Kuten tiedätte niin ihmisen (lapsen) ajattelu ja
kielentaidot kehittyvät tiiviissä yhteistyössä
keskenään. Minäkuva kehittyy ja muokkautuu,
ajattelu monipuolistuu ja symbolifunktio viriää.
Lapsi kokee itsensä subjektina ja erillisenä
olentona. Abstrakteja asioita ja syvempää
ajattelua lapsi kuitenkiin hahmottaa vasta 11-13
vuotiaana (Piaget, Mahler). Ihmiset ajattelevat
usein sanojen, väläyksien ja kuvien sekamelskana,
mutta entä jos niistä asioista ei ole kokemusta.
Jos lapsi on kuuromykkä ja kenties sokeakin,
miten luulette hänen ajattelun kehittyvän? Miten
tällainen ihminen ajattelee, kun virikkeitä on
ollut huomattavasti vähemmän? Entäpä miten hän
kokee uskon tällä erilaisella ajattelutyylillään?
Edelleen...miten vammaiset ihmiset kokevat uskon?
Kuinka selittää heille, miksi Jumala on tehnyt
heistä erilaisia? Vai lähestyäkö asiaa biologian
kannalta?
Kun nyt kerran vauhtiin pääsin, niin onko oikein
kasvattaa lasta (ymmärtämätöntä) uskoon jo
lapsesta pitäen. Eikö tämä ole tiettyyn
perspektiiviin pakottamista? Kuten totesin, vasta
11-13 vuotiaana ihminen kykenee käsittelemään
kunnolla abstraktioita, kuten Jumalaa. Sitä ennen
käsite menee yli ja opetus on tiettyyn kaavaan
ohjaamista. Olisiko parempi vain
elämänkatsomustiedollisesti kasvattaa
maailmankuvaa, jolloin ihminen voi itse muodostaa
oman mielipiteensä Jumalasta, kun on siihen kypsä
ja valmis itsenäiseen ratkaisuun. (vrt.
tunnustuksellisuus uskonnonopetuksessa kouluissa)
kielentaidot kehittyvät tiiviissä yhteistyössä
keskenään. Minäkuva kehittyy ja muokkautuu,
ajattelu monipuolistuu ja symbolifunktio viriää.
Lapsi kokee itsensä subjektina ja erillisenä
olentona. Abstrakteja asioita ja syvempää
ajattelua lapsi kuitenkiin hahmottaa vasta 11-13
vuotiaana (Piaget, Mahler). Ihmiset ajattelevat
usein sanojen, väläyksien ja kuvien sekamelskana,
mutta entä jos niistä asioista ei ole kokemusta.
Jos lapsi on kuuromykkä ja kenties sokeakin,
miten luulette hänen ajattelun kehittyvän? Miten
tällainen ihminen ajattelee, kun virikkeitä on
ollut huomattavasti vähemmän? Entäpä miten hän
kokee uskon tällä erilaisella ajattelutyylillään?
Edelleen...miten vammaiset ihmiset kokevat uskon?
Kuinka selittää heille, miksi Jumala on tehnyt
heistä erilaisia? Vai lähestyäkö asiaa biologian
kannalta?
Kun nyt kerran vauhtiin pääsin, niin onko oikein
kasvattaa lasta (ymmärtämätöntä) uskoon jo
lapsesta pitäen. Eikö tämä ole tiettyyn
perspektiiviin pakottamista? Kuten totesin, vasta
11-13 vuotiaana ihminen kykenee käsittelemään
kunnolla abstraktioita, kuten Jumalaa. Sitä ennen
käsite menee yli ja opetus on tiettyyn kaavaan
ohjaamista. Olisiko parempi vain
elämänkatsomustiedollisesti kasvattaa
maailmankuvaa, jolloin ihminen voi itse muodostaa
oman mielipiteensä Jumalasta, kun on siihen kypsä
ja valmis itsenäiseen ratkaisuun. (vrt.
tunnustuksellisuus uskonnonopetuksessa kouluissa)
Vastaukset 42
Vanhimmat
Olisi lapselle hyväksi olla tietämätön valheista,
joita keränneet ovat alkaneet uskoa ymmärtävänä.
että selittää vaan muksulle, että maailmassa on
ihmisiä, jotka elää rikoksilla, ja ihmisiä, jotka
elää kouluja käytyään laillisessa työssä.
Sitten voi selittää, että voi ruveta käyttämään
huumeita, jos tuntuu pahalta, tai mennä
lenkille. -eihän lapsiparkaa saa ohjata "tiettyyn
kaavaan"!
Sitten tietty kerrotaan, että sinä nyt sitten
itse päätät, mitä tietä haluat kulkea, kukaan ei
halua sinua "pakottaa" mihinkään suuntaan.
11-13 vuotiaana sitten olet fyysisesti kypsä
päättämään ja muodostamaan oman itsenäisen
käsityksen/mielipiteen maailmasta.
Eiköhän kuule vaan kasvateta ne muksut niin, kuin
parhaaksi katsotaan; opetetaan arvot ja asiat,
jotka meille on tärkeitä. Ohjataan elämän suuntaa
hyvään, jne.
Uskovainen äiti tai isä ei voi olla antamatta
lapselleen kristillistä kasvatusta,sillä he
vastaavat suoraan Jumalalle lapsen hengellisetä
kasvusta.Eli he ovat toisin sanoen vastuullisia
kasvattajia.
Tietenkin tämän kasvatuksen tulee olla nimenomaan
lapsen ehdoilla tapahtuvaa,eikä missään mielessä
mitään "nyt lumpiot lattiaan"periaatteella
tapahtuvaa. Ts.sama mikä pätee kristillisen
maailmankuvan välittämiseen yleisestikin,eli ei
käännyttämällä viikinkilähetyksen tavoin,vaan
antamalla kuulijalle oma vastuunsa ja siten
kunnioittamalla kuulijan/lapsen persoonaa.
Jos he hyväksyvät valinnanvapauden, he pyrkivät
pitämään lapsen erossa liiasta tiettyyn suuntaan
ohjaamisesta uskonnon asioissa.
Mitä todellista uskoa se semmoinen on, että
pakotetaan pienensä pitäen johonkin tiettyyn
kaavaan. Ei kovin syvällistä ainakaan, lähinnä
aivopesua. Kyllä mukaan ehdottomasti olisi
tuotava laajemmin muitakin vaihtoehtoja.
Joku metsässä tai viidakossa kasvanut lapsi
tavattiin Euroopassa viimevuosisadalla. Se
tuotiin nähtäväksi oliko siitä tullut millainen..
Se ei oppinut koskaan puhumaan eikä kävelemään
eikä sillä ollut minkäänlaisia seksuaalisia
pyrkimyksiä.. se petti kaikki sen ajan ihmisten
odotukset. Varmaankin sillä poloisella oli
jokin 'maailmankuva'...
Muistaakseni Gergen&Gergen Psykologia-opuksesta
keskipaikkeilla 600 sivua.. Että miten voi
kasvattaa lapsia ihmisiksi ylipäätään jonkin
kulttuurin ulkopuolella? Eikö tämä ole, Spot,
todella huikean kulttuuri- ja siis
uskontoystävällinen kysymyksenasettelu? Mitä itse
ajattelet?
spot? fiksuakin fiksumpi.. miten sinä
ymmärrätkään sanan abstraktio, .. hyvänen aika!
"Että miten voi kasvattaa lapsia ihmisiksi
ylipäätään jonkin kulttuurin ulkopuolella?"
Tarkoitatko sitä, että vietäisiin vaikka muutama
lapsi autiolle saarella parin kasvattajan kanssa
ja tutkittaisiin mitä kävisi? Vai sitä, että
lapsi kasvaisi yksin luonossa? No, kuten
sanoitkin, niin susilapsi on susilapsi. Ilman
esimerkkejä, kieltä, mallia tai muita ihmisiä, ei
ihminen kasva ihmiseksi. Mutta jos tehdään tuo
autiosaaritapaus, niin tuo pieni joukkokin
muodostaa oman kulttuurinsa ja yhteisönsä. Lapset
tarvitsevat toisia lapsia ympärilleen
kehittyäkseen ja aikuisia opettamaan ja
ohjaamaan. Tuollainen kasvatus voisi kuitenkin
olla yhteisöllistä normeista ja käytännöistä
vapaata. Lapsista voisi kasvattaa seillaisia kuin
haluaa, vaikka biologia tosin sanelee rajoja,
mahdollisuuksia sekä suuntia. Jonkinlaisia
asioita muista yhteisöistä pitäisi kuitenkin
opettaa, sillä paluu olisi muuten shokki ja
lapset naiiveja. Tai kenties ei naiiveja, vain
luottavaisia, koska eivät tietäisi ihmisten
julmuudesta, sodista ja muista epäkohdista.
Kyllähän yhteisö, TV, mallit, muut viestimet,
perhe ja historia vaikuttavat siihen mitä
lapsista tulee.
Abstrakti ei ole suoranaisesti havainnoitavissa
tai käsiteltävissä. Siitä lisää toisessa
vastauksessani sinulle.
Ihmiselle on tärkeää oma-aloitteisesti muodostaa
oma maailmankuvansa omien mielipiteidensä sekä
havaintojensa perusteella. Kuitenkin uskonto on
usein yhteisöissä niin yhtenäistävä evolutiivisen
edun tarjoava piirre, että se halutaan
pakkosyöttää ihmisille jo aikaisin.
Alakoulun ensimmäisellä hahmotin mielessäni
Jumalan aivan itse isoksi parrakkaaksi ääneltään
möreäksi ukkeliksi jonka pää tuijottaa pilven
reunalta. Sellaisen kuvan päässäni väsäsin aivan
itse.
Siinä 11-13 ikävuoden jälkeen todellakin aloin
vaatia jotain konkreettista tyhjille väitteille
kys. ukkelista.
Odotan niitä konkreettisia todisteita edelleen.
...huhuuuu....
Pyydä kiltisti ja nöyrästi sekä vilpittömästi
Jeesusta elämääsi, niin Hän tuo itsensä ilmi.
Älä aseta vaatimuksia, että jos teet noin ja
noin, niin uskon sinuun. Pyydät vain
vilpittömästi, niin usko annetaan.
Kuule kyllä nyt alkaa taas riittää tuota kiltti-
ja nöyrä juttua.
Rukoile vaan hiljaa ittekses tästä lähtien,
hihhuli.
Jumala luo vammaiseen lapseen oikein erityisen
kontaktin ja hän voi olla onnellisempi, kuin
moni "terve".
Mistä helvetistä sä sen tiiät, mies????
Oliko mies liikaa sanottu??????????????
Sillä vammaisella lapsella on kuule vahemmat ja
muita lähimmäisiä.Mitenkä heidän onnellisuus?
Eräällä tuttavallani on vammainen lapsi,joka on
täysin arvaamaton.Hän voi tehdä vaikka mitä
älyttömyyksiä,esim. heittää jollakin esineellä
päähän.Elämä tälläisen kanssa on raskasta.Hän on
muiden vahdittavana lopun ikäänsä.
Taitaa olla sinunkin kanssasi melkein sama juttu.
Vai johtuuko se onnellisuus siitä, että useat
henkisesti kehitysvammaiset ovat autuaan
tietämättömiä maailman pahuudesta ja julmuuksista
joita siinä tapahtuu. Tämä johtuu henkisen
kapasiteetin ja ymmärryksen puutteellisuudesta,
niin ikävää ja väärin kuin se onkaan...Ilo tulee
siitä, että saa leikkiä, nauraa, olla oma
itsensä, riittävästi ruokaa ja juomaa - kuin
pienellä lapsella, mutta henkisesti
kehitysvammaisilla aikuisikään saakka...
Maailmassa on paljon muutakin kärsimystä. Jumala
ei ole niitä aiheuttanut. Usko Jumalaan auttaa
suhtautumisessa ja voi jopa parantaa sairaukset,
jopa vammaisuuden.
CP-vammaisilla on vaikeampaa, koska aivot
pelaavat normaalisti, mutta roppa pettää. Jumalan
avulla kaikki kuormat voivat pienetä tai hävitä
vallan. Ihminen on tarkoitettu elämään Jumalan
rinnalla, eikä yksistään.
Johan vitsin murjaisit.Kukahan vammaisuuden
aiheuttaa? Kerropa tapaus mieluimmin
suomesta,jossa esim. Downin-syndroomaasta kärsivä
olisi parantunut.
Ja mitähän mahtaa CP-vammainen Jumalasta
ajatella...?
Kyllä ihminen voi itsekseen elää tai jos ei
jaksa, niin onhan ympärillä aina muita ihmisiä.
Jos liikaa turvaamme Jumalaan, uskoon ja
ruokouksiin, kierrämme vastuuta, emmekä yritä
itse selvitä ongelmista. Huomaa, että ruokousesta
saatu voima, ihmeet ja uskon vaikutukset voidaan
helposti selittää myös sosiologisin ja
psykologisin tiedoin.
Jos ihminen ottaisi aina vastuun toimistaan ja
pyrkisi kehittymään, eikä vain istuisi ja
uskoisi, olisimme kehityksessä paljon pidemmällä -
eikä maapallon tilakaan olisi sitä mitä se nyt
on.
Muista, että kirkko jarrutti jo kerran tieteen
kehittymistä yli 300 vuotta. Eiköhän se jo riitä.
Ihminen on tehnyt elämänsä vaikeaksi, erotessaan
Jumalan läsnäolosta. Saatana hallitsee täällä ja
ihmisen oma valinta on se, ketä kuuntelee.
Jumalalle on kaikki mahdollista, jopa kuolleista
herättäminen. Siinä ei yhdet syndroomat silloin
purista. Miksei kaikki parane, on suuri
kysymysmerkki.
tuo tulkita "kukaan parane"?
Aktivoinut!
On silti ihmisiä, joita Jumala ei paranna.
Hänellä on syynsä. Ja jos kaikki paranisi, olisi
se niin ilmeistä, että kaikki uskoisivat vain sen
takia, eikä rakkaudesta Jumalaan.
Valtava jänis juoksee aidan takana, se on
vaihtanut turkkinsa jo melkein kokonaan. Tämä oli
tällaista konkreettista asiaa.
Miten sinä noin konkreettisesti toteuttaisit
näitä ideoita? Eihän näitä abstraktisti voi
toteuttaa..
Mitä sinä itse ajattelet? Mikä siis olisi hyvä
keino? Miten muuttaisit aikuisten maailmankuvaa?
Maailmassa on monenlaisia symboliuniversumeja.
Mikä niistä sinua miellyttää?
Pantaisiinko lapset jonnekin leireille kasvamaan
siksi aikaa, kunnes heille kehittyy kyky ymmärtää
abstraktioita..?
Pidätkö sinä abstratia ajattelua syvällisyytenä?
Jos ideoitten maailmassa jotkin ideat ovat
loogisessa suhteessa toisiinsa, ei se vielä kerro
mitään abstraktin teorian toimivuudesta
konkretiassa. Miten sinä palauttaisit lapset
fantasioineen johonkin todellisuuteen.. Entä
joulupukki, nukkumatti ja sen sellaiset, sadut ja
lorut, pitäisikö luoda kokonaan uusi perinne ja
kulttuuri?
Entä luterilaisuus, mitä ajattelet, tuotiinko se
Suomeen väkivalloin? Oletko päätynyt johonkin
ideaan? Mitä asialle pitäisi tehdä?
Nämä ovat kyllä vähän korkealentoisia asioita. En
millään pysty korkeampaan syvällisyyteen..
Länsimaissa lapsen sanotaan usein
olevan 'riippuvainen', sitten hän
kokee 'eroahdistusta' (Kuten monet varmaan
tietävät, Daniel Sternillä on aivan toisenlainen
käsitys asiasta). Aasialaisissa kulttuureissa
taas ajatellaan, että lapsi on 'erillinen' ja
hänet houkutellaan ihmisten yhteyteen (Tuula
Tamminen, lastenpsykiatri).
Abstraktio on jotain mitä lapset eivät voi
havainnoida, koskettaa tai tutkia konkreettisella
tasolla. Asiasta kuten Jumala lapset joutuvat
luomaan päässään konkreettisen kuvan, kuten joku
kirjoitti, parrakas mies pilven reunalla.
Kyseinen käsitys ei kuitenkaan vastaan todellista
Jumalkuvaa. Toisena esimerkkinä heliosentrisyys.
Lapset eivät ymmärrä planeetallisia suhteita tai
maan pyöreyttä kuin (yksilöstä riippuen)
todellakin vasta 11-13 vuotiaana. Ulkoa toki voi
oppia asioita, mutta se ei ymmärrystä vaadi.
Eli, jos opetamme lapsia pienestä pitäen
hyväksymään luterilaisen Jumalan, he eivät sitä
ymmärrä, mutta oppivat ulkoa Jumalkäsityksen
periaatteet kuin papukaijat. Eikö tämä rajoita
maailmankuvan kehitystä? Siksi kysyin, pitäisi
tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sijasta
harjoittaa laajemmin elämänkatsomustietoa.
Eihän toki lapsia tarvitse mihinkään leirille
lähettää. Miksi täytyisi? Mutta mielestäni on
lievää aivopesua opettaa tenaville asioita joista
ei ole täyttä varmuutta (yhteisöstä riippuen
buddhismi, luterilaisuus...) kuten uskonnot. Tämä
rajoittaa lapsen kehitysmahdollisuuksia ja luo
ristiriitoja murrosiässä, kun aletaan etsiä
totuuksia ja todisteita, sitähän tuntee itsensä
petetyksi.
Kyllä pidän abtraktia ajattelua syvällisyytenä.
Teoreettis-looginen pohdinta etenee usein
abstraktioiden tasolla. Abstraktiot
matematiikassa pyritään kääntämään konkreetteihin
muotoihin, kuten kaupassa käynniksi tai huoneen
esineiden mittaamiseksi, jotta ymmärtäminen
helpottuisi. Sanot: "Jos ideoitten maailmassa
jotkin ideat ovat loogisessa suhteessa toisiinsa,
ei se vielä kerro mitään abstraktin teorian
toimivuudesta konkretiassa." Tämähän toki pitää
paikkansa useissa humanistisissa ja
yhteiskunnallisissa tieteissä. Syynä ovat usein
ihmiset, jotka eivät toimikaan niin kuin
teoriassa ajateltiin. Mutta jos kyseessä onkin
esim. matematiikka tai tähtitiede, teorialla
pääsemme usein täyteen totuuteen tai ainakin
hyvin lähelle sitä. Toki joskus virheitä sattuu.
Kyllä luterilaisuus tuotiin Suomeen väkivalloin.
Se oli Ruotsin kuninkaan epätoivoinen temppu
saada valtansa takaisin, koska luterilaisuus
mahdollisti kirkon varojen pakkolunastamisen.
Myös katolilaisuus ennen luterilaisuutta tuotiin
väkin Suomeen. Mutta se ei ole oleellista. Asiat
ovat nyt kuten ne ovat, tärkeää on miettiä miten
ne tulevaisuudessa annetaan olla. Eli miksi
rajoittaa lapsen kehitystä tarjoamalla liian
suppeasti vain yhdenlainen maailmankuva,
luterilainen, ja vieläpä tunnustuksellinen
sellainen. Tottakai uskonnon moraali, etiikka ja
käyttäytymissäännöt opetettaisiin ja lisäksi
kerroitaisiin laajasti kaikista valtauskonnoista.
Näin lapsista tulee ymmärtäväisempi, laajemmin
ajattelevia ja kenties murrosiän painiskelu itsen
kanssa on helpompaa, kun voi itse pureskella
uskonsa.
Eikös se luterilaisuus tosiaan tuotu väkivalloin?
Muuten hyvä pointti, mutta varsinkin Piagetin
tutkimustulokset käyvät paremmin esimerkkinä
puutteellisista tutkimusolosuhteista. Lapset
kykenevät ajattelemaan abstraktisesti ja esim.
ymmärtävät asioiden häviämättömyyden heille
tutuissa tilanteissa huomattavasti aikaisemmin
kuin Piaget väitti.
Mainitsin Piagetin koska hän on oppi-isä. Asiaa
on toki tutkittu paljon enemmän, paremmalla
otoksella ja paremmissa olosuhteissa. Uudetkin
tulokset tukevat Piagetn löytöjä, joskin
ikäjakaumissa on havaittu suurempi yksilöllisiä
eroja.
Kokemuksiini ja muihinkin tutkimuksiin vedoton
olen kanssasi eri mieltä. Esim. matematiikan,
fysiikan ja uskonnon havainnollistaminen ja
konkretiointi on tärkeää, sillä vasta 11-vuodesta
eteenpäin abstraktioita aletaan ymmärtää kuten
niitä pitää. Voi kokeilla yrittää selittää
vuodenaikojen vaihtumista sanallisesti ilman
mallia kolmasluokkalaisella tenavalle, niin
huomaat kyllä.
Jos lasten kasvattaminen olisi näin
tieteellistä,niin kuinkahan moni meistä
aikuisista siihen pystyisi.Ja viitaten aiempaan
puheenvorooni käynnissä olevassa keskustelussa
sanon,että lapsen kasvatukseen liittyy
VASTUU.Kuinkahan moni meistä olisi valmis
ottamaan tuon vastuun harteilleen,jos kasvatusta
täytyisi antaa tällaisia
psykologisia "rusettiluistelukuvioita"
noudattamalla. Luulen vähän,että siinä tulisi
pupu pöksyyn.
Siitä olen siis täysin vakuuttunut,että
psykologia on täyttä roskaa,eikä sen pahempaa
karhunpalvelusta kukaan voi lapselleen tehdäkään
kuin yrittää kasvattaa häntä psykologisin
metodein.
Lapsi oppi näitä kuvailemianne abstraktioita
parhaiten havainnoimalla ympärisrtöään. Ts. hän
oppii muokkaamaan maailmankäsityksensä niiden
mallien perusteella,jotka ovat hänen
ympäristössään.
On siis täysin irrationaalista ajatella,että
lapsi voisi muodostaa maailman kuvansa
autonomisesti tai niinkuin joittenkin iskusanana
näyttää olevan vapaana kaikista sidonnaisuuksista
ja ihmissuhteista.
Tämän edellä sanomani nojalla onkin helppo taas
vahvistaa jo aiemmin esille tuomaani näkemystä
kristillisestä kasvatuksesta.Se kun ainut todella
turvallinen kasvatusmetodi.Siinä saa isä ja äiti
luottaa siihen,että heidän kanssaan on ikiaikojen
kaikkivaltias Jumala,eikä heidän siten tarvitse
olla yksin tässä autiossa maailmassa kyselemässä
joltain "virtahepokonsultilta" tuhatpäisiä
neuvoja
pedagokiikkaansa.Sana "virtahepokonsultti" on
lainaus eräältä toiselta keskustelupalstalta.
Ja jos nyt luulet,että ajan eetteriin
ns.käännytyskasvatusta,niin lue aiempi
kommenttini.
Enkä vielä ikimaailmassa ole kuullut kenenkään
uskovan valittavan saamaansa kristillistä
kasvatusta.Päinvastoin näitten uskovien tahoilta
nousee mitä suurin kunnioitus,arvostus ja
kiitollisuus vanhempiansa kohtaan.
Sitäpaitsi jos Jumalasta käytetään käsitettä
abstraktio on se pilkkaava nimitys,eikä
alkuunkaan pidä sisällä kohteen merkityssisältöä !
Psykologia on arvostettu tieteenala, joka pyrkii
selvittämään ihmisen ajattelun lainalaisuuksia,
ihmisen toimintaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä
jne...Psykologiasta on PALJON apua koulutuksessa
ja kasvatuksessa etenkin erityisopetuksessa ja
ongelmatilanteissa. Psykologian avulla voidaan
myös suunnitella opetusmuotoja ja kohdentaa
evaluaatiota. Et taida tietää psykologiasta
paljoakaan, kun kerran sitä vastaan puhut.
Vanhemmat toteuttavat 'psykologisia metodeja'
usein tietämättään. Tosin valitettavan usein
vanhemmat valitsevat väärät lähestymistavat.
Psykologia toimii apuna valittaessa
toimintatapoja ja suhtautumista. On tärkeää
tietää millainen on lapsen maailma ja miten lapsi
ajattelee, jotta opetus, koulutus ja ohjaus
saataisiin suunnattua juuri oikealla tavalla.
Tottakai lapsi oppii havainnoimalla parhaiten.
(mm. Dewey) Mutta on asioita kuten Jumala,
matematiikan osa-alueet, fysiikan osat ja
tähtitieteelliset alueet, joita lapsi ei pysty
kokea tai havainnoida. Eli pelkkä ympäristön
havainnointi ei riitä. Täytyy olla opetusta ja
ohjausta sekä vasta kun lapsi osaa hahmottaa
abstraktioita hän pystyy käsittelemään korkeampia
asioita. Jos tyytyisimme vain havainnoimaan
aistein ympäristöämme, luulisimme yhä maailman
olevan litteä ja kiertävän aurinkoa, sillä
niinhän lapsi sen kokee ja näkee.
Ei lapsi autonomisesti maailmankuvaansa
muodostakaa. Mutta on väärin päättää lapsen
puolesta minkä maailmankuvan hän joutuu
muodostamaan (esim. luterilainen). Siksi on
tärkeää tarjota muitakin mahdollisuuksia juuri
uskonnoista. Luonnollisesti evoluution ja
biologian opettaminen on tärkeää.
ns. kristilliset moraalisäännöt ovat olemassa
ilman Jumalaa ja luterilaista opetustakin. Lasta
voi kasvattaa ja ohjata moraalisesti
hyväksyttävään toimintaa ilman opetusta
Jumalasta. Esim. Buddhismisa haetaan valaistusta
ja pyritään kehittymään ihmisenä. Se on rauhaa
rakastava ja elämää kunnioittava uskonto. Eli
samoja hyväksyttäviä arvoja on muissakin
uskonnoissa ja niitä voidaan helposti opettaa
ilman oppia Jumalasta.
Tietysti ihmisellä täyty olla sen verran tervettä
järkeä, että miettii ketä ja mitä kuuntelee.
Kuten kaikilla aloilla, on psykologiassakin
huonoja vaikuttajia. Mutta esim.
kognitiivisen/konstruktiivisen psykologian
edustajat tarjoavat erittäin pätevää ja
hyödyllistä tietoa ajattelusta, muistista ja
oppimisesta. Juuri sitä tietoa mitä opettajat
tarvitsevat.
Kuten sanottua, kristinuskossa on hyvä
moraaliopetuksia, joten kasvatus sen pohjalta on
usein onnistunutta. Mutta kiihkotulkinta johtaa
lestadiolaisuuteen ja äärimmäiseen
kreationismiin. Ja edelleen, hyvän kasvatuksen
voi antaa ilman oppia Jumalasta. Samanlaiset
arvot, normit ja säännöt sekä hyväksynnän ja
rakkauden käsitteitä voi opettaa ilman Jeesuksen
ihmeteoista puhumista. Eli ajattelepa sitä.
Jumalahan on abstrakti. Miten havainnoit,
tulkitset tai käsittelet Jumalaa? Et mitenkään.
Jumala vain on, ei hänen olemassaoloaan voi
tarkastella tai todistaa.
"luulisimme yhä maailman
olevan litteä ja kiertävän aurinkoa, sillä
niinhän lapsi sen kokee ja näkee."
Eli tarkoitin tietysti sanoa, että luulisimme yhä
auringon kiertävän maata, sillä niinhän lapsi sen
kokee ja näkee...!!!!!
Lue vastaukseni, mutta myös kohta 'virhe minulla'
Sitä kun innokkaasti kirjoittaa, niin tulee
lapsuksia, jonka korjasin mainitsemani otsikon
alla.
Joitakin omasta lähiympäristöstäni poimittuja
kasvatusesimerkkejä ja havaittuja tuloksia:
Sosialidemokratian tiukimman linjan mukaisen
aatteen jo äidinmaidossa omaksunut äitini jäi jo
pienenä isästään orvoksi, kun tämä paineli
punalipun perään. Kasvatusaate pysyi punaisena
seuraavaankin sukupolveen niin pitkälle kuin
kasvatusintoa riitti.
Minä synnyin kasvatusinnon lopahdettua ja jäin
suurinpiirtein kasvattamatta, mitä nyt
iltasaduiksi sain kuunnella Heiskasen
tähtitiedettä. Järkytyksen tuotin vanhemmilleni
kansakoulun alaluokkien aikaan kerrottuani
innolla koulussa ensikertaa oppimistani asioista
kuten Jumalasta ja Jeesuksesta. Luultavasti minut
tyrmättiin henkisesti niin perusteellisesti, että
umpioiduin ja lakkasin puhumasta paljon mitään
kotona.
Kiinnostus uskonnollisuuksiin heräsi uudelleen
lukion loppuluokilla tutustuttuani muutamiin
uskoviin, enkä ole vieläkään pettynyt tähän
kiinnostuksen kohteeseeni.
Toisen tyyppinen esimerkki löytyy lähimaisemasta:
Uskovat vanhemmat liki painostivat kaikki
lapsensa uskonnolliseen ratkaisuun jo varhain ja
kaikki kantavat jonkinlaista uskovan titteliä
niskassaan vieläkin vuosikymmenien jälkeen,
mutta... (mikäpä minä olen toisten uskovaisuuden
määrää millään käytännön pyhyysasteikolla
määrittelemään)
Minäpä olen kuullut lapsista joista on väkisten
väännetty uskovaisia, ja kun murros-iässä tulee
vaihe, jossa kaikkea kyseen alaistetaan,
vanhemmat väkisin pitävät kiinni Raamatun
opeista ja vain ne lapset jotka suostuvat
alistukseen kehuvat jälkeen päin. On paljon
ihmisiä, jotka ovat niin traumatisoituneita
kireän ja kovan nuoruuden jälkeen, etteivät
kykene pitämään yhteyttä vanhempiinsa. Jokainen
reissu vanhempien luona tuo pitkän itkun, siksi
ettei ahdistuksen muistoa voi sulkea painamalla
off-nappia. Kukapa ei toivoisi itselleen hyviä
suhteita vanhempiin, tukea omiin elämän
valintoihin. Minkähän ikäisenä lapsi pääsee
miellyttämisenhalusta vanhempiaan kohtaan?
Mainitsit, ettet ole milloinkaan kuullut USKOVIEN
valittavan kristillistä kasvatustaan.
No eivät tietenkään aivopestyt robotit ole enää
kykeneviä valittamaan aivopesustaan.
Luopiot, siis uskovaisen kasvatuksen saaneena
mutta itsensä aivopesusta pois taistelleena kyllä
valittavat sitäkin enemmän.
Ja varoittelevat ja yrittävät pelastaa
lahkolaisten kynsiin joutuneita.
Tiedän hyvinkin paljon psykologiasta ja juuri
siksi lausuin siitä mielipiteeni.
Kun sanoit,ettei lapsi opi havannoimalla
abstraktioita,niin saanen olla eri mieltä!
Lapsi oppii havainnoimalla myös Jumalasta
seuraamalla ympäristönsä suhtautumista
Jumalaan.Se saa lapsen kiinnostumaan Jumalasta ja
esittämään kysymyksiä ja sitä kautta
oppimaan.Tämä sama metodi pätee myöskin mihin
tahansa muuhun abstraktioksi nimittämääsi
kohteeseen.Eihän lapsi voisi koskaan oppia mitään
matematiikasta tai tähtitieteestä ellei hänen
ympärillään olisi aiheesta kiinnostuneita ihmisiä.
Ja sinulle luopio sanoisin,että minäkin tunnen
tuttavapiiristäni paljon sellaisia ihmisiä,jotka
ovat lopullisesti katkeroituneet
vanhempiinsa.Tämä on ollut seurausta ankaran
uskonnollisesta kasvatuksesta,mikä on myös minun
mielestäni hirveän väärin.On kauhistuttavaa
katsella kun vanhemmat alkavat elää omaa
elämäänsä lastensa kautta,eli he aloittavat
uskonnollisen pakkosyötön lastansa kohtaan,vain
saadakseen siten kenties myöhemmin pullistella
omissa seurakuntayhteisöissään kuinka hyvä ja
hurskas meidän "Pietro" on.
He eivät siis kasvata lastaan (niinkuin aiemmin
mainitsin lapsen ehdoilla)vaan omilla ehdoillaan
ja niinpä "Pietro" oltuaan ensin pakotettu
leikkimään heidän roolejaan kääntyykin iän
varttuessa heitä vastaan.
Tärkeintä tällaisessa tilanteessa olisi kuitenkin
muistaa,että tällöin lapselle on syötetty väärä
kuva Jumalasta ja,että tällöin lapsi onkin usein
katkeroitunut tuohon väärään jumalaan.Lapsi ei
siis koskaan olekaan saanut aidosta ja oikeasta
Jumalasta tietoa vaan väärennettyä tietoa.Ja
niinpä tämä lapsi ei olekaan pettynyt oikeaan
Jumalaan vaan Hänen irvikuvaansa.
Niinpä vaikken tunnekaan tapaustasi,niin
kehottaisin sinua hankkimaan tietoa siitä
millainen on todellinen Jumala.
Tässä on myös käsittääkseni vastausta sinulle
äiti !
Sanoin, että lapsi ei pelkästään opi
havainnoimalla, niin saa aika yksipuolista
tietoa, koska aistimme ovat niin rajalliset.
Vastustatko kognitiivisen ja konstruktiivisen
psykologian ajatuksia. Jos, niin millä
perusteilla.
Ja vielä, väitätkö ettei muissa uskonnoissa ole
hyviä piirteitä tai ettei lasta voi kasvattaa
muutoin kuin kristillisen periaattein.
Eli toisin sanoen kaipaan kunnon vastauksen koko
tekstiini otsikolla 'psykologia'.
Kirjoitan sinulle vastauksen,kunhan ehdin,muuta
nyt ei ole aikkaa !
"Psykologia on arvostettu tieteenala"
- Niin, psykologia on arvostettu "tieteenala"
lähinnä psykologien itsensä keskuuudessa ja
yritysten huuhaa johtajien keskuudessa. Kysyppä
oikeiden tieteiden harjoittajilta mitä mieltä he
ovat psykologiasta.
"joka pyrkii
selvittämään ihmisen ajattelun lainalaisuuksia"
- Tämähän on lähinnä filosofian tehtävä, jos siis
ymmärretään ajattelun lainalaisuuksilla sitä,
miten ajattelun tulisi toimia. Psykologithan
ihmettelevät enimmäkseen miten ihmiset
todellisuudessa ajattelevat. Useinmiten ihmiset
kuitenkin ajattelevat aivan päättömästi ilman
mitään lainalaisuuksia.
"Jumalahan on abstrakti. Miten havainnoit,
tulkitset tai käsittelet Jumalaa? Et mitenkään.
Jumala vain on, ei hänen olemassaoloaan voi
tarkastella tai todistaa."
- Väärin. Tietenkään psykologit eivät pysty
tutkimaan Jumalaa, koska heillä on empiirinen
metodi (ja käsitteellinen sekaannus) Kuten
Wittgenstein asian ilmaisi. Abstraktioita ei
tutkitakaan empiirisesti vaan käsitteellisesti.
Täten voimme aivan hyvin käsitellä Jumala
termiä... siis käsitteellisesti. Voimme tutkia
esim. Onko koko Jumala käsitys risitiriitainen,
eli onko se loogisesti mahdoton jne.
Ei, kyllä psykologiaa arvostetaan tieteenä myös
esim. lääketieteessä ja biologiassa. Psykologia
palvelee yhteiskuntaa mallikkaasti.
Tartuit vain muutamaan mainitsemaani kohtaan.
Entäpä oppimisen, muistamisen, unohtamisen,
tunteiden, muistojen, psykoosien, neuroosien ja
monien muiden inhimillisten seikkojen tutkiminen,
joka olisi mahdotonta pelkästään biologian
metodein? Väitätkö sinäkin, ettei konginitiivinen
ja konstruktiivinen psykologia ole pätevää
tieteenharjoittamista? Jos väität, niin millä
perusteilla? On todettu usein mm. skeemojen
merkitys ja muistin konstruktiivinen luonne sekä
oppimiseen vaikuttaminen psykologisin keinoin.
Ajattelun lainalaisuuksia selvittävät myös
psykologit, tottakai. Tietyt tilanteet
synnyttävät tiettyjä tuntemuksia erilaisissa
ihmisissä...Kuinka ehdollistuminen vaikuttaa
ihmiseen, miten palkkiot ja rangaistukset
muuttavat toimintaa? Tuo kaikki ja moni muu on
nimenomaan ajattelun lainalaisuutta.
Kuten sanoinkin, psykologia on tarjonnut
valtavasti hyödyllistä tietoa mm.
ammattikasvattajien käyttöön. Myös yritysten
avuksi mittaamaan persoonia ja älykkyyttä,
itseasiassa erinomaisin tuloksin (esim.
Seligman). Mieltä täytyy myös kuntouttaa, eikä se
todellakaan onnistu pelkin lääkkein. Itseasiassa
aika harvoin lääkkeet tuovat mielisairauksiin
helpotuksen, ohella on käytettävä esim.
kognitiivista terapiaa. (asiasta on runsaasti
tutkimustuloksia ja minulla on omaakin kokemusta)
Taidat omata runsaasti puuttellista, hajanaista
ja vanhaa tietoa psykologiasta.
En ole missään vaiheessa sanonut, että
psykologien tulisi tutkia Jumalaa. Sinä et ole
tainnut lukea tekstistäni kuin irrallisia osia
jos niin luulet.
Jumalaa emme pysty havainnoimaan, ja jos annamme
sille käsitteen, ei se tee Jumalasta sen
konkreetimpaa. Eli perusmääritteenä Jumala on yhä
abstrakti, ei moinen käsitteellistäminen tee
asiasta konkreettia. Termi on termi
matematiikassakin, ei se siitä konkreetiksi
muutu. Otetaan yksi esimerkki, rakkaus. Olemme
käsitteellistäneet tämän tunteen, ja voimme sitä
spekuloida. Onko siltikään mitään abstraktimpaa
asiaa olemassa kuin rakkaus, sen monista
määritelmistä huolimatta. Sama asia Jumalan
kanssa.
No no.
Psykologia tutkii ihmisen käyttäytymistä, ei
ajattelua. Virheesi osoittaa, että tietosi
psykologiasta ovat vähäiset. Lukaise esimerkiksi
netistä joku lyhyt johdatus eri tieteisiin,
niiden luonteeseen, tutkimusmenetelmiin ja
saavutukssin. Asiallista keskustelua voimme
sitten jatkaa jos haluat otsikossa "Spotille
psykologiasta", jonne kirjoitin vähän psykologian
kritiikistäkin.
Väärässä olet joka tapauksessa.
ei ehkä ole mielekästä väitellä psykologian
merkityksestä. Varmasti myös psykologian alueella
tehdään kunnon tutkimusta ja väitteeni olikin itse
asiassa turhan provosoiva. Toisaalta yritysten
jne. tekemiin persoonallisuus testeihin tulee
mielestäni suhtautua varauksella.
Mitä tulee psykologian ja Jumalan olemassaolon
suhteen en aivan tarkoittanutkaan, että psykologia
pitäisi hutkia Jumalan olemassaoloa koskevia
kysymyksiä vaan, että empiirisenä tieteenä Jumala
onkin sille tavoittamattomasti. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita sitä, mitä väitit aikaisemmin:'"Jumalahan
on abstrakti. Miten havainnoit, tulkitset tai
käsittelet Jumalaa? Et mitenkään. Jumala vain on,
ei hänen olemassaoloaan voi tarkastella tai
todistaa."
No ehkäpä emme saa hänestä kunnon havaintoja,
mutta toki voimme käsitellä ja tulkita hänen
olemustaan silti. Voimme tutkia käsitteellisesti
esimerkiksi voiko tulkintamme olla ristiriidaton
jne. Siis käsittelemme häntä käsitteellisesti.
Tietenkään tästä ei voi tehdä johtopäätöksiä hänen
olemassaolostaan, mutta...