Alkutietoa: Henkilö on elämässään suuren valinnan
edessä. Sielussa käydään armotonta taistelua.
Menettääkö omat hyveensä ja samalla turvata
tuhansien muiden rahallinen tulevaisuus.
Vai puolustaa omia hyveitänsä ja samalla luopua
tuhansien rahallisesta avustuksesta.
Uni alkaa.
Olin kedolla. Suurella, surullisella kedolla,
missä ei ruohoa kasvanut. Minusta tuntui kuin ei
olisi oikein päivä eikä yö. Minä kävelin veljeni
kanssa, lapsuusvuosieni veljen kanssa, veljen,
josta minun tulee sanoa, etten koskaan häntä
ajattele ja jota tuskin enää muistan.
Me puhelimme keskenämme ja kohtasimme kulkijoita.
Me haastelimme eräästä naapurinvaimoista, jonka
olimme muinoisin tunteneet ja joka työskenteli
aina avonaisen ikkunan ääressä. Siinä
jutellessamme tuli meille kylmä tuon avatun
ikkunan takia.
Kedolla ei kasvanut yhtään puuta.
Näimme miehen, joka kulki läheltä ohitsemme. Se
oli aivan alaston mies, tuhkanharmaa,
tuhkanharmaan hevosen selässä. Miehellä ei ollut
hiuksia; hänen pääkallonsa näkyi ja suonet hänen
pääkallossaan. Hän piti kädessään raippaa, joka
oli notkea kuin viinipuun vesa ja raskas kuin
rautakanki. Tämä ratsumies kulki ohitsemme eikä
sanonut sanaakaan.
Veljeni puhui minulle: Menkäämme rotkotietä.
Oli rotkotie, missä ei näkynyt ainuttakaan
pensasta eikä sammalmätästä. Kaikki kantoi mullan
väriä, taivaskin. Kuljettuani muutamia askeleita
en saanut enää vastausta kysymyksiini. Huomasin
ettei veljeni ollut enää mukanani.
Astuin erääseen kylään, jonka näin edessäni.
Ajattelin, että se mahtoi olla Romainvillen
kylä-miksi Romainvillen?
Ensimmäinen katu jonne jouduin, oli autio.
Poikkesin seuraavalle kadulle. Molempien katujen
kulmauksessa seisoi mies nojallaan seinää vasten.
Sanoin tälle miehelle: Mitä seutua tämä on? Missä
olen?. Mies ei vastannut. Näin erään talon oven
olevan auki;astuin sinne sisään.
Ensimmäinen huone oli autio. Menin seuraavaan.
Tämän huoneen oven takana seisoi mies nojallaan
seinää vasten. Kysyin tältä mieheltä:Kenen talo
tämä on?Missä olen? Mies ei vastannut.
Talossa oli puutarha. Astuin ulos talosta ja menin
puutarhaan. Puutarha oli autio. Ensimmäisen puun
takana näin miehen seisovan. Sanoin tälle
miehelle:Mikä puutarha tämä on? Missä olen? Mies
ei vastannut.
Harhailin kylässä ja huomasinkin, että se oli
kaupunki. Kaikki kadut olivat autiot, kaikki ovet
olivat auki. Ei ainuttakaan elävää olentoa näkynyt
kaduilla, ei ketään kulkenut huoneissa, ei ketään
kävellyt puutarhoissa. Mutta jokaisessa nurkassa,
jokaisen oven takana, jokaisen puun vieressä
seisoi mies, joka ei vastannut. Niitä näkyi vain
yksi samalla kertaa. Nämä miehet katselivat minun
kulkuani.
Poistuin kaupungista ja aloin kävellä ketoja
pitkin.
Hetkisen kuluttua katsahdin taakseni ja näin
suuren joukon seuraavan perässäni. Tunsin tuon
joukon niiksi miehiksi, jotka olin kaupungissa
tavannut. Heidän päänsä olivat oudot ja
kummalliset. Ei risaustakaan kuulunut heidän
astuessaan. Silmänräpäyksessä ehätti tämä joukko
minut ja kokoontui ympärilleni. Näiden miesten
kasvoissa oli mullan väri.
Silloin sanoi se ensimmäinen, jonka olin nähnyt
kaupunkiin astuessani ja jolle olin tehnyt
kysymyksiäni:Minne te menette? Ettekö tiedä, että
olette jo aikoja sitten kuollut?
Avasin suuni vastatakseni, mutta huomasin samassa,
ettei ketään ollut lähettyvilläni.
Ja uni loppuu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet väärällä osastolla
Jos osaat tulkita tuon, ymmärrät etten ole.
Ahdistusta tuossa unessa on yli äyräitten.
Veljesi- miksi sinulla ei enää ole mitään
kontaktia veljeesi, et edes ajattele häntä?
Jos olet kristitty vähääkään niin selvitä asiasi
veljesi suhteen, jos hän on elossa.
Sinun alkukertomuksestasi ei käy ilmi mikä
tällainen ihmevaatimus on että on luovuttava
hyveistään jos tahtoo pelastaa tuhansien ihmisien
elinehdot.
Eikö ole muuta vaihtoehtoa.Ei kumma että ahdistaa
ja joka puun takana on joku uhka.
Ja mistä hyveistä on kyse.
Jos vain jostain vähäpätöisestä, niin pelasta ne
tuhannet kärsivät.
Tuntuu kyllä omituisen vaikealta tuollainen
vastakkainasettelu.
Tottakait sinua ahdistaa.
Jos ei toisten henkienmenetyksestä ole kyse tai
toisten vahingoittamisesta, pelasta ne tuhannet
ihmiset.
vois hakea unikirjan,mut en jaksa..harrastan
unien tulkintaa..
Siis aivan alkuunsa, tämähän ei ollut oma uni.
Luin sen eräästä kirjasta.
Mutta siis. Näin ymmärsin sen itse.
Kuten sanoin henkilö on kovan päätöksen edessä.
Mieleeni tuli, että kun hän alussa kävelee
veljensä kanssa, niin hän kävelee Jeesuksen
kanssa. Elikä hänellä on hyvä olla niin kauan kun
"veli" on vierellä. Sitten hän lähtee väärälle
tielle. Jeesus hylkää hänet. Huoma olevansa yksin.
Kaikkialle minne hän menee, näkee hän enää vain
kuolemaa. Hän oli kuollut jo siinä vaiheessa kun
hän hylkäsi Jumalan. Ne miehet sitten kai kuvaavat
vain kuolemaa.
Tässä pääpiirteittäin, miten ymmärsin tämän.
Arveluttaa vain, että miksi hänen veljensä(Jeesus)
sitten sanoo "menkäämme rotkotietä".
Kuvaisiko veli sittenkin "järjen" ääntä?
Kiitoksia vastauksista!
Jumalan siunausta kaikille.
Aika kiinnostavaa miten omat elämänkokemukset ja
oma elämäntilanne vaikuttaa tulkintaan.
Ja tiedot sitten tietenkin.
Sinä tulkitsit unen uskontosi mukaan ja minä tein
sen aivan eri tavalla.
No, kukin tulkoot unillaan autuaaksi.