jätettäisi jokunen olut juomatta, ja liiallinen ruoka syömättä, ja säästettäisiin nekin rahat hyväntekeväisyyteen. Meillä on kaikki, ja liikaa onkin..
Meille riittäisi vähempikin mässäily, ja kuluttaminen. Solidaarisuus ja demokratia toteutuisi jos tekisimme jotain hyvää. Olisi mukava päättää (joskus) päivänsä valossa eikä pimeässä koska olisi tehnyt jotain hyvää.
Miksi me vain ajattelemme itseään. Meillähän on jo vaikka mitä, kaikki ja liikaakin. Mitä vielä pitäisi olla?
Ter: ärsyyntynyt kulutusyhteiskunnan nakertaja.. Oravanpyörästä köyhillekkin ;)
Me ahneet turvat tehtäisiin niin että
you help world..
2
<50
Vastaukset
- öhlämi
Ei tule toimimaan tässä maailmassa ennen tuhannen vuoden rauhanvaltakuntaa jota hallitsee Kristus itse.
Niin, ei tässä talouskasvussa mitään järkeä ole. Kyllä sitä vähemmälläkin pärjää. - antiantifa
Totta, ei tule toimimaan tässä maailmassa. Tätä valhetta varten perustettiin kommunismi kusettamaan tyhmimpiä ihmisrassukoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904