Usko vs. järki

Kumpi merkitsee teille uskovaisille enemmän, usko vai järki?
Jos joku asia mikä esimerkiksi Raamatussa lukee, tuntuu järjenvastaiselta.
Epäilettekö Raamattua vai omaa järkeänne?

Esimerkkinä vaikka jokin asia mikä on Raamatun mukaan synti, vaikka ei ole pienintäkään järkiperustetta sille, miksi se on synti.
Eli ainoa syy miksi se on synti on se, että Raamatussa lukee että se on synti.
53102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Mikä asia on mielestäsi ei-synti,mutta Raamattu sanoo sen olevan synti?
Kertoisitko esimerkin,pliis?

Äänestä
  • Tarkoitukseni ei ollut aloittaa viestiketju missä väitellään siitä mikä on synti ja mikä ei. Haluaisin vain tietää kumpaa uskot enemmän jos tällainen ristiriitatilanne tulee.

    Itse en ole mikään Raamattu-asiantuntija, mutta useat ovat esimerkiksi sitä mieltä että homoseksuaalisuus on Raamatun mukaan synti.

    Homoseksuaalisuutta ei voi millään järkiperustein sanoa olevan synti tai moraalitonta. Se on moraalitonta ainoastaan Raamatun näkökulmasta, ei minkään muun näkökulmasta.
    Mielipiteitä puolesta tai vastaan voi tietenkin olla, mutta ne ovat tunnetiloja, ei järkiperusteita.

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ollut aloittaa viestiketju missä väitellään siitä mikä on synti ja mikä ei. Haluaisin vain tietää kumpaa uskot enemmän jos tällainen ristiriitatilanne tulee.

    Homoseksuaalisuus ei ole sellainen vaihtoehtoinen elämäntapa,
    jonka Jehova Jumala voisi hyväksyä.
    Homoseksuaalisuuden ja suvaitsevaisuuden puolestapuhujat pyrkivät kyllä Raamattua vääristelemällä antamaan tällaisen kuvan,
    mutta se on aivan turhaa. (2. Pietari 3:16)

    Vuosituhansia sitten Jehova tuhosi Sodoman sen takia, että useimmat tämän kaupungin miehistä harjoittivat homoseksuaalisuutta.
    (1. Mooseksen kirja 19:4–25)
    Vuosisatoja myöhemmin apostoli Pietari vertasi noiden sodomalaisten tavoin käyttäytyneitä miehiä ”järjettömiin eläimiin, jotka ovat syntyneet luonnostaan pyydystettäviksi ja tuhottaviksi”. – 2. Pietari 2:6–13.

    Äänestä

  • järjetön touhu kirjoitti:

    Tiedän että Jumala toimii näin, mutta mitään järkeä siinä ei ole.
    Jumala on yksinkertaisesti väärässä.

    Homoseksuaalisuus ei ole keneltäkään pois.
    Se ei tuota pienintäkään haittaa kenellekään. Rakkaus on aina hieno asia, kohdistuu se sitten samaan tai toiseen sukupuoleen.

    Se ei tuota pienintäkään haittaa kenellekään.
    -----
    Tiedän paljonkin kärsimyksiä joita homoseksuaalisuus on tuottanut toisille ihmisille.
    Terveyshaitat--tautien levittämiset-toisten pettäminen-valehtelu puolisolle---
    mielettömästi tuhoa ja mustasukkaisuusdraamoja ja murhiakin.
    Netistä löytyy, ja ihan lähipiireistäkin......

    Homoudella on rumatkin kasvot, joita kaikki ei tunne kun on niin innoissaan tästä "homohypetyksestä" joka on noususuunnassa.

    Äänestä

  • Rivo& Rietas kirjoitti:

    Tämä vain sen takia koska meidän ahdasmielisessä yhteiskunnassa homous yleensä salataan, leimaamisen pelossa.

    Samalla logiikalla voimme sanoa että lasten silmälasit tuottavat paljon kärsimystä, koska muut lapset kiusaavat lasta joka käyttää silmälaseja.
    Onko syy siis silmälaseja käyttävässä lapsessa?

    Äänestä

  • Rivo& Rietas kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus ei ole keneltäkään pois.
    Se ei tuota pienintäkään haittaa kenellekään.
    -----
    Tiedän paljonkin kärsimyksiä joita homoseksuaalisuus on tuottanut toisille ihmisille.
    Terveyshaitat--tautien levittämiset-toisten pettäminen-valehtelu puolisolle---
    mielettömästi tuhoa ja mustasukkaisuusdraamoja ja murhiakin.
    Netistä löytyy, ja ihan lähipiireistäkin......

    Homoudella on rumatkin kasvot, joita kaikki ei tunne kun on niin innoissaan tästä "homohypetyksestä" joka on noususuunnassa.

    Uskonlahkojen pedofilia, pyhät sodat, ristiretket ym.
    Homojen tuottamat ongelmat ovat aika pientä noihin verrattuna.

    Äänestä

  • naispappeus. sen raamattu kieltää samoin kuin käsittääkseni sen ettei nainen saa opettaa miehelle sanaa. molemmat täysin perusteettomia asioita joita ei voi pitää syntinä terveen järjen perusteella

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ollut aloittaa viestiketju missä väitellään siitä mikä on synti ja mikä ei. Haluaisin vain tietää kumpaa uskot enemmän jos tällainen ristiriitatilanne tulee.

    Itse en ole mikään Raamattu-asiantuntija, mutta useat ovat esimerkiksi sitä mieltä että homoseksuaalisuus on Raamatun mukaan synti.

    Homoseksuaalisuutta ei voi millään järkiperustein sanoa olevan synti tai moraalitonta. Se on moraalitonta ainoastaan Raamatun näkökulmasta, ei minkään muun näkökulmasta.
    Mielipiteitä puolesta tai vastaan voi tietenkin olla, mutta ne ovat tunnetiloja, ei järkiperusteita.

    Järkiperuste:

    Mies ei ole miestä varten, onko p- reikä sukuelintä varten?

    Vastaan: ei ole

    Ymmärtäähän tuon sokea reetakin, että kieroontuma homous on. Luonnotonta, ihmisen anatomiakin sotii homoutta vastaan.

    Äänestä

  • viisaudenlähteille kirjoitti:

    Järkiperuste:

    Mies ei ole miestä varten, onko p- reikä sukuelintä varten?

    Vastaan: ei ole

    Ymmärtäähän tuon sokea reetakin, että kieroontuma homous on. Luonnotonta, ihmisen anatomiakin sotii homoutta vastaan.

    Sinullekko parisuhde ei ole sitten mitään muuta kuin sukuelimillä pelailua ja muuta anatomiaa? Jos se ei ole sitä heteroille, niin miksi se olisi sitä homoille?

    Äänestä

Mielestäni Jumala ihmisen Luojana parhaiten tietää,
mikä on ihmiselle hyväksi ja mikä ei.
Siksi yritän noudattaa Raamatun kristityille antamia ohjeita....
Olen huomannut ne omassa elämässäni hyviksi ohjeiksi.

Terveempi elämä fyysisesti on tilastojen mukaan heterolla kuin homoseksuaalilla.
plus sitten ne tunnepuolet, joihin ei sanojesi mukaan ole järkiperusteita....

Äänestä

"Terveempi elämä fyysisesti on tilastojen mukaan heterolla kuin homoseksuaalilla"

Voisitko laittaa linkki kyseisiin tilastoihin, kiitos.

Äänestä

Edelleenkin miesten välinen seksi aiheuttaa pysyvän verenluovutuksen esteen. Kuten käytännössä lähes kaikissa muissa Euroopan maissa ja teollistuneissa maissa, Pustila sanoo.

SPR:n Veripalvelu seuraa käytäntöjä muissa maissa.

- Seuraamme myös tilannetta Suomessa, minkälainen on infektioriski miesten väliseen seksiin liittyen ja muulla väestöllä.

Pastilan mukaan tausta on historiallinen. Alkuvaiheessa 80-luvulla hiv levisi eritysesti miesten välisessä seksissä. Silloin Suomessa tehtiin päätös väestöryhmän riskiin liittyvästä rajoituksesta.

- Sen purkaminen vaatisi sitä, että väestöryhmään liittyvä riski olisi samanlainen kuin muulla väestöllä ja tilannehan ei Suomessa sellainen ole. Miesten väliseen seksiin liittyvä hiv-riski on noin kymmenkertainen verrattuna muuhun väestöön, Pastila sanoo.

Ruotsissa on Pastilan mukaan tehty analyysi riskeistä maaliskuisen muutoksen jälkeen, ja tiedossa on, että infektioriskit ruotsalaisissa verivalmisteissa nousevat.

Yksikin kokemus miehen ja miehen välisestä seksistä estää eliniäksi verenluovuottamisen Suomessa.

YLE Lappi/ Marjukka Talvitie
googlettamalla löytyy lisää....

Äänestä

Miesten väliseen seksiin liittyvää verenluovutuskieltoa on usein arvosteltu loukkaavaksi ja jopa syrjiväksi. Moni on ihmetellyt, miksi miesten väliseen seksiin suhtaudutaan niin tiukasti veripalvelutoimintaa koskevissa säädöksissä ja toimintalinjauksissa.

Seksikäyttäytymiseen liittyvillä rajoituksilla ei arvoteta mitään henkilöitä tai ryhmiä, vaan niiden tarkoitus on huolehtia verivalmisteita tarvitsevien potilaiden turvallisuudesta. Miesten välisestä seksistä aiheutuva verenluovutuskielto perustuu infektiotautien leviämistä ja esiintyvyyttä koskeviin tutkimuksiin ja tilastoihin. Niiden valossa miesten välinen seksi on yhä riski verivalmisteiden turvallisuudelle. Luovutuskielto on voimassa lähes kaikissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa.

Veripalvelutoiminnassa tärkeitä ovat niin verta saavan potilaan kuin verenluovuttajankin turvallisuus ja hyvinvointi. Jokaisella potilaalla on oikeus saada hoitoonsa turvallisia verivalmisteita. Verivalmisteiden turvallisuus perustuu verenluovuttajien huolelliseen valintaan ja luovutetun veren testaamiseen. Verenluovuttajien valinnalla on edelleen tärkeä merkitys,

koska herkinkään testi ei tunnista aivan tuoreita tartuntoja.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu noudattaa toiminnassaan voimassaolevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä.
http://www.veripalvelu.fi/www/2051

Äänestä

Sekö tekee asiasta moraalittoman, että infektioriski kasvaa?

Jos tämä on se syy, niin silloin lesboseksin pitäisi olla ihan OK.
Myös homoseksuaalit jotka käyttävät aina kondomia ovat synnittömiä, tuon argumentin mukaan.

Äänestä
  • lesboista...raamatuissa...

    Paavali tuomitsee sekä miesten että naisten homoseksuaalisuuden tavalla, joka ei jätä sijaa tulkinnoille:
    ”Jumala jätti heidät häpeällisten sukupuolisten himojen valtaan,
    sillä sekä heidän naisensa vaihtoivat luonnollisen käyttönsä luonnonvastaiseen
    että myös miehet jättivät samoin naisen luonnollisen käytön
    ja syttyivät kiihkeästi himossaan toisiinsa, miespuoliset miespuolisiin, suorittaen sitä, mikä on rivoa,
    ja saaden itseensä vastineeksi täyden palkan,
    joka heidän erheestään oli tuleva.” – Roomalaisille 1:26, 27.

    Äänestä

  • Room.1:26,27 kirjoitti:

    lesboista...raamatuissa...

    Tiedän että Raamattu tuomitsee. Niinhän minä alunperin sanoinkin.
    Raamattu tuomitsee ilman pienintäkään järjellistä syytä.

    Lesbous on väärin koska Raamattu sanoo että se on väärin *piste ja aivot narikkaan*

    Äänestä

Kun noudattaa Jumalan antamia"kehon käyttöohjeita" ei ole niin suuri
infektioriski kuin sellaisella joka ei niitä noudata.

Homoseksuaaleilla on suurempi infektioriski sanoo SPR eikä ota kantaa
muuhun.

Mitä ihminen käsittää olevan "syntiä" onkin jo melko laaja kysymys....????

Jumalan Sanassaan Raamatussa antamia ohjeita noudattava säilyy
terveempänä,
koska ihmisen Luojan ohjeet on annettu ihmislasten
SUOJAKSI.

Äänestä
  • sä siis uskot että se tyyppi on luoja joka vanhassa testamentissä teki kaikki saatanan kieroudet ja paskat ja vaati vielä itselleen uhrilahjoja ja palvontaa mutta antoi takaisin vedenpaisumusta ja kivitystyomioita? oikeasti uskot että se on LUOJA JA HYVÄ JUMALA???

    jos raamattu on jumalan sanaa niin mä olen afganistanin kuningas ja ruotsin presidentti samaan aikaan. jos raamattu olisi jumalan sanaa olisi se ihmiskunnalle kauhistus ja suurin kärsimys. mutta onneksi se raamattu on niin ristiriitainen ja satumainen teksteiltään ja moraaliton että tiedämme ettei se ole jumalan sanaa. joka siihen uskoo, syyllistyy itsepetokseen. joka raamattua ei pidä ristiriitaisena, syyllistyy itsepetokseen, koska se on sitä ja sen voi jokainen itse lukea. se on ristiriitainen monessa hyvin selvässäkin kysymyksessä eikä asiayhteyskään voi asiaa pelastaa

    Äänestä

" ihmisen Luojan ohjeet on annettu ihmislasten
SUOJAKSI."

Tuo on kyllä jo lähes naurettava väite.
Ihmislapsi kuolee nälkään keskimäärin 6 sekunnin välein.
Ei kuulosta kovin lapsirakkaalta tuo kaikkivoipa Jumala.

Tämä keskustelu meni nyt vähän sivuraiteille.... mutta niinhän se aina menee kun ei halua kohdata totuutta.

Äänestä
  • Ihmislapset kylläkin kuolee nälkääntoisten ihmisten toiminnan takia!!!!!

    En menisi syyttelemään siitä "jumalia".

    ei vaikuta kovin ihmisrakkailta ne ihmiset joilla olisi valta auttaa näitä nälkään
    ja sairauksiin kuolevia lapsia......

    Äänestä

  • itsekkäät oliot kirjoitti:

    Ihmislapset kylläkin kuolee nälkääntoisten ihmisten toiminnan takia!!!!!

    En menisi syyttelemään siitä "jumalia".

    ei vaikuta kovin ihmisrakkailta ne ihmiset joilla olisi valta auttaa näitä nälkään
    ja sairauksiin kuolevia lapsia......

    Ihmisten itsekäs ja ahne toiminta on syypäänä
    nälän, sairauksien ja saastumisen etenemiseen Maapallolla.
    "Jumalia" on turha syytellä katalien ihmisten pahasta toiminnasta.

    Se on totta että ihmiset voisivat tehdä enemmän asian eteen, mutta ihmiset eivät ole kaikkivoipia niin kuin Jumalaa väitetään olevan.
    Ja itsehän Jumala loi meidät tällaisiksi, joten myös ihmisen itsekkyys on Jumalan syytä.

    Äänestä

  • Miten homoseksuaalisuus liittyy lasten nälkäkuolemiin?

    Äänestä

  • Täh? kirjoitti:

    Miten homoseksuaalisuus liittyy lasten nälkäkuolemiin?

    Ei mitenkään. Mutta ei tämä keskustelu liity muutenkaan mitenkään siihen mitä ajoin takaa avausviestissäni.

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    Se on totta että ihmiset voisivat tehdä enemmän asian eteen, mutta ihmiset eivät ole kaikkivoipia niin kuin Jumalaa väitetään olevan.
    Ja itsehän Jumala loi meidät tällaisiksi, joten myös ihmisen itsekkyys on Jumalan syytä.

    totta että ihmiset voisivat tehdä enemmän asian eteen,

    Jumala loi meidät tällaisiksi, joten myös ihmisen itsekkyys on Jumalan syytä.
    XXXXXXXXXXXXXX

    Jippii:mikä logiikka!
    Jumala loi minut ITSEKKÄÄKSI PASKIAISEKSI,
    joten mulla on lupa tehdä kaikenlaista paskaa ja voin syyttää siitä:JUMALAA ???

    Äänestä

  • ihminen=paha kirjoitti:

    Ihmisten itsekäs ja ahne toiminta on syypäänä
    nälän, sairauksien ja saastumisen etenemiseen Maapallolla.
    "Jumalia" on turha syytellä katalien ihmisten pahasta toiminnasta.

    Tottaki Jumalia pitää syyttää jos on sitä mieltä että Jumalat loi ihmiset.

    Äänestä

  • muahhahhaahhaah! kirjoitti:

    totta että ihmiset voisivat tehdä enemmän asian eteen,

    Jumala loi meidät tällaisiksi, joten myös ihmisen itsekkyys on Jumalan syytä.
    XXXXXXXXXXXXXX

    Jippii:mikä logiikka!
    Jumala loi minut ITSEKKÄÄKSI PASKIAISEKSI,
    joten mulla on lupa tehdä kaikenlaista paskaa ja voin syyttää siitä:JUMALAA ???

    umala loi minut ITSEKKÄÄKSI PASKIAISEKSI,
    joten mulla on lupa tehdä kaikenlaista ****** ja voin syyttää siitä:JUMALAA ???

    Minä en ole sitä mieltä, koska tiedän että evoluutio loi ihmisen ja ihminen loi jumalat.

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    umala loi minut ITSEKKÄÄKSI PASKIAISEKSI,
    joten mulla on lupa tehdä kaikenlaista ****** ja voin syyttää siitä:JUMALAA ???

    Minä en ole sitä mieltä, koska tiedän että evoluutio loi ihmisen ja ihminen loi jumalat.

    koska tiedän että evoluutio loi ihmisen
    sfdsfd...

    evoluutio on tosipaha ja kiero ja v-i t-t-u-m-o-i-n-e-n-
    luodessaan ihmisen joka tappaa omia lajitovereitaan ja antaa pikkuvauvojen kuolla ripuliin ja janoon ja nälkään ...

    Huom:
    Ihminen siis toimii kamalan pahasti.
    Ökyrikkailla on tuhansia kenkiäja toiset kulkee paljain jaloin..
    Köyhä myy rikkaalle munuaisensa saadakseen ruokaa..
    käyhä tyttö myy itseään rikkaille äijille joilla on omakin eukko...jne
    saadakseen ruokaa...

    Äänestä

  • paha maailma !!! kirjoitti:

    "evoluutio on tosipaha ja kiero ja v-i t-t-u-m-o-i-n-e-n-"

    Evoluutio on pelkkä prosessi, ilman tunteita, tarkoitusta tai päämäärää.
    Samalla tavalla voimme sanoa että sade on vittumainen jos se pilaa loman.

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    "evoluutio on tosipaha ja kiero ja v-i t-t-u-m-o-i-n-e-n-"

    Evoluutio on pelkkä prosessi, ilman tunteita, tarkoitusta tai päämäärää.
    Samalla tavalla voimme sanoa että sade on vittumainen jos se pilaa loman.

    Minä en ole sitä mieltä, koska tiedän että evoluutio loi ihmisen ja ihminen loi jumalat.
    |¤¤¤|6.7.2011 10:23

    Sinähän sekoilet jutuissasi,|¤¤¤|6.7.2011 14:49
    Evoluutio on pelkkä prosessi, ilman tunteita, tarkoitusta tai päämäärää.
    XXXXXXXXXXXXXXX
    Ensin evoluutio LUO ihmisen...
    Luominen on tarkoituksellista ja suunnitelmallista toimintaa...

    Äänestä

  • |¤¤¤| kirjoitti:

    umala loi minut ITSEKKÄÄKSI PASKIAISEKSI,
    joten mulla on lupa tehdä kaikenlaista ****** ja voin syyttää siitä:JUMALAA ???

    Minä en ole sitä mieltä, koska tiedän että evoluutio loi ihmisen ja ihminen loi jumalat.

    Näyttää siltä, ettet tiedäkään mitään.

    Evo ei luonut ihmistä.

    Äänestä

"Mielestäni Jumala ihmisen Luojana parhaiten tietää,
mikä on ihmiselle hyväksi ja mikä ei.
Siksi yritän noudattaa Raamatun kristityille antamia ohjeita...."

Miksi juuri raamatun? On tuhansia kirjoja jotka sanovat olevansa jumalasta. Paljon vanhempiakin kuin raamattu, jotka sisältävät samanlaisia tarinoita. Ei ole MITÄÄN perusteita pitää raamattua jumalan sanana, niin hirveitä ja moraalittomia tarinoita se sisältää eikä MITÄÄN sellaista mikä edes antaisi olettaa sen olevan jotain enemmän kuin ihmisten kirjoittama satu.

Äänestä

Kunhan ihminen vanhaksi tulee niin tietää, onko Raamattu viisaampi elämänohjeitten antajana kuin Kalevala ;)

Nuoret uskoo vaikka puhelinluetteloon kun joku sitä hypettää.
Tottahan se onkin. lähes joka sana,päivitetympiä tietoja sais kyllä olla.

Minun, vanhuksen sanoilla ei lie mitään nuoren rikkiviisaan vahvan tiedon rinnalla.
Olen jo lukenut Koraanit ja Bhagdavitat ja joogannut ja meditoinut ja kiertänyt paikan jos toisenkin....... ;)
Raamattu on totuudenmukaisin kirja, ja sen ohjeita noudattaen mieleni on levollinen.
Lue sinä Lapsukainen Kalevalaa -jos siihen uskot niin ok.
Ajantuhlausta kuitenkin.....

Äänestä
  • Se että mieli on levollinen, ei tee Raamatusta todenmukainen.
    Syöpäpotilaan mieli on myös levollinen jos lääkäri valehtelee ja kertoo että kaikki on hyvin.

    Äänestä

  • Väärä johtopäätös kirjoitti:

    Se että mieli on levollinen, ei tee Raamatusta todenmukainen.
    Syöpäpotilaan mieli on myös levollinen jos lääkäri valehtelee ja kertoo että kaikki on hyvin.

    Raamattu kieltää valehtelemasta.
    lääkärit ei saa valehdella potilailleen vaikka olisi uskonnotonkin.
    Raamatun ohjeet tekevät minun mieleni levollisiksi jos NOUDATAN niitä, kuten
    "rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi"
    "älä tapa" älä varasta"
    "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi"
    puhtaalla omallatunnolla on hyvä nukkua-mieli ON levollinen.

    Äänestä

Harkitsen äänestäväni Haavistoa.

Äänestä
  • Se olisi kyllä hienoa saada miespariskunta presidentin linnaan.
    Olisi hyvä esimerkki maailmalle että suvaitsevaisuus on kaikkien etu.

    Äänestä

  • Tasa-arvon kannalla kirjoitti:

    Se olisi kyllä hienoa saada miespariskunta presidentin linnaan.
    Olisi hyvä esimerkki maailmalle että suvaitsevaisuus on kaikkien etu.

    Ja etenkin se voisi aukaista hiukan suomalaisten luutuneita asenteita.

    Niinistöllähän on kovin nuori vaimo (vaikkei se nyt mitään haittaa). Tähän joku sanoi, että mitäs se Niinistön vaimo hänen töihinsä kuuluu? Pakko siinä oli sitten kysyä, että mitä se Haaviston puoliso hänen töihinsä kuuluu.
    Hyvässä hengessä toki.

    Katsotaan nyt, tosin Suomen kansa ei tosin ole valmis siihen, että Haavistosta tulisi presidentti.

    Äänestä

  • Tasa-arvon kannalla kirjoitti:

    Se olisi kyllä hienoa saada miespariskunta presidentin linnaan.
    Olisi hyvä esimerkki maailmalle että suvaitsevaisuus on kaikkien etu.

    Miten sujunee presidenttiparin valtiovierailut muslimimaihin?

    Kuinka suhtautuvat muslimaat valtioon jonka pressa on homoseksuaali joka elää miehen kanssa kuten naisen kanssa eletään?

    Vois tulla vaikeuksia...
    Onkos Haavistolla koiraa?
    ottas sen mukaan myös/ esittelisi pressanlinnassa söpöä koirulia muslimivierailleen ;D

    Äänestä

  • suvaitsevaisuus-etu kirjoitti:

    Sujuu varmaan samalla tavalla kuin heidän valtiovierailut suomeen. Vaikka he kohtelevat naisia kuin vankeja, raiskaavat lapsia ja pakottavat heitä avioliittoon vanhojen äijien kanssa, silpovat lasten sukupuolielimiä, räjäyttävät itsensä ostoskeskuksissa ja metroissa.

    Äänestä

  • suvaitsevaisuus-etu kirjoitti:

    Miten sujunee presidenttiparin valtiovierailut muslimimaihin?

    Kuinka suhtautuvat muslimaat valtioon jonka pressa on homoseksuaali joka elää miehen kanssa kuten naisen kanssa eletään?

    Vois tulla vaikeuksia...
    Onkos Haavistolla koiraa?
    ottas sen mukaan myös/ esittelisi pressanlinnassa söpöä koirulia muslimivierailleen ;D

    Miksi Suomen tulisi elää muslimien ehdoilla?

    Äänestä

Pääartikkeli: Homoseksuaalisuus ja islam
Islamissa Koraani tuomitsee homoseksuaalisuuden. Šarian eri tulkinnat vaihtelevat, useissa tulkinnoissa homoseksuaalinen akti rinnastetaan avioliiton ulkopuoliseen seksiin, josta on määrätty jopa kuolemantuomioita.[4]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_uskonto#Islam

Zimbabwen viimekesäisissä vaaleissa oli tuskin monta homoseksuaalia hallituspuolueen kannattajaa. Maan presidentti Robert Mugabe on puheissaan useasti julistanut homojen olevan "huonompia kuin koirat ja siat".
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=45442&nodeid=34352&contentlan=1&culture=fi-FI

Äänestä
  • Suomi ei sitten kaveeraa muslimimaitten kanssa..ei me öljyä tarvita, poltetaan autojen häkäpöntöissä klapeja kuten ennenkin tehtiin ;D

    Vois olla että maahamme muuttaneet islaminuskoiset pakenisivat muualle kun Suomessa olisi HOMO pressapari..
    kamala häpeä olla sellaisen homohallitsijan alaisuudessa....
    olisko ratkaisu maahanmuuton suhteen?

    Äänestä

Nuorena kun "opiskelin" "totuutta", niin painotettiin, että usko avartuu tiedon kautta. No tietoa tuli ja usko sitten siihen, mutta tieto olikin vt seuran suodattamaa ei mitään faktaa. Erinäisistä tapahtumista johtuen heräsin ajattelemaan ja huomasin, ettei logiikka ja argumentiti toimi, joten pitkän pohdiskelun jälkeen vapauduin vt seura opeista ja sitten myöhemmin myös järjestöstä.

Vartiotorniseura asettaa synnin sääntöjä, jotka ovat järjenvastaisia, mutta joita perustellaan mukamas raamatulla. Esimerkkinä mm. veren käyttö, jossain vaiheessa myös elinsiirto ja rokotus kiellot. Tupakanpoltosta ei raamatussa puhuta mitään, mutta helevitin syntistä on, mutta taas ylilihava jt ei syyllisty ylensyönnin syntiin, minkä raamattu kieltää. Tätä raamatun ylensyönti sanktiota, jos toteutettaisiin, niin moni lavaveli sais kenkää.

Alkoholista vois jt keskuudesta kirjoitta mehukkaan paljastuskirjan, no eihän sitä voi tietenkään toteuttaa, mutta onhan se jt suurimpia "sallittuja" syntejä, joita katsotaan sormien läpi .

Uskovaisuudelle ei ole mitään järjellistä perustetta.

Äänestä
  • ylilihava-
    mistä voi tietää onko ihminen ahne syöppö vai johtuvatko kilot sairaudesta?
    itselleni kortisonilääkitys tuo lisäkiloja ja pyöreän naaman-sanotko minua ahneeksi syöpöksi?

    Jo vuonna 1942, kun tupakointi oli vielä muodissa, Vartiotorni auttoi lukijoitaan ymmärtämään, että tupakan käyttäminen on Raamatun periaatteiden vastaista ja sitä tulisi karttaa.
    Silloin julkaistiin kirjoitus, jossa osoitettiin, että niiden, jotka haluavat miellyttää Jumalaa,
    täytyy noudattaa

    Raamatun käskyä ”puhdistautua kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta” (2. Korinttilaisille 7:1).

    Eikös tuo Raamattuun perustuva neuvo olekin nyt vuosikymmeniä myöhemmin osoittautunut järkeväksi?

    Maailman terveysjärjestö sanoi vuonna 2006 tupakointia ”maailman toiseksi yleisimmäksi kuolinsyyksi”.
    Sen vuoksi menettää henkensä joka vuosi noin viisi miljoonaa ihmistä.

    Vertailun vuoksi mainittakoon, että aidsiin menehtyy vuosittain noin kolme miljoonaa ihmistä.
    Tupakoiminen aiheutti 1900-luvulla arviolta sadan miljoonan ihmisen kuoleman, mikä on miltei yhtä paljon kuin samana aikana kuoli sodissa. Nykyään tunnustetaankin yleisesti, että on viisasta karttaa tupakkaa.

    Äänestä

  • Uskovaisuudelle ei ole mitään järjellistä perustetta.---

    Minusta Raamatun neuvojen sivuuttamiselle ei ole mitään jäjrellistä perustetta ;)
    Olen juopottelematta, en saastuta ruumistani tupakalla enkä huumeilla, en saastuta mieltäni pornolla ja väkivaltafilmeillä......

    Terveyteni on hyvä kun en tupakoi enkä juopottele, en ole agressiivinen riidanhaastaja kuten moni väkivaltafilmejä usein katsova...
    -uskon että Ramatun ohjeet muillakin elämänalueilla ovat parantaneet elämäni laaatua huomattavasti.
    on erittäin järkevää noudattaa Raaamatun neuvoja ;D

    Äänestä

  • paras opas ;) kirjoitti:

    Uskovaisuudelle ei ole mitään järjellistä perustetta.---

    Merkillistä miten kaiken tuon voi tehdä ihan ilman Raamattua; monet tekevätkin, sillä kristittyjä on maailmassa vain yksi kuudes osa.

    Äänestä

  • paras opas ;) kirjoitti:

    Uskovaisuudelle ei ole mitään järjellistä perustetta.---

    Minusta Raamatun neuvojen sivuuttamiselle ei ole mitään jäjrellistä perustetta ;)
    Olen juopottelematta, en saastuta ruumistani tupakalla enkä huumeilla, en saastuta mieltäni pornolla ja väkivaltafilmeillä......

    Terveyteni on hyvä kun en tupakoi enkä juopottele, en ole agressiivinen riidanhaastaja kuten moni väkivaltafilmejä usein katsova...
    -uskon että Ramatun ohjeet muillakin elämänalueilla ovat parantaneet elämäni laaatua huomattavasti.
    on erittäin järkevää noudattaa Raaamatun neuvoja ;D

    Millä perusteella sanot raamatun olevan "paras opas"?
    Raamatussa on aivan Kauheita opetuksia esim. 2 Kun 2:23 "Elisa lähti sieltä Beteliin. Kun hän nousi rinnettä, kaupungista tuli pikkupoikia, jotka pitivät häntä pilkkanaan ja huusivat hänelle: "Tule tänne, kaljupää! Tule tänne, kaljupää!" 24 Hän kääntyi katsomaan pilkkaajiaan ja kirosi heidät Herran nimeen. Heti tuli metsästä kaksi karhua, ja ne raatelivat neljäkymmentäkaksi poikaa kuoliaaksi."

    Vain yksi monesta. Se että raamatusta voidaan löytää myös ne hyvät asiat vaatii että poimitaan rusinat pullista, jätetään täysin huomioitta kaikki hirveät kohdat.

    Äänestä

  • Paras vai? kirjoitti:

    jotkut lukee raamatusta
    vain sellaisia kohtia jotka herättävät hänessä pelkoa.

    Äänestä

  • yksisilmäistä kirjoitti:

    jotkut lukee raamatusta
    vain sellaisia kohtia jotka herättävät hänessä pelkoa.

    Ja jotkut jättävät tällaiset hirveydet ja moraalittomuudet täysin taka-alalle. Eikö pitäisi ottaa huomioon kaikki asiat?

    Äänestä

Miksi jokin asia on rikos?Miksi jokin asia on synti?"Älä varasta lähimmäisesi omaa","Kunnioita isääsi ja äitiäsi""Et saa todistajana ollessi todistaa väärin lähimmäistäsi vastaan."Kun palstalle kirjoittelet niin tietänet mistä lainaukset ovat.Mitäpä tätä paljon kannattaa ihmisten kanssa jatkaa joilla ei ole minkäänlaisia moraaliperiaatteita.Läpi sormien katsomiseksi nimittäminen on panettelua.Mitenkä se alkoholin käyttö on edellä olevalla kirjoittajalla.Voi jättää tarvittaessa vastaamatta.

Äänestä

Synti on melko monitahoinen käsite. Melko usein päädymme väittelemään siitä tasolla "kumpi oli ensin, muna vai kana?".

Raamattu kehottaa meitä pysymään Pojassa, joka on Isässä, jotta tuottaisimme hedelmää. Jotta olisimme todellisen viiniköynnöksen, Jeesuksen, versoja ja vuosikasvua.

Kalevapoegin mainitsema Bhagavadgita taas kehottaa luopumaan tekojen hedelmistä.

Häh, mitä sekoilua!? Ovatko nuo kehotukset toisilleen vastakkaisia?

Ei oikeastaan, koska Viinitarhan isäntä on Isä Jumala, ja viinitarhan hedelmät tulee antaa hänelle.

Synnin olemus on yhdenlainen hedelmä, mutta kelvoton hedelmä. Homous ei ole niinkään synnin alkuperä vaan ainoastaan seuraus synnistä.
Synnin alkuperä on ihmisen kyvyttömuudessä ymmärtää todellisuutta laajemmasta kuin vain omaan selviytymiseensä tähtäävästä näkökulmasta.

Esimerkinomainen ajatusketju:
Homous on seurausta rakastetuksi tulemisen halusta ja seksuaalisesta halusta; rakastetuksi tuleminen halu on seurausta epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteesta; seksuaalinen halu on seurausta halusta kokea onnellisuus ja täyttymys materiaalisella tasolla; halu kokea materiaalinen onni on seurausta halusta päättää ja määrätä itse omasta onnellisuudestaan; halu päättää omasta elämästään on seurausta erillisyyden tunteesta; erillisyyden tunne on seurausta yksilön hämärtyneesta kyvystä ymmärtää todellisuutta jossa elää.

Korostan, ajatusketju on esimerkinomainen, se ei ole lopullinen ja viimeinen mielipiteeni todellisuuden luonteesta.

Kysymys kuuluu, jos ko. kehitys johti homouteen, missä vaiheessa yksilön harhaantui "totuudesta" fyysisellä, henkisellä ja hengellisellä tasolla. Missä kohtaa kehitystä hän teki "ensimmäisen synnin" joka johti toisiin?

Mm. Fransiscus Assisilainen, kristitty, fransiskaanisääntökunnan perustaja opettaa: "älä halveksu synnin tekijää vaan syntiä itseään"

http://www.sacred-texts.com/chr/wosf/wosf03.htm

9.
...And no matter in what way any one may sin, if the servant of God is troubled or angered—except this be through charity—he treasures up guilt to himself...

11.
The Lord says in the Gospel, "Love your enemies," etc. He truly loves his enemy who does not grieve because of the wrong done to himself, but who is afflicted for love of God because of the sin on his [brother's] soul and who shows his love by his works.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

|¤¤¤| kirjoitti:

Kumpi merkitsee teille uskovaisille enemmän, usko vai järki?
Jos joku asia mikä esimerkiksi Raamatussa lukee, tuntuu järjenvastaiselta.
Epäilettekö Raamattua vai omaa järkeänne?

Esimerkkinä vaikka jokin asia mikä on Raamatun mukaan synti, vaikka ei ole pienintäkään järkiperustetta sille, miksi se on synti.
Eli ainoa syy miksi se on synti on se, että Raamatussa lukee että se on synti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu