Tutkimus: Juopottelu muuttaa DNA:ta
Raju juopottelu voi aiheuttaa peruuttamattomia geneettisiä muutoksia. Cambridgen yliopiston molekyylibiologian tutkijat ovat todenneet, että äitien voimakas alkoholinkäyttö johtaa myös sikiön DNA-muutoksiin.
Alkoholitutkijat ovat jo kauan uumoilleet, että runsaalla alkoholinkäytöllä voi olla geneettisiä seuraamuksia, mutta tieteellisiä todisteita ei tästä ole saatu. Cambridgen yliopiston tutkijat arvelevat nyt selvittäneensä mysteerin.
Alkoholin hajoamistuote, asetaldehydi, on itse asiassa mutageeni,
eli syöpää aiheuttava aine. Tiettyjä syöpämuotoja ei synny ilman geenimutaatioita. Solujen suojana tätä asetaldehydi-myrkkyä vastaan on kaksi puolustusmekanismia.
Ensimmäinen puolustuskeino on soluissa oleva entsyymi, joka poistaa niihin tulleen asetaldehydin. Toinen mekanismi korjaa DNA:han tulleita vaurioita.
Cambridgessä tehtyjen havaintojen mukaan raju juominen voi tuottaa soluihin niin paljon asetaldehydiä, etteivät suojamekanismien teho riitä tapahtuneiden vahinkojen korjaamiseen, vaan DNA:han tulee pysyviä muutoksia.
Ikävin havainto on, että raskaana olevat naiset voivat aiheuttaa DNA-muutoksia myös sikiöilleen, jos juovat runsaasti alkoholia raskauden alkuvaiheessa. Näiden ns. FAS-lasten geenimuutokset ovat peruuttamattomia.
http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/07/tutkimus_juopottelu_muuttaa_dnata_2710432.html
Äitienkin synnit kostautuvat tuleville sukupolville...
3
51
Vastaukset
- SalliS82
Uuttahan tässä tutkimuksessa on se, että asetaldehydi näyttäisi olevan myös sikiövaurioiden takana. Se, että asetaldehydi on mutageeninen ja karsinogeeninen eli ihmiselle syöpääaiheuttava aine, on tiedetty ja moneen kertaan tieteellisesti todistettu jo kauan sitten. WHO:han mm. luokitteli asetaldehydin 1. luokan karsinogeeniksi (eli samaan luokkaan mm. asbestin ja tupakansavun kanssa) lokakuussa 2009.
No, pitää toivoa, että tämä jatkuva tiedon lisääntyminen asetaldehydin haitoista johtaa myös siihen, että ihmiset alkavat reagoida asiaan ja mm. vaativat tietoa asetaldehydimääristä elitarvikkeiden ja alkoholijuomien pakkauksiin ihan siinä, missä vähemmän haitallisista lisäaineistakin vaativat tietoa. - C2H4O
Terveysvaikutukset
Asetaldehydin vaikutus aivoissa todennäköisesti säätelee ihmisen alkoholinkäyttöä
. Asetaldehydia saadaan elintarvikkeista, sillä sitä on niissä valmistusprosessin jäljiltä.
Sitä syntyy myös suolistossa, ja syntyyn vaikuttaa ruokavalio.
Sitä voi muodostua myös alkoholijuomista ja tupakansavusta. [1]
Perintötekijät vaikuttavat alkoholin aineenvaihduntaan ja siten alkoholin aiheuttamiin tuntemuksiin. Jos alkoholin aineenvaihdunta on nopeampi, tulee ihmisellä jo juodessa epämiellyttäviä tuntemuksia.[1]
Maailman terveysjärjestön alainen syöväntutkimuslaitos IACR on luokitellut asetaldehydin 1. luokan syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
Suomessa asetaldehydia on tutkittu pitkään. Suomalaisia tutkijoita ovat Mikko Salaspuro ja THL:n erikoistutkija Peter Erikson.[1]
Eriksonin mukaan asetaldehydia saadaan kolmesta lähteestä:
sitä syntyy maksassa, mutta se palaa pois.
. Sitä on syljessä, ja sen tuottavat suun, nielun ja vatsan mikrobit.
Kolmas lähde on alkoholijuomat.
Valkoviinissä ja luumu- ja omenajuomissa sitä on eniten, kirkkaissa viinoissa vähiten.
Sitä esiintyy luonnollisesti myös monissa elintarvikkeissa, esimerkiksi soijakastikkeessa.[1]
Suomalainen tutkimus on vahvistanut alkoholista saatavan asetaldehydin aiheuttavan syöpiä ruokatorvessa, kurkunpäässä ja suussa.[2]
Ympäristövaikutukset
Asetaldehydi on haitallista vesieliöille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asetaldehydi- ratkeamaton...
Tuttava teki pitkän työuran ravintola-alalla.
Ei tupakoinut koskaan.
Sairastui kurkkusyöpään.
Kinasivat vakuutuyhtiön kanssa, voiko kurkkusyöpä johtua passiivisesta tupakoinnista eli siitä että töissä altistui vuosikymmenet tupakansavulle.
Riita jäi kesken koska hän kuoli syöpään.
-olisihan alkoholinkäyttökin vaikuttanut syövän syntyyn..plus tupakansavun nieleskely duunissa päälle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920