Masentunut avokki otti eron - miten suhtautua? :(

-loveless-

Tyttöystäväni halusi erota pari vuotta kestäneestä suhteestamme. Syynä masennus, joka taas johtuu hänen lapsuudestaan ja sieltä saamista "persoonallisuushäiriöistä".

Persoonallisuuden häiriöiden takia hän on joutunut kierteeseen jossa kokee koko ajan vain syyllisyyttä ja pahaa oloa. Hän pelkää, että suutun hänelle kaikesta, ja kokee suuttumisena maailman kaatavana asiana. En suutu mitenkään pienistä tai mitään, hän vain pelkää sitä, koska jos edes hieman suhtaudun johonkin nihkeästi hänen maailma tuntuu romahtavan ja paha olo valtaa mielen. Hän pelkää myös paljon muitakin asioita, ja varmaankin tästä johtuen hän yrittää usein alitajuisesti vain toimia niinkuin ajattelee minun haluavan hänen tekevän.

Nyt viime aikoina hänestä on tullut myös todella ärtyisä myös kaikista pienistä asioista ja saa pahojakin raivokohtauksia, jolloin satuttaa itseänsä lyömällä tai raapimalla tai repimällä hiuksiaan. Minä itse en ole mitenkään muuttunut, vaan olen sama mies johon hän rakastui, mutta kuulemma minäkin vain ärsytän häntä kaikilla tekemisilläni. Syömiseni ärsyttää, puheeni ärsyttää ja olemuksenikin ärsyttää :(

Olen koittanut häntä mahdollisuuksien mukaan tukea ja auttaa. Yrittänyt auttaa häntä pääsemään peloistansa ja syyllisyyden tunnosta kertomalla ettei siihen ole syytä ja että hän on hyvä ja ihana ihminen, eikä se, että on ongelmia tee hänestä mitenkään päin huonoa tai arvotonta eikä hänen tarvitse kokea jatkuvaa syyllisyyttä näistä, tai mistään asioista. Se auttaa hetkellisesti, mutta jo seuraavanakin päivänä saattaa "tilanteita" taas syntyä. Hänellä on varattuna n. kuukauden päähän aika mielenterveystoimistoon, jonka toivoisin auttavan.

Rakastan häntä suunnattomasti, enkä haluaisi eroa, vaikka tämä raskasta on minullekkin ollut. Mutta koen ettei hän oikeasti ole tuollainen, vaan se hyvä ja ihana ihminen kenet sieltä kaikkien ongelmien ja vaikeuksien takaa näen. Nyt kuitenkin hän itse päätti että haluaa erota. Ei kestä enään jatkuvaa, lähes päivittäistä pahaa oloa ja mieltä. Hän kokee, että suhteemme on ihan pilalla tämän kaiken takia eikä ole tapaa korjata sitä. Ainoa keino pois pahasta olosta on vain paeta. Tämä ei tietenkään totta ole, samat ongelmat jää jäljelle vaikka niitä kuinka välttelisi, mutta ymmärrän kyllä tunteen että haluaa vain ulos tästä kaikesta, koska ahdistaa niin paljon.

Eroomisesta ilmoittamisen jälkeen hän kysyi jos haluaisin muuttaa hänen kanssaan pois. Johonkin toiseen kaupunkiin. Eli siis mitenkä minä asian itse tulkitsen, hän haluaa vain paeta elämäänsä. Välittömän elämänmuutoksen. Jonkun nytheti - ratkaisun, jolla pääsisi siihen haavemaailman, jossa ei olisi ongelmia, ei syyllisyyttä eikä pahaa oloa - vaan voisi vaihteeksi olla iloinen ja onnellinen. Muutto ei sekään tietenkään ratkaise mitään, koska ongelmat kyllä seuraisivat.

Nyt kaipaankin neuvoja ihmisiltä, jotka ovat ehkä tämän saman kokeneet, tai itse olleet masentuneita, siihen kuinka minun tässä asiassa tulisi toimia? En halua häntä ympäripuhua takaisin kotiin, ja siihen pahaan oloon mitä hänellä on, koska en halua että hän katkeroituu minua kohtaan yhtään enempää, tai että hän alkaisi inhoamaan minua kaiken tämän ikävyyden takia. En myöskään haluaisi jättää asioita ja antaa hänen luopua kaikesta mitä meillä on, vain sen takia että hänen mielensä on sairastunut. Asiasta niin vaikean tekee tietenkin se ettei hän aina itse huomaa ja ymmärrä masennustansa eikä sen aiheuttamia mielialoja ja ajatuksia ja tunteita. En myöskään mielelläni haluaisi pitää taukoa, koska pelkään että masennus vie häntä ja hänen ajatuksiansa aivan eri suuntaan mihin hän ilman niitä haluaisi. Hän on haavoittuvainen ja ajatukset sekaisin. Toisekseen, en myöskään haluaisi taukoa itseni takia. En haluaisi aina iltaisin mennä yksin nukkumaan ja päivisin kokkailla yksin. Käydä kaupassa yksin. Tehdä kaikki asiat ilman häntä. Kaipaisin vain tyttöystävääni takaisin. Ja tälläisestä kaikesta parantuminen voi viedä pitkänkin ajan, ja sen verran itsekäs koen oikeutettu olemaan, etten voi vain odottaa ja elää yksin, odottaen sitä jos hän paranee. Miettien myös sitä, haluaako hän palata yhteen parannuttuaan.

Miten siis toimin, että saan asiat korjattua ja rakkaani takaisin? Vai pitäisikö minun vain luopua hänestä ja antaa hänen mennä?

Kiitoksia jos jaksoit lukea! :)

5

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhempi täti

      Onko tyttöystäväsi hoidossa? Toimiiko hoitosuhde?

      Asia on niin, että vakavasti masentunut on todella rasittava ihan oikeasti läheisilleen, koska hän kokee olevansa niin surkea. Eikä siinä mikään piristeleminen auta.

      Kunnon hoito auttaa.

      Lisäksi sinun oma jaksamisesi ja mielenterveytesi on vaarassa masentuneen puolison kanssa.

      Kannattaa antaa mennä, jos toinen kerran haluaa erota. On oikea rakkautta myös luopua. Toista ei voi pakottaa olemaan yhdessä.

    • Et halua kokea tätä

      Masentuneen kanssa seurustelu altistaa masennukselle ja vaarantaa oman terveytesi. Ei kannata jatkaa suhdetta. Minä yritin 15 vuotta ja nyt olen pisteessä, jossa olen valmis laittamaan hirttoköyden kaulaani ja poistumaan täältä.

    • Helvetillinen elämä

      On se erittäin raskasta. Tuo masentunut osapuoli ei tajua sitä, kuinka raskasta on vierellä yrittää auttaa, olla läsnä, kun jatkuvasti tulee paskaa niskaan. Kohtelu on mitä on. Kaiken keskipisteenä on vain tuo masentunut. Yhtään masentuneen tunteita väheksymättä, kukaan ei ajattele tai lohduta masentuneen puolisoa. On erittäin rankkaa, erittäin rankkaa.
      Säälittää siinä vaiheessa tuo masentunut, kun tai jos paranee sairaudestaan, tajuaako silloin millainen on ollut tuota rakastaan kohtaan, tuleeko pahat itsesyytökset tms. Vai jatkaako elämäänsä ilman mitään syyllisyyttä. Toki sairaus on ollut käytökseen syynä, mutta ei se tavallaan helpota sen puolison oloa lainkaan.
      Itse kärvistelen tässä masentuneen puolisona, en tiedä mikä asemani tällä hetkellä on. En pysty mihinkään muuhun kuin auttamaan arjen asioissa häntä, en pysty, jaksa, käydä töissä, ei jaksa harrastaa, ei jaksa tavata ystäviä, ei mitään muuta kuin odotan jatkuvasti milloin on parempi päivä ja elämämme voisi jatkua ennallaan.

      • Masentunut...

        Ikävää että tilanteesi on tuo.. Ja sekin on ikävää ettei masentuneiden omaisille ole mitään "kunniaa" tulossa. Toki on omaisille omia ryhmiä, ainakin Lahden psykiatrian poliklinikalla on, missä voi omaiset keskustella porukalla ja sit siellä on joku joka vetää sitä "kerhoa".

        Mutta sinällään masennusta on turhaa koittaa selittää edes sille puolisolle, koska sitä ei voi ymmärtää ellei itse sitä koe. Jos joku ei tiedä mitä tarkoittaa, kun ihminen ei jaksa puhua, ei jaksa avata suutaan, niin mitä se auttaa vaikka sitä koittaisi selittää..? Eli selittäminen ei auta omaisen oloa, selittämättä jättäminen ei auta omaisen oloa.. Masentunut ei välttämättä koskaan parannuttuaan oikeasti tajua mitä omainen on saanut kokea, koska ihmeparantumisia ei ole, parantuminen on pitkä ja hidas prosessi, joten jotkut asiat unohtuvat sen aikana, kuten se kiitollisuus jota tarvitset. Itse kun muistelen pahimpia aikoja, en muista mitään muuta kun semmoisen sumuisen tuskaisen ajan, yksityiskohdat on kadonnut muistista, ei muista muuta kuin sen suunnattoman ahdistuksen. Toki omaisen tuska voi olla yksi asia joka lisää ahdistusta, mutta jälkikäteen sitä on erittäin vaikeaa muistella, kun muistaa vain ahdistuksen kokonaisuutena.

        Sekin on sitten karua, jos omainen joskus haluaa saada kiitosta siitä että on jaksanut.. Koska siinä tavallaan se omainen sanoo, että olit ihan hirveä minua kohtaan, olin sankari kun kestin sen ja jee jee.. Mitä masentunut tai exmasentunut voisi siihen sanoa? Anteeksi että olin kamala ihminen, huono puoliso, surkea rätti, joka ei osannut olla kiitollinen?

        Masentunut tarvitsisi kokopäiväisen hoitajan, ja puolison kannattaisi evakuoida itsensä (ei erota) toiseen asuntoon ja käydä silloin tällöin tapaamassa puolisoaan. Koska muuten siinä tulee kauna vastaan. Masentunut kantaa itselleen kaunaa, kun sairasti niin monta vuotta. Omainen kantaa kaunaa masentuneelle, koska parantumiseen meni niin monta vuotta, ja sinä kärsit sivussa, etkä saanut mitään.

        Itse sanoisin että jos joskus puolisosi paranee, ja molemmat haluatte jatkaa, kannattaa mennä pariterapiaan setvimään koko kuvio. Mutta vasta sitten kun puolisosi on parantunut, muuten se on vain hänen syyllistämistään koko homma.


    • Toinen tyttöystävä

      No heipä hei. Tämähän on suorastaan kun ote elämästäni, minä siis olen se masentunut tyttöystävä.

      Aluksi olin "vain" vakavasti masentunut. Eristäydyin kotiin, avomies hoiti kaikki kauppakäynnit, laskut, yleiset asiat jne. Sain lääkkeet jotka aiheutti manian omalla tavallaan: olin kuin huippuunsa viritetty itsetuhoinen juoppo, tuli asenneongelma (angsti) miestäni kohtaan, koska se oli huolissaan, joka sitten alkoi ärsyttämään ajan kanssa, koska sen lääkityksen aikana minulla oli hauskaa, koska ei ollut rajoja ja jos oli niin menin niiden yli ihan huvikseen. No tajusin ettei niin voi jatkua ja sain ajan kanssa uudet lääkkeet.

      Mutta se ärtyminen siitä toisen huolesta jäin. Kun koin 8 kuukautta että se huolehtiminen ja ymmärtäminen on ärsyttävää, miten sen muutat? Jokainen voi uskotella itselleen mitä vain, kunhan sitä tarpeeksi kauan itselleen uskottelee. Minua ärsyttää tänäkin päivänä huolenpito, joka mielestäni nykyään varsinkin, on vain minun rajoittamistani, ahdistelua, syyllistämistä. Koomista sinällään, vaikka toinen sanoo juuri toisin, mutta siltä se tuntuu. Mietihän kun tyttösi ahdistui ja koki syyllisyyttä, sinä tulet ja sanot ettei tarvitse tuntea niin koska se ei ole totta. Itse otan asian näin: Älä tunne niin,koska en jaksa katsella tollaista turhanpäivästä vauhkoamista. Älä tunne niin, koska minä näen asiat toisin. Älä tunne niin koska en tykkää sinusta kun tunnet niin jne, vois jatkaa pitkälle tätä tulkinnan vääristymää.

      Sitten kun tilanne on siinä pisteessä että ajatus menee kehää, niin siitä on vaikeaa päästä pois ilman ammattiapua. Minä syyllistän itseäni kaikesta, siis aivan kaikesta. Nykyisin se on mennyt kuulemma (terapeutin mielestä) "sairaalle" tasolle, siis minusta täysin riippumaton asia, johon en teoriassakaan olisi voinut puutta, väännetään ja käännetään niin kauan että se on minun syytäni. Tyttösi varmasti koki /kokee ääretöntä syyllisyyttä siitä, kun on raahannut sinut tuollaiseen mukaan, mutta siksi haluaa sinut vieläkin, koska tykkää susta. Mutta se ei koe että sillä on oikeutta vetää sut mukaan tollaiseen, kokee siis syyllisyyttä ja koittaa pysyä päätöksessä ettei ole sun arvoinen, sut pitää päästää vapaaksi.

      No itselläni viimeiset pari kuukautta on ollut alamäkeä ja pahaa sellaista. Pari päivää sitten minulla todettiin dissosiaatiohäiriö joka on aika yleistä mielenterveyspotilailla (wikipedian mukaan ainakin) joka voi pahimmillaan olla lievempi muoto skitsofreniasta tai psykoosista, sillä erolla että dissosiaatiohäiriö on tilapäinen, siihen ei ole varsinaisia lääkkeitä, terapialla oppii siitä pois. Viimeiset 2kk olen ollut räjähdysherkkä, siis pienetkin asiat meinaa saada päässä räjähdyksen, olen niin vihainen, Kärsimätön, mulla ei ole enää "pinnaa" vaan mulla kärähtää heti jos alkaa ärsyttämään. Olen tunteeton suurimman osan ajasta, mutta sitten kun mietin tilannettani, saan paniikkikohtauksen kun tunteet on liian suuria käsiteltäväksi. On sitten muitakin kokemuksia tästä häiriöstä, muttei ne liene olennaisia tässä asiassa. Tai no vainoharhaisuus ehkä liittyy tähän.

      Mutta varsinainen kysymys: Yritätkö vai et.. Se on suoraan sanottuna hiton vaikea asia vastata. Tavallaan sun pitää olla valmis uhraamaan paljon aikaa ja vaivaa tyttöösi, mutta silti ei ole mitään takeita siitä että koskaan palaisitte yhteen. Kaikki "viat" ei ole aina korjattavissa. Itsensä syyttäminen on opittu asia, siitä on vaikeaa päästä täysin irti. Olen siis itse käynyt 1,5 vuotta terapiassa enkä voi sanoa että tilanne olisi juuri muuttunut, tavallaan vain menty huonompaan.

      Minun suhteeni..*huoh* ollaan ja asutaan yhdessä, mutta en tunne mitään hyvää miestäni kohtaan. Se vaan on tossa, asutaan samassa kämpässä, mut ei puhuta, ei mitään. Välillä vihaan miestäni koska se on vieläkin siinä, vaikka olen aikanaan tehnyt kaikkeni että se häipyisi. Mutta suurimpana osana aikaa, en tunne mitään. En vihaa, en ole katkera en tunne vain yksinkertaisesti mitään.. Aina ei tule satumaista loppua vaikka toinen koittaisi mitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe