Kumpi on isä, kun toisen kanssa ei seksiä...

Eli herra A:n kanssa suuseksiä ja sitten hänen sukukalleutensa yritti työntyä sisääni, sanoin ettei näin koska minulla ei ehkäisyä käytössä. Samalla hänellä loppui seisokki ja se oli siinä. Hän ei ikinä harrastanut seksiä kanssani, eikä edes työntynyt kokonaan sisääni, enemmänkin kyse oli hipaisusta haaravälissäni. Jos hänen sukukalleudessa kuitenkin olisi ollut siittiöitä (vaikka toyhutipoissa niitä ei uusmpien tutkimusten mukaan ole) on netissä olevan tiedon mukaan teoriassa mahdollista että raskautuu (myös käsissä olevat siittiöt, jos siis tyydyttää toista käsin ja toinen laukeaa käsille, voivat teoriassa raskauttaa).

Herra B:n kanssa seksiä tämän jälkeen loppu viikko (vanha poikakaveri, jonka kanssa palasin yhteen) joka päivä, ja B laukeaa sisääni joka kerta.

Olen itse sillä kannalla että B olisi isä, koska pelkkä hipaisu tuskin muuta kuin teoriassa raskauttaa.

Toivon ettei moralisoida nyt, olin kännissä ja sinkkuna tyhmä silloin, moralisointi ei enää auta. Kaipaisin vain ihan asiallisia vastauksia. Kiitos jos joku kommentoisi!
20791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Touhutipoissa on siittiöitä, joten herra A voi myöskin olla isä. Asia selviää kun lapsi on syntynyt, ei aiemmin.

Äänestä
  • niissä ei ole siittiöitä! Luin joltain palstalta johon oli joku asiantuntija kirjoittanut. Se ei ollut mikään keskustelupalsta

    Äänestä

Herra B on isä!!!!!!

Äänestä

Tämä mainittu "tutkimushan" on todettu huuhaaksi jälkikäteen.

Äänestä
  • Ja artikkelin kirjoittajaan en luottaisi.

    Tässä yksi syy miksi en:Siittiöitä vai ei?

    "Likipitäen kaikissa seksuaalisuutta käsittelevissä kirjossa (paitsi omassani) väitetään, että jo touhutipassa saattaa olla siittiöitä ja touhutipasta voi tulla raskaaksi. Kukaan ei tiedä, mistä moinen väite on alkujaan peräsin ja kuka sen on ensimmäisenä tuonut julki. On hyvin luultavaa, että kyseessä on vanha väittämä ajoilta, jolloin ehkäisy on ollut vielä lapsenkengissä. Varmaa on, että sen on lausunut syvällä rintaäänellä joku merkittävä henkilö, jolloin asia on hyväksytty totena ilman vastaväitteitä. Väittämä on sitten siirtynyt yleisenä totuutena sukupolvelta toiselle. "


    Paitsi omassani!! Just...

    Sinne on voinut jäädä edellisestä siemens. siittiöitä!

    Äänestä

Lapsellista: kumpi isä kun kummankin kans oltu sillein

Äänestä
  • mutta kun en ollut kummankin kans silleen! t. alkuperäinen, eikä tämä ole mikään provo feikki valitettavasti

    Äänestä

Jos muistat tarkalleen koska viimeisimmät kuukautisesi alkoivat pystyt selvittämään jo laskemalla (netistä löytyy laskureita) koska munasolu irronnut eli hedelmöityminen tapahtunut. Toisaalta siittiöt pysyvät hengissä muutaman vrk:n eli mies jonka kanssa olet harrastanut seksiä voi olla isä vaikka olisit harrastanut sitä seksiä pari päivää ennen hedelmöitymistäkin. Ellet muista viimeisten kuukautisten alkamispäivää niin gynegologi pystyy ultran avulla arvioimaan sen milloin hedelmöitys tapahtunut.

On kovin epätodennäköistä että hra a olisi isä mutta jos olet ollut hänen kanssaan monta päivää ennen munasolun irtoamista ei hän voi olla isä. Jos olet jo samana päivänä tai seur harrastanut seksiä hra b:n kanssa niin täyttä varmuutta et voi saada.

Äänestä
  • Osoitteessa vau.fi voit laskettu aika laskurissa laskea hedelmöityspäivän lasketusta ajasta taakseppäin, lisäksi siellä on myös ovulaatio laskuri josta näet millon hed. tod. näkösesti tapahtunut kun syötät kenttään viim kuukautisesi. Minä veikkaan herra b:tä isäksi :) ja jos et vvieläkään saa varmaa selvyyttä, pyydä isyystunnustuksen yhteydessä dna testejä ihan vaikka vaan sillä varjolla "että ei tile mitään puheita jälkeenpäin" kun kuitenkin olette olleet erossa hetki ennen raskaaksi tulemista, näin sun ei tarvi kertoa herra a:sta herra b:lle :)

    Äänestä

Voi lapsi parkaa :/

Äänestä
  • Miksi voi lapsiparkaa? Eiköhän ihmiset tee ihmisten myös tee joskus virheitä. Tai sä et vissiin koskaan tee? Mä sanoisin että voi SUN lapsiparkaa kun saa äidikseen jeesustelijan.

    Äänestä

  • Tekopyhyys huipussaa kirjoitti:

    Miksi voi lapsiparkaa? Eiköhän ihmiset tee ihmisten myös tee joskus virheitä. Tai sä et vissiin koskaan tee? Mä sanoisin että voi SUN lapsiparkaa kun saa äidikseen jeesustelijan.

    Nii sanoppa muuta... Sehän oikeen ihanne tilanne ku lapsella on oikeen kaks isää :) Olisin omalla kohallani oikeen onnellinen ja ylpeä samalaisesta tilanteesta :D

    Et kuule arvaakkaan kuinka paljon me lasten kanssa päivät vaan jeesustellaan.. Kävis sulla vaan kateeksi ku tietäsit ;)

    Äänestä

Ensimmäinen kirjoitti kuin ulkopulinen. Siis taas provo feikki.

Äänestä

juu onhan näitä.. pelkään tulevani raskaaksi jos saksanpaimenkoiramme raiskaa minut.... tulenko raskaaksi jos uin samassa altaassa poikien kanssa ja joku laukeaa veteen.... nuorison suosikkeja kautta aikain... lol

Äänestä

1. Käytä ehkäisyä, varsinkaan kun et ole kunnolla sitoutunut kenenkään kanssa. Kondomi on paras vaihtoehto.

2. Ei kannata heti peräjälkeen mennä herra A:sta herra B:hen, sillä tiedäthän, millä nimellä tällaisia naisia kutsutaan? Pidä siis taukoa! Jos herra A:n kanssa ei toimi, pidä vähintään viikon, mielellään pidempi mietintätauko, ennen kuin hyppäät seuraavan miehen kanssa sänkyyn.

3. Suuseksistä ei voi tulla raskaaksi.

Äänestä

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12762415 tutkimus jonka mukaan touhutipoista ei voi tulla raskaaksi.

Kyllä siittiöitä pitää päästä naisen sisään jotta raskaaksi tulee. Herra A ei voi olla lapsen isä koska a) et ole harrastanut seksiä herra A:n kanssa ja B) hän ei ole lauennut lainkaan ja c) jos touhutippa olisi päässyt ulkoisiin sukupuolielimiisi se ei riittäisi raskauttamaan sinua, koska touhutipat eivät sisällä siittiöitä.

Varhaisultrassa selviäisi hedelmöittymispäivä jolloin saisit täyden varmuuden hedelmöittymispäivästä (ovulaatiosta). Jos ovuloit samana päivänäkin kun A hipaisi häpyhuuliasi ja B laukesi sisääsi on B silti nähdäkseni isä yllä mainituin perustein.

Onnea raskaudelle ja pahoitteluni muiden puolesta kun yrittävät täällä moralisoida ja haukkua sen sijaan että osaisivat vastata asiallisesti helppoon kysymykseen. En ymmärrä mikä keskustelupalastalaisia vaivaa: kun joku esittää kysymyksen muut alkavat moralisoimaan ja haukkumaan sen sijaan että kykenisivät vastaamaan yksinkertaiseen tai hankalampaankin kysymykseen (ilmeisesti jos ei tietoa niin sitten vaan moralisoidaan, hankkikaa oma elämä).

Äänestä

B. Ei raskautta ilman seksiä.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista ja moralisoinneista.

    Niin, en ikinä harrastanut seksiä A:n kanssa, hän vain hipaisi minua.

    B:n kanssa harrastin seksiä loppuun asti.

    Olen vain paniikissa siitä, jos hipaisu voi saada raskaaksi (voi kuulostaa tyhmältä, mutta 9 kk on pitkä aika ja siinä ehtii pohtia vaikka mitä)

    Äänestä

"Raskaaksi voi tulla muutenkin kuin yhdynnässä
TOTTA
Jos siemennestettä pääsee pisarakin naisen emättimeen, voi nainen tulla raskaaksi.
Jos siemensyöksy kohdistuu lähelle emätintä, reisille tai häpyhuulille on teoriassa
mahdollista, että siittiöitä pääsee emättimeen, koska siittiöt osaavat uida. Käsissä siittiöt
eivät elä muutamia minuutteja pitempään. Kannattaa myös muistaa, että raskaus on
mahdollinen, vaikkei mies olekaan saanut siemensyöksyä yhdynnän aikana".

(lähde: seksimyytinmurtajat, aukesi vain pdf:nä joten linkin liittäminen mahdotonta).

Mutta jos mies ei lauennut ei siittiöitä tai siemennestettä, ja jos touhutippoja niin myöskään siittiöitä. Sanoisin herra B

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva äiti kirjoitti:

Eli herra A:n kanssa suuseksiä ja sitten hänen sukukalleutensa yritti työntyä sisääni, sanoin ettei näin koska minulla ei ehkäisyä käytössä. Samalla hänellä loppui seisokki ja se oli siinä. Hän ei ikinä harrastanut seksiä kanssani, eikä edes työntynyt kokonaan sisääni, enemmänkin kyse oli hipaisusta haaravälissäni. Jos hänen sukukalleudessa kuitenkin olisi ollut siittiöitä (vaikka toyhutipoissa niitä ei uusmpien tutkimusten mukaan ole) on netissä olevan tiedon mukaan teoriassa mahdollista että raskautuu (myös käsissä olevat siittiöt, jos siis tyydyttää toista käsin ja toinen laukeaa käsille, voivat teoriassa raskauttaa).

Herra B:n kanssa seksiä tämän jälkeen loppu viikko (vanha poikakaveri, jonka kanssa palasin yhteen) joka päivä, ja B laukeaa sisääni joka kerta.

Olen itse sillä kannalla että B olisi isä, koska pelkkä hipaisu tuskin muuta kuin teoriassa raskauttaa.

Toivon ettei moralisoida nyt, olin kännissä ja sinkkuna tyhmä silloin, moralisointi ei enää auta. Kaipaisin vain ihan asiallisia vastauksia. Kiitos jos joku kommentoisi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu