Maailmassa mutta ei enää maailmasta

+ risti vain

Jeesus on seurakunnan eli maailmasta uloskutsuttujen (eklesia) pää.
Me emme enää ole maailmasta.
Emme enää elä synnissä vaan Jumalassa.
Emme enää ole perkeleen lapsia vaan Jumalan lapsia.
Meidät on siirretty Hänen rakkaan Poikansa valtakuntaan.
Ne, joita ei ole siirretty, kuuluvat vielä pimeyden valtakuntaan.

Meidät siirrettiin kuolemasta elämään sinä hetkenä, kun nostimme katseemme puuhun ripustettuun Jumalan ainosyntyiseen Poikaan. Jumalan Karitsaan, joka teurastettiin syntiuhrina meidän edestämme. Tuossa hetkessä syntimme on pesty pois ja Hengen yhteys taivaisiin avattu. Tuossa hetkessä sovitus on astunut voimaan, ja katkennut yhteys Jumalan kanssa korjaantunut.

Golgatan puu on linkkiasema, jonka langaton laajakaista on jatkuvasti auki Jumalan taivaisiin. Ja taivas odottaa vain lupaa saada avata yhteys Golgatan puulta alas jopa kaikkein syvimmissä katveissa oleviin ihmisiin. "Connecting" vilkkuu koko ajan ja etsii kuumeisesti yhteyttä sinne, missä syntinen nainen odottaa kivitystään tai ryöväri teloitustaan.

Katseen kohottaminen puuhun ripustettuun Teurastettuun Karitsaan vaikuttaa meissä pelastavan uskon. Tuosta hetkestä alkaen me elämme Jumalan Pojan uskossa. (Gal 2:20). Se ei ole meistä lähtöisin olevaa uskoa, vaan Jeesuksen uskoa meissä.

Uskon perustana on se, mitä Jumala on tehnyt. Tästä uskosta voi elää vain se, joka on saanut sen lahjaksi Jumalalta. Mutta kuka tahansa ihminen voi harjoittaa mitä tahansa uskontoa riitteineen. Minkään uskonnon harjoittaminen ei meitä kuitenkaan pelasta. Esimerkiksi Paavali oli päässyt juutalaisuudessa kaikkia muita pidemmälle. Mutta kohdattuaan Jeesuksen, hän hylkäsi kaiken tuon roskana pois.

Meidät pelastaa vain ja ainoastaan Herra, jos panemme luottamuksemme Häneen. Ja tuo sama Kristuksen Henki, joka vaikutti Paavalissa uskon, vaikutti myös vanhan liiton uskovissa. He eivät panneet toivoansa uskonnollisiin menoihin, vaan siihen ilosanomaan, jonka Kristuksen Henki heille ilmoitti. Siis ilosanoman Messiaasta ja Häntä kohtaavista kärsimyksistä, ja sen jälkeen tulevasta kirkkaudesta.

Aabraham, uskon isä, oli jättänyt uskonnon maailman. Hän oli lähtenyt pois kuun jumalan palvonnan keskeltä. Eikä Jumala antanut hänelle tilalle mitään uutta uskontoa. Vaan lupauksen Messiaasta. Ja Aabrahan iloitsi saadessaan nähdä Jeesuksen päivät. Jumala valitsi yhden kansan. Niskurikansan, jotta kukaan ei voisi sanoa, että Jumala yritti päästä helpolla. Ja tuon kansan kautta Hän antoi meille Pelastajan.

Mutta kun kaikki oli täytetty Jumalan pelastussuunnitelmassa, repesi esirippu kaikkein pyhimmän edestä. Ja väliverho, joka erotti pakanakansat Israelin kansasta omaan erilliseen esipihaansa, poistettiin.

Kaikille ihmisille on nyt avattu avoin yhteys kaikkein pyhimpään saakka siihen Jumalan kirkkauden läsnäoloon, siihen Jumalan yhteyteen, johon Jumala on ihmisen tarkoittanut. Kaikilla ihmisillä on vapaa pääsy tähän Jumalan yhteyteen uskon kautta. Mutta uskonnon harjoittamisen avulla tuohon lepoon ei kukaan pääse.

12

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suopursukka

      Turhaan aloittaja isottelee.
      Hänkin elää maailmassa ja maailmasta. Ei mistään muusta. Aloittaja tekee syntiä, seurustelee perkeleen kanssa. Hän ei ole matkustanut täältä minnekään muuten kuin unikuvitelmissaan.

      Jos et syö ja juo, etkä puhu, etkä kuule ja näe, saatat olla lähellä kuolemaa. Aloituksen höpinät eivät pidä ketään hengissä. Safkaa on syötävä joka päivä.

      • body

        Tuo kuvitteellinen elämä vaivasi Paavalia, sillä hän eli kuin muissa maailmoissa ja " maailmassa, mutta ei maailmasta ", on sitä samaa illuusioelämää josta hän jatkuvasti kirjoitteli.
        Se ei ole täällä edes mahdollista, eikä tarpeellista ja on siksi joutavaa höpinää.

        Me elämme ja olemme täällä ajassa ,maailmassa, emme missään muualla.

        Kun uskosta tehdään kuvite-eloa, niin se on sairasta ja sairastuttaa koko elämän.

        Jeesus ei moista kuvitteellista elämää esitellyt.


    • lappix

      risti vain. Kirjoitit ihan oikeaa asiaa lopussa:

      ***Kaikilla ihmisillä on vapaa pääsy tähän Jumalan yhteyteen uskon kautta. Mutta uskonnon harjoittamisen avulla tuohon lepoon ei kukaan pääse. ***

      Aamen.

    • Joh 15:18-19

      >> Maailmassa mutta ei enää maailmasta

      • suopursukka

        "Jos maailma teitä vihaa, niin..)

        Uskikset jaksavat kyynlehtiä masokistisessa vainohurmiossa. Voin vakuutttaa, että uskovia ei koskaan ole vihattu uskon takia vaan tekojen takia.
        Kun uskovat ovat tehneet uskonsa vuoksi hirmutekoja, niin olisiko tekijöiden päätä pitänyt silittää!
        Pitäisikö kristinuskon nimissä tehdyt hirmuteot unohtaa? Ei tietenkään. Luulen, että useat nykyiset rehdit uskovat ovat kanssani samaa mieltä.

        Miten maailma voi vihata maailmaa? Uskovat kuuluvat maailmaan kuten muutkin. Tekojen perusteella ihminen punnitaan eikä sanojen.
        Korulauseet eivät suojele pakkasilta eivätkä vatsaa täydeksi tee.


      • Kristuksen lammas
        suopursukka kirjoitti:

        "Jos maailma teitä vihaa, niin..)

        Uskikset jaksavat kyynlehtiä masokistisessa vainohurmiossa. Voin vakuutttaa, että uskovia ei koskaan ole vihattu uskon takia vaan tekojen takia.
        Kun uskovat ovat tehneet uskonsa vuoksi hirmutekoja, niin olisiko tekijöiden päätä pitänyt silittää!
        Pitäisikö kristinuskon nimissä tehdyt hirmuteot unohtaa? Ei tietenkään. Luulen, että useat nykyiset rehdit uskovat ovat kanssani samaa mieltä.

        Miten maailma voi vihata maailmaa? Uskovat kuuluvat maailmaan kuten muutkin. Tekojen perusteella ihminen punnitaan eikä sanojen.
        Korulauseet eivät suojele pakkasilta eivätkä vatsaa täydeksi tee.

        Noin minäkin ajattelin ennen kuin löysin Jeesuksen.Ajattelet uskovaisia kajahtaneeksi kun puhuvat kahdesta maalimasta,mutta uskoon tulessa aukea myös henkimaalima.Paholainen on vain luonut vitsin viihdemaalimassa elokuvat ja pelit jossa demonit jyllää.

        Ei usko anna oikeutta hirmutekoihin,vaan sen varjolla tehdään kauheuksia.Kaikkipaha on paholaisesta.

        "Miten maailma voi vihata maailmaa?".Itse annoit vastauksen,juuri henkimaalima paljastaa uskovaiselle maaliman todellisen luonnon.Jonka vain Kristuksen omat voi nähdä ja saavat kyllä kokeakin kovin kun paholainen halua heidät takaisin omaan maalimaansa.

        Teoillamme emme pääse minnekkään koska ihminen on liian altis lankeamaan,"tahtoa ihmisellä on mutta luonto on heikko",sanoi Jeesus.Vain jatkuva yhteys Kristukseen auttaa ja voimme tehdä hyvää Herrassa,niin helposti alamme elämään omalla voimalla ja sitten tulee niitä virheitä jatkuvasti.

        No tämä oli sinulle sellainen satujuttu taas.Mutta jos uskallat rukoilla ja tahdot,niin saata Jeesuksen elämääsi ja näet nämä maalimat.Se ei ole tarkoitus vaan pelastus.Elämästä tulee kyllä todella mielen kiintoistaa uskossa eläen,elämä saa aivan uuden merkityksen.Näistä asioista on tällä foorumilla paljon parempiakin oppaita.Voin rukoilla puolestasi jos tahdot


    • Jumalan lapsi

      Olemme ja elämme tässä maailmassa, mutta emme kuulu tähän maailmaan. Emme mukaudu tämän maailman mukaan. Uskovien koti on Jumalan luona Taivaassa siellä missä Luojamme on. Itse ajattelen aikaa jolloin pääsen kotiin,kotiin jonne lähdemme täältä kerran eikä enää tarvii pakata, kaikki saa jättää tänne. Tänä aamuna katselin taivaalle, kun pääskyset lentelivät, tuli mieleen ajatus miten kauniisti Jumala on kaiken luonut. Linnut lentää, me kuljemme maassa jossa kasvaa kaikenlaista kaunista vihantaa ja sit on meret ja järvet jossa kalat ui. Me olemme välissä emme osaa lentää niinkui linnut emme olla vedessä niinkuin kalat. Kaikki tuntui, niin ihmeelliselta ja kauniilta, niinkuin onkin. Kaikki tämä kerran päättyy jokaisen kohdalla, missä vietät iäisyyden oma valinta. Jeesus on varannu pelastuksen tien jokaiselle Golkatan ristillä, Jeesuksen Pyhä Veri on vuotanu jokaisen edestä, sieltä löytyy pelastus ristin juurelta. Jeesus on tie totuus ja elämä. Ei ole muuta tietä. Uskovina saamme viettää ikuisuuden vielä ihanammassa paikassa Jumalan Isämme tykönä.Amen. Siunausta. Taisin poiketa aiheesta anteeksi aloittajalta. Älä pane pahaksesi tuli vaan tällänen mieleen ja laitoin tänne en tiedä miksi. Jumala yksin tietää.

      • Å

        Eikö vain olekkin ihmeellisen ihana maailma "Jumalan lapsi". Tulin juuri luonto-lomalta vain pestäkseni pyykit ja huomenna taas matkaan uudelleen. Täytyy viettää tämä loma niin sielun kuin ruumiinkin virkistykseksi juuri Jumalan luomassa kauniissa luonnossa. Siunausta sinulle ja kaikille palstalaisille! Olkaa paljon ulkona ja nauttikaa kesästä, jos se suinkin vain on mahdollista.
        Taivaalta saa sitä ilmaista D-vitamiiniakin nyt, mutta täytyy sanoa että kohtuus siinäkin täytyy pitää, liika aurinko voi tehdä tepposet. Itse poltin olkapääni kanottireissulla vaikka oli kaikkein korkeimmat suojarasvat iholla.Aiheisiin en ota nyt kantaa, kunhan vain luin muutaman kirjoituksen. Ei kai se haittaa jos minäkin harhauduin aiheesta, näin Jumalan luoman täydellisen kauniin luonnon huumassa, vai kuinka?


      • suopursukka
        Å kirjoitti:

        Eikö vain olekkin ihmeellisen ihana maailma "Jumalan lapsi". Tulin juuri luonto-lomalta vain pestäkseni pyykit ja huomenna taas matkaan uudelleen. Täytyy viettää tämä loma niin sielun kuin ruumiinkin virkistykseksi juuri Jumalan luomassa kauniissa luonnossa. Siunausta sinulle ja kaikille palstalaisille! Olkaa paljon ulkona ja nauttikaa kesästä, jos se suinkin vain on mahdollista.
        Taivaalta saa sitä ilmaista D-vitamiiniakin nyt, mutta täytyy sanoa että kohtuus siinäkin täytyy pitää, liika aurinko voi tehdä tepposet. Itse poltin olkapääni kanottireissulla vaikka oli kaikkein korkeimmat suojarasvat iholla.Aiheisiin en ota nyt kantaa, kunhan vain luin muutaman kirjoituksen. Ei kai se haittaa jos minäkin harhauduin aiheesta, näin Jumalan luoman täydellisen kauniin luonnon huumassa, vai kuinka?

        "Olemme ja elämme tässä maailmassa, mutta emme kuulu tähän maailmaan."
        Kyllä kuulutte. Ette ole toistaiseksi olemattomia henkiä.

        "Emme mukaudu tämän maailman mukaan."
        Kyllä mukaudutte. On pakko. Ette voi mellastaa mielenne mukaan. Jos teette pahoja, poliisisetä tulee ja vie putkaan ja oikeus voi pätkäistä tiilenpäiden lukua.
        Kokeilkaa, jos ette usko. Kehotan uskomaan suosiolla.


      • Å
        suopursukka kirjoitti:

        "Olemme ja elämme tässä maailmassa, mutta emme kuulu tähän maailmaan."
        Kyllä kuulutte. Ette ole toistaiseksi olemattomia henkiä.

        "Emme mukaudu tämän maailman mukaan."
        Kyllä mukaudutte. On pakko. Ette voi mellastaa mielenne mukaan. Jos teette pahoja, poliisisetä tulee ja vie putkaan ja oikeus voi pätkäistä tiilenpäiden lukua.
        Kokeilkaa, jos ette usko. Kehotan uskomaan suosiolla.

        En ottanut kantaa tuohon aloitukseen ja siihen itse asiaan ollenkaan.


    • Jumalan lapsi

      Kyllähän meidän on tässä maailmassa oltava, niin kauan kuin elämme, mutta emme elä tälle maailmalle. Rukoilihan Jeesus, Isä varjele heidät tästä maailmasta en pyydä, että otat heidät pois vaan varjelet kaikesta. Jeesus anna anteeksi jos meni vähän väärin jotenkin tuohon tyyliin, en kerkiä nyt etsiä raamatunpaikkaa. Emme me uskovina tee mitään pahaa, vaan haluamme kulkea ja seurata Jeesuksen esimerkkiä noudattaen. Tuskinpa moni uskova joutuu vankilaan, paitsi jos on tullu uskoon ja on jotain entisiä tuomioita. Emme mellasta mielemme mukaan vaan haluamme viettää rauhallista elämää ja olla kaikkien kanssa sovussa. Jumala varjelkoon jokaisen uskovan elämän ettemme olisi kenellekkään pahennukseksi. Sanoihan Jeesus, jos olisitte tästä maailmasta, maailma omaansa rakastaisi, koska ette ole tästä maailmasta, siksi maailma teitä vihaa. Vihasin maailma Jeesustakin ja siksi maailma vihaa meitä Jeesuksen seuraajia. Siunattua lomaa sinulle nim.Å, vietä siellä luonnon helmassa aikaa Jumalan kanssa jo luontokin puhuu Jumalan ihmeellisistä teoista. Siellä hiljaisuudessa tuntuu Jumalakin olevan lähempänä aivan kuin käsin kosketeltavissa. Siunausta ja hyvää päivän jatkoa jokaiselle. Tänäkin päivänä on Armo uusi niinkuin jokaisena päivänä. Otetaan Jeesus tänäkin päivänä mukaan päivän touhuihin, ei hylätä Jeesusta.Amen.

    • 1 Joh 4:4-6

      >>Me emme enää ole maailmasta.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe