Kristillisyys mitäkö olisi, Se

Oikea...

Raamatun UT mukainen. No sehän olisi sitä kaikessa Oikein elämistä ja toimista, kaikille ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi olevasti vaikuttamista, kaikki Oikein huomioon ottavasti, Totuuteen perustuvaa, kaikkia kohtaan oikeuden mukaisuuden mukaisesti tuottamista ja palvelemista, sen kaikille hyväksi olevan ja koituvan vaihtoehdon rakentamista, sitä maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, tuntuvasti hyväksi vaikuttamista.

Muillekin oikean suunnan ja tien esimerkillisesti edellä, ne kristillisyyden tuntomerkit ilmentävästi ja täyttävästi, kaikessa yhtenä jäsenistönä kohti täydellisyyttä, kaiken oikean ja hyväksi olevan täyttymystä, = sitä, ei enää mitään pahaksi olevaa vääryyttä, eikä sellaisiin pahaksi seuraamuksia tuottavaan / aiheuttavaan mitään osuuttakaan, sitä päämäärää kohti edistyvästi / tavoitteella kulkevina.

Tälle tielle Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä, niillä kaikille hyväksi ehdoillaan kutsuva, ohjaava ja vetävä. Vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa. Hänen kanssaan, Hänessä, = kaikille hyväksi olevan Jumalan sanan mukaisuudessa, Häneen uskovia ja Häneen uskomaan alkavia, yhdeksi, yhtä oleviksi ja kaikessa yhtä pitäviksi kokoamassa oleva.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        109
        6606
      2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

        UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
        Euroviisut
        88
        4241
      3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

        Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
        Tv-sarjat
        45
        3559
      4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
        Suomalaiset julkkikset
        7
        2941
      5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

        Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
        NATO
        625
        1551
      6. Miksi et nainen halua

        minua, kuten minä sinua?
        Ikävä
        66
        978
      7. Rakas tiedät, että toivoisin

        Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
        Ikävä
        55
        953
      8. teemu samuli

        käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
        Suomussalmi
        9
        939
      9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

        Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
        Maailman menoa
        193
        918
      10. Osaako kukaan sanoa?

        Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
        Ähtäri
        47
        899
      Aihe