Hallitsetko itsesi ?

Pelko on hallitseva tunne massoilla, jotka ovat edelleen jumissa massatietoisuuden uskomusrakenteen negatiivisuuskurimuksessa.
Tulevaisuuden, puutteen, hallituksen, suuryritysten, toisten uskontojen, erilaisten kulttuurien ja rotujen ja myös Jumalan vihan pelko.
Inhotaan ja pelätään niitä, jotka näyttävät erilaisilta ja ajattelevat ja toimivat eri tavalla, ja ennen kaikkea on muutoksen pelkoa. Pelätään ja siksi kritisoidaan, tuomitaan ja käydään päälle vihaisena ja turhautuneena ja näin luodaan vielä suurempia tai voimakkaampia negatiivisuuden ja pelon ajattelumalleja ympärille.
Nämä pettyneet Sieluparat luovat voimakkaamman ja jatkuvasti laajentuvan negatiivisuuspyörteen itsensä ja Rakkaidensa ympärille ja näin vetävät puoleensa niitä asioita, joita he pelkäävät eniten.
He ovat jääneet itsensä toteuttavan ennusteen verkkoon, mikä vahvistaa heidän uskomuksiaan ja pitää heidät kahlittuna omaan kärsimyksen, puutteen ja kaaoksen harhamaailmaansa.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskovaisena voin kertoa, että ihminen aivoittelee tiensä, mutta Jumala johdattaa hänen askeleensa. (uskovaisiten kyllä yleensä)

Äänestä

Se oli sitä Savonarolaa

Äänestä

Ei ollut sitä Savonarolaa...!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Light007 kirjoitti:

Pelko on hallitseva tunne massoilla, jotka ovat edelleen jumissa massatietoisuuden uskomusrakenteen negatiivisuuskurimuksessa.
Tulevaisuuden, puutteen, hallituksen, suuryritysten, toisten uskontojen, erilaisten kulttuurien ja rotujen ja myös Jumalan vihan pelko.
Inhotaan ja pelätään niitä, jotka näyttävät erilaisilta ja ajattelevat ja toimivat eri tavalla, ja ennen kaikkea on muutoksen pelkoa. Pelätään ja siksi kritisoidaan, tuomitaan ja käydään päälle vihaisena ja turhautuneena ja näin luodaan vielä suurempia tai voimakkaampia negatiivisuuden ja pelon ajattelumalleja ympärille.
Nämä pettyneet Sieluparat luovat voimakkaamman ja jatkuvasti laajentuvan negatiivisuuspyörteen itsensä ja Rakkaidensa ympärille ja näin vetävät puoleensa niitä asioita, joita he pelkäävät eniten.
He ovat jääneet itsensä toteuttavan ennusteen verkkoon, mikä vahvistaa heidän uskomuksiaan ja pitää heidät kahlittuna omaan kärsimyksen, puutteen ja kaaoksen harhamaailmaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu