- Mitä on satanismi, miksi palvotaan ja mitä
siinä tehdään?
Satanismi on tietoista usko saatanaan ja hänen
tarkoituksellista kutsumistaan ja palvomistaan
joko yliluonnollisena olentona tai
persoonattomana voimana tai energiana tai
uskonnollisena symbolina, joka edustaa
materiaalista maailmaa ja ihmiskunnan lihallista
luontoa. Saatananpalvonta ja satanismi eivät siis
itse asiassa ole eri asioita, vaan
saatananpalvonta on yksi satanismin muoto. Jakoa
satanismiin ja saatananpalvontaan on yritetty
lanseerata melko voimakkaasti, mutta jaottelun
keinotekoisuus on huomattu monella taholla.
Suomessa saatananpalvonta on julkisuudessa
samaistettu yleensä lähinnä
nuorisojengisatanismiin tai yksittäisiin
satanisteihin.
Satanismin eri lajien luokitteleminen on varsin
vaikeaa, koska sillä ei ole kovin merkittävää
julkista uskontososiologista historiaa ja monet
sen muodot ovat hyvin synkretistisiä. Lajittelu
on kuitenkin hyödyllistä mm. siksi että näin
kyseisen ilmiön luonnetta voidaan paremmin
ymmärtää. Hawkins jakaa satanismin seitsemään
ryhmään:
Perinteiset satanistit toimivat pääsääntöisesti
salassa ja heitä voidaan pitää pitkälti
uskonnollisena ryhmänä. Kyseinen ryhmä juontaa
riittinsä ja liturgiansa katolisesta kirkosta,
jonka messut yms. he ovat kääntäneet toisinpäin.
Isä Meidän -rukouksen rukoileminen väärinpäin ja
ulosteiden syöminen ehtoollisella ovat
esimerkkejä käänteisistä toimituksista.
Ei-perinteiset satanistit eivät niinkään parodioi
kristinuskoa riiteissään, vaan omaksuvat
vaikutteita paljolti pakanauskonnoista. Mm.
kelttiläisdruideilta periytyvän halloween-juhlan
juhliminen on hyvä esimerkki pakanavaikutteista.
Julkiset satanistit ovat yleensä saaneet
vaikutteita Anton LaVeyn, Amerikan saatanan
kirkon perustajan kirjoituksista. Omintakeista
julkisilla satanisteilla on kristinuskon suhteen
käänteinen etiikka.
Nuorisojengisatanistit: Monet saatanapalvontaan
liittyvät rikokset ovat raskaan heavy- musiikin
ja okkultististen harrastusten ympärille
muodostuneiden jengien aikaansaannosta. Näillä
jengeillä yhteisenä nimittäjänä ei olekaan
ihonväri tai asuma-alue kuten jengeillä yleensä,
vaan kiinnostus rikollisuutta ja saatanallisuutta
kohtaan.
Ääriryhmä satanistit: Esimerkiksi jotkut
uusnatsijärjestöt liittävät satanistisen
filosofian ja jopa suoranaista saatananpalvontaa
toimintaansa. Näille ryhmille satanismin merkitys
on kuitenkin sekundäärinen.
Yksittäiset satanistit: Osa satanisteista
luokitellaan "yksityisyrittäjiksi". Näiden
harrastukset koostuvat monenlaisista riiteistä ja
uskomuksista. Kukin harrastaja muodostaa
erilaisista vaikutteista itse oman okkultistisen
elämänkatsomuksensa.
Yksittäiset psykoottiset satanistit: Tähän
kategoriaan luokiteltavat satanistit ovat monessa
suhteessa samankaltaisia edellisen luokan
satanistien kanssa. Erona on tähän ryhmään
kuuluvien vakavat mielenterveysongelmat.
Sarjamurhaajasatanistit voidaan luokitellaan
tähän ryhmään kuuluviksi, vaikka monet heistä
kuuluvatkin johonkin satanistijengiin.
Kysymys kuuluu; kannattaako tämä?
© Sivustaseuraaja, 2001
siinä tehdään?
Satanismi on tietoista usko saatanaan ja hänen
tarkoituksellista kutsumistaan ja palvomistaan
joko yliluonnollisena olentona tai
persoonattomana voimana tai energiana tai
uskonnollisena symbolina, joka edustaa
materiaalista maailmaa ja ihmiskunnan lihallista
luontoa. Saatananpalvonta ja satanismi eivät siis
itse asiassa ole eri asioita, vaan
saatananpalvonta on yksi satanismin muoto. Jakoa
satanismiin ja saatananpalvontaan on yritetty
lanseerata melko voimakkaasti, mutta jaottelun
keinotekoisuus on huomattu monella taholla.
Suomessa saatananpalvonta on julkisuudessa
samaistettu yleensä lähinnä
nuorisojengisatanismiin tai yksittäisiin
satanisteihin.
Satanismin eri lajien luokitteleminen on varsin
vaikeaa, koska sillä ei ole kovin merkittävää
julkista uskontososiologista historiaa ja monet
sen muodot ovat hyvin synkretistisiä. Lajittelu
on kuitenkin hyödyllistä mm. siksi että näin
kyseisen ilmiön luonnetta voidaan paremmin
ymmärtää. Hawkins jakaa satanismin seitsemään
ryhmään:
Perinteiset satanistit toimivat pääsääntöisesti
salassa ja heitä voidaan pitää pitkälti
uskonnollisena ryhmänä. Kyseinen ryhmä juontaa
riittinsä ja liturgiansa katolisesta kirkosta,
jonka messut yms. he ovat kääntäneet toisinpäin.
Isä Meidän -rukouksen rukoileminen väärinpäin ja
ulosteiden syöminen ehtoollisella ovat
esimerkkejä käänteisistä toimituksista.
Ei-perinteiset satanistit eivät niinkään parodioi
kristinuskoa riiteissään, vaan omaksuvat
vaikutteita paljolti pakanauskonnoista. Mm.
kelttiläisdruideilta periytyvän halloween-juhlan
juhliminen on hyvä esimerkki pakanavaikutteista.
Julkiset satanistit ovat yleensä saaneet
vaikutteita Anton LaVeyn, Amerikan saatanan
kirkon perustajan kirjoituksista. Omintakeista
julkisilla satanisteilla on kristinuskon suhteen
käänteinen etiikka.
Nuorisojengisatanistit: Monet saatanapalvontaan
liittyvät rikokset ovat raskaan heavy- musiikin
ja okkultististen harrastusten ympärille
muodostuneiden jengien aikaansaannosta. Näillä
jengeillä yhteisenä nimittäjänä ei olekaan
ihonväri tai asuma-alue kuten jengeillä yleensä,
vaan kiinnostus rikollisuutta ja saatanallisuutta
kohtaan.
Ääriryhmä satanistit: Esimerkiksi jotkut
uusnatsijärjestöt liittävät satanistisen
filosofian ja jopa suoranaista saatananpalvontaa
toimintaansa. Näille ryhmille satanismin merkitys
on kuitenkin sekundäärinen.
Yksittäiset satanistit: Osa satanisteista
luokitellaan "yksityisyrittäjiksi". Näiden
harrastukset koostuvat monenlaisista riiteistä ja
uskomuksista. Kukin harrastaja muodostaa
erilaisista vaikutteista itse oman okkultistisen
elämänkatsomuksensa.
Yksittäiset psykoottiset satanistit: Tähän
kategoriaan luokiteltavat satanistit ovat monessa
suhteessa samankaltaisia edellisen luokan
satanistien kanssa. Erona on tähän ryhmään
kuuluvien vakavat mielenterveysongelmat.
Sarjamurhaajasatanistit voidaan luokitellaan
tähän ryhmään kuuluviksi, vaikka monet heistä
kuuluvatkin johonkin satanistijengiin.
Kysymys kuuluu; kannattaako tämä?
© Sivustaseuraaja, 2001
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei kai mikään uskonnollinen toiminta kannata.
Miksi sitten saatananpalvontakaan?
- Miksi uskonnollinen toiminta ei kannata?
Olen kanssasi eri mieltä, mutta se on OK.
Jokainen ajatelkoot miten tykkää, mutta haluaisin
silti perustelluman vastauksen. (Älä nyt vain
loukkaannu.)
No, vastaukseni taisi olla hieman ajattelematon.
Tokihan uskonto usein kannattaa taloudellisesti.
Ei uskovaiselle, mutta joillekin tahoille.
Ääriesimerkkinä tietenkin scientologian tapaiset
uskonnot, jotka ovat rahasampoja "omistajilleen".
Uskonto kannattaa joillekin evankelistoille,
varsinkin Amerikassa. Niissähän on uskonnon avulla
rikastuneita miljonäärejä.
Kokonaiselle säädylle on uskonnosta ollut hyötyä,
uskonnon avulla on saatu sekä leipä, että asema.
Tuo sääty on ollut papisto. Katolinen kirkko on
malliesimerkki siitä, miten uskonnolla hyödytään
materiaalisesti.
Muistan pappavainaan kertomukset lapsuudestaan.
Hän oli lestadiolaisesta kodista, syntynyt viime
vuosisadan alkupuolella. Tuohon aikaan oli tapana,
että toiselta paikkakunnalta oleva saarnamies
majoitettiin johonkin taloon, usein pappanikin
kotitaloon. Saarnamies sai parasta syödäkseen, kun
talon lapset söivät perusruokaa. Usein saarnamies
ei edes tyytynyt siihen mitä oli tarjolla, vaan
esitti vaatimuksia. Ankeina aikoina tuollaiselle
saarnamiehelle uskonto todella kannatti. Ilman
saarnamiesasemaa hän olisi saattanut joutua
pöllimetsään.
Kautta aikojen uskonto on kannattanut
vallanpitäjiä. Sinänsä fiktiivinen, mutta
realistinen Waltarin Sinuhe kertoo asiasta hyvin.
On totta, että on alkoholisteja, narkomaaneja, ja
rikollisia, jotka ovat parantuneet/parantaneet
tapansa tultuaan uskoon. Noissa tapauksissa
uskonnosta on hyötyä uskovaiselle itselleen sekä
yhteiskunnalle. Se että noissa tapauksissa
uskonnosta on hyötyä, ei todista että uskonto on
totta.
Joillekin kansoille/ryhmille on uskonnosta ollut
hyötyä kyllä. Tosin noissa tapauksissa uskonto on
ollut muu kuin kristinusko. Hyvänä esimerkkinä
voidaan pitää skandinaavien pakanauskoa vs
kristinuskoa. Viikinkiaikana suhteellisen
harvalukuinen joukko viikinkejä terrorisoi isoa
osaa Eurooppaa ja Britteinsaaria. Norjan
kuningassaagoista käy hyvin ilmi, kuinka viikingit
eivät pelänneet taistella tai hyökätä pimeässä, he
nimenomaan ryöstivät vihollisen kaupunkeja ja
kyliä pimeyden turvin. Viikingeillä oli vastassaan
kristittyjä, jotka olivat niin taikauskoisia, että
pelkäsivät pimeää. Viikingit saatiin
rauhoittumaan kristinuskon avulla. Kun Norjan ja
Tanskan kuninkaat oli saatu kristityiksi, loppui
viikinkien ylivertaisuus.
Edelläolevasta voidaan päätellä, että viikingeille
oli hyötyä omasta, heille sopivasta uskonnosta,
mutta kun heidät pakolla käännytettiin vieraaseen,
ihmiset uskontonsa orjiksi tekevään uskontoon,
niin heidän ylivoimaisuutensa oli mennyttä.
Uskonto ei ole totta.... jaa. Muista että uskonto
ja usko ovat kaksi eri asiaa.
Jos uskonto on ollut joillekin ihmisille keino
rahastaa, tai keino saada muuta hyvää... ei sitä
pidä yleistää. Ja vaikka uskonnosta ei ole AINA
ollut hyötyä, ei se todista sitä ettei usko ole
totta. =)
Tekstisi oli erittäin hyvä. Kiitoksia.
Lisäisisin silti asiaan vielä yhden pikku jutun;
Vaikka uskonto ei pystykään tarjoamaan
tieteellistä vastausta eri kysymyksille joita
voitaisiin esittää esimerkiksi olemassaolosta,
niin antaahan uskonto tietyllä tavalla oman
vaihtoehtonsa monien muiden selitysten joukkoon
tälle pulmalle. Eihän tiedekään pysty
ratkaisemaan olemassaolon perimmäistä pulmaa,
joten uskonto on ehkä sittenkin kaiken loogisin
ja yksinkertaisin tapa selittää olemassaoloa -
varsinkin niille henkilöille tämä on hyvä
ratkaisu, jotka eivät edes ole kiinnostuneita
tieteellisestä näytöstä ja perimmäisistä
tieteellisistä oletuksista olemassaolon syiksi.
Toisekseen, uskonto antaa toivon niille
ihmisille, jotka pelkäävät omaa kuolemaansa yli
kaiken. On hyvä henkisesti, että uskoo
pelastuvansa (vaikkei näyttöä olisikaan). Sama
asia pätee esim. ihmisen sairastuessa johonkin
kuolettavaan tautiin. Tällöin ihmiselle ei jää
juurikaan vaihtoehtoa uskoa tieteen moniin
vaihtoehtoihin vaan usko tuonpuoleiseen ja
Jumalaan ovat ainoat vaihtoehdot jotka ovat
jäljellä.
Uskonto voi myös lisätä joissakin ihmisissä
tietynlaista auttamisen tarvetta, kuten esim. se
mitä monet uskovaiset tekevät huumenuoria, tai
Afrikan orpoja / nälkiintyneitä lapsia kohtaan.
Eikö tämä muka ole mielestäsi hyvä asia? Siispä,
puhutaan mitä puhutaan uskontojen, lähinnä nyt
tässä yhteydessä kristinuskosta niin eivät kaikki
kristinuskon tuomat "asiat" ole läheskään niin
huonoja mitä voitaisiin olettaa.
Tietysti uskonnoilla, ei yksin kristinuskolla
vaan myös muilla uskonnoilla on omat vikansa ja
vähemmän tai enemmän negatiiviset historiansa.
Onko se silti itse uskonnon vika, että jonkin
tietyn henkilön toimesta oppia tulkitaan suoraan
sanottuna (perseelleen) esim. paavin toimesta.
Itse opissa ei välttämät ole mitään vikaa vaan
niissä jotka oppia tulkitsevat. Tämä on
mielipiteeni uskonnoista.
© Sivustaseuraaja, 2001
Niin, usko antaa turvaa, se on totta. Äitini
pelkää kuolemaa yli kaiken, mutta jos hän tulee
uskoon, se tapahtuu kyllä monen muunkin asian
takia kuin vain siksi että usko antaa varmuuden
tuonpuoleisesta.
Ihmisillä on monia vaihtoehtoja mihin uskoa. Minä
olen valinnut sen minkä tunnen omalla kohdallani
toimivimmaksi, turvallisimmaksi,
hyödyllisimmäksi, tarkoitukselllisimmaksi,
parhaaksi, todeksi, lämpimimmäksi,
rakastavimmaksi...
Siunausta kaikille... taas... edelleen... =)
satanismi EI IKINÄ palvo saatanaa. Se palvoo
luontoa, kuten Wicca...
Saatanan palvojan palvovat saatanaa!
Ihmiset jotka puhuvat olevansa satanisteja ovat
raamatullisia, koska saatana on kristillinen
henki, joka oli ennen hyvä henki mutta eriytyi ja
suuresta itse rakkaudesta johtuen häntä ruvettiin
palvomaan. Kaikki tämä sanotaan raamatussa,
joskin metaforana.
saatanahan on langennut enkeli... heitettiin
taivaasta pois. Halusi olla Jumalan kaltainen...
ja että häntäkin palvotaan niinkuin Jumalaa...
Tiesittekö muuten että lucifer oli ennen kaunein
enkeli taivaassa? Hän vastasi taivaan musiikista
ja Jumalan ylistyksestä...
Äläpäs sekoita Saatanaa, ja pakanuutta. Saatana,
ja kaikki Saatanaan liittyvä on lähi-idän
uskontojen yksinoikeutta
satanismi ei liity saatanaan.
saatanan palvonta on täysin eri asia.
..olikohan muut enkelit sille kateellisia vai
suuttuiko vain jumala vallankaappausyrityksestä?
Saatananpalvonta ja satanismi muistuttavat
ainakin minun silmissäni kovasti toisiaan vaikka
on aina opetettu että ne ovat kaksi eri asiaa...
Saatananpalvontaan on kai moniakin syitä joita en
itse osaa edes kaikkia kuvitella koska en ole
ollut koskaan pahemmin kiinnostunut vihollisen
leiristä...
Osa on varmaankin sellaisia jotka on lähteny
mukaan vaan siksi että kaveritkin on ollu. Ja
kuten kaikki varmaan tietää, siitä porukasta ei
oo pois lähtemistä...
Toinen syy voi olla se että joissakin ihmisissä
näyttäisi olevan jonkunlainen "luontainen"
kiinnostus paholaista kohtaan. Heilläkin on
kaipuu jonkun suurempaan voimaan, mutta he
kanavoivat sen väärin...
Joskus ihmisiä houkutellaan väärälle puolelle
lupaamalla että saatana antaa sinulle sitä ja
tätä... olet sitten saatanan valtakunnassa yksi
suurimmista hallitsijoista. Hah... saatana ei
anna kenellekään koskaan yhtään mitään, ainakaan
jos lupaa, meinaten kun eihän se vihtahousu
koskaan puhu totta... ja se hallitseminen... sen
voi unohtaa. Helvetissä ei ole hallitsijoita. On
vain orjia.
No joo... eiks mulla oo mahtavia analyysejä... =)
näähän on tietty vain mun mielipiteitäni. Musta
saatananpalvojat on lähinnä säälittäviä ihmisiä.
Säälittäviä siksi että heitä petetään koko ajan.
He luulevat saavansa jotain, mutta menettävät
koko ajan. He luulevat olevansa niitä jotka
määräävät mutta ovat oikeasti niitä jotka
tottelevat...
Mutta kuten sanottu, periaatteessa ihmisillä on
oikeus uskoa keneen haluaa ja palvella ketä
tahtoo. Ei auta muuta kuin rukoilla...
>Joskus ihmisiä houkutellaan väärälle puolelle
>lupaamalla että saatana antaa sinulle sitä ja
>tätä... olet sitten saatanan valtakunnassa yksi
>suurimmista hallitsijoista
Eikös ihmisiä houkutella politiikkaankin samoilla
asioilla..jospa politiikka onkin saatanasta?
pitäisikö se kieltää?
Ei saatanaa ole!!!!!!!!!!
rauhaa saatanallisiin menoihin, mutta ku ei niitä
oo niin mitä sit?
Sinä uskot, ettei saatanaa ole. Mitä teet? Ihan
mitä tykkäät. Voit elää niinkuin lystäät koska
syntiä ei ole. Mitä saatana haluaa? Että luulet
ettei syntiä ole, jotta voisit elää miten
tykkäät... eli niinkuin se tykkää.
Saatanan kaikista ovelin juoni on se, ettei sitä
ole. Silloinhan ihmisen ei tarvi välittää
tekemisistään. Mutta kuten oon sanonut, ei se
tule sun luo ja esittäydy sulle että "päivää,
minä olen saatana, teepäs nyt niinkuin minä
käsken..."
Sitäpaitsi, mikä onkaan paras mahdollinen
piilopaikka pahoille hengille, kuin ihmisten
nenän alusta?
Siis,kun ihmiset eivät usko konkreettiseen
pahaan, he itseasiassa kieltäytyvät näkemästä
paholaisen toimia ja täten sen on helppo jatkaa
tekojaan kun kukaan ei kiinnitä huomiota.
Pahoja henkiä on keskuudessamme, mutta ne tulevat
yleensä niin hyvin kätkeytyneinä, että niitä on
hankala erottaa.
Jumalan kanssa olemme silti turvassa.
Ryhdistäydy... elätkö todella tuossa ahtaassa
pienessä kolossasi kokopäiväisesti?
"Voit elää niinkuin lystäät koska syntiä ei ole.."
Alkaa kieltämättä jo pahoinvointi...
Sinä olet niin orjuutettu, ettet voi enää
ymmärtää, että joillakin olennoilla on oma tahto
ja pyrkimys hyvään... oman itsensä ja ympäröivän
maailman hyvinvoinnin turvaamiseksi... ei minkään
ihmisen jumalalliseksi julistaman moralismin
palvonnan eleeksi.
Kaltaisesi saatananpalvojat ovat lähinnä
säälittäviä... ;)
säälittäviä siksi koska teitä petetään koko ajan,
te luulette saavanne jotain, mutta menetätte
kuitenkin koko ajan... itsenne... sielunne...
ihmisyyden.
En kyllä tajunnu oikeen kaikkea mitä kirjotit,
oli sen verran ihmeellistä tekstiä...
Ensinnäkin, minä olen kaikkea muuta kuin
orjuutettu. Minä olen hyvin vapaa, kiitos
Jeesukselle. Onhan toki ihmisessä sielunelämä,
joka voi olla hyvää ja pahaa, mutta jos minä
menen ja tapan yhtäkkiä vieressäni istuvan
henkilön, ei se teko ole silloin minusta vaan
saatanasta. Ei Jumala ole luonut minua
sellaiseksi että pystyisin tuosta vaan ihan itse
tappamaan jonkun...
Toiseksi, kiitän Jeesusta myös siitä etten ole
joutunut ainakaan toistaiseksi väärille teille
enkä palvo saatanaa. Siinä kun ei ole paljon mitä
palvoa... se on häviäjä. Mä en tykkää olla
häviäjän puolella.
Minä en ole sitäpaitsi menettänyt yhtään mitään,
päinvastoin. Joka päivä uskossa on antanut
minulle paljon ja opin joka päivä jotain uutta.
Toivon vaan että kaikki maailman ihmiset sais
edes päivän ajan kokea mitä on ottaa vastaan
Jumalan rakkautta...
Siunausta sulle...
oletko Baskerin velipoika? niin sitä taas
tietämätön höpisee ja kertoo heti aloituksesta
lähtien pieleen 'satanismi on uskoa saatanaan'..
lisäksi..halloween ei ole vain satanistien ja
pikkulasten iloinen juhla, vaan se on myös
Samhein.
Vai epäilit nimimerkkiä velipojakseni? Piristävän persoonallista, moni kun epäilee yhdeksi ja samaksi henkilöksi... niin kuin minua ja Mikkoakin ...ja minua ja Hevoista... ja minua ja... ja... ja...Seuraava vaihe on väittää, että minä ja esim. mr. KAT olemme sama henkilö - tai minä ja Oplev. Olemme vain olevinamme eri mieltä harhauttaaksemme. Näitä pikku salapoliiseja kun riittää.
Ja kun tärkeänä perusteluna epäilyksille on se, että käytetään kirjakieltä, niin silloin Mika Waltari oli varmasti sama henkilö kuin Kalle Päätalo - molemmathan käyttivät kirjakieltä.
Ja jos tekstissä on joitakin asiavirheitä niin
älä tällöin minua syytä, sillä se ei ole minun
käsialaani vaan se on kopioitu eräiltä satanismia
ja saatananpalvontaa käsitteleviltä sivustoilta.
Joten pidä sinä homo vain turpasi kiinni, äläkä
tule minua syyttelemään.
> oletko Baskerin velipoika? niin sitä taas
tietämätön höpisee ja kertoo heti aloituksesta
lähtien pieleen 'satanismi on uskoa saatanaan'..
Tai voinhan antaa tietysti takaisinkin; niin sitä
taas näsäviisas paska höpisee ja kertoo heti
aloituksesta lähtien vittumaisia kommenttejaan
luulen tietävänsä saatanan suuresta mahdista
kaiken. No oliko riittävä kivasti sanottu?
>sillä se ei ole minun käsialaani vaan se on
>kopioitu ..
Jaaha. Mitä jos opettelisit sitten ajattelemaan
ja kirjoittamaan ihan itse? Niin ei tarvitse
kopioida muiden tekstejä tänne? Onko sinulla
kenties tarkoituksena kopida ja lähettää
näitä "sinun" uusia aiheitasi tänne monta kertaa
päivässä?
>Joten pidä sinä homo..
En oikein voi olla homo, sillä olen nainen.
Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta
sinulla rassulla tuntuu olevan. Olet varmaan
lukenut heistäkin jonkun muun tekstiä jostain?
>näsäviisas paska höpisee ja kertoo heti
>aloituksesta lähtien vittumaisia kommenttejaan
Höpsis, hyvä herra SS-mies. Minä kommentoin
huonoa, kopioimaasi tekstiä asiallisesti.
Satanismi ja saatana eivät ole sama asia lainkaan.
Mutta jos saatana olisi olemassa, niin sinä
olisit hänelle oikein hyvä kätyri. Täynnä
katkeruutta, pikkumaisuutta ja vihaa.
Muista, että tämä kaikki tulee sinulle
kolminkertaisena takaisin.
Blessed be.
Hienoa, todella hienoa, että vaivauduit
ylipäätään kirjoittamaan noinkin pitkän ja
asiapitoisen tekstin.
> Jaaha. Mitä jos opettelisit sitten ajattelemaan
ja kirjoittamaan ihan itse?
No miksi nyt niin tekisin kun valmiiksikin on
kirjoitettu aivan riittävän hyviä tekstejä tälle
juorupalstalle.
> Onko sinulla kenties tarkoituksena kopioida ja
lähettää näitä "sinun" uusia aiheitasi tänne
monta kertaa päivässä?
Kyllä! Osuit naulankantaan kuomaseni.
> .Joten pidä sinä homo..
Anteeksi l**bo!
> En oikein voi olla homo, sillä olen nainen.
No varmasti kiva olla nainen.
> Höpsis, hyvä herra SS-mies. Minä kommentoin
huonoa, kopioimaasi tekstiä asiallisesti.
Joo kiitti v***tusti.
> Satanismi ja saatana eivät ole sama asia
lainkaan.
No perustele.
> Mutta jos saatana olisi olemassa, niin sinä
olisit hänelle oikein hyvä kätyri. Täynnä
katkeruutta, pikkumaisuutta ja vihaa.
Mitä tuo "jos saatana olisi olemassa" tuossa
tekee? Entäpä, jos se vaikka onkin
olemassa? "sinä olisit hänelle oikein hyvä
kätyri" määrittele sana kätyri!? " Täynnä
katkeruutta, pikkumaisuutta ja vihaa."
Perustele!!!
> Muista, että tämä kaikki tulee sinulle
kolminkertaisena takaisin.
Varmasti.
> Blessed be.
Fuck you!
hullu se on. ja niille ei tartte perustella
mitään.
I rest my case.
Vastaus: kristitty uskovainen. Saatana kuuluu
kristinuskoon niinkuin liperit papille.
Spiritismi. Jos kuolleet ovat täysin elottomia, keiden kanssa sitten spiritistimeediot ovat yhteydessä?
Jokainen rehellinen ihminen myöntää, että ainakin osa näistä ilmiöistä on huijausta; mutta kaikkia ei voida selittää tällä tavoin. On ilmeisesti olemassa yliluonnollisia voimia, jotka ovat yhteydessä spiritismiin. Mitä Raamattu opettaa tästä asiasta?
1. Spiritismin perusta. Spiritismi (jotkut spiritistit puhuvat mieluummin spiritualismista, jolla kuitenkin on myös muita merkityksiä, suom. huom.) sai alkunsa Saatanan ensimmäisestä valheesta Eevalle: "Ei, ette te kuole" (1.Moos. 3:4). Saatanan sanat muodostivat ensimmäisen saarnan sielun kuolemattomuudesta. Tänä päivänä kaikenlaiset uskonnot kaikkialla maailmassa tietämättään toistavat tätä erehdystä. Monien mielessä jumalallinen julistus: "Sen, joka tekee syntiä, on kuoltava" (Hes. 18:20) on muuttunut muotoon: "Vaikka ihminen tekeekin syntiä, hän kuitenkin on kuolematon."
Tämä erheellinen oppi ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta on johtanut uskomukseen tietoisen tilan välittömästä jatkumisesta kuoleman jälkeen. Kuten olemme nähneet, nämä käsitykset ovat suoranaisesti ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa. Ne tulivat kristilliseen ajatteluun pakanallisesta filosofiasta - erityisesti Platonilta - suuren luopumuksen aikana (katso tämän kirjan lukua 12). Nämä käsitykset muodostuivat vallitseviksi näkemyksiksi kristikunnassa ja ovat jatkuvasti hallitsevassa asemassa nykypäivänkin kristikunnassa.
Usko kuolleitten tietoiseen tilaan on valmistanut monia kristittyjä hyväksymään spiritismin. Jos kuolleet ovat eläviä ja Jumalan luona, miksi ne eivät voisi palata maan päälle palvelevina henkinä? Ja jos ne voivat niin tehdä, miksi emme yrittäisi päästä yhteyteen niiden kanssa saadaksemme niiltä neuvoja ja opetusta, välttyäksemme onnettomuuksilta tai vastaanottaaksemme lohdutusta suruumme?
Tämänkaltaisen päättelyn varassa Saatana ja hänen enkelinsä (Ilm. 12:4,9) ovat perustaneet viestikanavan, jonka kautta ne voivat toteuttaa harhauttavaa toimintaansa. Spiritististen istuntojen välityksellä ne esiintyvät kuolleina omaisina ja tuovat muka lohtua ja rohkaisua elossa oleville. Toisinaan ne ennustavat tulevia tapahtumia, jotka, milloin ne osoittautuvat paikkansa pitäviksi, antavat niille uskottavuutta. Silloin niiden julistamat vaaralliset harhaopit saavat ikään kuin aitouden leiman vaikka ne ovatkin ristiriidassa Raamatun ja Jumalan lain kanssa. Kun Saatana on saanut poistetuksi pahan vastaiset esteet, hän on vapaa johtamaan ihmisiä poispäin Jumalasta kohti varmaa tuhoa.
2. Varoitus spiritismistä. Kenenkään ei tarvitse joutua spiritismin pettämäksi. Raamattu selvästi paljastaa sen väitteet vääriksi. Kuten olemme nähneet, Raamattu opettaa että kuolleet eivät tiedä mitään vaan että ne makaavat tiedottomina haudassa.
Raamattu myös kieltää ankarasti kaikki yritykset olla yhteydessä kuolleisiin. Sen mukaan ne, jotka yrittävät olla yhteydessä 'vainajahenkiin', kuuluvat samaan joukkoon kuin noidat ja henkienmanaajat, jotka ovat "iljetys Herralle" (3.Moos. 19:31; 20:27; vrt. 5.Moos. 18:10,11).
Jesaja ilmaisi hyvin spiritismin mielettömyyden: "Te kuulette sanottavan: 'Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat.' Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? Siis esiin todistekäärö, sinetöity opetus! Turhia sanoja puhuu tämä kansa, jolle päivä ei enää koita" (Jes. 8:19,20). Todellakin, vain pyhien kirjoitusten todistekäärö, Raamatun selkeä opetus voi varjella kristityt tältä voimakkaalta eksytykseltä.
3. Spiritismin ilmenemismuotoja. Raamattu kertoo monista spiritistisistä toimista - faraon noidista ja Niniven ja Babylonin tietäjistä Israelin henkienmanaajiin asti - ja tuomitsee ne kaikki. Yksi esimerkki on Saulin käynti En - Dorin noidan luona, josta oli puhe tämän luvun alussa.
Raamattu sanoo: "Hän (Saul) kysyi neuvoa Herralta, mutta Herra ei vastannut hänelle, ei unien, ei urimin eikä profeettojenkaan välityksellä" (1.Sam. 28:6). Näin ollen Jumalalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä tapahtui En - Dorissa. Kuolleena Samuelina esiintyvä demonihenki eksytti Saulin; hän ei nähnyt todellista Samuelia. Noita näki vanhan miehen hahmon, jonka Saul päätteli olevan Samuel (jae 14).
Jos meidän pitäisi uskoa, että tuo henki - ilmestys oli todella Samuel, meidän on varauduttava myös uskomaan, että noidat ja henkienmanaajat ja kaikenlaiset spiritistimeediot voivat kutsua esiin vanhurskaita kuolleita mistä tahansa. Silloin meidän pitäisi myös uskoa, että hurskas Samuel oli olemassa tietoisessa tilassa maassa, sillä noita sanoi nähneensä vanhan miehen "nousevan maasta" (jae 13).
Tämä spiritistinen istunto toi Saulille epätoivoa, ei toivoa. Seuraavana päivänä hän teki itsemurhan (1.Sam. 31:4). Kuitenkin nk. Samuel oli ennustanut, että tuona päivänä Saul poikineen olisi hänen luonaan (1.Sam. 28:19). Jos hän oli oikeassa, meidän pitäisi päätellä, että kuoleman jälkeen Jumalalle tottelematon Saul ja vanhurskas Samuel elivät yhdessä. Tämän sijasta meidän on pääteltävä, että tässä spiritistisessä istunnossa koetut ilmiöt olivat pahan enkelin aikaansaamia.
4. Viimeinen eksytys. Menneisyydessä spiritistiset ilmiöt esiintyivät okkultismin alueella, mutta viime aikoina spiritismi on pukeutunut kristilliseen kaapuun voidakseen johtaa harhaan kristikuntaa. Tunnustaessaan hyväksyvänsä Kristuksen ja Raamatun spiritismistä on tullut äärimmäisen vaarallinen vihollinen uskovaisille. Sen vaikutukset ovat salakavalia ja petollisia. Spiritismi "selittää Raamattua sillä tavalla, että se miellyttää uudistumatonta sydäntä, samalla kun sen vakavat ja tärkeät totuudet esitetään mitättöminä asioina. Rakkaus esitetään Jumalan pääominaisuudeksi, mutta se alennetaan heikoksi tunteellisuudeksi, eikä tehdä suurta eroa hyvän ja pahan välillä. Jumalan vanhurskaus, hänen syntiä vastaan lausumansa uhkaukset ja hänen pyhän lakinsa vaatimukset pidetään salassa. Kansaa opetetaan pitämään kymmenen käskyn lakia kuollena kirjaimena. Miellyttävät, lumoavat tarut valtaavat mielen ja johtavat ihmiset hylkäämään Raamatun uskonsa perustuksena." *8
Näin oikeasta ja väärästä tulee suhteellisia käsitteitä, ja kukin henkilö, tilanne tai kulttuuri määrää, mikä on "totuus". Itse asiassa kukin tulee omaksi jumalakseen ja täyttää näin Saatanan lupausta: "Teistä tulee Jumalan kaltaisia" (1.Moos. 3:5).
Edessämme on koetuksen hetki, "joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat" (Ilm. 3:10). Saatana on ryhtymäisillään käyttämään suuria merkkejä ja ihmeitä viimeisessä yrityksessään johtaa maailma harhaan. Tästä mahtavasta eksytyksestä Johannes kirjoittaa: "Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä" (Ilm.16:13,14; vrt. 13:13,14).
Vain ne, joita Jumala voimallaan varjelee ja jotka ovat varustaneet mielensä Raamatun totuuksilla ja hyväksyvät sen ainoaksi auktoriteetikseen, voivat kestää. Kaikki muut ovat ilman suojaa ja joutuvat tämän eksytyksen harhaanjohtamiksi.
>..kuin noidat ja henkienmanaajat, jotka
>ovat "iljetys Herralle"..
Joko nyrkki puristuu kiven ympärille?
Noup.. pitäisikös? Miksi turhaan liata käsiä
koska Herramme kuitenkin hoitaa rangaistukset
kaikille kuten on oikein. Jumala on tuomari joka
tuomitsee oikein.. Raamattuhan sanoo: "Älkää
tuomitko ettei teitä tuomittaisi"
--
http://hope.place.cc/
ei tartteis kirjotella asioista mitä ei tiiä..!!
sekotat pahasti saatananpalvonnan ja satanismin,
jotka on kax täysin eri asiaa!!
Mutta sentään osaa ajatella, toisin kuin sinä, putkiaivo.
Satanismissa on aina Saatana. Eli kaikki uskonnot, joissa Saatana on herra, ovat satanismia. Näin ollen saatananpalvonta on satanismia.
Itse Laveykin palvoi Saatanaa.
Satanistiset rituaalit ovat saatananpalvontaa.
Niissä kunnioitetaan Saatanaa. Ja rituaaleilla kunnioittaminen on palvontaa.
Artikkeli oli asiallinen. Tosin se ei ollut
nimimerkin oma, vaan kopioitu.
Loppukysymystä en tajunnut. Kannattaako? Mikä?
Kirjoittaminen uskontopalstalle, vai satanismi?
Tuollaisen kysymyksen esittäminen kopioidun
asiallisen artikkelin lopuksi osoittaa
arveluttavaa järjenjuoksua.
> osoittaa arveluttavaa järjenjuoksua.
Aivan, SS -mies on ollut 6 kk hoidettavana. Nyt
on taas jättänyt lääkityksen pois.