Nyt kun Kasino on saanut kattonsa,niin eikö olisi mahdollista pitää heinä - elokuussa aikuistentanssia perjantai-iltaisin Kasinolla.Aikuisväestö tuo lippurahan kassalle ja tanssijoita riittäisi lomien aikana.Nuoret jäävät jokivarteen reppuineen ja todellinen tulo kassaan jää tulematta .Kasino toisi Karhulle puuttuvia euroja ja väkeä liikkuisi,jos lippuhinta olisi kohtuullinen.Onhan melkein häpeä,kun täältä pitää lähteä naapuripitäjään tanssimaan ja heillä kyllä homma pelaa esimerkillisesti.
Aikuisten tanssia Kasinolle
7
216
Vastaukset
- Tanssijalka vipattaa
Aivan samaa olen miettinyt minäkin. Talous on tiukilla ja rahaa pitäisi tulla, mutta sille sakille, joka sitä rahaa ehkä Kasinollekin toisi, ei tansseja järjestetä. On kierrettävä naapurikuntia ja vietävä rahansa sinne. Eipä sillä, kivahan se on kesäiltaisin ja öisin ajella.
- senniili
Karhun puuhaihmisiin pitäs saada nuorennusleikkaus kun samat, kymmeniä vuosia mukana olleet, alkavat tulla iäkkäiksi. Nuoria ei tunnu kiinnostavan
ilmaiseksi tehtävä kökkätyö. - Jokimaan sikajuhlat
Nallekarhujen kerho on kalkkiutunutta väkeä, tarvitaan rohkeutta ja ideoita, ei niitä enää vanhojen jäärien päässä liiku. Miksi monet naapurikuntien ja e-p:n tanssipaikat vetävät väkeä?
- Oikeassa olet
sama koskee myös kans erästä harrastajateatteria, sielä kans häärää pari ikääntynyttä mieshenkilöä, jokka on joka asias oikias, eikä ymmärrä antaa nuoremmille tilaa.
- dancedancedance
No onhan siellä tulevana perjantaina ainaki tanssit...
- Kussessa ollaan...
Moon kuullut jotta Karhun yhres jastos olis tapahtunut kavallus ,, eli menny omat ja karhun rahat sekaasin.. Eipä oo ihme kun ollaan miinuksella , ja tämmööset on sitten vielä päättämäs meirän asioosta..
- Ex-jäärä
Kavallus ei sovi urheiluseuraan. Ei vanhat jäärät halua olla kymmeniä vuosia, mutta kun se on ainoa vaihtoehto. Montakohan tulis paikalle jos paikkakunnan päälehdessä olisi ilmoitus missä pyydetään silloin ja siihen kellonaikaan tulemaan esim. alle nelikymppisiä urheiluseuraaan tekemään vapaaehtoistyötä.
Koulutusta annetaan jne.????
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931