Hyvää mormoneissa

Olen tässä miettinyt, millaisen vastaanoton "Kirkko toi puutteen" olisi saanut, jos olisin laittanut nimimerkiksi Sisar Oulusta.
Luultavasti nimimerkki vaikutti tosi paljon (ettekä oikeasti edes tiedä, vaikka vielä kirkkoon kuuluisinkin!).
Siis:
Kerron vastapainoksi, mitä hyvää kirkko on tuonut elämääni, sellaista joka vaikuttaa edelleenkin:

1. Opin kokouksissa jo lapsena rauhoittumaan ja kuuntelemaan, mitä ihmiset sanovat. Siitä on ollut hyötyä koko elämän ajan.

2. Opin Raamatun lähes ulkoa, kun meidän piti lapsena lukea säännöllisesti pyhiä kirjoituksia. Raamatun tuntemuksesta on ollut apua jopa työssäni, muusta elämästä puhumattakaan.

3. Opin pitämään tärkeinä hengellisiä pohdintoja. Se näkyy niin, että kunnioitan kaikkia vilpittömän etsinnän pohjalta syntyneitä vakaumuksia, vaikka olisin eri mieltä.

4. Sain tutustua sellaisiin ihmisiin, joita en koskaan muualla olisi tavannut. Tuo seurakunta elää mielessäni kiehtovana pienoismaailmana erilaisine persoonallisuuksineen.

...muutakin olisi, ehkä toiste sitten.
731889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

millainen on suhteesi Jeesukseen?

Äänestä
  • Minulla on sellainen sopimus, että puhu Herra, palvelijasi kuulee.
    En kaipaa väliin uskonnollista oppijärjestelmää tai auktoriteettejä, jotka tietäisivät minua paremmin, miten ja mitä minun tulee uskoa tai ajatella.
    Kuuleminen edellyttää sitä, että itse hiljenee.
    Opettelen sitä, joskus osaankin.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Minulla on sellainen sopimus, että puhu Herra, palvelijasi kuulee.
    En kaipaa väliin uskonnollista oppijärjestelmää tai auktoriteettejä, jotka tietäisivät minua paremmin, miten ja mitä minun tulee uskoa tai ajatella.
    Kuuleminen edellyttää sitä, että itse hiljenee.
    Opettelen sitä, joskus osaankin.

    Herran palvelija?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    Herran palvelija?

    Ajattelin tässä mielenkiintoisessa keskusteluketjussa, että onko ent. mormooni tullut uskoon.
    Luulisin, ettei vielä ole niin tapahtunut.

    Olisi tosi kivaa kuulla jonkun entisen mormoonin kertomus, miten hän löysi Jeesuksen Pelastajanaan ja pelastui samalla mormooniuskonnosta.
    Jos tahdot tietää, miten uskoon voi tulla, niin klikkaa tästä:
    http://www.Jeesus-on-Herra.com

    Uskoon tulleitten joukossa on ihmisiä lähes kaikista maailman uskonnoista. Jeesuksen löydettyään he ovat entisiä -laisia ja -isteja jne..
    Luterilaisesta kirkosta tulee eniten ihmisiä uskoon sen tähden, että heitä on Suomessa eniten. Uskoon tultuaan luterilainen pappikin eroaa välittömästi virastaan.
    - - -

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    Herran palvelija?

    Jumala on rakkaus, elämän ja olemassaolon sisin.
    Jeesus sanoi, että ottakoon kukin ristinsä ja seuratkoon minua.
    Kannan siis minäkin omani ja seuraan.
    Ajattelen, että Kristus syntyy vertauskuvallisesti maailmaan jokaisessa tänne syntyvässä lapsessa ja kukin vuorollaan kulkee oman ristintiensä.
    "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."
    (sitaatti on vanha trooppi)
    ...on siis elämä, kuolema on voitettu, saamme nousta haudoistamme.
    Meille on lahjoitettu elämä.

    Ei oppirakennelmaa, vain usko ilman uskontoa.
    Näin olen kuunnellut. Tämä kokemus ei kovin hyvin asetu sanoiksi, olisi parempi puhua vertauksin.

    Äänestä

  • Weijo Even-Chai kirjoitti:

    Kävin noilla sivuilla ja kyllä siitä oman kokemukseni tunnistan. Kolkuttavalle tosiaan avataan.
    Olen sitten uskossa, vaikka en kyllä aikaisemmin ole itseäni niin nimittänyt.

    Siionismiosa meni yli käsityskykyni.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Jumala on rakkaus, elämän ja olemassaolon sisin.
    Jeesus sanoi, että ottakoon kukin ristinsä ja seuratkoon minua.
    Kannan siis minäkin omani ja seuraan.
    Ajattelen, että Kristus syntyy vertauskuvallisesti maailmaan jokaisessa tänne syntyvässä lapsessa ja kukin vuorollaan kulkee oman ristintiensä.
    "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi."
    (sitaatti on vanha trooppi)
    ...on siis elämä, kuolema on voitettu, saamme nousta haudoistamme.
    Meille on lahjoitettu elämä.

    Ei oppirakennelmaa, vain usko ilman uskontoa.
    Näin olen kuunnellut. Tämä kokemus ei kovin hyvin asetu sanoiksi, olisi parempi puhua vertauksin.

    Siunausta sinulle nimimerkki ent. mormooni.
    Jeesus on Herra!

    jo olevan sinnepäin! :-)
    sitä vaan tässä ihmettelen, kuinka ihmeessä roikut vielä mormoni-kirkossa, jos olet Jeesuksen ristin kantaja?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    jo olevan sinnepäin! :-)
    sitä vaan tässä ihmettelen, kuinka ihmeessä roikut vielä mormoni-kirkossa, jos olet Jeesuksen ristin kantaja?

    En ole missään kirkossa enkä seurakunnassa,
    ei ole ilmennyt tarvetta.
    Ihmiset on eri asia, niitä tarvitsen kyllä.
    Luonto on paras kirkko, tänään istuin monta
    tuntia kalliolla Hirvensalossa katselemasse lintuja ja merta.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    En ole missään kirkossa enkä seurakunnassa,
    ei ole ilmennyt tarvetta.
    Ihmiset on eri asia, niitä tarvitsen kyllä.
    Luonto on paras kirkko, tänään istuin monta
    tuntia kalliolla Hirvensalossa katselemasse lintuja ja merta.

    Uskossa ilman kirkkoa, vain Jeesuksen oma, kuten minäkin. Ylistys Herralle! : veli turust

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Uskossa ilman kirkkoa, vain Jeesuksen oma, kuten minäkin. Ylistys Herralle! : veli turust

    siis esko halkosaaren hengenheimolaisia?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    siis esko halkosaaren hengenheimolaisia?

    En tunne kyseistä henkilöä, mutta tunnen Jeesuksen :)

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    siis esko halkosaaren hengenheimolaisia?

    En ole koskaan edes kuullut hänestä.
    En kuulu mihinkään kirkkoon tai seurakuntaan.
    Käyn satunnaisesti milloin
    missäkin kirkossa, jos tekee mieli.
    Viimeisen ½ vuoden aikana olen käynyt Pelastusarmeijassa, Adventisteissä, Helluntailaisissa, Vapaakirkossa, Luterilaisissa,
    viimeksi eilen Turun tuomiokirkossa. Voin käydä missä vain tai olla käymättä.
    .

    The River (onko se jokin uskonto?) ja
    MAP-kirkko, josta jouduin lähtemään pois saman tien, kun tilaisuus olikin vain miehille ;)

    olin näet varma, että "veli turust" on ystävämme "turust" ja hänelle nimenomaan tarkoitin "piikkini".
    ihmettelin jo, kun sieltäpäin ei ole kuulunut mitään vastakommenttia.

    riverissäkö olet käynyt?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    riverissäkö olet käynyt?

    Olen käynyt kerran.
    Sisältö oli hyvää, mutta pikkuisen häiritsi se puhujan koreografia.
    Näki, että hän oli erittäin tottunut puhuja
    jolla oli jo vakiintuneet maneerinsa.
    Sellainen minua aina epäilyttää, hieman.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    olin näet varma, että "veli turust" on ystävämme "turust" ja hänelle nimenomaan tarkoitin "piikkini".
    ihmettelin jo, kun sieltäpäin ei ole kuulunut mitään vastakommenttia.

    taas piikittelisit. Vähäisen ymmärrärrykseni mukaan en ole osallistunut tähän ketjuun.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    taas piikittelisit. Vähäisen ymmärrärrykseni mukaan en ole osallistunut tähän ketjuun.

    nokun minä olin aattelin, että sinä olet tuo nimetön veli turusta (...), joka sanoo "uskossa, mutta ei uskonnossa".
    mukavata viikon alkua, minä lähden tästä piakkoin ajelemaan töihin...

    Äänestä

entä maailmanlaajuinen kirkko? Oletko menettänyt kokonaisnäkemyksesi? Olet ollut nähtävästi pienehkön seurakunnan jäsen lapsuudessasi. Ovatko ajatuksesi jääneet kiinni noihin ympyröihin niin, ettet ole nähnyt mistä loppujen lopuksi on kysymys?

Tuo vaara on lapsesta asti kirkkoon kuuluneilla. Toisin on ns. käännynäisten kohdalla. Liityin kirkkoon 33 vuoden iässä. Sitä ennen olin tutkinut monia ajatussuuntia ja etsinyt totuutta. Koska olin oppinut tuntemaan monia erilaisia tapoja ymmärtää maailmaa, osasin antaa arvon palautetun evankeliumin selkeälle sanomalle. Sinä kai jotenkin turruit sille etkä erottanut enää sen ainutlaatuisuutta.

Meillä on todella ainutlaatuinen Kristuksen palautettu kirkko:
- Toinen todistus Kristuksesta, Mormonin kirja, eli lyhennelmä "muiden lampaiden" pyhistä kirjoituksista.
- Sama organisaatio apostoleineen ja muine virkoineen kuin alkukirkossa.
- Pappeus, joka hoidetaan palkatta.
- Temppelit ja työ kuolleiden puolesta.
- Jatkuva ilmoitus, jonka tuloksena meillä on Oppi ja liitot kirja ja Kallisavoinen helmi.

Kirkko ei ole enää kovinkaan pieni. Jäsenmäärä on ylittänyt 12 miljoonaa. Joka päivä liittyy keskimäärin 900 uutta jäsentä. Yhdysvalloissa se kuudenneksi suurin kirkkokunta. Suurin osa jäsenistä on USA:n ulkopuolelta.

Äänestä
  • Entäs kuis moni eroaa joka päivä?

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Entäs kuis moni eroaa joka päivä?

    Vuodesta 1994 jäsenmäärän kasvu kasvu on ollut 33%. Laske siitä, jos osaat.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kirkko ruokii jatkuvasti harhakuvaa, jonka Tapanikin on nielaissut, että se olisi vahvasti kasvava kirkko. Sitä se ei ole. Lisäksi, 12 miljoona jäsentä 6 miljardisesta maapallon väestöstä on vain 0,2%. Jumalan silmistä katsottuna se ei ole Hänen kaikkien lasten kirkko.

    Tutkimalla kirkon omia vuosidokumentteja huomataan, että kirkon käännynnäisten määrän on vuodesta 1996 ollut jatkuvasti laskeva.
    1996 321,385 kastetta
    1997 317,798
    1998 299,134
    1999 306 171
    2000 273,973
    2001 292,612
    2002 283,138
    2003 242,923

    www.lds.org -> kirkon jäsenmäärä USA:ssa 31.12.2002 oli 5,4 miljoonaa (kokonaismäärästä 11,7 miljoonaa) eli 46% koko maailmasta. Siten se on edelleen vahvasti amerikkalainen kirkko. Euroopan osuus on vain 3,6% eli 426,944 jäsentä ja kasvaa pääasiallisesti vain lapsista. Kirkko kasvaa nopeiten heikoiten koulutetuissa maissa kuten Etelä-Amerikan maissa ja erityisesti Meksikossa.

    Kirkko toki edelleen kasvaa käännynnäisissä, ainakin vielä, mutta kasvu on laskemaan päin. Kasvupohja on lapsissa, jotka manipuloidaan kirkon pariin, aivan kuten tehdään muissakin uskonnoissa.

    On myös totta, että kirkko ei julkaise eronneiden lukua. Se ei ole sitä koskaan tehnyt. On myös todennäköistä, että kirkon rekistereissä makaa satojen tuhansien eronneiden nimiä, ja kirkolla ei ole aikomustakaan siirtää niitä virallisesti pois, ainakaan ripeästi. Jos kirkko olisi avoin organisaatio, ei spekuloinneille jäisi tilaa. Nyt jää.

    Kirkon tiedottaminen on aina ollut yksipuolista, ts. vain positiiviset asiat tuodaan esille. Myöskään kirkon kymmenysvaroista ja niiden käytöstä ei anneta mitään julkisuuteen. Ei kovin demokraattinen ja läpinäkyvä organisaatio siis.

    On ymmärrettävä, että kasvua on toki monissa muissakin kirkoissa ja monissa nopeampaa kuin mormoneissa. Luonnollisesti, kirkonjohto ei tuo tätä tosiasiaa esille. Miksi toisi? Hehän ovat kilpailijoita...

    Äänestä

  • Statistiikka kirjoitti:

    Mikä kirkko kasvaa prosentuaalisesti nopeammin kuin MAP-kirkko? Kirkon kasvua on jouduttu tietoisesti rajoittamaan nopeasti kasvavilla alueilla, koska tarvitaan myös johtamiseen pystyviä. Liian suuri määrä vastakääntyneitä uudella alueella ei ole hyvää kehitystä.

    mukaan kaksi nopeimmin kasvavaa kristillistä liikettä ovat evankelikaaliset ja helluntailaiset.
    kummankin kasvuvauhti on siinä 4,5 - 5 % tietämissä.
    katolisen kirkon kasvuvauhti saman tutkimuksen mukaan on 0,5 % luokkaa.
    kun esim. helluntaisia on noin 200 miljoonaa, niin 4,7 % kasvu tietää aikamoista uskovien määrää ja luulen, että tuskinpa suurissakaan seurakunnissa ongelmia tulee kansanpaljouden tähden: tytärseurakuntia syntyy sitä mukaa, kun emo-srk toiminta käy liian väkirikkaaksi (esimerkkinä esim. e-korea).
    tiedoksi: vec-international ei ole helluntailainen, vaan vapaakirkollinen järjestö ja tutkimus tehty vuonna 2001.

    kuinka mormonikirkon kasvuvauhdin estäminen tapahtuu käytännössä?

    enempää kuin voidaan opettaa kunnolla.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    enempää kuin voidaan opettaa kunnolla.

    mitä kunnolla opettaminen tarkoittaa ja kuinka kauan sitä kestikään?

    Äänestä

  • Et ymmärtänyt, mitä tarkoitin
    pienoismaailmalla.
    Ei sillä ole mitään tekemistä
    kirkon silloisen tai nykyisen koon kanssa.
    Henkilöt ja tapahtumat monine piirteineen
    ovat säilyneet elävinä mielessäni
    ja ovat rikastuttaneet ihmiskuvaani.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Mikä kirkko kasvaa prosentuaalisesti nopeammin kuin MAP-kirkko? Kirkon kasvua on jouduttu tietoisesti rajoittamaan nopeasti kasvavilla alueilla, koska tarvitaan myös johtamiseen pystyviä. Liian suuri määrä vastakääntyneitä uudella alueella ei ole hyvää kehitystä.

    Jospa Tapani vaivautuisit joskus tutkimaan itse asioita... toistat vain auktoriteettiesi lausuntoja sen kummemmin itse ajattelematta. Oletko jättänyt omat aivot narikkaan?

    Mutta olkoon laiska-jaakolle vastaus: katolinen kirkko! Älä vaan pyydä viitteitä... vaivaudu välillä itse asiaan!

    Äänestä

  • Statistiikka kirjoitti:

    Jospa Tapani vaivautuisit joskus tutkimaan itse asioita... toistat vain auktoriteettiesi lausuntoja sen kummemmin itse ajattelematta. Oletko jättänyt omat aivot narikkaan?

    Mutta olkoon laiska-jaakolle vastaus: katolinen kirkko! Älä vaan pyydä viitteitä... vaivaudu välillä itse asiaan!

    ... niin tietysti lukumäärällisesti, koska katolilaisten määrä on huikea verrattuna mormoneihin... joten heidän prosentti vastaa aivan eri lukuja kuin mormonien 10%...

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    mitä kunnolla opettaminen tarkoittaa ja kuinka kauan sitä kestikään?

    mutta kysymys on ennen kaikkea jatko-opetuksesta. Jos ei ole riittävästi paikallisia johto- ja opetustehtäviin perehtyneitä, niin voidaan mennä pahasti vikaan. Kylvöä on myös hoidettava.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Et ymmärtänyt, mitä tarkoitin
    pienoismaailmalla.
    Ei sillä ole mitään tekemistä
    kirkon silloisen tai nykyisen koon kanssa.
    Henkilöt ja tapahtumat monine piirteineen
    ovat säilyneet elävinä mielessäni
    ja ovat rikastuttaneet ihmiskuvaani.

    Pointtini oli opillinen puoli. Jos mittaat kirkkoa pienestä perspektiivistä, niin et näe sen iankaikkisuuteen ulottuvaa vaikutusta. Et ole opinkohtiin viitannut. Olen saanut vaikututelman, että "monojen puristus" (vertauskuvallisesti) on jäänyt päällimmäiseksi vaikutelmaksesi ja totuuden mittariksi.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    mutta kysymys on ennen kaikkea jatko-opetuksesta. Jos ei ole riittävästi paikallisia johto- ja opetustehtäviin perehtyneitä, niin voidaan mennä pahasti vikaan. Kylvöä on myös hoidettava.

    Pitää kyntää vako ja kylvää siemen. kerkee kyntämään. Kynnetään mitä ehditään, on aina kiire kyntää, jos meinaa kaikki ehtiä. omia vakoja.ntää.
    Pitää viljellä ja kasvattaa viljelmää. Rikkaruohot myrkyttää.
    Syksyllä listitään naatit ja pannaan kuoppaan.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    mutta kysymys on ennen kaikkea jatko-opetuksesta. Jos ei ole riittävästi paikallisia johto- ja opetustehtäviin perehtyneitä, niin voidaan mennä pahasti vikaan. Kylvöä on myös hoidettava.

    nyt ajanut itsesi pussiin?
    minua yritettin aikoinaan saada mormoni-lähettien toimesta kasteelle useaan otteeseen ilman mitään jatko-opetuksia. jos olisin ollut valmis liittymään kirkkoon 1 viikon jälkeen (kuten eräs tuntemani vanhus) lähettien ensimmäisen tapaamisen, ei jatko-opiskelua olisi taatusti ennättänyt tehdä.

    Se tapahtuu enimmäkseen säännöllisten viikkokousten yhteydessä. Heti kasteen jälkeen on viiden opetuskerran perehdyttämisopetusta uuden jäsenen kotona tai muuten henkilökohtaisena opetuksena.

    Uusia jäseniä pyydetään osallistumaan vuoden ajan evankeliumin perusperiaatteiden luokkaan. Se pidetään sunnuntaisin pyhäkoulun aikana.

    toisin sanoen kasteelletulijoita ei taida olla kuitenkaan niin paljoa, että heitä täytyisi jonotuttaa opetuksen saamiseksi?

    Äänestä

  • Statistiikka kirjoitti:

    Kirkko ruokii jatkuvasti harhakuvaa, jonka Tapanikin on nielaissut, että se olisi vahvasti kasvava kirkko. Sitä se ei ole. Lisäksi, 12 miljoona jäsentä 6 miljardisesta maapallon väestöstä on vain 0,2%. Jumalan silmistä katsottuna se ei ole Hänen kaikkien lasten kirkko.

    Tutkimalla kirkon omia vuosidokumentteja huomataan, että kirkon käännynnäisten määrän on vuodesta 1996 ollut jatkuvasti laskeva.
    1996 321,385 kastetta
    1997 317,798
    1998 299,134
    1999 306 171
    2000 273,973
    2001 292,612
    2002 283,138
    2003 242,923

    www.lds.org -> kirkon jäsenmäärä USA:ssa 31.12.2002 oli 5,4 miljoonaa (kokonaismäärästä 11,7 miljoonaa) eli 46% koko maailmasta. Siten se on edelleen vahvasti amerikkalainen kirkko. Euroopan osuus on vain 3,6% eli 426,944 jäsentä ja kasvaa pääasiallisesti vain lapsista. Kirkko kasvaa nopeiten heikoiten koulutetuissa maissa kuten Etelä-Amerikan maissa ja erityisesti Meksikossa.

    Kirkko toki edelleen kasvaa käännynnäisissä, ainakin vielä, mutta kasvu on laskemaan päin. Kasvupohja on lapsissa, jotka manipuloidaan kirkon pariin, aivan kuten tehdään muissakin uskonnoissa.

    On myös totta, että kirkko ei julkaise eronneiden lukua. Se ei ole sitä koskaan tehnyt. On myös todennäköistä, että kirkon rekistereissä makaa satojen tuhansien eronneiden nimiä, ja kirkolla ei ole aikomustakaan siirtää niitä virallisesti pois, ainakaan ripeästi. Jos kirkko olisi avoin organisaatio, ei spekuloinneille jäisi tilaa. Nyt jää.

    Kirkon tiedottaminen on aina ollut yksipuolista, ts. vain positiiviset asiat tuodaan esille. Myöskään kirkon kymmenysvaroista ja niiden käytöstä ei anneta mitään julkisuuteen. Ei kovin demokraattinen ja läpinäkyvä organisaatio siis.

    On ymmärrettävä, että kasvua on toki monissa muissakin kirkoissa ja monissa nopeampaa kuin mormoneissa. Luonnollisesti, kirkonjohto ei tuo tätä tosiasiaa esille. Miksi toisi? Hehän ovat kilpailijoita...

    Kirjoitit:
    On myös todennäköistä, että kirkon rekistereissä makaa satojen tuhansien eronneiden nimiä,

    totta. Mutta kuinka monta sitä ei tiedä kukaan (edes kirkko)...

    Ja:
    ja kirkolla ei ole aikomustakaan siirtää niitä virallisesti pois, ainakaan ripeästi.

    Valhetta.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Pointtini oli opillinen puoli. Jos mittaat kirkkoa pienestä perspektiivistä, niin et näe sen iankaikkisuuteen ulottuvaa vaikutusta. Et ole opinkohtiin viitannut. Olen saanut vaikututelman, että "monojen puristus" (vertauskuvallisesti) on jäänyt päällimmäiseksi vaikutelmaksesi ja totuuden mittariksi.

    Ei purista pipo eikä monot.
    Aikuisena voi itse päättää, mitä päällensä ottaa.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    toisin sanoen kasteelletulijoita ei taida olla kuitenkaan niin paljoa, että heitä täytyisi jonotuttaa opetuksen saamiseksi?

    Kun sitä tapahtuu alueilla, joilla ei ole ennestään lainkaan mormoneita tai jos on, niin lähimpään seurakuntaan on liian pitkä matka. Tällöin täytyy ennen uusia kasteita saada koulutetuksi paikallisia johtajia. Myös vanhempia pariskuntia saattaa muuttaa tällöin seudulle lähetyssaarnaajien ominaisuudessa johtamaan kirkkoa kunnes vastuu voidaan antaa paikallisille. Tällaista on tietääkseni Indoneesiassa ja Etelä-Amerikassa.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Ei purista pipo eikä monot.
    Aikuisena voi itse päättää, mitä päällensä ottaa.

    Oletko jostain opinkohdasta jyrkästi eri mieltä? Saitko koskaan todistusta (vakaumusta) Mormonin kirjasta ja kirkon palautuksesta? Teitkö mitään sen eteen?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Oletko jostain opinkohdasta jyrkästi eri mieltä? Saitko koskaan todistusta (vakaumusta) Mormonin kirjasta ja kirkon palautuksesta? Teitkö mitään sen eteen?

    Kirjain kuolettaa,
    mutta Henki tekee eläväksi.
    Sain kirjainta niin suuren annoksen,
    että se tukahdutti vuosikausiksi
    ilon ja hengellisyyden.
    Onneksi vaikutus ei jäänyt pysyväksi.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Kirjain kuolettaa,
    mutta Henki tekee eläväksi.
    Sain kirjainta niin suuren annoksen,
    että se tukahdutti vuosikausiksi
    ilon ja hengellisyyden.
    Onneksi vaikutus ei jäänyt pysyväksi.

    olit vain ulkonaisesti mukana. Kaipa noinkin voi käydä sellaiselle, joka on tullut lapsena kirkkoon.
    Omalla kohdallani ei ole ollut puutetta sanan (kirjaimen) kokemisesta eläväksi. Vaikka samat asiat toistuvatkin puheissa ja oppitunnella, niin tunnen ja koe ne hengen elävöittäminä. Kukin on myös yksilö uskossaan ja tuo siihen oman persoonansa ja hänessä olevan todistuksen kautta sisältöä.
    Kuten olen kertonut, olen ollut 44 vuotta jäsenenä. Aivan muutamia sairaus- ja matkoilla olopäiviä lukuunottamatta olen osallistunut joka sunnutai kirkon kokouksiin. Aina olen pitänyt osallistumistani tarpeellisena hengelliselle hyvinvoinnilleni.
    Ihmettelen, ettet esitä ainotakaan opillista kohtaa, jota et hyväksyisi. Onko siis kysymys vain (!) hengellisyytesi puutteesta?

    Vuorisaarna riittäisi yksinkin. Luen silti muutakin, antiikin ja uudempia klassikoita, lisäksi kuvataiteet, musiikki jne.
    En kaipaa minkään kirkkokunnan opinkohtia, eikä minulla ole niistä mielipiteitä puolesta tai vastaan.
    On ihmisiä ja ystäviä, joiden kanssa voin keskustella ilman erityisiä opinkappaleita tai dogmeja.

    voimme saada selville uskonnollisen totuuden. Se on ainoa tapa jo tietoteorettisestikin ajatellen. Tunnut olevan kovin ihmiskeskeinen uskonnossasi. Onko sinusta mahdotonta, että Herra antaisi toisen todistuksen itsestään? Etkö välitä, vaikka olisi antanutkin?

    Kuuntele vaikka Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa tai mene metsään kävelemään
    tai katso lasta, lintua, kukkaa.
    Jumala ilmoittaa itsestään joka hetki jokaiselle,
    jolla on silmät nähdä ja korvat kuulla.
    Kokeile.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Kuuntele vaikka Beethovenin Jumalan kunnia luonnossa tai mene metsään kävelemään
    tai katso lasta, lintua, kukkaa.
    Jumala ilmoittaa itsestään joka hetki jokaiselle,
    jolla on silmät nähdä ja korvat kuulla.
    Kokeile.

    on juuri ruota, jota kuvaat, mutta se antaa vain syyn uskoa Jumalaan. Tien löytämiseen takaisin Jumalan luo tarvitaan erityinen ilmoitus ja evankeilumin toimitukset.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    on juuri ruota, jota kuvaat, mutta se antaa vain syyn uskoa Jumalaan. Tien löytämiseen takaisin Jumalan luo tarvitaan erityinen ilmoitus ja evankeilumin toimitukset.

    Ja vain Raamatussa puhtaimmillaan. Mormonin kirja ei kelpaa edes tunkion täytteeksi.

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    niin monta tapaa tulkita, jos kaikki on Raamatussa niin puhtaasti ja selkeästi?

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    niin monta tapaa tulkita, jos kaikki on Raamatussa niin puhtaasti ja selkeästi?

    esimerkiksi mormonit vääristelevät Raamatun totuutta...

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    Ja vain Raamatussa puhtaimmillaan. Mormonin kirja ei kelpaa edes tunkion täytteeksi.

    Natsit sytyttelivät kirjarovioita.
    Ei syyllistytä me täällä samaan, eihän.
    Maailmaan mahtuu monenlaisia kirjoja.
    Ei ole syytä uskoa muutenkaan kaikkea, mitä painetussa sanassa lukee.
    Lehdissä on vääriä tietoja, joita paikataan sitten seuraavassa numerossa. Vähintäänkään ei kerrota niitä uutisia, jotka olisivat tärkeimmät tietää. Hömppää saadaan lukea julkkiksista ja paljon muuta roskaa ohessa. Ota sama asenne;-D.
    .

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    esimerkiksi mormonit vääristelevät Raamatun totuutta...

    Vääristelemällä kerätään isot rahat.
    Taivaaseen on kallista päästä kirkkojen kautta.
    Tiellä, jonka Kristus valmisti ilmaiseksi on iso joukko rosvoja ja portin edessä seisoo sellaiset portsarit, että ottavat rahat, mutta eivät päästä sisälle.
    Sisäänpääsyn ahtaasta portista ovat peittäneet nämä, jotka eivät mene itse sisälle eivätkä antaisi muidenkaan mennä.
    Tie on valmis. Kristus puolustaa sinua rosvoilta, jos kuuntelet vain Hänen ääntään etkä näiden kirkkojen viisastelijoita.
    Kristus ei pestannut ketään ihmistä portsariksi Taivaan ovelle. Äläkä pelkää itse itsensä valtuuttaneita portsareita.

    Missä mormonit vääristelevät? Entä miten on niiden n. 33 800 erilaisen kirkon tai suunnan kanssa? Mikä niistä on täysin oikeassa? Vain yksi voi olla oikeassa.

    Jeesus olkoon kanssassi, ja Sinausta :)

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Missä mormonit vääristelevät? Entä miten on niiden n. 33 800 erilaisen kirkon tai suunnan kanssa? Mikä niistä on täysin oikeassa? Vain yksi voi olla oikeassa.

    Mutta olkoon, pyynnöstä vielä tämän kerran:

    Vastaapa ensin noihin ->

    Todisteita siitä miten Raamattu osoittaa Mormonin kirjan valheeksi ja väärennökseksi. Muutamia esimerkkejä
    Raamatun vastaisista kohdista Mormonin kirjassa:

    Oppi Jumalan olemuksesta, ja olemisesta.

    Mormonismi ja Mormonin kirja:
    Jumala on ihmisestä kehittynyt
    Jumala oli ensimmäinen ihminen

    Kristinusko ja Raamattu:
    Jumala on ikuisesti aina ollut ei-luotu olento.
    Ensimmäinen ihminen oli Adam.
    Jumala on Luoja.
    Ihminen on luotu

    ---------------

    Oppi Hyvän ja Pahan tiedon puusta, oppi syntiinlankeemuksesta.

    Mrmonismi ja Mormonin kirja:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahto, ja ihmiskunnan siunaus

    Kristinusko ja Raamattu:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahdon rikkomista. Syntiinlankeemus oli ihmiskunnan kirous, jonka seurauksena maailmaan tuli kaikki pahuus, vääryys, valhe, kuolema, sairaudet, synti ja saastaisuus.

    Eikö ole ristiriitaa? Eipä tietenkään, sinun mielestäsi.. Onko siunaus ja kirous sama asia?

    Kumpaa pitäisi uskoa, Raamattua vai Mormonin kirjan satuja?

    ----------------

    Muita arveluttavia huomioita:
    Rotuoppi Mormonin kirjassa
    Herää kysymys Joseph Smithin yhteyksistä KKK-klaaniin (Ei Karhukopla klubi)

    Joseph Smithin yhteydet vapaamuurareihin (okkultistiset rituaalit, pentagrammit alussasuissa jne)

    Joseph Smithin harjoittama okkultismi

    Joseph Smithin harjoittama moniavioisuus, jopa ala-ikäisten kanssa.

    Totuus on yritetty vaientaa (Nauvoon kirjapainon tuhoaminen)

    MAP-kirkon johtajien ja "profeettojen" epuskottava, epälooginen, sekava ja sekoileva ilmoitus. Yhtenä aikana ne ovat Jumalan muuttumatonta sanaa, ja jonkun ajan kuluttua vain höyrähtäneiden höpinöitä. Joko ilmoitukset ovat Jumalan sanaa, tai sitten höpinää, mutta Jumalan Sana ei voi muuttua höpinäksi, eikä höpinä Jumalan Sanaksi.

    Ilmiselvä ja räikeä valehtelu

    Totuuden vääntely

    Arkojen asioiden peittely, salailu, kiertely

    Mountain Meadowsin massamurha

    Dan.2:26-45 Ilm.14:6-7 Joh.10:17 Raamatunkohdat eivät kerro Mormonismista, eivätkä myöskään Mormonin kirjasta. Raamattu julistaa Jumalan Sanaa hyvin selkeästi ja kirkkaasti. Mormonin kirja sen sijaan on käsittämätöntä sekasotkua.

    On eräs joka tulee valkeuden enkelinä, saattaakseen kadotukseen jos mahdollista valitutkin. Mormonismin opeissa on tämä toteutunut mitä karmivammalla tavalla..

    Eiköhän siinä ollut jo riittävästi, vai haluatko lisää löylyä?

    Äänestä

  • pyörii ympyrää kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Pyysin sinua vstaamaan mormoni opin Raamatunvastaisuuteen.

    Todella onnettomia ja epätoivoisia yrität..

    Kuten itse kirjoitit:

    "1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."

    Tässä vatauksessasi osoitit itse todeksi mormonismin Raamatunvastaisuuden!
    Tarkoittaa sitä että mormonismi ei ole Ramatullinen eikä Kristillinen uskonto.
    -----

    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on."

    Tiedän okkultismista, se on pahojen henkien ja riivajahenkien palvontaa, satanismia, usein myös henkilökohtaisen saatanan palvontaa., olkoonkin sitten vaikka kuinka hienoa ja syvällistä ajattelua.

    "4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella."

    Nauvoon kirjapainon tuho lainmukainen teko? Tuo nyt oli kaikkein typerintä mitä olen koskaan lukenut. Älä viitsi iso mies naurattaa. Mitä lainmukaisuutta on sananvapauden rikkomisessa ja toisten omaisuuden tuhoamisessa? Et sinä saa väärää oikeaksi vaikka kuinka yrittäisit..

    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.

    En ota kantaa muiden uskontójen raotuoppeihin, käsittelen mormonismin rotuoppia. Sortaminen ja syrjiminen on Jumalan Rakkauden Lain rikkomista.

    6. Esität perustelemattomia väitteitä
    ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.

    Tätä tapahtuu koko ajan jatkuvasti sinä teet sitä. Tiedät varmasti mitä tarkoitan!

    ------

    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.

    Se nyt olis vielä puuttunut että MAP-kirkko olisi hyväksynyt murhia. USkomatonta. Kutsuu itseään Kristilliseski kirkoksi, ja pöyhkeydessään jopa ainoaksi Jumalan seurakunnaksi, ja vaientaa ne jotka puhuvat totta, murhaamalla heidät! Milloin aiot tulla murhaamaan minut?

    -------
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Tiedän VARMASTI että näin ei ole! Olen tästä asiasta vakuuttuneempi, kuin siitä että olen olemassa!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    hataria... Mielestäni ihan asiallisia ja nimenomaan tänne palstalle sopivia, jotta me tietämättömätkin saisimme jonkin käsityksen näistä asioista. Mutta vastaukset... Onko niin, että sivuutettujen kysymysten osalta kysyjän väite ja vastaajan käsitys asioista ovat yhtenevät? Niin pitänee olettaa.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Sivuutettujen, ilman vastausta jääneiden kysymysten tilanne on uskoakseni vielä ratkaisematon. Tai sitten voi olla niin että herra "Tapani" on huomannut kompastuneensa omiin selityksiinsä, ja on nähnyt viisaammaksi vaieta.

    Kuitenkin monet toivoisivat aihellisiin ja tärkeisiin kysymyksiin vastauksia, niitä ei vain näytä löytyvän..

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Ei siltä vaikuta. Vikojen löytäminen näyttää on pääasialta eikä se, mistä todella on kysymys.
    Olen vastannut mielestäni kaikkeen. Jos sitä ei ymmärretä, vaan väitetään, etten ole vastannut, niin olisi syytä ajatella tarkemmin ja pyrkiä myös ymmärtämään vastausten sisältö.

    Uskonto on nyt vaan sellainen alue, ettei siinä kaikkea tiedetä. Raamattuun ylimalkaisesti vetoaminen ei ole mikään perustelu, vaikka sitä tuolla yllä on sellaiseksi esitetty.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    yhtään mihnkään. Toit vain esille mormonien uskomuksia jotka jo ennestään olivat tiedossani.

    Mutta et mitenkään edes yrittänyt selvittää, tai ottaa kantaa kristinuskon oppien ja mormonien oppien välisiín ristiriitoihin. Juuri sitä kuitenkin olisin toivonut. Et tuonut esille mitään uutta, toistit vain vanhoja fraaseja kuin rikkinäinen levysoitin.. Vastauksesi olivat tyhjänpäiväisiä ja mitäänsanomattomia, joista en tullut "hullua hurskaammaksi". Vastauksesi ei vastannut mihinkään, vaan päinvastoin, synnytti lisää kysymyksiä. Vositko nyt lakata kiusaamasta ja vastata kunnolla?

    Haluan todella tietaa!

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    jos et vastauksia ymmärrä. Väität eroavaisuuksia Raamattuun, mutta niitä ei ole. Raamatussa on moni asia sanottu vaillinaisesti ja puutteelisesti. Siksi on syntynyt lukuisia tapoja tulkita sitä. Sinun tapasi on yksi. Se muistuttaa Jehovan todistajien tyyliä.

    Ota huomioon, että olemme saaneet uusia ilmoituksia. Ne ovat kaikki sopusoinnussa Raamatun kanssa. Raamattu ei ole meidän Jumalamme, vaan hän on elävä Jumala, joka edelleen voi puhua profeettojen kautta.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Mitä sopusointua?

    Todisteita siitä miten Raamattu osoittaa Mormonin kirjan valheeksi ja väärennökseksi. Muutamia esimerkkejä
    Raamatun vastaisista kohdista Mormonin kirjassa:

    Oppi Jumalan olemuksesta, ja olemisesta.

    Mormonismi ja Mormonin kirja:
    Jumala on ihmisestä kehittynyt
    Jumala oli ensimmäinen ihminen

    Kristinusko ja Raamattu:
    Jumala on ikuisesti aina ollut ei-luotu olento.
    Ensimmäinen ihminen oli Adam.
    Jumala on Luoja.
    Ihminen on luotu

    ---------------

    Oppi Hyvän ja Pahan tiedon puusta, oppi syntiinlankeemuksesta.

    Mrmonismi ja Mormonin kirja:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahto, ja ihmiskunnan siunaus

    Kristinusko ja Raamattu:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahdon rikkomista. Syntiinlankeemus oli ihmiskunnan kirous, jonka seurauksena maailmaan tuli kaikki pahuus, vääryys, valhe, kuolema, sairaudet, synti ja saastaisuus.

    Eikö ole ristiriitaa? Eipä tietenkään, sinun mielestäsi.. Onko siunaus ja kirous sama asia?

    Missä se sopusointu olikaan?

    Et ymmärrä, mitä sinulle vastaan.
    Jumala ei ole kehittynyt ihmisestä, mutta meidät on luotu hänen kuvakseen. Myös hän on siis meidän kaltaisemme.
    Jumala on ollut aina. Myös meissä on ikuinen elementti. Jumalassa on toteutunut tuo ikuinen elementti täysin. Se on luomatonta. Meissäkin on jotain, jota ei ole voitu luoda, sillä tyhjästä ei synny mitään.
    Ilman lankeemusta emme olisi voineet päästä sille keityksen uralle, joka on välttämätön, jotta toteuttaisimme parhaan itsessämme. Lankeemuksemme tiedettiin ja siksi jo taivaassa meille varattiin Vapahtaja.
    Tämä on aivan Raamatun mukaista.

    Äänestä

  • pyörii ympyrää kirjoitti:

    Mutta olkoon, pyynnöstä vielä tämän kerran:

    Vastaapa ensin noihin ->

    Todisteita siitä miten Raamattu osoittaa Mormonin kirjan valheeksi ja väärennökseksi. Muutamia esimerkkejä
    Raamatun vastaisista kohdista Mormonin kirjassa:

    Oppi Jumalan olemuksesta, ja olemisesta.

    Mormonismi ja Mormonin kirja:
    Jumala on ihmisestä kehittynyt
    Jumala oli ensimmäinen ihminen

    Kristinusko ja Raamattu:
    Jumala on ikuisesti aina ollut ei-luotu olento.
    Ensimmäinen ihminen oli Adam.
    Jumala on Luoja.
    Ihminen on luotu

    ---------------

    Oppi Hyvän ja Pahan tiedon puusta, oppi syntiinlankeemuksesta.

    Mrmonismi ja Mormonin kirja:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahto, ja ihmiskunnan siunaus

    Kristinusko ja Raamattu:
    Syntiinlankeemus oli Jumalan tahdon rikkomista. Syntiinlankeemus oli ihmiskunnan kirous, jonka seurauksena maailmaan tuli kaikki pahuus, vääryys, valhe, kuolema, sairaudet, synti ja saastaisuus.

    Eikö ole ristiriitaa? Eipä tietenkään, sinun mielestäsi.. Onko siunaus ja kirous sama asia?

    Kumpaa pitäisi uskoa, Raamattua vai Mormonin kirjan satuja?

    ----------------

    Muita arveluttavia huomioita:
    Rotuoppi Mormonin kirjassa
    Herää kysymys Joseph Smithin yhteyksistä KKK-klaaniin (Ei Karhukopla klubi)

    Joseph Smithin yhteydet vapaamuurareihin (okkultistiset rituaalit, pentagrammit alussasuissa jne)

    Joseph Smithin harjoittama okkultismi

    Joseph Smithin harjoittama moniavioisuus, jopa ala-ikäisten kanssa.

    Totuus on yritetty vaientaa (Nauvoon kirjapainon tuhoaminen)

    MAP-kirkon johtajien ja "profeettojen" epuskottava, epälooginen, sekava ja sekoileva ilmoitus. Yhtenä aikana ne ovat Jumalan muuttumatonta sanaa, ja jonkun ajan kuluttua vain höyrähtäneiden höpinöitä. Joko ilmoitukset ovat Jumalan sanaa, tai sitten höpinää, mutta Jumalan Sana ei voi muuttua höpinäksi, eikä höpinä Jumalan Sanaksi.

    Ilmiselvä ja räikeä valehtelu

    Totuuden vääntely

    Arkojen asioiden peittely, salailu, kiertely

    Mountain Meadowsin massamurha

    Dan.2:26-45 Ilm.14:6-7 Joh.10:17 Raamatunkohdat eivät kerro Mormonismista, eivätkä myöskään Mormonin kirjasta. Raamattu julistaa Jumalan Sanaa hyvin selkeästi ja kirkkaasti. Mormonin kirja sen sijaan on käsittämätöntä sekasotkua.

    On eräs joka tulee valkeuden enkelinä, saattaakseen kadotukseen jos mahdollista valitutkin. Mormonismin opeissa on tämä toteutunut mitä karmivammalla tavalla..

    Eiköhän siinä ollut jo riittävästi, vai haluatko lisää löylyä?

    "Ilman lankeemusta emme olisi voineet päästä sille keityksen uralle, joka on välttämätön, jotta toteuttaisimme parhaan itsessämme"

    Tuohan on aivan päin honkia! Aivan pähkähullu väite!

    ---------

    Adam ja Eeva olivat ENNEN syntiinlankeemusta korkeimmlla tasolla mihin ihminen voi koskaan päästä. Jumala loi Adamin itsensä kaltaiseksi, syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen on muuttunut eläimen kaltaiseksi. Syntiinlenkeemuksen seurauksena ei ole tullut mitään hyvää, vain kurjuutta, sairautta, kärsimystä, rappeutumista, kurjuutta, syntiä ja kuolemaa. Vain alaspäinmenoa. Lähtökohdat oli kaikkein parhaimmat, sen jälkeen kaikki on ollut vain takapakkia.. Mitä ihmeen siunausta synnissä, kärsimyksessä ja kuolmassa voi olla?

    Syntiinlankeemus ei ollut ihmiskunna siunaus, vaan ihmiskunnan kirous! Tämä on ehdottomasti Raamattullista!

    Missä on sopusointu?

    Äänestä

  • sopusointu? kirjoitti:

    Adamja Eeva olivat viattomuuden tilassa paratiisisa. He eivät tienneet eroa hyvän ja pahan välillä eivätkä edes huomanneet olevansa alasti. Tuossa tilassaan he eivät olisi voineet oppia käyttämään vapaata tahtoaan ja tuskin olisivat voineet lisääntyäkään. Siksi kokemusten saaminen myös pahasta oli välttämätöntä. Siksi Saatanan sallittiin viekotella heitä. Tiedettiin etukäteen, että ennemmin tai myöhemmin ihminen lankeaisi.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Lainaus
    -------------------------------------------
    Alkuperäinenlähde Tapani
    Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    ------------------------------------------------
    Mitä lie tuo sitten pitää sisällään niin tuskin mitään samaa jota tässä yrität tarjoilla. Raamatun kohta kokonaisuudessaan linkissä jotta jokainen voi tarkastella ihan itte.

    1 moos 3
    17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Moos. 3&rnd=1086857364618

    Lainaus
    ------------------------------------------------
    Alkuperäinenlähde Tapani
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.

    ------------------------------------------------

    Mutt se et monet Ev.Lut papit tekee jotakin ei riitä perusteeksi että jokin asia olisi hyväksyttävää.

    Tutkin joskus hivenen Rudolf Steinerin ajatuksia.
    Etovaa tekstiä osittain, siis ei mitenkään raikasta.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    Kysymyksesi kuvastelevat enemmän asenteitasi kuin asiaa, mutta koetan vastata jotakin.

    1. Jumala ei ole oppimme mukaan ihmisestä kehittynyt, mutta on voinut olla sellainen kuin me. Jumala on henkemme Isä, joten hän ollut ennen meitä. Jumalassa on toteutunut täydellisesti se, mihin kehitys voi johtaa. Koska elementit ovat ikuiset, niin Jumalakin on ikuinen ja luomaton, mutta se ei merkitse, ettei hän olisi voinut käydä läpi samoja kehitysvaiheita, joissa me vielä olemme. Nyt Jumala on muuttumaton. Meidän kannaltamme katsoen hän on aina ollut muuttumaton. Vain hänen valtasuuteensa kasvaa sitä mukaa, kun hänen lapsensa kehittyvät hänen kaltaisikseen.
    2. Aadamin lankeemus oli välttämätön ja etukäteen tiedetty tapahtuma. Tärkeä oli, että se tapahtui vapaasta tahdosta. Ilman että opimme käyttämään vapaata tahtoamme, ei voisi olla sitä kehitystä, jonka Isämme on tarkoittanut. "Tämä on minun työni ja kikkauteni: ihmisen kuolematomuuden ja iankaikkiosen elämän toteuttaminen."
    3. Yhteys vapaamuurareihin ei ole syntiä. Monet ev.-lut. kirkon papit ovat vapaamuurareita. Mitä okkultismiin tulee, niin mitä pahaa siinä on? Paha sana se on, mutta tiedätkö yhtään sen sisältöä? En ole okkultisti, mutta olen perehtynyt hiukan mm. Rudof Steinerin ajatuksiin. Syvällistä ja vakavaa pohdiskelua se on.
    4. Ei Nauvoon kirjapainon hävittämistä ole peitelty. Se oli lainmukainen teko, joka todettiin puolueettoman tuomarin kuulustelun perusteella.
    5. Rotuopista tuskin voi puhua. Kaikilla muillakin kirkkokunnilla ja yleensä ihmisillä on ollut varauksia toisrotuisia kohtaan. Nykyisin ei ole mitään estettä kaiken rotuisilla ihmisillä saada pappeutta.
    6. Esität perustelemattomia väitteitä ilmiselvästä ja räikeästä valehtelusta. Et esitä ainotakaan asiaa, jossa olisi valehdeltu. Et esitä mitään, missä peittelisimme.
    7. Viittaat massamurhaksi sanomaasi tapahtumaan. Se ei ollut kirkon hyväksymä. Jotkut jäsenet ryhtyivät puolustamaan itseään niitä samoja vastaan, jotka olivat murhanneet pyhiä Nauvossa.
    8. Mistä tiedät, etteivät kohdat Dan.2:26-45; Ilm.14:6-7 ja Joh.10:16 (sinulla erehdyksessä jae 17) koske Kristuksen kirkon palautuksen taphtumia? Mitä ne sitten mielestäsi koskevat? - Yhteensopivuus mormonismiin on ilmeinen.

    Tottakai Jumala tiesi että Adama ja Eva tulisivat lankemaan. Siitä huolimatta syntiinlankeemus ei kuulunut Jumalan suunnitelmaan,. Jumalan tahto olisi ollut että syntiin lankeemusta ei olisi koskaan tapahtunut.

    Jumala NIMENOMAAN KIELSI Adamia ja Evaa nauttimasta hyvän ja pahan tiedon puusta. Syntiinlankeemus EI SIIS ollut Jumalan tahto, vaan Jumalan tahdon rikkomista. Syntiinlankeemusken seurauksena tuli synti, sairaudet, kärsimys, tuho, rappeutuminen, kurjuus, taantuminen, raihnaiauus. kuolema.

    Voi miten hartaasti toivoisinkaan että Adam ja Eva olisivat jääneetkin iäksi tuohon viattomuuden tilaan. Voi kunpa koko ihmiskunta ei ollsi koskaan oppinut tuntemaan pahaa. Voi kunpa syntiinlankeemusta ei olisi koskaan tapahtunut. Maailma olisi lähes Taivas.

    Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Valitettavasti..

    Äänestä

Aina kun mulla on mieli maassa, niin voin ajatella et voishan mulla olla asiat paljon huonomminkin, voisin esim. olla mormooni *väristys* ja heti tulee vähän parempi mieli.

Äänestä
  • kirjoittamaan sana oikein eli "mormoni". Suomenkielessä -oni, -omi ja -ori - lopppuiset sanat kirjoitetaan yhdellä o:lla.

    Huumorisikin voisi olla osuvampaa. Se ei osu, koska et tiedä näköjään mitään niistä hyvistä hedelmistä, joista uskolliset kirkon jäsenet saavat nauttia.

    Äänestä

  • Tapani kirjoitti:

    kirjoittamaan sana oikein eli "mormoni". Suomenkielessä -oni, -omi ja -ori - lopppuiset sanat kirjoitetaan yhdellä o:lla.

    Huumorisikin voisi olla osuvampaa. Se ei osu, koska et tiedä näköjään mitään niistä hyvistä hedelmistä, joista uskolliset kirkon jäsenet saavat nauttia.

    Ei tuo niin paha ollut?

    Kuten jos vaikka toteaisin että aina kun minusta alkaa tuntua että tämä on totta(mormonin kirja), niin istun ja odotan että kohtaus menee ohitse:)

    Itse voin laskea leikkiä lähes kaikesta.
    Mikään ei ole niin pyhää ettei sille voi nauraa.

    Kuten tuossa taannoin jossain kerrottiin jäsenestä joka kertoi nähneensä temppelissä henkiä niin paljon jottei sopinut käytävillä kuleksimaan. Ei tällaisia voi ottaa niin tosissaan kuin jotkut näkyvät ottavan. Juttuhan on alunperin huulena lähtenyt.

    Tosikkomaisuus pois.

    Tietysti tavalla kuinka sen tekee on merkitystä.

    Muuten tuo on likaista peliä jos aletaan toista lyömään grammatiikan jalossa taidossa tai sen puutteesta:)

    Äänestä

  • Kiitti! Piristit päivääni :)

    Äänestä

  • Siellä oli. Osa kaivoi hautaa hampaillaan ja hankki sairaalloisen liikalihavuuden, yksi poisti kynsilakkaa kynsistään partakoneen terällä keskellä yötä, kun tuli "syntisyyskohtaus" eikä ollut asetonia. Homoseksuaalia siunattiin kuukaisikaupalla miesvoimin sivuhuoneessa. Yksi kuvaili kaikille jotka viitsivät kuunnella, miten lääkärin vaimo oli saanut lapsia koiran kanssa ja synnyttänyt monta pentua...
    Lääkkeidensyöjät ovat vielä oma lukunsa, alkoholi kun on kiellettyä ja pakonomaiset puhujat ja ne, jotka jatkuvasti pyytävät anteeksi vaikka ei ole mitään anteeksi pyydettävää.
    Yksittäistapaukset ovat jääneet värikkyytensä ansiosta parhaiten mieleen, enin osa on kumminkin aika värittömiä tavallisia suomalaisia.

    Äänestä

Onpa harmonista ja vapautuneen kuuloista tekstiä.Sekä ensimmäinen teksti "Kirkko toi puutteen" että tämä ovat molemmat osoituksia varsin avoimesta ja tasapuolisesta kokemusten tarkastelusta. Se on kannustavaa.

Mieleeni tulee vapauden ja vastuun eräänlainen hiljainen vuorovaikutus, jopa "juhla". Toista ei liene ilman toista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ent.mormoni kirjoitti:

Olen tässä miettinyt, millaisen vastaanoton "Kirkko toi puutteen" olisi saanut, jos olisin laittanut nimimerkiksi Sisar Oulusta.
Luultavasti nimimerkki vaikutti tosi paljon (ettekä oikeasti edes tiedä, vaikka vielä kirkkoon kuuluisinkin!).
Siis:
Kerron vastapainoksi, mitä hyvää kirkko on tuonut elämääni, sellaista joka vaikuttaa edelleenkin:

1. Opin kokouksissa jo lapsena rauhoittumaan ja kuuntelemaan, mitä ihmiset sanovat. Siitä on ollut hyötyä koko elämän ajan.

2. Opin Raamatun lähes ulkoa, kun meidän piti lapsena lukea säännöllisesti pyhiä kirjoituksia. Raamatun tuntemuksesta on ollut apua jopa työssäni, muusta elämästä puhumattakaan.

3. Opin pitämään tärkeinä hengellisiä pohdintoja. Se näkyy niin, että kunnioitan kaikkia vilpittömän etsinnän pohjalta syntyneitä vakaumuksia, vaikka olisin eri mieltä.

4. Sain tutustua sellaisiin ihmisiin, joita en koskaan muualla olisi tavannut. Tuo seurakunta elää mielessäni kiehtovana pienoismaailmana erilaisine persoonallisuuksineen.

...muutakin olisi, ehkä toiste sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu