… ja vähän muillekin ja kannustusta Paavo Väyryselle haluan nyt antaa. Viikkoihin en ole palstaa elähdyttänyt enkä juuri politiikkaa ajatellut, mutta nyt tuli mieleeni, mitä olen tullut sanoneeksi pätkäpääministeri Mari Kiviniemestä, joten täytyy tulla omatuntoaan huojentamaan.
”Anneli oli hyvä, mutta Matista saatiin parempi”, sanoi aikoinaan Oiva H. Mutta Matin laitettua hanskat naulaan Oiva pettyi niin Mattiin kuin kepuunkin, ja jätti palstan. Minä sanon: ”Matti oli hyvä, mutta Mari parempi”. Mattikin jo kepun kannatusta pudotti niin, että ymmärsi, mihin se johtaa – ei ollut niin tyhmä mies kuin joskus vaikutti olevan – ja jätti uppoavan laivan ja päästi Marin sen kippariksi. Ja Mari vei kepu-laivan haaksirikkoon.
Haaksirikkoon oli osuutensa myös laivan perämiehellä, Timo Laanisella, joka tuijotti vain keulassa seisovaan kapteeniin, Mariin, eikä seurannut suuntimalaitteiden näyttämää, ja laiva ajelehti holtittomasti sinne tänne, ja – karautti persu-karikolle. Tai jäävuoreen; jäävuorihan se Titanicinkin pohjaan vei. Niin kai kepunkin – se suuri, kylmä ja kova jäävuori oli Suomen kansa.
Selkokieleen siirtyen totean, että kepu rakensi vaalitaistelunsa pelkästään ”koppavan Kiviniemen” – Oivan määrite tuokin – varaan, ja totuus tämän kyvyistä paljastui viimeistään vaalikeskusteluissa myös hidasälyisemmille, paremmat hoksottimet omaavat olivat sen ymmärtäneet jo paljon aikaisemmin. No, ei kai tuosta kepun upotuksesta saa antaa kiitosta vain mainituille, vaan kyllä siinä ansioita on monella kepupoliitikolla, sillä politiikalla, jota puolue on harjoittanut. Pieni ansio on myös tämän palstan kepulaisilla, jotka tekivät ahkerasti vaalityötä, kykyjensä mukaan.
Kun nyt katselin palstaa taaksepäin, huomaan jonkun vaatineen Mari Kiviniemeä vaihtoon. Kiittämätöntä; kohtelisitte huonosti ihmistä, joka teki hyvän palveluksen Suomelle ja suomalaisille. Marin työ on vielä vähän kesken, joten toivottavasti hän saa sitä jatkaa. Kepu on yhä liian suuri, sillä on vielä 13,8 % kannatus.
- - -
Paavo Väyrynenkään ei näy enää olevan halukas haaksirikossa vaurioitunutta kepu-laivaa kipparoimaan. Harmi, kun kepu hänen johdollaan taisi hävitä kaikki eduskuntavaalit. Sen sijaan Paavo pyrkii siihen presidentin vähävaltaiseen tehtävään, johon em. Oivan mielestä ei saanut Matti Vanhasta uhrata, kun ”maa tarvitsee tulevaisuudessakin pääministerin”. Vaikka Paula Lehtomäki murjaisi, että ”Väyrysellä on kannatusta enemmän muissa puolueissa kuin keskustassa”, kyllä Paavolla näkyy kannatusta olevan palstakepulaisten keskuudessa. Tosin Paavo on jo valittanut, ettei puolue anna hänelle tarpeeksi tukeaan ja sanonut, että ”jos on parempi ehdokas, tulkoon esiin”.
Kun Olli Rehn on hirttänyt itsensä eurobondeihin ja uponnee EU:n kriisimaihin syydetyn rahan mukana, niin Paavolla saattaa olla mahdollisuuksia päästä kepun pressaehdokkaaksi. Toivottavasti se hänelle suodaan, jotta Paavo voisi taas hauskuttaa meitä kampanjallaan ja varsinkin sitten, kun ”mediapeli” jälleen estää hänen pääsynsä toiselle kierrokselle. Niinistöstä tietysti presidentti tulee, mutta kukahan päässee hänen seurakseen toiselle kierrokselle, Soini, Heinäluoma vai Haavisto?
No, onhan Paavo jo hauskuttanut:
>> Perustuslain tulkintaa tulisi kehittää siihen suuntaan, että tasavallan presidentti voisi puolueiden ulko- ja yläpuolella olevana valtioelimenä tarvittaessa edesauttaa eduskuntavaalien tuloksen toteutumista hallitusta muodostettaessa
Tunnustusta Mari Kiviniemelle…
53
181
Vastaukset
- kapu-vaari
Terveisiä Rautavaaralta!
Olen tosiaan ollut kolmisen viikkoa pois palstalta, kun on ollut paljon muuta mukavampaa; juhannushumua, kyläilyä, vieraiden isännöimistä, yhden taulun maalaaminen (ystäväpariskunnalle heidän kesämökkimiljööstään), yhden kirjan lukeminen (Kuorsalo.Susiluoto.Valkonen: ”Venäjä, kovan linjan energiajätti”). Oli myös runsasohjelmaiset kolmipäiväiset Rautavaara-päivät ja siellä synttärini yhdessä eräiden sinne myös muualta Suomesta ja Ruotsistakin tulleiden lapsuustoverieni kanssa. 76 vuotta tuli täyteen 1.7. Paljon sain onnitteluita puhelimitse, tekstiviestein, sähköpostitse ja facebookinin kautta, siellä myös parilta näillä palstoilla tutuksi tulleelta, joille kiitos vieläkin, vaikka jo facebookin kautta kiitin!
Sunnuntaina Rautavaaralta palatessani noudin ystävättäreni, joka on taas ollut monta päivää luonani, mutta lähtee taas huomenna kotiinsa, ja kun nyt hän on asioillaan kaupungilla, tulin käymään täällä, kun minua on näköjään tänne kovasti odotettu. Ei tämä kypsässä iässä olevien ihmisten seurustelu kaiken ajan vievää ole. Nyt en kuitenkaan jää tänne pitemmäksi aikaa, mutta saatan vielä illalla pistäytyä ja vastailla asiallisiin viesteihin, jos sellaisia tulee.
Laitanpa tähän vielä muutaman kuvan Rautavaara-päivien tiimoilta. Kolmena päivänä niillä oli erilaista ohjelmaa, johon melkoisesti osallistuin lapsuustovereitteni kanssa. Jututin myös muutamia paikkakuntalaisia sekä kunnanjohtajaa ja valtuuston puheenjohtajaa.
Varsinaisilta päiviltä tässä on vain muutama kuva, enemmän maisemia. Rautavaaran erämaahotellin, Metsäkartanonkin kävin katsastamassa, Sen alueelta pari kuvaa. Tein melko pitkän patikkaretken aivan lapsuuskotini lähiharjuille ja järville, niiltä myös pari kuvaa, ja samana päivänä iltapäivällä patikoin pitemmän retken hieman kauempana Tiilikan kansallispuistossa, sieltä loput maisemakuvat. Rautavaaran erästä maisemallista ihmettä, myös suojeltua Pumpulikirkon erämaarotkoa en tällä kertaa käynyt vaeltamassa.
Avajaisissa kirkonkylän torilla ja päätösjuhlassa monitoimitalolla esiintyi myös Rautavaaran nuorisosirkus, joka on voittanut Suomen mestaruuksia ja esiintynyt ulkomaillakin, muutama heikkolaatuinen kuva senkin esityksistä. Päätösjuhlassa oli juhlapuhujana kirjailija Heikki Turunen, epäonnistunut kuva hänestäkin.
Rautavaaralla on paljon luonnonkauneutta, mutta eihän se ihmisiä elätä, ja siksipä sieltä väki on vähentynyt kolmanteen osaan lapsuusajoistani. Kun itse lähdin sieltä pois jo 16-vuotiaana, ja kun minut kasvattaneet isovanhempani kuolivat pian sen jälkeen, minulla ei vuosikymmeniin ollut juuri mitään yhteyksiä paikkakunnalle, eikä sillä ollut juuri mitään sijaa sydämessäni, mutta nyt jo varsin vanhana miehenä olen alkanut siellä käydä ainakin kerran vuodessa, joskus useamminkin. Rautavaara-päivillä olin jo viidettä kertaa. Onhan sinne varsin pitkä matkakin, Mikkelin kautta kotipihastani Hotelli Tiilikan pihaan oli 482 km, ja kun palasin Jyväskylän ja Tampereen kautta, niin matkaa tuli 565 km. Parilla välipysähtymisellä nuo matkat kuitenkin ajoin.
Tässä niitä kuvia:
http://a4.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/261851_10150249767219182_758244181_7288995_7062345_n.jpg
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/262037_10150249767434182_758244181_7288998_3036496_n.jpg
http://a1.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/269635_10150249767849182_758244181_7289005_1795254_n.jpg
http://a5.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/268552_10150249768324182_758244181_7289018_2427026_n.jpg
http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/262073_10150249768604182_758244181_7289022_4276452_n.jpg
http://a3.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/268590_10150249768894182_758244181_7289025_8000935_n.jpg
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/261728_10150249769144182_758244181_7289027_7485525_n.jpg
http://a3.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/262181_10150249769394182_758244181_7289031_6441942_n.jpg
http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/261727_10150249769784182_758244181_7289036_5634761_n.jpg
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/270198_10150249769964182_758244181_7289038_1164465_n.jpg
http://a6.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/268131_10150249770319182_758244181_7289041_3632092_n.jpg
http://a3.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/269916_10150249770579182_758244181_7289044_7258721_n.jpg
http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/269568_10150249770744182_758244181_7289046_2811255_n.jpg
http://a5.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/264604_10150249771379182_758244181_7289051_7670579_n.jpg
http://a4.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/260417_10150249771604182_758244181_7289054_5108182_n.jpg
http://a8.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/260316_10150249771814182_758244181_7289056_279128_n.jpg- Kapt evp
Oikeinkirjoituksesta
Kirjoitit arvoisa evp virkaveli saaneesi paljon onnitteluita. Oikein kirjoitettuna tarkoitit varmaan onnitteluja.
Virhesilmänikin on huippuluokkaa, kuten huomaat. - Tuli vaan mieleen
Oletko miettinyt millaiseksi olisi elämäsi muodostunut,jos olisit sinne jäänyt? Ehkä metsätöitä olisit joutunut aikasi tekemään, mutta varmaan olisit myöhemmin päässyt herraksi, ainakin kepulaiseksi kuntasatraapiksi. Rautavaaralaisen vaimon kanssa kasvattanut perhettä, niin kunnan väkiluku olisi nyt suurempi, vain pari tuhatta se nyt näkyy olevan,katsoin netistä.
Eipä sillä, että etkö olisi parempaa valintaa elämällesi tehnyt, et Rautavaaralta olisi saanut sitä kaikkea, mitä olet elämässäsi saanut.
Komeita on Rautavaaran maisemat. Mutta eihän ne tosiaan elätä. Nättejä näköjään on tytötkin, ja taitavia. - kapu-vaari
Tuli vaan mieleen kirjoitti:
Oletko miettinyt millaiseksi olisi elämäsi muodostunut,jos olisit sinne jäänyt? Ehkä metsätöitä olisit joutunut aikasi tekemään, mutta varmaan olisit myöhemmin päässyt herraksi, ainakin kepulaiseksi kuntasatraapiksi. Rautavaaralaisen vaimon kanssa kasvattanut perhettä, niin kunnan väkiluku olisi nyt suurempi, vain pari tuhatta se nyt näkyy olevan,katsoin netistä.
Eipä sillä, että etkö olisi parempaa valintaa elämällesi tehnyt, et Rautavaaralta olisi saanut sitä kaikkea, mitä olet elämässäsi saanut.
Komeita on Rautavaaran maisemat. Mutta eihän ne tosiaan elätä. Nättejä näköjään on tytötkin, ja taitavia.Olen minä joskus miettinyt, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisin Rautavaaralla jäänyt. Ja tullut siihen tulokseen, kuin sanon tämän Rautavaara-tangoni – sen toisen version, inhorealistisen – lopussa:
RAUTAVAARA-TANGO II säv. Pentti Ilmonen
san. ”Inhorealisti” (2001)
On Rautavaara ”keskellä ei mitään” -
se siitä parhaiten tiedetään.
Siell` ihannoiden katsottu on itään -
lähdetty länteen on ja etelään.
Nyt tyhjät töllit alakuloisina
katsovat mäeltään mustin ikkunoin,
ja pihapiirit hoitamattomina
rehottaa horsmin ja pensastoin.
Pensaikot peittävät myös pikkupellot,
työn äänet kaikki on vaienneet;
Ei lapset melskaa, helky karjankellot,
on lehmipolutkin jo umpeutuneet.
Voi, Rautavaara, kuinka jamaan tuohon
oot joutunutkaan? Ja onko niin,
ett` sinne jäätkin surkeuden suohon
tuudittuneena turhiin unelmiin?
Nyt joutojoukko kasvaa ilman työtä,
kun kaljan kanssa aikaa tapetaan;
elämä on kuin unetonta yötä -
koittaako aamunkoi milloinkaan?
Ja kunta markkinoi vain vapaa-aikaa!
Sitäkö lisää viel` tarvitaan?
Oi, Rautavaara, kuule kellot kaikaa
ja joutsenlauluas` jo lauletaan!
On mulla syytä onneani kiittää,
ett` sieltä pääsin pois aikanaan!
Nyt tahdon kiittimeni yhteen liittää
ja pyytää: poissa kai ollakin saan!
”enkelikuoro”: Voi, Rautavaara, vapaa-ajan kunta,
elämä siellä on kuin pahaa unta - - -
Kauhistuttaa ajatuskin, että minusta olisi voinut tulla kepulainen kuntasatraappi!
Varmaan rautavaaralaistytöstäkin olisin saanut hyvän vaimon, mutta en taatusti olisi saanut sitä kaikkea muuta hyvää, jota elämä on minulle tarjonnut – jos se nyt on joskus tarjonnut muutakin kuin pelkkää hyvää, mutta se kaikki on ollut elämänmakuista elämää.
Erinomaiset vaimot sain myös syntyjään satakuntalaisesta ja pohjois-pohjalaisesta naisesta, se karjalaissyntyinen nainen, jossa oli mustalaisvertakin, oli erinomainen vain siinä yhdessä suhteessa, eikä se sittenkään osoittautunut hyvän avioliiton tärkeimmäksi edellytykseksi.
Mutta oikein kiva on myös tamperelainen naisystäväni, joka kai kohta tulee tänne kaupungilta! - Niuvalta 6.7.-11
Kapt evp kirjoitti:
Oikeinkirjoituksesta
Kirjoitit arvoisa evp virkaveli saaneesi paljon onnitteluita. Oikein kirjoitettuna tarkoitit varmaan onnitteluja.
Virhesilmänikin on huippuluokkaa, kuten huomaat.On on, huippuluokkaa on, kuten perssilmäsikin.
t. Jammusi - Tökköuatra
Kapt evp kirjoitti:
Oikeinkirjoituksesta
Kirjoitit arvoisa evp virkaveli saaneesi paljon onnitteluita. Oikein kirjoitettuna tarkoitit varmaan onnitteluja.
Virhesilmänikin on huippuluokkaa, kuten huomaat."Oikein kirjoitettuna tarkoitit varmaan onnitteluja."
Älä nyt taas esitä fiksumpaa kuin olet.
"Onnitteluita" on myös aivan oikein kirjoitettu. - Tangon taitaja
kapu-vaari kirjoitti:
Olen minä joskus miettinyt, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisin Rautavaaralla jäänyt. Ja tullut siihen tulokseen, kuin sanon tämän Rautavaara-tangoni – sen toisen version, inhorealistisen – lopussa:
RAUTAVAARA-TANGO II säv. Pentti Ilmonen
san. ”Inhorealisti” (2001)
On Rautavaara ”keskellä ei mitään” -
se siitä parhaiten tiedetään.
Siell` ihannoiden katsottu on itään -
lähdetty länteen on ja etelään.
Nyt tyhjät töllit alakuloisina
katsovat mäeltään mustin ikkunoin,
ja pihapiirit hoitamattomina
rehottaa horsmin ja pensastoin.
Pensaikot peittävät myös pikkupellot,
työn äänet kaikki on vaienneet;
Ei lapset melskaa, helky karjankellot,
on lehmipolutkin jo umpeutuneet.
Voi, Rautavaara, kuinka jamaan tuohon
oot joutunutkaan? Ja onko niin,
ett` sinne jäätkin surkeuden suohon
tuudittuneena turhiin unelmiin?
Nyt joutojoukko kasvaa ilman työtä,
kun kaljan kanssa aikaa tapetaan;
elämä on kuin unetonta yötä -
koittaako aamunkoi milloinkaan?
Ja kunta markkinoi vain vapaa-aikaa!
Sitäkö lisää viel` tarvitaan?
Oi, Rautavaara, kuule kellot kaikaa
ja joutsenlauluas` jo lauletaan!
On mulla syytä onneani kiittää,
ett` sieltä pääsin pois aikanaan!
Nyt tahdon kiittimeni yhteen liittää
ja pyytää: poissa kai ollakin saan!
”enkelikuoro”: Voi, Rautavaara, vapaa-ajan kunta,
elämä siellä on kuin pahaa unta - - -
Kauhistuttaa ajatuskin, että minusta olisi voinut tulla kepulainen kuntasatraappi!
Varmaan rautavaaralaistytöstäkin olisin saanut hyvän vaimon, mutta en taatusti olisi saanut sitä kaikkea muuta hyvää, jota elämä on minulle tarjonnut – jos se nyt on joskus tarjonnut muutakin kuin pelkkää hyvää, mutta se kaikki on ollut elämänmakuista elämää.
Erinomaiset vaimot sain myös syntyjään satakuntalaisesta ja pohjois-pohjalaisesta naisesta, se karjalaissyntyinen nainen, jossa oli mustalaisvertakin, oli erinomainen vain siinä yhdessä suhteessa, eikä se sittenkään osoittautunut hyvän avioliiton tärkeimmäksi edellytykseksi.
Mutta oikein kiva on myös tamperelainen naisystäväni, joka kai kohta tulee tänne kaupungilta!Hieno tango. Kuulis vain säveleenkin. Varmaan esitit sen Rautavaarapäivillä ja sait raikuvia aploodeja.
- Tervetuloa takas
Kävitkö savusaunassa kun olit Rautavaaralla. Oliko räppänä auki vai menikö häkää päähän? Ai niin, ethän sinä reppana edes tiedä mikä on savusaunan räppänä, katossa luulet sen olevan.
Muuten, ei kannata laittaa kuvia yleiseen jakeluun jos ei hallitse edes kuvaamisen alkeita, Eikö siellä Helsingissä ole jotain kurssia jossa voisit käydä opettelemassa valokuvauksen aakkoset - Mitä hyvää ??
kapu-vaari kirjoitti:
Olen minä joskus miettinyt, millaiseksi elämäni olisi muodostunut, jos olisin Rautavaaralla jäänyt. Ja tullut siihen tulokseen, kuin sanon tämän Rautavaara-tangoni – sen toisen version, inhorealistisen – lopussa:
RAUTAVAARA-TANGO II säv. Pentti Ilmonen
san. ”Inhorealisti” (2001)
On Rautavaara ”keskellä ei mitään” -
se siitä parhaiten tiedetään.
Siell` ihannoiden katsottu on itään -
lähdetty länteen on ja etelään.
Nyt tyhjät töllit alakuloisina
katsovat mäeltään mustin ikkunoin,
ja pihapiirit hoitamattomina
rehottaa horsmin ja pensastoin.
Pensaikot peittävät myös pikkupellot,
työn äänet kaikki on vaienneet;
Ei lapset melskaa, helky karjankellot,
on lehmipolutkin jo umpeutuneet.
Voi, Rautavaara, kuinka jamaan tuohon
oot joutunutkaan? Ja onko niin,
ett` sinne jäätkin surkeuden suohon
tuudittuneena turhiin unelmiin?
Nyt joutojoukko kasvaa ilman työtä,
kun kaljan kanssa aikaa tapetaan;
elämä on kuin unetonta yötä -
koittaako aamunkoi milloinkaan?
Ja kunta markkinoi vain vapaa-aikaa!
Sitäkö lisää viel` tarvitaan?
Oi, Rautavaara, kuule kellot kaikaa
ja joutsenlauluas` jo lauletaan!
On mulla syytä onneani kiittää,
ett` sieltä pääsin pois aikanaan!
Nyt tahdon kiittimeni yhteen liittää
ja pyytää: poissa kai ollakin saan!
”enkelikuoro”: Voi, Rautavaara, vapaa-ajan kunta,
elämä siellä on kuin pahaa unta - - -
Kauhistuttaa ajatuskin, että minusta olisi voinut tulla kepulainen kuntasatraappi!
Varmaan rautavaaralaistytöstäkin olisin saanut hyvän vaimon, mutta en taatusti olisi saanut sitä kaikkea muuta hyvää, jota elämä on minulle tarjonnut – jos se nyt on joskus tarjonnut muutakin kuin pelkkää hyvää, mutta se kaikki on ollut elämänmakuista elämää.
Erinomaiset vaimot sain myös syntyjään satakuntalaisesta ja pohjois-pohjalaisesta naisesta, se karjalaissyntyinen nainen, jossa oli mustalaisvertakin, oli erinomainen vain siinä yhdessä suhteessa, eikä se sittenkään osoittautunut hyvän avioliiton tärkeimmäksi edellytykseksi.
Mutta oikein kiva on myös tamperelainen naisystäväni, joka kai kohta tulee tänne kaupungilta!Olet ansiokkaasti esitellyt elämmäsi täällä, ja esittämäsi perusteella se ei ole sinulle kovinkaan paljoa hyvää antanut., päinvastoin, kovin vaatimattoman elämän olet meille täällä esitellyt.
Voisitko siis joskus esitellä myös sen hyvän mitä elämä on sinulle antanut kun sellaista väität.
Huono koulutus, alhainen sivistys, vaatimaton ammatti, monet epäonnistuneet avioliitot, perheen hajoaminen, vähäinen asunto, henkiset ongelmat, vanhuusiän yksinäisyys ja katkeruus. Niitä olemme saaneet sinun esittämänäsi elämästäsi nähdä, näytäppä nyt jotain hyvääkin. - kapu-vaari
Tangon taitaja kirjoitti:
Hieno tango. Kuulis vain säveleenkin. Varmaan esitit sen Rautavaarapäivillä ja sait raikuvia aploodeja.
En esittänyt tangoani Rautavaara-päivillä. Tiedä häntä, olisinko siitä saanut aplodeja tai joltakin huumorintajuttomalta nyrkin silmääni, sielläkin nimittäin on kepulaisia.
Mutta jos olisin esittänyt tangoni ensimmäisen version, olisin varmasti saanut niiltä kepulaisiltakin aplodeja ja varmaan olisi huikillekin pyydetty. Mutta vaikka olen tietyissä olosuhteissa myös romantikko, tämä on kuitenkin hieman liian romanttinen todellisuuteen verrattuna:
RAUTAVAARA-TANGO I säv. Pentti Ilmonen
san. ”Satunnaislyyrikko” (1991)
Taas Rautavaaraa kohti tieni kulkee,
sen korpimaille kaipuuni vie.
Se kaiken muun pois mielestäni sulkee -
jo päättyy kiire ja ruuhkainen tie!
Nyt laelta vaaran katse kauas kantaa,
tuoll` salot siintää alla autereen,
ja vetten välkkeen takaa taivaanrantaa
vyöttävät vaarat nuo varjoineen!
Ja pitkospuinen polku rantaan johtaa
suopursun tuoksuun, veen solinaan.
Pois jää nyt muu, kun kulkijaa näin kohtaa
nyt rauha jonka mä täällä vain saan!
Mä Rautavaaran vangiks` jään myös silloin
kun syksy kunnaitaan kirjavoi,
tai hohde hangen sineen kun käy illoin,
tai kuu kun talvisen yön hopeoi.
Jos tuisku tuivertaen soillaan soittaa
ja halla hyytäin korpein kuusiin lyö,
niin kevät keijuineen taas talven voittaa,
pian tulvii tuoksujaan kesäyö!
Matkaanpa maillaan syksyin taikka keväin,
tai kesin, talvin, niin tiedän sen,
ett` matkaltain taas palaan uusin eväin:
ne Rautavaaralta saan - täältä en!
Niin mennyt oot syvälle sydänalaan,
ett` lähdettyäin jään ikävään -
Mua kantakoot taas muistot, kunnes palaan!
Kai Rautavaaralle kerran viel` jään!
”enkelikuoro”: Oi, Rautavaara, vapaa-ajan kunta,
mä siitä valveillakin näen unta - - - - jkk-fan-club
Terveisiä Kainuusta!
Jormalle toivotan lämpimät syntymäpäiväonnittelut näin jälkikäteen, sillä Kainuussa vierähti 2 viikkoa lomareissulla ja siellä ei KePu-saitteja mökillä lueskella.
Itselläni "se" merkkipäivä oli eilen ja vuosi tuli taas lisää. Eilen oli kyllä huomattavasti pienemmät kekkerit kuin vuosi sitten... Toki koko valtakunnassa liputettiin kuitenkin ;=)
Vaimollakin oli valtakunnallinen liputus viime synttäreillä. Silloin oli näet eduskuntavaalit... - kapu-vaari
jkk-fan-club kirjoitti:
Terveisiä Kainuusta!
Jormalle toivotan lämpimät syntymäpäiväonnittelut näin jälkikäteen, sillä Kainuussa vierähti 2 viikkoa lomareissulla ja siellä ei KePu-saitteja mökillä lueskella.
Itselläni "se" merkkipäivä oli eilen ja vuosi tuli taas lisää. Eilen oli kyllä huomattavasti pienemmät kekkerit kuin vuosi sitten... Toki koko valtakunnassa liputettiin kuitenkin ;=)
Vaimollakin oli valtakunnallinen liputus viime synttäreillä. Silloin oli näet eduskuntavaalit...Kiitos terveisistä sekä synttärionnitteluista! Lähellä Kainuun rajaa minäkin kävin reissullani; Tiilikan kansallispuisto Rautavaaran koillisosassa, jossa patikoin, ulottuu kai lähes Sotkamon ja Valtimon rajoille. Valtimo tosin on Pohjois-Karjalaa, mutta Kainuuta on Sotkamo, jossa minunkin sukujuureni monen sukupolven takaa ovat.
Liputettiin muuten Rautavaarallakin ainakin eräissä julkisissa rakennuksissa minun syntymäpäivänäni, ei tosin sen vuoksi, vaan Rautavaara-päivien johdosta ;)) - Ja perseerkki
kapu-vaari kirjoitti:
Kiitos terveisistä sekä synttärionnitteluista! Lähellä Kainuun rajaa minäkin kävin reissullani; Tiilikan kansallispuisto Rautavaaran koillisosassa, jossa patikoin, ulottuu kai lähes Sotkamon ja Valtimon rajoille. Valtimo tosin on Pohjois-Karjalaa, mutta Kainuuta on Sotkamo, jossa minunkin sukujuureni monen sukupolven takaa ovat.
Liputettiin muuten Rautavaarallakin ainakin eräissä julkisissa rakennuksissa minun syntymäpäivänäni, ei tosin sen vuoksi, vaan Rautavaara-päivien johdosta ;))tuli seurustelemaan henkevästi homokavereidensa kanssa ;))
- uusi vaari
No nythän on helle vienyt tollolta viimeisenkin järjenhivenen.
Täysin älyvapaa ja perustelematon kaunakirjoitus kepusta
jonka nimiä vaihtamalla voisi kirjoittaa mistä puolueesta tahansa.
Taitaa kuitenkin se ylil evp, vai mikä se nykyisin lie,
olla oikeassa.
Et sinä pysty kokonaisuuksia hahmottamaan.- Kapt evp
Kapt evp on monessa asiassa oikeilla jäljillä koska on palvellut vaativissa joukkojen johtotehtävissä.
Kapun toimet liittyivät lähinnä paperien pyörittelyyn, itsetarkoituksellisesti. Ei siinä ymmärrys lisäänny ja se näkyy. - !!1!11!!"
"Täysin älyvapaa ja perustelematon kaunakirjoitus kepusta"
Kaikki kepuun kohdistuva kritiikki on täysin oikeutettua.
Ja turha puhua mistään "kepukaunasta", kysymys on
paljon voimakkaammista tuntemuksista. - kapu-vaari
!!1!11!!" kirjoitti:
"Täysin älyvapaa ja perustelematon kaunakirjoitus kepusta"
Kaikki kepuun kohdistuva kritiikki on täysin oikeutettua.
Ja turha puhua mistään "kepukaunasta", kysymys on
paljon voimakkaammista tuntemuksista.Kepua kohtaan tuntemani tunne ei suinkaan ole kaunaa eikä sitä voimakkaampi, on vain realistinen näkemys puolueesta ja sen politiikan niin Auomen alueita kuin niiden ihmisiäkin turmelevasta vaikutuksesta, ja siksi sitä vastustan, ihan ilman kaunaa. En minä tunne kaunaa jalkakäytävällä olevaa koiranpaskaa tai oksennustakaan kohtaan, ainoastaan inhoan niitä.
- Kapt evp
kapu-vaari kirjoitti:
Kepua kohtaan tuntemani tunne ei suinkaan ole kaunaa eikä sitä voimakkaampi, on vain realistinen näkemys puolueesta ja sen politiikan niin Auomen alueita kuin niiden ihmisiäkin turmelevasta vaikutuksesta, ja siksi sitä vastustan, ihan ilman kaunaa. En minä tunne kaunaa jalkakäytävällä olevaa koiranpaskaa tai oksennustakaan kohtaan, ainoastaan inhoan niitä.
Hyvä evp virkaveli
Kertoisitko nyt mistä olet tuon mielipuolen uhon saanut päälle.
Vaikka en olekaan Keskustan jäsen niin siitä huolimatta olen närkästynyt kyvyttömyydestäsi ymmärtää pätkääkään muita. Osoitit jälleen ettet ollut aikoinaan kykenevä vuorovaikutukseen ja jouduit sen takia esikuntiin juoksupojaksi ja lankkituubien laskijaksi.
Syvää myötähäpeää tuntien ja tyhmyyttäsi ihmetellen - !!1!11!!"
kapu-vaari kirjoitti:
Kepua kohtaan tuntemani tunne ei suinkaan ole kaunaa eikä sitä voimakkaampi, on vain realistinen näkemys puolueesta ja sen politiikan niin Auomen alueita kuin niiden ihmisiäkin turmelevasta vaikutuksesta, ja siksi sitä vastustan, ihan ilman kaunaa. En minä tunne kaunaa jalkakäytävällä olevaa koiranpaskaa tai oksennustakaan kohtaan, ainoastaan inhoan niitä.
No, kirjoitinkin ihan omasta puolestani.
Tuo oli muuten hyvin sanottu.
"En minä tunne kaunaa jalkakäytävällä olevaa koiranpaskaa tai oksennustakaan kohtaan, ainoastaan inhoan niitä." - Perse-erkki-ernesto
kapu-vaari kirjoitti:
Kepua kohtaan tuntemani tunne ei suinkaan ole kaunaa eikä sitä voimakkaampi, on vain realistinen näkemys puolueesta ja sen politiikan niin Auomen alueita kuin niiden ihmisiäkin turmelevasta vaikutuksesta, ja siksi sitä vastustan, ihan ilman kaunaa. En minä tunne kaunaa jalkakäytävällä olevaa koiranpaskaa tai oksennustakaan kohtaan, ainoastaan inhoan niitä.
"Auomen". Voi hyvä loja tuota sinun kirjoitustaitoasi. Mene punikkisurkimus johonkin punikkiopistoon vaikka Kiljavalle, että edes vähän sivistyisit. Tietäähän sen koulujakäymäton tollakko.
- omaan nilkkaan
Perse-erkki-ernesto kirjoitti:
"Auomen". Voi hyvä loja tuota sinun kirjoitustaitoasi. Mene punikkisurkimus johonkin punikkiopistoon vaikka Kiljavalle, että edes vähän sivistyisit. Tietäähän sen koulujakäymäton tollakko.
Voi hyvä LOJA sinua KOULUJAKÄYMÄTON keputollo.
Mene tunkiosontiainen vaikka suorittamaan apukoulun
ensimmäinen luokka että edes vähän sivistyisit. - kapu-vaari
omaan nilkkaan kirjoitti:
Voi hyvä LOJA sinua KOULUJAKÄYMÄTON keputollo.
Mene tunkiosontiainen vaikka suorittamaan apukoulun
ensimmäinen luokka että edes vähän sivistyisit.Älä Sinä, kuule, yritä opettaa kieltä tai muutakaan kepulille, jonka kepulaisuus on pätevöittänyt ihan kaikkeen: psykologeiksi, suuriksi johtajiksi ja jopa upseereiksi. He ovat ”tohtoreita, maistereita melkein jokainen”, kuten Junnu Vainio eräässä laulussaan helsinkiläisistä lauleli, vaikka kielensä ja käyttäytymisensä perusteella voisi luulla heiltä peruskoulunkin ja ehkä sen apukoulunkin jääneen kesken ja elämän elämättä ja antamatta mitään opetusta.
Ehkä heihin pätee se, jonka palstan takavuosien kepulainen voimahahmo Timo T. Ristimäki totesi eräästä keputoveristaan: ”hän on syntynyt tyhmänä ja on elämässään merkittävästi kasvattanut sitä voimavaraansa”.
- Unto Halpa
Kapu-vaari kirjoittaa täyttä asiaa. Mari Kiviniemeä on syytä kiittää siitä, että hän Kepun tuhoamalla pelasti isänmaan.
- kapu-vaari
Täyttä asiaahan minä aina - no, ainakin enimmäkseen. Kuten nytkin. Kiva, että olemme samaa mieltä!
- Uusi-Ukki, se oikea.
kapu-vaari kirjoitti:
Täyttä asiaahan minä aina - no, ainakin enimmäkseen. Kuten nytkin. Kiva, että olemme samaa mieltä!
Terve tuloa "Kehiin,ja taisteluihin Jomppe", kuten vastauksistakin huomaat, "sama kaiku on askelten" kyllä Kepulirteppanat tuntee sen. Kiitos taas ihan asiallisesta ja valaisevasta avauksestasi Rautavaaran tiimoilta.
Etkö päässyt tämän Itäsuomen "Shemeikan", Heikki Turusen juttusille. Siinäpä olisikin kaksi tosi "Kirjoitusvirtuaalia" juttua suoltaneet. Muuten tällä palstalla on ollut hyvin "Aneemista",ja turhanpäiväisiä pälkähdyksiä on saanut lukea. - kapu-vaari
Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:
Terve tuloa "Kehiin,ja taisteluihin Jomppe", kuten vastauksistakin huomaat, "sama kaiku on askelten" kyllä Kepulirteppanat tuntee sen. Kiitos taas ihan asiallisesta ja valaisevasta avauksestasi Rautavaaran tiimoilta.
Etkö päässyt tämän Itäsuomen "Shemeikan", Heikki Turusen juttusille. Siinäpä olisikin kaksi tosi "Kirjoitusvirtuaalia" juttua suoltaneet. Muuten tällä palstalla on ollut hyvin "Aneemista",ja turhanpäiväisiä pälkähdyksiä on saanut lukea.Kiitosta, kiitosta!
”Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan”, lauletaan eräässä laulussa, ja niin on myös kohdallani tätä palstaa ajatellen. On täällä noita vakio-olijoita tarpeeksi ilman minuakin, on ollut koko poissaoloni ajan ja heti tultuani ovat avaukselleni pelmahtaneet, kun minua odottaen ovat passissa olleet. Mutta varmaan minulla on tulevina päivinä muutakin sanottavaa, mutta ei tänään enempää eikä ehkä huomennakaan, kun ystävättäreni on luonani vielä iltapäivään asti.
Kyllä minä Heikki Turusen juttusille pääsin jo edellisenä iltana Hotelli Tiilikassa, jossa hänkin vaimoineen yöpyi. Kerroin hänelle Rautavaara-nimen alkuperän, jonka hän sitten mainitsi juhlapuheessaankin. Jostakin historiankirjasta olen nimittäin lukenut, että 1700-luvun alkupuolella, jolloin nykyinen kirkonkylän alue kuului Pielisjärven suureen emäpitäjään, siellä – nykyisellä Tulimäellä – oli kolme taloa, ja mäen nimi oli Paskonvaara. Lukemassani kirjassa arveltiin nimen johtuneen silloin melko yleisestä silmätaudista, ”silmäpaskosta”.
Kun kerroin tämän joskus myöhemmin nurmeslaiselle entiselle opettajalle, noiden alueiden historiaa paljon tutkineelle kotiseutuneuvos Matti Hiltuselle, tämä suorastaan tuohtui moisesta tietämättömyydestä, ja kertoi, että nimi on juontunut järvimalmista, jota Rautavaaran järvissä oli paljon – lapsuudessani vielä lähijärvien rannoilla lojui muutama maatunut malminnostolautta – ja sen järvimalmin kansankielinen nimi on ollut pasko, kun se muistutti ruskeaa ulostuspökälettä. Eli nimi Paskonvaara on tarkoittanut samaa kuin nykyinenkin nimi, joka on siitä ”sievistetty”.
Palstaa taaksepäin katseltuani on helppo varauksitta yhtyä näkemykseesi täällä vallinneesta tasosta. Mutta nythän se taas kojaantui!
- kapu junior
Pitäisiköhän sen kapu-vaarin kysellä vanhainkodin paikkaa kun on alkanut jo itsensä kanssa keskustelemaan saitilla :)
- Uusi-Ukki, se oikea.
Ajattelehan "Kepupoika", mitä kirjoittelet, Kapin ei ole koskaan tarvinnut itsensä kanssa kirjoitella. Kun hän tekee avauksen kuin avauksen, niin heti on vastaamassa satakunta palstalaista ja lukijoitakinm pilvin pimein.
Mitä helvetiaa, sinä "Kepupoika" horiset.????????? - --------------------
Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:
Ajattelehan "Kepupoika", mitä kirjoittelet, Kapin ei ole koskaan tarvinnut itsensä kanssa kirjoitella. Kun hän tekee avauksen kuin avauksen, niin heti on vastaamassa satakunta palstalaista ja lukijoitakinm pilvin pimein.
Mitä helvetiaa, sinä "Kepupoika" horiset.?????????Heh heh
Siinä tekijä missä näkijä!
- Väykky-Patesta
On se Väykky-Pate jo syyttänyt mediapeliä ja puoluettaan presidentti ehdokkuutensa vastustamisesta. Mutta Pate ei luovuta helpolla. Jos se ei kepun ehdokkaaksi pääse, varmaan yrittää villinä ehdokkaana. Sitte vasta hauskaa tulisi!
Muuten, Mari Kiviniemi ansaitsee kiitokset jotka sille annoit. Kepulaisilla ei näytä olevan kiitollisuutta ;D - kapu-vaari
Väliaikahuomioita
Kun katselin lisää palstaa taaksepäin, niin huomasin, että palstan vakiokepulit ovat olleet ahkeria minun poissa ollessani. He ovat viettäneet juhannuksensakin palstalla. Öitäänkin on täällä viettänyt joku kepuli, ainakin tuo nykyisin kapt evp:nä sotilastakin ilmeisellä häpäisytarkoituksella leikkivä moninikkeilijä, joka näkyy olleen nytkin passissa niin, että ensimmäisenä, ilmeisesti useammalla viestillään on tällekin avaukselleni ennättänyt.
Tosin nuo vakiokepulit ovat debatoineet enemmän demareista kuin kepusta. Minuakin ovat siis kaipailleet, avoimesti, tai lapsellisen naurettavasti verhotummin, joku nikkiänikin imitoiden. Kovin heidän mielenkiintonsa näkyy kohdistuneen myös homouteen. Olisiko siis homous jo kiinteä osa kepulaisuutta, kun joku näkyy linkittäneen tänne jutun, jossa kerrotaan, että maaseudulla ollaan homomyönteisempiä kuin kaupungeissa? Mutta nuo palstan ilmeiset kepulihomppelit eivät ole yhtä rohkeita kuin sen linkkijutun maanviljelijä-homopariskunta, eivätkä uskalla tulla ”kaapista ulos” ja siksi he noin yrittävät paineitaan purkaa. Mutta ei taida helpottaa.
Niin tai näin, mutta nähdyn perusteella kuitenkin on satavarmaa, että juhannuspyhänsäkin tällä palstalla viettäneen kepulireppanan elämä on hyvin tyhjää, köyhää ja yksinäistä, aivan onnetonta. Hänen suuri rakkautensa kepu on henkitoreissaan, ja suuri ihanteensa kapi on viipottanut menoissaan eikä ole ollut hänen ainoana valonaan täällä.
Kepun mennyttä suuruutta surevan sydäntä kalvavaa tunnetta kuvaamaan sopii hyvin tämä Omar Khaijamin nelisäe:
Kun silmät, ripset kylpee kyynelin,
niin miten minä mitään näkisin.
En hetkeksikään edes ohimennen
unohtaa voi, mit` oli aiemmin.
Kapin kaipauksessaan riutuneen tuskaa kuvaa tämä Omarin säe, vain yhden sanan muutoksella:
Mult` eron tuska polttaa sydänalaa,
en hetkeksikään pääse siltä salaa…
Sua huokaan päivät – vuoteessani yöt;
ja ruudun ääres` aina kaipuun tuohus palaa.
Mutta surustanne ja kaipuustanne huolimatta koettakaa toki jatkaa tuloksellista vaalityötänne, kepulireppanat, sillä näillä palstoilla voidaan vaikuttaa vaalien tulokseen, sanoi vaalien alla myös Suomi 24, ja kepulainen Savon Sanomat tulkitsi sitä näin:
>> Suomi24:n puolueille ja eduskuntavaaliehdokkaille jakamassa tietopaketissa kehutaan politiikkakeskustelujen olevan erityisen suosittuja. Rohkaisen mieleni ja avaan Keskusta-palstan.
Sivun suosituin keskustelunavaus on nimimerkki kapu-vaarin kirjoitus, jossa hän arvelee keskustan jäävän vaalien jälkeen oppositioon.
Hänelle vastataan lähettämällä linkki homopornosivuille. Keskustelussa on 150 viestiä, joista kilteimmissä aloittajaa haukutaan "punikkiluuseriksi" ja "tamppitakiksi".
"Suomi24:ssä käydään aitoja keskusteluja, joissa mielipiteisiin voi vielä vaikuttaa", innostaa sivusto kansanedustajiksi haluavia tietopaketissa.- Kapt evp
Voi Sinua pikku palleroa
Ethän vain höppänä luule tosissasi jonkun kaipaavan omaa typeryyttäsi saitille.
Johtaja tarvitsee arvovaltaa onnistuakseen tehtävässään. Sinulla ei ole ensimmäistäkään arvovallan muotoa, ei edes ikään perustuvaa.
Kai olet itsekin huomannut asian saamistasi viesteistä. Yksinäisyys paistaa kirjoituksistasi selvästi sekä alhainen sivistystasosi. - perse-erkki-ernesto
Laita se homomunasi sinne "lounaskukkaroon". Vittu sinun luokse tule kuin Ukkeli tappireppunsa kera.
- Kappas perseerkki
on palannut kotiin kepusaitille ;)))
Ja jos mahdollista, niin vieläkin typerämmillä jutuilla kuin aiemmin. Kolmen tunnin päivystys on näköjään tuottanut satoa :)
Kiilapojat ovat kiiruhtaneet ylistämään homotoveriaan väkevästi ja kepulireppanat ovat saaneet ansaittua ylenkatsetta ylenmäärin.
Tervetuloa vain ääliö, yritetään pitää munakarvamies kiireisenä ;))
Äläkä anna vitutukselle valtaa!!- petteik
Kappas, perseapina;))) (kesk)
Taas niin täynnä raivoa ja vitutusta että kohta kuuppa halkeaa,
siitä tuleekin melkoinen sotku.
- Oliko teitä
enemmäkin koolla siellä Rautavaaran perseerkkien tapaamisessa?
Piditte porukalla yhteiskunnan piikkiin pyllynreikiä pyöreinä?!
Oikeinhan se on hupailla maakunnissa pyllyhommissa, kun maksajakin on tiedossa ;) - Tämä on faktaa
Vain Olli Rehnillä on mahdollisuuksia nousta presidentinvaalin 2. kierrokselle Niinistöä vastaan, vaikka sdp valitsisi ehdokkaakseen Erkki Liikasen Eero Heinäluoman sijaan.
Lasse Lehtinen on melko kirjoittamaton lehti, sillä hän voi ainoana demarina saada taakseen ison joukon liikkuvia äänestäjiä jo ensimmäisellä kierroksella. Liikkuvilla tarkoitan kaikkia, joita muut ehdokkaat eivät kiinnosta.- kapu-vaari
En usko Rehnin mahdollisuuksiin. Mutta samapa se, kun monien liikkeiden ikkunoissa jo mainostetaan, että SALE 60%. Tarkoitettaneen, että Sale Niinistö saa loppuäänestyksessä äänistä 60 %. Maanteiden varsilla muuten ennakoidaan myös kepun tulevaa kannatusta. Tuolla Rautavaaran reissullanikin ainakin Kuopiota, Jyväskylää ja Tamperetta lähestyttäessä näkyi sellaisia lukemia kuin Keskusta 11, Keskusta 9 ja taisipa jossakin olla myös Keskusta 5. ;))
- Se on Saletti
kapu-vaari kirjoitti:
En usko Rehnin mahdollisuuksiin. Mutta samapa se, kun monien liikkeiden ikkunoissa jo mainostetaan, että SALE 60%. Tarkoitettaneen, että Sale Niinistö saa loppuäänestyksessä äänistä 60 %. Maanteiden varsilla muuten ennakoidaan myös kepun tulevaa kannatusta. Tuolla Rautavaaran reissullanikin ainakin Kuopiota, Jyväskylää ja Tamperetta lähestyttäessä näkyi sellaisia lukemia kuin Keskusta 11, Keskusta 9 ja taisipa jossakin olla myös Keskusta 5. ;))
Se on kokoomuspresidentin vuoro nyt. Sale se on, ei kukaan muu. Sitte on ollut kolme kokoomulaistta presidenttiä, aikaisemmin Svinhuvud ja Paasikivi. On ollut kolme demariresidenttiäkin, viimeiset peräkkäin. Myös kolme maalailiittolaista Relander, Kallio ja Kekkonen. Ne kolme muuta Stålberg, Ryti ja Mannerheim olivat muuta.
Ei tule enää Suomeen maalaisliittolais kepulaita presidenttiä, ei tule. koko puoluekin on kohta historiaa, ei kovin kunniakasta.
- Wanha Upseeri
Herra Kapteeni.
Tervetuloa kesälomalta takaisin päivytsyspaikallenne. Kertomuksestanne huomaan, että lomanne on ollut monipuolinen ja varmasti myös antoisa. Kolme viikkoa lomaa ei ole paljoa, mutta ymmärrän teidän velvollisuudentuntoisena halunneen palata päivystyspaikallenne mahdollisimman pikaisesti.
Loma on varmasti antanut teille voimia jatkaa palstan päivystystä, näimmehän jo viime talven aikana lähes uskomatomia suorituksia, kun päivystitte viikkokausia yhteen menoon jopa 14 tunnin päivittäisiä vuoroja suorittaen, ja uskonkin tulevina kuukausina teidän taas yltävän vastaaviin urotekoihin. Tottakait tarvittavat kopioinnit yms. aina välillä suoritattaen.
Kyvykkyytänne suuresti arvostaen haluan toivottaa teille hyvää kesää ja antoisia päivystyshetkiä palstalla, itse poistun ensin Suomen suveen kalastamaan ja sitten elokuussa muutamaksi viikoksi katselemaan maailmaa koko pallon kiertäen.
Jatkakaa samaan malliin - kapu-vaari
Näkemiin!
Olipa taas kovaa luuta tuo avaukseni eräille kepuleille, noille palstan vakiopäivystäjille, joista eräs sellainen, tällä kerralla hänkin upseeriksi heittäytyen, näkee minut sellaisena oltuaan varmaan palstalla kolme viikkoa minua turhaan odottaen! Niin tiukkaa faktaa kaikki avauksessani sanomani on, ettei sitä kepulikaan yritä kiistää ja muuksi muuttaa, joten joutuu turvautumaan tuollaisiin lapsellisiin avuttomuuksiin ja törkeilyllään näyttämään koko kepulaisen sisimpänsä.
Joku reppana puhuu minun vaatimattomasta koulutuksestani ja sen mukaisesta elämästäni ja yksinäisyydestäni, kun itse itsestään mm. tuollaisella tekeleellä näyttää noita kaikkia avujaan. Muutahan hänestä emme tiedäkään. Mutta minun elämästäni kaikkinensa hänkin tietää tarpeeksi ollakseen katkera ja kateellinen.
Joku yrittää opastaa minua valokuvaukseenkin, vaikka ei itse ole yhtäkään ottamaansa kuvaa täällä näyttänyt. Eivät siis liene julkisuuskelpoisia, lieneekö reppanalla edes kameraa.
Jollakin on mielessään palanut myös halut homoiluun, mutta sitä ihmettelen, miksi hän sellaisista haluistaan kertoo minulle, niin umpiheterolle, että en voisi enkä haluaisikaan häntä auttaa, vaikka luonani ei olisi ihana naisystävänikään. Eli täytyy toistaa tuo, jonka jo tuolla edellä Väliaikahuomioissani totean:
>> Kovin heidän mielenkiintonsa näkyy kohdistuneen myös homouteen. Olisiko siis homous jo kiinteä osa kepulaisuutta, kun joku näkyy linkittäneen tänne jutun, jossa kerrotaan, että maaseudulla ollaan homomyönteisempiä kuin kaupungeissa? Mutta nuo palstan ilmeiset kepulihomppelit eivät ole yhtä rohkeita kuin sen linkkijutun maanviljelijä-homopariskunta, eivätkä uskalla tulla ”kaapista ulos” ja siksi he noin yrittävät paineitaan purkaa. Mutta ei taida helpottaa.- Näet väärin
Kyllä me Kapi sinua uskomme, usko nyt. Olethan meille esittänyt tiukkaa faktaa mm. siitä kuinka olet kouluttautumaton, sivistymätön, heikon ammatin itsellesi hankkinut, avioliitoissasi epäonnistunut niiden hajoamispisteeseen saakka jne. Emme me koeta kiistää esittämääsi.
Ja uskomme senkin, että olet elämässäsi jotain hyvää saavuttanut, ja toivomme toki että senkin meille esittäisit, etkä vain noita heikkouksiasi. Vai oletko oikeasti niin itsepetoksen sokaisema, että pidät tuollaisia avuja hyvinä?
Eikä tuolla kyllä kukaan sinua opasta valokuvaukseen, vaan kehottaa hakeutumaan kursseille siellä kotiseudullasi, hän toteaa ilmeisesti kuviesi olevan ala-arvoisia, mitä ne tosiaan ovatkin, löytyyhän niistä kaikki valokuvauksen vasta-alkajien tyypilliset virheet. Mutta eikö ole kohteliasta kehottaa hakeutumaan oppiin eikä aloittaa tällä palstalla sinun opettamistasi. - Ystäväsi Tökkis
Kyllä Sinulla helkkarin paksu otsaluu on kun sen taakse ei mene mitään ja kun koko ajan hakkaat päätäsi seinään.
Syvän tyhmyytesi todistat puskemalla umpiluisella päälläsi koko ajan samaa kohtaa seinässä. Kyllä se pää vielä vitutuksestä tilttaa.
- Itkuripuli tuli...
Tänään saimme tuon lähtöitkulla säestetyn ripulivuodatuksen jo näin alkuillasta. Taas paloi kapu vaarin käämi kun sai keskustelussa päin näköä ja nyt pää punaisena höyryten matalassa majassaan miettii kepupalstaa ja mitä sinne huomenna törkyilisi.
- Outo käsitys
Ompa sinulla ressukalla omituinen käsitys itkusta, ei voi muuta sanoa. Kapu-vaarin kaikista kirjoituksista paistaa läpi hyväntuulinen nauru, itse nyt itkun tirautit. Kun jäit isoon ikävään.
- Hörönaurua..
Outo käsitys kirjoitti:
Ompa sinulla ressukalla omituinen käsitys itkusta, ei voi muuta sanoa. Kapu-vaarin kaikista kirjoituksista paistaa läpi hyväntuulinen nauru, itse nyt itkun tirautit. Kun jäit isoon ikävään.
Kapulta tuli itkuripuli ja sille me annamme kunnon hörönaurut. Hehhehhehheeeeeeeeee
Näethän kuinka kapi sai nokilleen taas keskustelussa ja itkuhan siitä tulee kuten aina. Lähtee saitilta kauhean vuodatuksen kera... ja nyt puskassa puree hampaitaan pää punaisena...
- ernesto-rafael
En viitsinyt lukea skitson sekavaa mökellystä, mutta sanoppa sinä,, joika olet mieltynyt ihmisen anatomiassa tuonne ulostusaukkojen / tappien puolelle, montako kuvaa nyt otit mainituista ruumiinosista matkallasi?
- kapu-vaari
Lopuksi puoleltani
Kun asialliset vastineet olen jo kommentoinut, voinen päättää puoleltani. Muutamaa seikkaa haluan korostaa:
Vaikka avaukseni onkin hieman irvaileva, kaikki siinä sanomani on kuitenkin totta ilman pahantahtoisuutta. Jotkut ovat ymmärtäneet sen oikein maltillisesti, ja todeksi ovat ymmärtäneet nekin, jotka ovat malttinsa menettäneet ja alkaneet avuttomasti koettaa kääntää siitä katseita pois räävimällä avaajasta. Itseensä vain reppanat katseet siten kääntävät, ja se näky ei ole kaunis.
En ole vahingoniloinen ihminen, en todellakaan, mutta ei tässä voi olla tuntematta hieman iloakin kepun haaksirikosta, kun muistaa Kiviniemen uhon ”Kiviniemi kakkosesta” ja varsinkin noiden palstan kepulien uhon kepun varmasta vaalivoitosta. Ja kun vasemmisto vetäytyi välillä hallitusneuvotteluista ja kepu pääsi niihin mukaan hetkeksi, niin sonni”mies” jo huudahti iloisena ”no niin, eiköhän muodosteta hallitus”. Kyllä tuon kaiken muistavalla on nyt irvailun aihetta kerrakseen ja useamminkin!
Enkä ole kepukaunaajakaan, en, mutta puoluetta en ole koskaan kannattanut siksi, että olen nähnyt sen politiikan niin omien etujeni kuin maan edun kannalta kielteiseksi. Kepu oli aikaisemmin minulle jokseenkin yhdentekevä, mutta tällä palstalla vastenmielisyyteni kepua kohtaan on minulle tullut. Johdonmukaista on päätellä, että sellainen puolue, millaiset kannattajat, ja jo kauan olen inhonnut kepua lähes yhtä vilpittömästi kuin noita palstan kepulireppanoitakin. Mutta hyvää ja pieneltä osaltaan tuloksekastakin vaalityötä he ovat tehneet, ja siihen olen koettanut heitä hieman kannustaakin;))
Surkuhupaisia veikkoja ovat reppanat. Olen ”vähäisissä opinnoissani” ja harrastuksissani lukenut myös psykologiaa, ja pitkän ja monipuolisen elämäni aikana näkemäni perusteellakin tiedän, että epätoivoinen ihminen voi yrittää paeta todellisuutta koettamalla kuvitella oman epätoivonsa jonkun toisen epätoivoksi. Vasta tällä kepusaitilla olen nähnyt jonkun koettavan kuulla oman itkunsakin jonkun toisen itkuna. Joo, minullahan se syy on epätoivoon ja itkuun kepun kohtalosta ;))
Ei, vaan noiden kepulireppanoiden oloa kepun mennyttä suuruutta surressaan kuvasin Väliaikahuomioissani Omar Khaijamin nelisäkeellä
Kun silmät, ripset kylpee kyynelin,
niin miten minä mitään näkisin.
En hetkeksikään edes ohimennen
unohtaa voi, mit` oli aiemmin.
Kymmenin kerroin he ovat nuo Omarin säkeet kohdaltaan tosiksi vahvistaneet jo tässäkin, kun eivät ole edes yrittäneet kiistää avaukseni sanomaa. Ei sitä voisi tehdä paremmillakaan kyvyillä kuin heidän, sillä niin totta se on.
Kepu yrittää nyt opposition pienimpänä puolueena näyttää itseään suuremmalta, kuten avauksessani totesin. Niin yrittävät tehdä myös nuo itseään häveten puskassaan piileksivät reppanat. Mutta suuri johtaja ei kerro, missä ja millaisissa tehtävissä hän on johtajakokemuksensa saanut; minun koulutustani, ansioitumistani ja elämänkokemustani väheksyvä ei näytä todisteita omasta koulutuksestaan, ansioitumisestaan ja elämästään; kirjoitusteni tasoa räävivä ei osoita ainakaan parempaa taitoa omilla törkyilyillään; ottamiani valokuvia väheksyvä ei näytä omia parempia otoksiaan; ulkonäöstänikin irvivä ei näytä omaa kuvaansa. Mitä tuollaisesta on pääteltävä? Selitys lienee tarpeeton. Säälittävää. Mutta silti en mokomia sääli, vaan suupieleni pyrkii nykimään vinoon hymyyn ajatellessani sitä ristiriitaa, joka on heidän puheittensa ja niiden perustella varmaksi pääteltävän todellisuutensa välillä. Mutta kun halu olla esillä on suurempi kuin kyky siihen, niin tulee tuollaista. He eivät tunne vanhaa runomittaista viisautta:
Tyhmä jos suunsa vain suljetuks saa
hän hiljaista viisasta muistuttaa.
Enkä siis sääli kepuakaan, en edes Mari Kiviniemeä, sillä ansioittensa mukaan molemmat saivat. Ja todellakin toivon, että Paavo Väyrynen pääsisi kepun presidenttiehdokkaaksi; syyn toivomukselleni kerron jo avauksessani.
Luulen, että minulla ei ole tästä asiasta aihetta enempään, mutta kyllä te uutta saatte aikanaan, kenties jo huomenna. Tämän illan keskityn vain laiskotteluun, kun äsken vien ystävättärenikin Tampereen junalle. Nyt siis
Näkemiin! - Katsoppas kapi tätä
Näin sanoo nyt city-keskusta, joka muutama vuosi sitte uhoili sinulle, että turha on enää yrittää panna vastaan, city-keskusta on jo stadissa:
”Ei Keskusta enää tästä notkosta nouse, vaan se heiluu jossain 10 % kahta puolen se saattaa siinä sitten roikkua ja pyrkiä sitten joskus jonkun apupuolueeksi hallitukseen.”
Viisastuu se näköjään vanhakin, kun elämä opettaa.- Väärä linkki
Linkki jäi kirjoitti:
Tässä se on
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9976959#comment-50201101-viewTässä oikea
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9976959#comment-50200505-view - kapu-vaari
Väärä linkki kirjoitti:
Tässä oikea
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9976959#comment-50200505-viewTuon vielä kuittaan. Suuri on ollut muutos CITY-Keskustan poliittisissa näkemyksissä, nimenomaan uskossa kepuun niistä ajoista, jolloin hän niin itsensä kuin kepunkin voitokkuudesta kovin varmana uhosi. Realisti on tullut Seposta, sillä kyllä kai kepun kannatus vielä toistaiseksi pysynee 10 % tietämissä, joskin ajan oloon se siitäkin vielä paljon laskee. Mutta Paavo Lipposta hän ei vieläkään näy osaavan arvostaa, vaikka tämä hallituksineen nosti Suomen pahasta lamasta.
Sepon lailla uskonsa kepuun ovat menettäneet myös palstalta jo väistyneet Oiva Härkönen ja Timo Ristimäkikin, takavuosien kepulaiset voimahahmot täällä. Olivathan nuo myös järkimiehinä kuten tiedoiltaan ja taidoiltaankin aivan eri luokkaa kuin palstan nykyiset kepulaiset ”voimahahmot”.
Nopeasti menetti uskonsa myös vaalien alla esiintynyt Prokeskusta, joka on kaikonnut palstalta. Eikä Keskustaporvarikaan enää täällä taida yrittää kepua puolustaa. Seppo_Ilmarinen vielä näkyy laittavan toivonsa kepuun, vaikka hän on näkökannoiltaan hyvin selvästi vasemmistolainen.
Surkea on kepun tilanne nyt täälläkin, kun sen puolustajiksi ovat jääneet vain nuo tyhjänpäiväiset reppanat. Mutta tekiväthän he pieneltä osaltaan hyvää tulosta tuottanutta vaalityötä, toivottavasti jatkavat sitä seuraaviakin vaaleja ajatellen;))
- Kapinen juoppo
Otapas rottakoulun käynyt rotta rauhoittavia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913