ovatko juutalaiset asuinmaansa maanpettureita?koska he tukevat rahallisesti terroristivaltio Israelin toimintaa asuinmaastaan saatavilla tuloilla esim.Suomi!!! Usa on vastaavanlaisen Arabivaltioiden rahallisen tukemisen kansalaisiltaan lopettanut(satoja on vangittu maanpetolliseen toimintaan vedoten ja USA on olevinaan demokraattinen valtio!)
juutalaiset
maanpettureita?
11441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...tyhmä viesti!
palveli viime sotiemmekin ajan useita juutalaisia käydessämme kamppailua itäistä ikuista uhkaajaamme jälleen kerran. Kiitos juutalaiset, sillä olettehan suomalaisia.
Kyllä, niinpä siellä oli tappelemassa minunkin lähisukulaisia, joista muutama kaatui isänmaamme vapauden puolesta.
Ja nyt täällä joku käpykaartilaisen jälkeläinen huutelee maanpettureista.
siellä vaikka ei ollutkaan juutalainen ... palautettiin puulaatikossa.
Vastapuolen kollegojen joukossa oli muuten myös juutalaisia, enimmäkseen NKVD:n politrukkeina, Neuvostoliitto kun oli pääasiassa juutalaisten perustama yhdistys.
kolmena palautettu ikinä, mutta kaipa se on sitten sankarieen osa Isänmaamme hyväksi? Muistakaapa laskea ne liput säloistaan näin illan saapuessa taas toviksi komistamasta Marsalkkamme syntymäpäivää!
Israel ei ole juutalaisten, vaan Rothschildien, valtio.
Israelilaiset eivät ole maanpettureita, mutta sinä olet yksi miljoonista aivopesun uhreista.
Kerrottakoon nyt sinullekin että Israel on demokratia eikä harrasta terrorismia, toisin kuin ympäröivien alueiden arabi-asujaimet.
kirjoittajan korjaus äskeiseen:
"Israelilaiset eivät ole maanpettureita" pitää olla "juutalaiset eivät ole"
jyllää siis demokraattiset puskutraktorit?
niiden muutaman tuhannen juutalaisen ylimieliseksi muuttunutta asennetta rakkaassa suomenmaassamme olkaa kuin muutkin kansalaiset tukekaa suomalaista rauhanpuolesta puhuvaa ajattelutapaa, me suomalaiset annamme teille ilmaisen koulutuksen ja sairausvakutuuksen ja te petturien lailla tuette rosvovaltion toimintaa.
t:Alma K.Kunnas prof.
On iso ero sillä, että laitetaan maantasalle taloja, joissa pesii terroristeja ja joita käytetään aseiden salakuljetukseen ja sillä että tapetaan viattomia siviilejä, naisia ja lapsia räjäyttämällä linja-autoja ja kahviloita.
Valitettavasti suurin osa suomalaisista on vuosikymmenien ajan seurannut tämänkin asian käsittelyä kommunistisen yleisradiomme välityksellä, mistä johtuu, että
täällä ihan oikeasti ajatellaan, että Israel perustettiin toisten maille ja että Israel sortaa köyhää ja kurjaa palestiinan kansaa (mikä se sitten ikinä onkaan) ja että Israelilla menee hyvin vain koska USA tukee sitä ja että Israel on laajentumishaluinen ja että Israelin suurin uhka on sen omassa yhteiskunnassa sikiävä eriarvoisuus ja niin edelleen ja niinedelleen.
Eli aivopesun uhreja kaikki.