Jotta voi ymmärtää nykyisyyttä ja ennustaa tulevaisuutta täytyy ensin tuntea myös menneisyys.
Kesksutan suurin kukoistuskausi alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun maalaisliitto havaitsi, että se voi ottaa hyödyn irti kansandekomratioiden toimintamallista. Neuvostoliiton miehitystä seurasi itä-euroopassa poliittiset uudistukset; toteutettiin työläisten ja talonpoikien liitto. Niin tehtaiden neuvostot kuin kolhoosien johto sai oikeuden kähmiä valtaa ja rahaa omiin taskuihinsa kunhan saivat norminsa täytettyä.
Suomi jäi miehittämättä, mutta miksei homma toimisi myös suomessa. Valtiolta sai jatkuvasti lypsettyä maataloustukea ja kasvava metsäteollisuus teki metsistä moninkertaisen rahastusautomaatin. Ja "työläisten ja talonpoikien" liitto takaisi, että talonpojan elintaso nousi vientiteollisuuden palkkojen tahdissa.
1970-luvulla vaan alkoi kotimaisen elintarvikkeen laatu heiketä. Kaupasta ostettu perunakilosta sai turkin puoltakaan syömäkelpoiseksi. Liha oli kallista ja heikkolaatuisempaa kuin länsi-euroopassa. 1980 luvulla yhä useampi suomalainen matkusti ulkomailla ja havaitsi, että makkaran hinnalla sai filettä keski-euroopassa. Ja joku alkoi laskea maataloustuen määrää.
No, maalaisliiton silmänkääntötemppu tuli aikanaan ja maalaisliiton nimi muutettiin Keskustaksi. Nyt oli kyse urbaanista kaupunkilaispuolueesta joka vastusti kaupunkien ja maaseudun vastakkain asettelua.
Maaseudulle piti saada kaikki samat palvelut ja edut kuin kaupugeissa: jotkut ihan oikeasti uskoi Kesksutan olevan myös kaupunkilaisen asialla.
Joten kähmintä jatkui. Tueksi tuli myös EU, joka tarjosi rahaa monenlaiseen projekstiin. Ja näin syntyi uusi kähminnän muoto: kun kerran puolet tulee Eusta niin ei sillä ole väliä onko hyötyä vai ei. Ja opittiin että kun rahaa tulee EUlta tai valtiolta, niin ei niin väliä miten hyvin hanke toteutuu ja onko juurikaan hyötyä.
Nyt näyttää kuntien valtion osuudet muuttuvan: ne velvoitteet joihin rahan saa on myös toteuduttava. Pätöksenteko pienissä KePu kunnissa on kaveriporukoiden ja sukulaisten keskinäistä peliä ja se on vaikeutumassa kun kuntia liitetään yhteen. Nyt katsotaan koko kunnan asiat kerralla, joten pienet KePu -porukat ei voi hoitaa asioita keskenään.
Ja siinä oltiin jo sitten nykyisyydessä.
Se Kepun tulevaisuus näyttääkin synkältä. Kun kannatus on tullut sen perusteella, että Kepulainen on kehunut toiselle kuinka paljon valtionosuuksia tai Eu-rahaa on saatu, nyt kysytään mitä saadaan aikaan.
Ja äänestäjät voivat suuremmissa kunnissa valita muunkin kuin Kepulaisen hoitamaan asioita. Kun ilmaista valtionosuutta ei enää saa vastikkeetta, niin on mietittävä kuinka ne asiat oikeun täytyy hoitaa, että selvitään.
Jos KePu ei kukene osoittamaan osaavansa muuta kuin kähminnän, niin ei tulevaisuus hyvältä näytä.
Kaupungeissa ei enää uskota siihen, että peräkylien hankkeiden läpivienti olisi kaupunkilaisten edusnmukaista. Halutaan myös omat tie ja joukkoliikenne asiat kuntoon. Tie 100 000 autoilijalle saatetaan kokea tärkeämmäksi kuin 30 peräkuläläisen tierummut.
Eli kun maaseudun päätökset tehdään Brysselissä, ei päättäjän ole pakko itse olla maalta: on jopa parempi jos päättäjä ymmärtää muutakin kuin lantasaappaan kolistelun.
NINEL
Onko Maalaisliitolla tulevaisuutta.
1
<50
Vastaukset
- kaupunkiontulevaisuu
Tukiaisten keruun varaan rakennettu aate ei kestä loputtomiin; pitkään Maalaisliitto/KePu on kyllä menestynyt: aina on mielistelty milloin mihinkin suuntaan ja aina on petetty.
Yksi kummallisuushan Maalaisliiton toimissa oli rahankerjuu Neuvostoliitosta. Rahaa tuli kuin kommunisteille ikään. Mutta eihän se Alkiolaista ole juuri haitannut. Tosin kun Moskovaan tuli kumarrettua niin länteen oli pakko pyllistää.
Suomen kehitys olisi ollut paljon nopeampaa, jos Suomi olisi ollut avoimempi länteen: miljoonien avustusohjelmat jäi saamattta, ulkomaankauppa oli 1990-luvulle asti riippuvaista itäviennistä: tuotteiden laatuun ei panostettu: mutta eihän se haitannut kun maataloustukiiin vain riitti rahaa.
Nyt pelkkä rahan kärrääminen peräkyliin ei riitä; nyt kysytään mitä rahallla saa: vero euro on pois sen ansainneelta, joten miksi ei saisi kysyä mitä todella saadaan aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770