme riistämiseen? Tämän väitöksenhän mukaan potentiaalisesti vangittavia ajattelijoita sekä nettikeskustelijoita jo Suomen mittakaavassa riittäisi varmasti tuhansia."
Parempi siis on vain uskoa että kuussa on käyty ja wtc-tornien alas tulo johtui tulipalosta ja Palme murhattiin juuri tuona aikana ja tuossa paikassa ja syyllinen on joko Pettersson tai sitten joku muu. Vapautukaa harhoistanne. Olettehan te niitä ns. terveitä.
Mitä yhtäläisyyttä näette Vehkalan ja Harold Israelia filmillä John Waldronina näytelleen Kennedyn välillä. Filmin löydätte Youtubeta nimellä The Boomerang by Kazan part 1 ja Vehkalan täältä. Vihje käsi likkuu.
http://vimeo.com/24505722
Harold Israel (1903–1964) was a defendant wrongly accused of murdering a priest in Bridgeport, Connecticut in 1924. The charges against Israel were dismissed by the prosecutor, Homer Stille Cummings, who later became Attorney General of the United States. The case, which gained national attention, became the basis for a 1947 film by Elia Kazan, Boomerang!. The Israel prosecution was praised in the Wickersham Commission report on law enforcement in the United States, which criticized police interrogation methods.
Harold Israel confessed to the murder, but later recanted.
Israel, a vagrant and former serviceman, was charged with the murder of Father Hubert Dahme, a popular Catholic priest, at the intersection of High and Main Street in downtown Bridgeport in the evening of Feb. 4, 1924. Twelve thousand people attended the funeral. Newspapers pressed authorities to find the killer, and police conducted an intense search for the perpetrator. Eight days later, Israel, who had been arrested in Norwalk, Connecticut on a gun-possession charge, was accused of the murder. He was described as a “transient indigent, and a person of low mentality of the moron type
Siiralan mukaan todellisuus on pohjimmiltaan arvoitus, siis kartoittamaton ja tuntematon. Suurin virhe, minkä ihminen voi tehdä, on tuudittautua todellisuuden omistamisen harhaan - uskoon siitä, että asiat tiedetään jo.
Filmi the boomerang liittyy Palmen valemurhaan. Kirjoita googleen 'the boomerang by kazan part 1'
Paremmin löydät sen kun menet ensin sivulle 'Movie of the Week: Boomerang - Dana Andrews ' ja sieltä oikeasta laidasta suggestions sarakkeesta ylin video boomerang part 1
oN TOTTA ETTÄ FILMIN TAPAHTUMAT OVAT JUONELTAAN SAMAN SUUNTAINEN. KERRO LISÄÄ.