Mä en ole kamalan yksinäinen, mulla on äiti ja miesystävä....
Oon ihan keskiluokkasesta perheestä, nyt elän kyllä köyhää opiskelijaelämää. Isä on tuolla jossain Suomen toisella laidalla, sen jälkeen kun vanhemmat eros en sitä kauheesti oo nähny. Sisar on yksi, mutta se on 10 vuotta vanhempi ja asuu perheensä kanssa muualla eikä meilläkään välit oo mitä parhaimmat. Sukulaiset suurin osa on kuollu ja muutenki on pieni suku.
Ystäviä on ollu kyllä ihan mukavasti. Ainoa vaan, että moni muuttanu pois ja itsekin oon muuttanu äidin kanssa aika paljon. Sit moni on vaan muuten vaan "aikuistunu" ja jättäny sen näkemisen vähemmälle. On tullu puolisoita ja vauvoja ja uusia kavereita. Onhan tietty osasyy itsessänikin. En osaa pitää näemmä kunnolla yhteyttä.
Vielä kaksi vuotta sitten minulla oli kasapäin ihmisiä ketä näin päivittäin melkein, nykyään näen äiti ja miesystäväni lisäksi yhtä kaveria kerran pari kuukaudessa kun menemme baariin. (Meidän kaverisuhde perustuu vain siihen että käymme baarissa, hän on myös yksinäinen ja tahtoo päästä viihteelle ja olen ainoa joka hänen kanssaan lähtee)
Olen itse ehkä hieman vaikea ihminen, olen helposti lähestyttävä ja muutenki mukava, mutta olen nykyään niin ennakkoluuloinen ihmisiä kohtaan, että mitään ystävyys tai kaverisuhteita ei tahdo luonnistua.
Oma yksinäisyyteni johtuu melkein ainoastaan itsestäni. Olen ennakkoluuloinen, en luota helpolla kehenkään enkä puhu mieltäni painavista asioista kenellekään. Viimeksi mainittu on opittu asia, meidän perheessä ei ikinä mistään puhuttu oikein. Ei kukaan kieltänytkään, muttei kukaan näyttänyt esimerkkiäkään.
Ja kun sitä muutaman kerran on uskaltautunut asioistaan puhumaan niin takaisin on tullut "pitääkö sun olla noin masentava" (entinen miesystävä) ja "Hei joo niin mullaki on sellanen fiilis.. päläpälä... minä...minä.." (entiseltä ystävältä)
Kesä on pahinta aikaa ku kokoajan pitäisi olla jossain menossa ja kaikki muut ovatkin. Itse et löydä matkaseuraa tai rahaa tekemisiin. Ja yksin mennessä kaikki "ahaa"-elämykset jäävät yksinäisiksi jotenkin. Huoh.
Tuntuu yksinäiseltä istua omassa pienessä yksiössään töiden jälkeen. Nähdä miesystävää pari kertaa viikossa sillonkun hänellä ei ole kiire,
Miettiä, että kohta kesä on ohi,
Toivoa, että joskus pääisi jonnekin
Ja että joskus olisi rauhallinen olo...
Itsekin noihin asioihin pystyy ja pärjäisi, mutta aina sitä ei jaksaisi kaikkea tehdä yksin.
Oon ihan keskiluokkasesta perheestä, nyt elän kyllä köyhää opiskelijaelämää. Isä on tuolla jossain Suomen toisella laidalla, sen jälkeen kun vanhemmat eros en sitä kauheesti oo nähny. Sisar on yksi, mutta se on 10 vuotta vanhempi ja asuu perheensä kanssa muualla eikä meilläkään välit oo mitä parhaimmat. Sukulaiset suurin osa on kuollu ja muutenki on pieni suku.
Ystäviä on ollu kyllä ihan mukavasti. Ainoa vaan, että moni muuttanu pois ja itsekin oon muuttanu äidin kanssa aika paljon. Sit moni on vaan muuten vaan "aikuistunu" ja jättäny sen näkemisen vähemmälle. On tullu puolisoita ja vauvoja ja uusia kavereita. Onhan tietty osasyy itsessänikin. En osaa pitää näemmä kunnolla yhteyttä.
Vielä kaksi vuotta sitten minulla oli kasapäin ihmisiä ketä näin päivittäin melkein, nykyään näen äiti ja miesystäväni lisäksi yhtä kaveria kerran pari kuukaudessa kun menemme baariin. (Meidän kaverisuhde perustuu vain siihen että käymme baarissa, hän on myös yksinäinen ja tahtoo päästä viihteelle ja olen ainoa joka hänen kanssaan lähtee)
Olen itse ehkä hieman vaikea ihminen, olen helposti lähestyttävä ja muutenki mukava, mutta olen nykyään niin ennakkoluuloinen ihmisiä kohtaan, että mitään ystävyys tai kaverisuhteita ei tahdo luonnistua.
Oma yksinäisyyteni johtuu melkein ainoastaan itsestäni. Olen ennakkoluuloinen, en luota helpolla kehenkään enkä puhu mieltäni painavista asioista kenellekään. Viimeksi mainittu on opittu asia, meidän perheessä ei ikinä mistään puhuttu oikein. Ei kukaan kieltänytkään, muttei kukaan näyttänyt esimerkkiäkään.
Ja kun sitä muutaman kerran on uskaltautunut asioistaan puhumaan niin takaisin on tullut "pitääkö sun olla noin masentava" (entinen miesystävä) ja "Hei joo niin mullaki on sellanen fiilis.. päläpälä... minä...minä.." (entiseltä ystävältä)
Kesä on pahinta aikaa ku kokoajan pitäisi olla jossain menossa ja kaikki muut ovatkin. Itse et löydä matkaseuraa tai rahaa tekemisiin. Ja yksin mennessä kaikki "ahaa"-elämykset jäävät yksinäisiksi jotenkin. Huoh.
Tuntuu yksinäiseltä istua omassa pienessä yksiössään töiden jälkeen. Nähdä miesystävää pari kertaa viikossa sillonkun hänellä ei ole kiire,
Miettiä, että kohta kesä on ohi,
Toivoa, että joskus pääisi jonnekin
Ja että joskus olisi rauhallinen olo...
Itsekin noihin asioihin pystyy ja pärjäisi, mutta aina sitä ei jaksaisi kaikkea tehdä yksin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
talvi. En soi sietää kesähelteitä ja kamalaa melua. Ikävä kyllä on faktaa että ikävät kokemukset toisista ihmisistä on faktaa. En päästä ketään lähelleni, kaikki ovat minua loukanneet, paitsi oma äiti. Olen ollut aina ystävällinen, auttavainen ja luotettava. Eli helppo potkupallo kusipäille, jotka vain hyväksikäyttää ja ajaa omaa etua. Menköön menojaan. Minua ei suoraan sanottuna enää kiinnosta vitun vertaa muiden elämä. Ennen olin utelias ja halusin aidosti tietää mitä muille kuuluu ja miten menee. Samaa paskaa ne todennäköisesti jatkaa. Ehkä olen tullut siinä mielessä myös itsekkääksi, että elän vain ja ainoastaan tismalleen itselleni ja yksin. En soita enkä ota yhteyttä keneenkään enää. Ei huvita.