Miksi lapsia on kerhossa, joka osallistuu seksuaalisiin kulkueihin.
Onko partiolaisilta kysytty mitään heidän omasta halukkuudestaan osallistua kyseiseen kulkueeseen? Entä alaikäiset, onko heidän vanhemmiltaan saatu lupa viedä heidän lapset homokulkueeseen?
Onko kyse lasten hyväksikäytöstaä seksuaalisiin tarkoituksiin?
Mikä on seuraava vaihe ja minkä ryhmän hyväksi?
Voiko lapsen päästää partioon
6
57
Vastaukset
- aafaaeaaa
Eikö partion pitäisi olla sitoutumaton järjestö? Tähän asti olen kuvitellut, että se on yksi partion perimmäisistä ideoista. Seuraavaksi varmaan osoitetaan mieltä kapitalismia vastaan kommunistisen puolueen kanssa.
- näkemys.
Ei voi viedä. Partio on leimannut itsensä homojen asianajajaksi. Ei sellaiseen paikkaan voi lasta viedä. Partio tekee itsestään Setan yhteistyökumppanin. Setahan se ajaa noitten homojen asioita, mutta nyt partio on liittoutunut samaan sakkiin.
- me-262
Ohhoh.
Homo partiolaiset, anna mun kaikki kestää. Partiolaisaatte ottanut näköjään takapakkia sitten oikein kunnolla.
Lapsethan ollu tietysti innoissaan kun on kysytty, että lähdettekö kulkueeseen. Eivät vain todennäköisesti ole tajunneet sitä, että millaiseen kulkueeseen oikein ovat osallistuneet...
Voi olla, että vanhemmiten sitten tulee hivenen "moraalista krapulaa" kun lopulta sen pridekulkueen todellinen karva paljastuu...
Ilmiselvää lasten "hyväksikäyttöä" ja näin ollen erittäin paheksuttavaa toimintaa. - Ei sovi kristitylle
Minä peruutin syksyn aloituksen.
- Partioon. Kuten
kaikkiin sellaisiin järjestöihin joissa pyörii paljon lapsia, pyrkii myös niin heteroita kuin homojakin pedofiilejä päästäkseen lasten lähelle.
Partiossa sinunkin lapsesi lähellä saattaa vaania ehta pedari. - PÄÄTTELE TÄSTÄ VOIKO
OTA SILMÄ KÄTEEN JA PÄÄTTELE TÄSTÄ, VOIKO!!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9029887
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958