Ihminen on syntien anteeksiantamukseen osallinen
uskon kautta. Osallisuus Kristukseen merkitsee
syntien anteeksiantamusta ja osuutta Kristuksen
vanhurskaudesta. (Modernin teologian
ensyklopedia / 'soteriologia').
Miksi uskon kautta?
Jos uskon kautta saamme uuden "luonnon"? Voisiko
olla, että jos pitäytyisimme vain "siinä mikä
näkyy" ja "omissa eväissä" ja omassa (epä-)
vanhurskaudessa korvauksena synneistämme
(epävanhurskaudestamme) saavuttaaksemme
vanhurskauden, niin jäisimme auttamatta
epävanhurskaiksi. Uskon avulla pääsemme "isompiin
ympyröihin" ja kiinni totuudesta, johon pelkän
järjen avulla ei(?) pääsisi (järki suuntaa(?),
usko lataa ja ampuu).
Eli jos uhri voi olla vain ääretön (Jumala), niin
ihmisellä ei itsessään ole mitään konkreettista
uhriksi kelpaavaa. Kaikki on rajallista ja
rajoitettua. Uskolla hypätään kiinni Kristuksen
lunastustyöhön(?) eli usko laajentaa
ihmisen osaksi ääretöntä uhria(?) Yksinkertaisesti
(?): Usko laajentaa rajallisten rajojen yli
äärettömään, joka on ainoa riittävä lunastuksen
saavuttamiseksi.
(Onko harhaoppia?)
Usko itseen (rajalliseen) ei riitä, sillä silloin
jäätäisiin rajoitetuksi.
Sovituksen mekanismin ongelmahan on se, että
miten
Kristus (Jumala; pyhä) voi suorittaa lunastuksen
ja etenkin: palauttaa yhteyden ihmiseen
(epäpyhään), yhteyden, joka oli katkennut pyhän
ja epäpyhän sovittamattoman ristiriidan kautta?
Mutta riittääkö ongelman ratkaisemiseksi "puhtaan
looginen" päättely (deduktiivinen?) "näillä
eväillä" ja käsitteillä joita on, vai onko
ongelma liian yksinkertaistettu ja siten
liikutaan liian rajallisilla alueilla? Tai
rajoitetuilla paremminkin.
Onhan nimittäin niin, että yritäpä käsitellä
valon
dualistista luonnetta "puhtaan loogisin"
sanakääntein. Tai missä vaiheessa tulivuoresta
tulee tulivuori? Jopa omenan syömisessä on
ongelmia.
Eli luonnosta löytyy faktoja, jotka eivät ole
epäloogisia, mutta joita on vaikea
käsitellä "puhtaan loogisesti". Usein pitääkin
käyttää analogioita. Eihän kukaan ryhdy
väittämään valoakaan olemattomaksi, vaikka
kyseessä näyttäisi olevan jonkinlainen "looginen"
paradoksi ellei ristiriita. Valo ja
muuta luonnosta löytyvät faktat ovat LÄHTÖKOHTIA
joita ei voi kumota (tietysti auringonkaan ei
aina tarvitse olettaa kiertävän maata...), vaan
niiden pohjalta harjoitetaan deduktioita. "Puhdas
logiikka" on ehkä siten työkalu, joka lajittelee
tosiasioita eli lähtökohtia.
Luontoa on teologiassa sanottu Jumalan yleiseen
ILMOITUKSEEN kuuluviksi elementeiksi. Raamatun,
joka kertoo Kristuksesta, puolestaan sanotaan
olevan osa Jumalan erityistä ilmoitusta.
Ts. jos luonnon ilmoituksesta saadaan lähtökohtia
ja faktoja, niin voisi ajatella että Raamatun
ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja,
jonka pohjalta voidaan harjoittaa "puhtaan
loogista" päättelyä.
Sovituksen mekanismiin liittyen, voisiko eräs
lähtökohta ja analoginen kuva(!) löytyä Room.6:5
ja 11:24:sta?
Luomakunnan analogioista voisi mainita vielä
toukan muuttumiseksi perhoseksi ja käärmeen
nahkansa luomisen.
-
Siitä uskon kautta sovituksen osallisuudesta
vielä, että asiaa voisi yrittää havainnollistaa
ohjelmistoteknisin termein. Konkreettisena voisi
pitää tietyn muistipaikan tiettyä sisältöä(?)
Uskoa voisi verrata osoittimeen,
joka osoittaa tai viittaa tiettyyn muistipaikkaan
ja sen sisältöön. Omassa muistipaikassa ei siis
ole mitään
konkreettista sisältöä, mutta uskon osoittimella
päästään äärettömästä konkreettisesti osalliseksi.
uskon kautta. Osallisuus Kristukseen merkitsee
syntien anteeksiantamusta ja osuutta Kristuksen
vanhurskaudesta. (Modernin teologian
ensyklopedia / 'soteriologia').
Miksi uskon kautta?
Jos uskon kautta saamme uuden "luonnon"? Voisiko
olla, että jos pitäytyisimme vain "siinä mikä
näkyy" ja "omissa eväissä" ja omassa (epä-)
vanhurskaudessa korvauksena synneistämme
(epävanhurskaudestamme) saavuttaaksemme
vanhurskauden, niin jäisimme auttamatta
epävanhurskaiksi. Uskon avulla pääsemme "isompiin
ympyröihin" ja kiinni totuudesta, johon pelkän
järjen avulla ei(?) pääsisi (järki suuntaa(?),
usko lataa ja ampuu).
Eli jos uhri voi olla vain ääretön (Jumala), niin
ihmisellä ei itsessään ole mitään konkreettista
uhriksi kelpaavaa. Kaikki on rajallista ja
rajoitettua. Uskolla hypätään kiinni Kristuksen
lunastustyöhön(?) eli usko laajentaa
ihmisen osaksi ääretöntä uhria(?) Yksinkertaisesti
(?): Usko laajentaa rajallisten rajojen yli
äärettömään, joka on ainoa riittävä lunastuksen
saavuttamiseksi.
(Onko harhaoppia?)
Usko itseen (rajalliseen) ei riitä, sillä silloin
jäätäisiin rajoitetuksi.
Sovituksen mekanismin ongelmahan on se, että
miten
Kristus (Jumala; pyhä) voi suorittaa lunastuksen
ja etenkin: palauttaa yhteyden ihmiseen
(epäpyhään), yhteyden, joka oli katkennut pyhän
ja epäpyhän sovittamattoman ristiriidan kautta?
Mutta riittääkö ongelman ratkaisemiseksi "puhtaan
looginen" päättely (deduktiivinen?) "näillä
eväillä" ja käsitteillä joita on, vai onko
ongelma liian yksinkertaistettu ja siten
liikutaan liian rajallisilla alueilla? Tai
rajoitetuilla paremminkin.
Onhan nimittäin niin, että yritäpä käsitellä
valon
dualistista luonnetta "puhtaan loogisin"
sanakääntein. Tai missä vaiheessa tulivuoresta
tulee tulivuori? Jopa omenan syömisessä on
ongelmia.
Eli luonnosta löytyy faktoja, jotka eivät ole
epäloogisia, mutta joita on vaikea
käsitellä "puhtaan loogisesti". Usein pitääkin
käyttää analogioita. Eihän kukaan ryhdy
väittämään valoakaan olemattomaksi, vaikka
kyseessä näyttäisi olevan jonkinlainen "looginen"
paradoksi ellei ristiriita. Valo ja
muuta luonnosta löytyvät faktat ovat LÄHTÖKOHTIA
joita ei voi kumota (tietysti auringonkaan ei
aina tarvitse olettaa kiertävän maata...), vaan
niiden pohjalta harjoitetaan deduktioita. "Puhdas
logiikka" on ehkä siten työkalu, joka lajittelee
tosiasioita eli lähtökohtia.
Luontoa on teologiassa sanottu Jumalan yleiseen
ILMOITUKSEEN kuuluviksi elementeiksi. Raamatun,
joka kertoo Kristuksesta, puolestaan sanotaan
olevan osa Jumalan erityistä ilmoitusta.
Ts. jos luonnon ilmoituksesta saadaan lähtökohtia
ja faktoja, niin voisi ajatella että Raamatun
ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja,
jonka pohjalta voidaan harjoittaa "puhtaan
loogista" päättelyä.
Sovituksen mekanismiin liittyen, voisiko eräs
lähtökohta ja analoginen kuva(!) löytyä Room.6:5
ja 11:24:sta?
Luomakunnan analogioista voisi mainita vielä
toukan muuttumiseksi perhoseksi ja käärmeen
nahkansa luomisen.
-
Siitä uskon kautta sovituksen osallisuudesta
vielä, että asiaa voisi yrittää havainnollistaa
ohjelmistoteknisin termein. Konkreettisena voisi
pitää tietyn muistipaikan tiettyä sisältöä(?)
Uskoa voisi verrata osoittimeen,
joka osoittaa tai viittaa tiettyyn muistipaikkaan
ja sen sisältöön. Omassa muistipaikassa ei siis
ole mitään
konkreettista sisältöä, mutta uskon osoittimella
päästään äärettömästä konkreettisesti osalliseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hölöhököpölöpölö
minusta vääriä vertauksia logiikkaa esim. valon
analogiaan. Kyllähän me voimme kertoa ja
selvittää valon muodostumisen, liikkeen, kulun ja
muut vaiheet.
Pelastuminen, Jumala, usko eivät ole sama asia.
>minusta vääriä vertauksia logiikkaa esim. valon
analogiaan. Kyllähän me voimme kertoa ja
selvittää valon muodostumisen, liikkeen, kulun ja
muut vaiheet.
Sekö siis on syynä siihen, että vertaukset ovat
vääriä, kun emme pysty selittämään sovituksen
mekanismia? Mutta juurihan niin tein. Ja
Raamatustakin se löytyy: uskon kautta
vanhurskautetaan. Ja huom! Vaikka me emme voisi
edes selvittää valon muodostumista, niin se ei
poistaisi sitä, että pystyisimme selvittämään sen
liikkeen. Mutta selitäpä miksi kaksoisrakokokeen
tulos on sellainen kuin se on? Otatko mukaan
Hilbertin avaruuden vai multiversumihypoteesin?
>Pelastuminen, Jumala, usko eivät ole sama asia.
Pelastuminen on verrattavissa siihen, että pistät
töpselin seinään tai joku nostaa sinut kuopasta,
josta et jaksa itse nousta/hypätä/kiivetä. Ei ole
voimaa omasta takaa. Mutta tämä ei estä sinua
tekemästä tarkkoja laskelmia siitä, kuinka paljon
voimaa tarvitaan kuopasta pois pääsemiseksi. Tai
voit tietää täsmällisesti kuinka monta elektronia
vaaditaan leivän paahtamiseen, mutta vasta
töpseli kun on kiinni seinässä, alkaa tapahtua.
Ei omasta takaa löydy voimia, mutta uskon
töpselillä alkaa kylminkin sydän hehkua.
Ei, vaan emme pysty selittämään Jumalaa tai hänen
voimaansa, luomista, pelastusta tai ihmetekoja.
Ne ovat uskon asioita, toisin kuin valo.
Mutta emme voi laskea voimaa, joka tarvitaan
kuopasta pääsemisestä, koska pelastumista tai
uskoa on mahdotonta määrittää laskettavaan
muotoon. Esimerkkinä mainitsemaasi valoa voimme
kuitenkin laskea.
>Ei, vaan emme pysty selittämään Jumalaa
Jumala on hyvä, totuus, oikeudenmukainen,
rakkaus, armollinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä,
persoonallinen.
>tai hänen voimaansa,
Tarkemmin sanottuna: Emme pysty selittämisellä
voimistumaan, koska voima ei määritelmällisesti
kuulu tiedon kategoriaan vaan voiman(tms.)
kategoriaan. Ei, etteikö vaadittavaa voimaa
pystyisi määrittämään. Se on ääretön. Voima(n
ilmenemismuoto?) on rakkaus.
>luomista,
Alussa Jumala loi. Tietysti voidaan kosmologisia
argumentointeja harrastaa ja pohtia, että
syntyikö kaikki tyhjästä ja ilman syytä, tai jos
ei syntynyt, niin mistä se ensimmäinen syy
syntyi? Tyhjästä? Onhan Jumalalla vapaa tahto, ja
jos valinta syntyy tahdossa vasta kun se tehdään,
niin valinta syntyy tyhjästä. Tämän (rajatun)
logiikan pohjalta voidaan ajatella, että vaikka
Jumala loi maailman, syntyi se tyhjästä ja
indeterministisesti. Mutta jos Jumalalla on ollut
tarkoitus luodessaan maailman, niin silloinhan
kyseessä ei voi olla puhtaasti
indeterministisyys. Vai voiko? Onko asiaa
tarkasteltava - ei kausaalisesti - vaan
rationaalisesti (tms.)? Tässä näyttäisi siis
olevan pähkinä, ja esimerkinomainen tapaus
selittämättömästä tapahtumasta.
>pelastusta
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että
antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka
Häneen uskoo, hukkuisi, vaan tällä olisi
iankaikkinen elämä.
Syitä, seurauksia, tarkoituksia, mekanismeja,
jne... Ts. selitys.
>tai ihmetekoja.
Tulevaisuuden kauhukuvia; äärimmäinen esimerkki
faustilaisesta ihmisyyden menettämisestä:
Turingin periaate yhdistettynä kvanttilaskentaan
johtaa todellisuuden täydellisesti mallintavaan
tietokoneeseen. Tämän periaatteen mukaisesti
pystytään luomaan toinen universumi. Sitten kun
liitetään ihmisen tietoisuus kyseiseen
tuomiopäivän vehjeeseen, eli kun liitetään (lume-)
todellisuus - joka on oikeastaan yhtä
laskutoimitusta - ihmisaivoihin(tms.), niin
ihminen on yhtä kuin todellisuus. Tästä seuraa
siis, että ihmiselle ei ole mikään fysikaalisesti
mahdotonta. Ihminen on siis kaikkivaltias.
Kysymys kuuluukin: kykeneekö ihminen ihmeisiin?
Tarkoitukseni tässä kauhukuvan väläyksessä oli
kysyä, että jos Jumala suorittaa ihmeen tässä
materiaalisessa fysikaalisessa maailmassa, niin
mikä osa on ihme? Vai onko meillä ollut väärä
käsitys luonnon laeista? Jos Jumala on
kaikkivaltias, niin ei ihmeessä ole tietyssä
mielessä mitään ihmeellistä.
>Ne ovat uskon asioita, toisin kuin valo.
Kuvittele olevasi Tiedon saarella. Synnyt saaren
johonkin osaan ja alat tutkia ja kartoittaa tuota
saarta. Eräänä päivänä kun tunnet saaren
läpikotaisin, tiedät, että meri ympäröi sinua
joka puolelta. Vaikka tunnet saaren, et tunne
merta. Et pysty ylittää merta.
Mutta mennäänpä hiukan ajassa taaksepäin. Eräänä
päivänä tulee vastaasi rajanaapuri (tai
vastaava), joka on rakentanut saaren ympärille
aidan siten, että aita on sata metriä
rannasta. "Rajanaapuri" sanoo, että tästä ei saa
mennä, koska emme voi tietää tiedon rajoja.
Miksi emme voi tietää mitä emme voi tietää? Vai
voimmeko? Ja vaikka tietäisimmekin kaiken mitä
voi tietää (jossain mielessä), niin tekeekö se
meistä automaattisesti Jumalan pilkkaajia jne.?
Yksinkertaisesti epäloogista pohdintaa. Enpä voi
muuta sanoa.
Perustelematon väite. Enpä voi muuta sanoa.
Valokvantilla on hiukkas- ja aaltoluonetta.
Jeesuksella ihmis- ja
jumalaluonnetta,toiminnassaan oli opetus- ja
pelastusluonnetta.Raamatussa mainituilla
Herroilla on monta luonnetta.
Varsin mielenkiintoisia ajatuksia ... vaikka
omiani ovatkin. Saa toki siteerata, mutta
mielellään myös "lähdeviitteet". ;)