Juutalaisten salainen oppi kabbala opettaa että ihmisen kehitys on alkanut kivikunnasta, sittä edelleen kasvikuntaan, edelleen eläinkuntaan ja sitten ihmiskuntaan.
Onko kukaan lukenut Blavatskyn salaista oppia?
oltiinko me ensin kiviä?
5
109
Vastaukset 5
- Brina
Jumala on kaikkea,mitä on, joten mekin olemme Jumalaa ja siis kaikkea mitä on (meissä on edelleen myös mineraaleja kehossamme). Elämä on tietoisuuden evoluutiota. Se tarkoittaa, että jossain elämän kokemisen vaiheessa tietoisuutemme taso on ollut mineraalien tasolla eli se on ollut involoitunut ('jähmettynyt' pikkuhiljaa) /- nollatasoon.
Ainetta, materiaa ei todellisuudessa kuitenkaan ole, vaikka se mielemme ja aistihavaintojemme mukaan tuntuu olevan täysin todellista. Se on kuitenkin vain energiaa tietyssä muodossa. Mentäessä hiukkastasolle tarkastelemaan kiven atomeita, niin näkisimme vain elektronipilven pienenpienen pisteen eli ytimen sen keskellä. Jos voisimme nähdä tuon ytimen sisälle, sielläkin näkisimme vain kvarkeiksi nimitettyjä 'energioita' jne. aina vaan pienempinä koostumuksina ilmeisesti loputtomiin. Kvanttifysiikan todentamien 'kummallisuuksien' mukaan nuo havaitsemamme atomin 'osaset' eli hiukkaset ovat vain siinä siksi, kun me niitä tarkkailemme. Heti tarkkailumme loputtua ne palaavat taas jälleen pelkäksi energia-aalloiksi 'alkumereen', kvanttikenttään tai mitä nimeä siitä tästä edelleen tuntemattomasta "kaiken alusta" sitten käytetäänkin. Itselleni tutuin nimitys sille on "henki".
Siis se, mitä kehommekin on, on vain energiaa. Tietoisuutemme taso ratkaisee minkälaiseen olomuotoon ja minne olemisen lukemattomista tasoista synnymme . Ihmisinä emme siis voi esim. enää syntyä alhaisemman tietoisuuden omaavaan kehoon (kuten eläimen), koska olemme jo saavuttaneet tietoisuuden kehityksessämme ihmisen tason.
Teosofian kirjoja on tullut luettua nuorena, nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta Salaista Oppia en ole lukenut aivan kokonaan. - Erjutz
Varmaankin pitää olla juutalainen, kun on tarpeeksi kehittynyt jättääkseen maailman. Tai teosofi. Tai uushenkinen.
Älkää nyt viitsikö. Ihmistietoisuudella ei ole mitään tekemistä eikä yhteyttä kivien kanssa. Ei ole mitään kehitystä elottomasta luontokappaleesta. - kivitutkija
kivi ei puhu, kivi on.
Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 1Moos 1:27
Niillä opeilla ei mitään merkitystä, Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.* 1. Moos.2:7Eikös Jeesus sanonut näin:"Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."
Kivet voivat huutaa vain siinä tapauksessa, että niillä on sielu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131437
- 50950
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145740- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e113512Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 52413
- 42410