ja sen taivaallinen, kaikille hyväksi Rakkaudessa rakentava, kaikessa kohti täydellisyyttä, kaiken oikean ja hyvän täyttymystä vievä ja johtava politiikka yhteiseksi hyväksi toiminta ja vaikuttaminen, se maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävä, tuntuvasti hyväksi vaikuttava. = Kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksen ja tavoitteen mukainen, kaikista ja kaikesta oikein huolta ja vastuutta kantava yhteisten asioiden OIKEIN, = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden, ja niiden, sen kaikille hyväksi olevan mahdollistavien ja takaavien ehtojen, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = se puhdas, rehellinen, aito, epäitsekäs Rakkaus, mukainen hoito…
Joka em. tavalla asioiden hoito, ei ole kenellekään pahaksi, niin kuin se kaikki muu ja muulla tavalla elämä, touhu ja politiikka aina, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin pahaksi / kärsimyksiksi koituvasti kostautuva ns. ”yhteisten asioiden” VÄÄRIN / epäoikeuden mukaisesti / laittomasti suurimmalta osalta pahaksi seuraamuksia tuottava, hirmuiseksi maailman lopuksi koituvasti, joka päivä suuren osan kohdalla ihmisistä onnettomuudeksi, jopa ennen aikaiseksi kuolemaksi koituvasti, pettävästi hoito.
Tästä kaikille hyväksi, kaikille tarjolla olevasta taivaallisesta, vasta Oikeasti Krist. vaihtoehdosta muistuttaen ja siihen pääsyn mahdollisuudesta, johon ei ole mitään muuta estettä kuin mitä kukin itselleen, sillä ettei siihen ja sitä turvallista ja turvattua, kaikinpuolista hyvinvointi elämää ja tulevaisuutta itselleen / osakseen halua, valistaen.
Tämän em. vaihtoehdon puolesta ääntä pitävä, tälle tielle ja puolelle niillä, kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisilla ehdoilla, ohjaava ja vetävä, vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa.
Tämä Jumalan valtakunta asia,
kaikille hyväksi...
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904