Miksi kovan rikoksen tehneet

Folio Mulder

Saavat peittää naamansa jo todetun rikoksen jälkeenkin, mutta oman kansan urheilijoita saadaan vaania kameroiden kanssa vuosikausia dopingepäilystäkin ? Tosin tällaista voi vain suomessa olla.

En pidä dopingia hyväkseen käyttävistä, vaan rehellisestä kilpailemisesta, mutta vielä kuvottavampia ovat rikolliset, jotka tekevät henkirikoksia, ryöstöjä jne. Nämä ovat niitä tosi rikollisia, yhteiskunnassa pelottavia tapauksia.

Miksi helvetissä he saavat peitää naamansa oikeussalissa jo todetun rikoksen teon jälkeenkin ? En hyväksy mitään selitystä, vaan toivon että käytäntö muuttuu ja rikollisen kädet vaikka kahleilla selän taakse. Ja tv-kamerat, lehtikuvaajat paikalle.

Tietysti voi epäillä, että näitä suomen journalisteja ei kiinnosta moinen. Oletteko huomanneet, että journalistit ja tv-media pitävät pahimpina rikollisina nykyään monikulttuurin ja EU.n sekä euron vastustajia ? . Ainakin minusta siltä on näyttänyt

2

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Ei rikollisten naamoja voi enään näyttää. Sieltä saattaa paljastua "etninen yliedustus".

      Sellainen ei tietenkään saa tulla esille, koska yksittäistapaus ja rasismi.

    • 20+1

      Lain tehtävä on suojella kovien rikosten esim raiskausten tekijöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe