Euro haastettiin oikeuteen Saksassa
--------------------------------------------------------------------------------
Euro haastettiin oikeuteen Saksassa
Kuusi euroskeptistä saksalaista on nostanut kanteen, joka koskee velkaantuneille euromaille annettuja tukipaketteja. Saksan perustuslakituomioistuin aloitti jutun käsittelyn tänään.
Yhteisvaluutta euro on joutunut oikeuden eteen Saksassa. Saksan perustuslakituomioistuin aloitti tänään oikeuskäsittelyn maan roolista euroalueen viime vuoden tukipaketissa.
Kanteen on nostanut kuusi euroskeptistä saksalaista.
Arvioiden mukaan perustuslakituomioistuin tulee tuskin kieltämään Saksan osallistumista tuleviin tukipaketteihin. Oikeusasiantuntijat kuitenkin arvelevat, että tuomioistuin voi asettaa lisäehtoja, jotka Saksan parlamentin pitää hyväksyä samalla, kun ne hyväksyvät uusia tukipaketteja.
Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble saapui henkilökohtaisesti oikeuden istuntoon kertoakseen, että Euroopan piti toimia keväällä 2010 velkakriisin leviämisen estämiseksi.
– En näe, että tukipaketit rikkoivat perustuslakia millään tavoin, Schäuble kommentoi tukipaketteja.
Asian oikeuteen vieneet kantajat katsovat, että tukipaketit ovat Saksan perustuslain ja EU:n perussopimuksen vastaisia.
– Taloudellisesti väärä toiminta ei voi olla oikeudellisesti oikein, yksi kantajista kommentoi.
Oikeuskäsittelyä seurataan tarkasti Saksassa ja muissa EU-maissa. Päätöstä odotetaan elokuussa.
EUn kaatuminen on alkanut
kissamies57
4
77
Vastaukset
- Hyvästi kok ja EÖ
- toivossa on elettävä
Voi olla jo vuuen päästä entinen .
- sanoisin
Parempi tehdä kerralla asiat selviksi, kuin odottaa hidasta näivettymistä ja EU:n kuolemaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525