Armeija

Pitäisiköhän armeija aikaa pidentää Suomessa
pakolliseen kolmeen vuoteen, että Suomen pojista
kasvaisi miehiä. Samoin sivareitten aikaa
pidentää kolmeen ja puoleen vuoteen. Naisille
pakollinen kahden vuoden armeija ja Suomeen
muuttaville ulkomaalaisille myös vaihtoehtoinen
palvelus? Ehkäpä Suomen nuorten alkoholinkäyttö
laskisi? Kamalaa katsottavaa!
271977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

suomi-rockin! Seuraa tyyppejä jotka ovat
armeijassa ja kun he pääsevät lomalle...! it´s no
good!!
Ja jengi pingahtelis vaan... Missä mennään
Israelissa jossa on 3 vuoden pakollinen armeija
KAIKILLE!!!!
rauhaa vaan ilman sissikouluja

Äänestä

Ihmeellinen mielipide. Ei armeija-ajan
pidentäminen ainakaan raitista ihmisiä.
Armeijankäyminen sinänsä altistaa alkoholille.
Kirjoittajan logiikan mukaan pitäisi venäjällä
olla pienempi alkoholinkulutus kuin meillä.

Ennen kuin joku tiukkapipohihhuli alkaa rienaamaan
minua, niin kerron, että olen itse armeija- ja
maanpuolustusmyönteinen res. ylil., enkä mikään
sivaripelle. Mutta, totuus on, että viimeistään
armeija-aikana poika oppii alkoholia juomaan, jos
ei siihen mennessä ole oppinut (sikäli kuin sitten
oppii).

Kirjoittajan logiikan mukaan pitäisi rippikoulusta
tehdä kolmikuukautinen, jotta nuoret eivät oppisi
naimaan. Oikeastihan rippileiri on yleinen
neitsyydenmenettämispaikka nuorilla.

Äänestä
  • armeijan käyneet on ainakin yhtä pellejä
    kuin siviilipalvelusmiehet,
    ja todellisia käskyläisiä ja koneita
    etten sanoisi

    armeijassa ollut, kuntoisuusluokka C

    Äänestä

  • Väärin

    Äänestä

..missä johdonmukaisuus..miten pakkoarmeija ja
suomalainen juomiskulttuuri liittyvät yhteen?
paitsi että monet kapiaiset heiluvat armeijassa
sikahumalassa, samoin kuin kertausharjoituksissa?

Äänestä

Koska hyvä ideani on aiheuttanut näin paljon
keskustelua niin tässä olisi varmastikin
lakialoitteen paikka. Nyt vain nimiä keräämään ja
lista eduskuntaan! Samalla kovempi kuri
kasarmiin ja eikä turhia lomia varusmiehille ja
ehkä seuraavassa sukupolvessa kasvaa jo tosi
miehiä ja naisia, jotka rakastavat ja
kunnioittavat isänmaataan, samoin kuin toisiaan.
Yhteishenkeä ja samaan hiileen puhaltamista
tarvitaan Suomessakin! Koko Suomen armeija
systeemi tarvitsee samalla kunnon remontin. Ja
alkoholin käyttö ja päihtyneenä liikkuminen
rangaistavaksi teoksi, niin eiköhän suomi poika
opi, että viina kuin viina on epäterveellistä.
Kaipa Jumala olisi luonut meille savupiipun
päähän, jos olisi tarkoittanut, että
polttaminenkin on terveellistä. Niin kyllä
tappaminen on syntiä, mutta ei maanpuolustaminen.
Armeijan ei tarvitse olla pelkkää sotimista,
kolmeen vuoteen voisi mahtua paljon muutakin.
Ensimmäinen vuosi vaikka pelkkää teoriaa. Onko
muita ideoita?

Äänestä
  • Ainakin olen niin samaa mieltä että menen ihan
    SANATTOMAKSI.

    On täällä sentään muitakin kuin lällyjä vaan.

    ...mä vähän luulen että mun nimimerkki provosoi
    liikaa. Pitäsköhän vaihtaa se vai kuinka ?????

    Äänestä

  • "...alkoholin käyttö ja päihtyneenä liikkuminen
    rangaistavaksi teoksi, niin eiköhän suomi poika
    opi, että viina kuin viina on epäterveellistä."

    Voi mitä tekstiä. Kieltolakiahan kokeiltiin
    huonolla menestyksellä ennen sotia. Aika paksu
    väite tuo "viina kuin viina on epäterveellistä".
    Kohtuullisesti käytettynä alkoholin on todettu
    olevan terveellistä.

    Muutenkin alkoholinkäytön arvosteleminen
    uskontopalstalla on outoa, kun Islamia
    lukuunottamatta uskonnot eivät kiellä alkoholia.
    Kristinuskoon alkoholi kuuluu oleellisena osana.
    Jeesus oli kova poika ottamaan viiniä, jopa itse
    valmisti sitä. Tarinan mukaan hänen
    läksijäisateriallaankin ryypättiin viiniä.
    Raamatusta löytyy useita alkoholimyönteisiä
    kohtia.

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    "...alkoholin käyttö ja päihtyneenä liikkuminen

    Tässähän ei nyt ole oikeastaan uskonto- tai
    raamattuaiheinen keskustelu käynnissä ollenkaan.

    Se onkin muuten ainoa asia jota Islamissa
    arvostan. Kunnon voimakkaita sääntöjä joita myös
    NOUDATETAAN. ...se sitten taas on eri asia onko
    niissä kaikissa sännöissä yhtään mitään järkeä.

    Suomessa ongelma onkin se ettei ole YHYÄÄN MITÄÄN
    sääntöjä. Ei ainakaan mitään sellaisia mitä
    tarvitsisi noudattaa.

    Olis muuten hauska seurata miten kieltolakia
    noudatettaisiin Suomessa. ...HEH.. :D

    Äänestä

  • Suomen sotilas kirjoitti:

    Ei sitä ainakaan 20-luvulla noudatettu, siksihän
    siitä piti luopua.

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Ei sitä ainakaan 20-luvulla noudatettu, siksihän
    siitä piti luopua.

    Ja onhan se ihminen oma yksilönsä, joten miksipä
    ei saisi päättää omista asioistaan? Ei
    yhteiskunnan sovi liikaa määräämähän...

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Kyllä rajat täytyy asettaa muuten mennään
    hakoteille.Alkoholismi on sairaus. Jos nuorten
    tai varttuneimpienkin täytyy joka viikonloppu
    vetää pää täyteen viinaa, niin kyllä jossain on
    vika, kun ei kestä elämää selvin päin.
    Suomalaisilla on todella huono maine, alkoholin
    käytössä. Jos ihminen ei itse pysty lopettamaan
    viinan juontia niin yhteiskunnan on siihen
    puututtava. Perheissä sitä mitä ilmeisimmin ei
    opeteta. Jos juo niin se on kauhean normaalia,
    mutta jos ei niin se on muka epänormaalia.
    Eiköhän se ole vähän toisin päin. Niin kyllä
    raamatussa kerrotaan, että Jeesus joi viiniä,
    mutta viiniä juotiin ruuan kanssa ja viiniä on
    niin montaa prosenttia ja lisäksi on viiniä ilman
    prosentteja. Raamatussa ei kerrota montako
    prosenttia viinissä oli vai oliko se peräti ilman
    prosentteja. Juutalaiseen kultuuriin kuuluu
    viinin juonti sapattina, mutta ei sitä juoda niin
    kuin suomalaiset juovat. Suomalainen juo koko
    pullon kun juutalainen juo lasillisen. Muslimit
    eivät juo ollenkaan, paitsi pimeässä, koska he
    uskovat ettei Allah näe. Ei sääntöjen tarvitse
    olla kuristavia vaan ajatellen ihmisten parasta.
    Tiestikö esim. että coca-cola aiheuttaa haima
    syöpää. Jumala antoi juutalaisille kymmenen
    käskyä, jotka ovat sitten tulleet
    kristityillekin. Kaikki on ihmisen parhaaksi,
    jotta eläisit onnellisempana. Mutta ihmisellä kun
    on vapaa tahto kaikessa, sinä päätät mutta myös
    sinä vastaat. Käskyt voit ottaa ohjenuoraksi
    elämääsi tai sitten et. Ei siinä ole mitään
    hurskastelua. Luonnollisia asioita.

    Äänestä

  • uusia ideoita kirjoitti:

    Pitkän stoorin rustasit, mut tarkoitatko, että
    alkoholin käyttö olisi kokonaan lopetettava? Se
    taitaisi olla ainoa keino ns. säännöstellä sen
    käyttöä, koska raja tyyliin 1 pullo/viikko ei
    mitenkään toimisi käytännössä valvonnan takia.

    Olipa paatoksellinen vuodatus!

    Raamatussa mainittu viini ei voinut olla
    alkoholitonta, koska alkoholitonta viiniä ei
    osattu valmistaa siihen aikaan. Alkoholitonta
    viiniä valmistetaan poistamalla alkoholi valmiista
    viinistä. Se opittiin suhteellisen äskettäin. Tai
    sitten evankeliumien kirjoittajat olivat ääliöitä
    jotka sekoittivat keskenään käsitteet rypälemehu
    ja viini. Ei, edes pakana pidä Raamatun
    kirjoittajia noin tyhminä.

    "Suomalainen juo koko pullon kun juutalainen juo
    lasillisen." Oli, ja on juutalaisissakin
    alkoholisteja. Väittääkö kirjoittaja, että kaikki
    suomalaiset jotka käyttävät alkoholia, ovat
    alkoholisteja? Voi mikä yleistämisen ihmelapsi!

    Jos Coca-Colan epäillään aiheuttavan
    haimasyöpää(yhdyssana!), kyseessä on vasta
    epäilys. Jos se olisi tieteellinen fakta, asiasta
    olisi noussut julkinen kohu.

    "Jumala antoi juutalaisille kymmenen käskyä, jotka
    ovat sitten tulleet kristityillekin." Nytko ns,
    "vanha liitto" onkin voimassa? Tällä palstalla
    ovat uskovaiset useammalla suulla todistelleet
    minulle, että "vanhan liiton" jutut eivät ole enää
    kristityille voimassa. Kristityt uskovaiset
    näköjään tulkitsevat sääntöjä sen mukaan mikä
    paremmin tuntuu sopivan omien halujen kanssa.

    Oletpa viisas?????
    Ensinnäkin coca cola aiheuttaa haimasyöpää. Yhdys
    sana, kiitos neuvosta, sillä suomen kieleni on
    päässyt vähän ruostumaan, kun asun täällä
    toisella puolella maapalloa! Mukava katsoa mitä
    suomalaiset ajattelevat!!!!! Jatkoa coca
    colasta.... lue lisää lääkärikirjasta tai netin
    kautta. Tai voit kysyä lääkäriltäsi, jos hän
    haluaa vastata! Se on todellakin fakta, jos
    haluat oppia lisää niin tutustu mitä aineosia
    coca cola sisältää!!!!! Luuletko, että Coca Colan
    valmistajat tulevat siitä sinulle kertomaan. Juo
    rauhassa, mutta et voi ainakaan väittää, ettet
    olisi kuullut. Ehkä uutinen ei ole vielä Suomeen
    tullut, mutta odota niin kyllä se joskus vielä
    sielläkin tulee julkisuuteen!!!!

    Vanha liitto elää siinä missä uusikin. Sen
    pitäisi elää sinullekin. Lue raamattua, mutta se
    ei varmastikaan sovi sinun viikonloppuelämään,
    jota mitä ilmeisimmin vietät kapakassa, muiden
    sinun kaltaisten ystäviesi seurassa. Olen asunut
    vuosia ulkomailla ja voin sanoa teille rakkaat
    ystävät että täältä käsin Suomi on hyvin olematon
    valtio. Suurta remonttia tarvitaan, että Suomi
    tulisi maailmankartalle, muuta kuin Nokian
    kautta. Monet eivät edes tiedä, että Nokia on
    Suomesta!!!! Toiseksi täältä käsin näkee hyvin
    Suomen puutteet ja voin sanoa, että todella
    hävettää, että turistien täytyy katsoa Suomessa
    alkoholisteja ja uusavuttomia nuoria. On Suomessa
    mukaviakin ihmisiä, mutta ovat kuolemassa
    sukupuuttoon.

    Kuten sanoin alkoholismi on sairaus, joka
    periytyy. Mitä sinä uskovaisia vainoat, jos
    heidän kommenttinsa sinua ärsyttävät niin se on
    HYVÄ!

    ...että Coca Cola aiheuttaa haimasyöpää! Luulisi
    sun siihen kykenevän, kun niin maailmaa kiertänyt
    näytät olevan.

    Sitä paitsi, eikös lähes jokainen asia aiheuta
    jotain sairautta, mutta mietittäköön missä
    mittasuhteessa!

    Voitko väittää, etteikö entisajan juutalaisissa
    olisi alkoholisteja? Miten todistat tuon
    väitteen? Ei yksi satukirja nimeltä Raamattu
    kerro totuutta asiasta.

    Ja alkoholismi ei todellakaan periydy! Se ei
    mistään geeneistä ole kiinni, vaan korvien
    välistä. Vanhemmat antavat huonon esimerkin
    omalla juomisellaan, ja lapset siitä sitten
    ottavat oppia. Ei sairaus, vaan tapa.

    Minä en voi todistaa Coca-Colasta yhtään mitään.
    En itsekään usko sen terveelllisyyteen. Mutta
    koska yleisesti ei ole tiedossa sen aiheuttavan
    haimasyöpää, niin olisi paikallaan esittää lähde
    missä sellaista väitetään. Ei kukaan ihminen usko
    tuollaista asiaa todeksi vain siksi, että joku
    käyttäytymisrajoitteinen kielipuoli finski
    toiselta puolelta palloa niin väittää. Jos jossain
    asiallisessa julkaisussa todistetaan, että esim.
    fosforihappo aiheuttaa haimasyöpää, niin toki
    uskon Coca-Colan olevan vaarallista.

    Mitä pahaa siinä olisi, jos kävisin kapakassa
    viikonloppuna? Jos Jeesus eläisi nykyaikana, niin
    ehkä hänkin kävisi kapakassa. Minulla on hyvä
    pappisystävä, jonka kanssa olen ollut kaljalla
    kapakassa monet kerrat.

    Joka väittää alkoholinjuomista synniksi, niin
    todistakoot sen Raamatulla. Minä voin osoittaa
    Raamatusta useita kohtia mitkä puoltavat
    alkoholinnauttimista.

    "Vanha liitto elää siinä missä uusikin." Eli,
    homot pitää tappaa? Nainen on alempi olio kuin
    mies? Neitsyen saa raiskata, jos menee sen jälkeen
    avioon hänen kanssaan? Miehellä saa olla 700
    vaimoa ja 300 jalkavaimoa? Naisen käsi pitää
    katkaista, jos hän on vahingossa koskettanut sillä
    vieraan miehen häpyä? Orjuus on hyväksyttävää?
    Itsetyydytyksestä kiinnijäänyt pitää tapettaman?

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Pitkän stoorin rustasit, mut tarkoitatko, että
    alkoholin käyttö olisi kokonaan lopetettava? Se
    taitaisi olla ainoa keino ns. säännöstellä sen
    käyttöä, koska raja tyyliin 1 pullo/viikko ei
    mitenkään toimisi käytännössä valvonnan takia.

    Viinapullo vai kaljapullo?

    Äänestä

  • uusia ideoita kirjoitti:

    Oletpa viisas?????
    Ensinnäkin coca cola aiheuttaa haimasyöpää. Yhdys
    sana, kiitos neuvosta, sillä suomen kieleni on
    päässyt vähän ruostumaan, kun asun täällä
    toisella puolella maapalloa! Mukava katsoa mitä
    suomalaiset ajattelevat!!!!! Jatkoa coca
    colasta.... lue lisää lääkärikirjasta tai netin
    kautta. Tai voit kysyä lääkäriltäsi, jos hän
    haluaa vastata! Se on todellakin fakta, jos
    haluat oppia lisää niin tutustu mitä aineosia
    coca cola sisältää!!!!! Luuletko, että Coca Colan
    valmistajat tulevat siitä sinulle kertomaan. Juo
    rauhassa, mutta et voi ainakaan väittää, ettet
    olisi kuullut. Ehkä uutinen ei ole vielä Suomeen
    tullut, mutta odota niin kyllä se joskus vielä
    sielläkin tulee julkisuuteen!!!!

    Vanha liitto elää siinä missä uusikin. Sen
    pitäisi elää sinullekin. Lue raamattua, mutta se
    ei varmastikaan sovi sinun viikonloppuelämään,
    jota mitä ilmeisimmin vietät kapakassa, muiden
    sinun kaltaisten ystäviesi seurassa. Olen asunut
    vuosia ulkomailla ja voin sanoa teille rakkaat
    ystävät että täältä käsin Suomi on hyvin olematon
    valtio. Suurta remonttia tarvitaan, että Suomi
    tulisi maailmankartalle, muuta kuin Nokian
    kautta. Monet eivät edes tiedä, että Nokia on
    Suomesta!!!! Toiseksi täältä käsin näkee hyvin
    Suomen puutteet ja voin sanoa, että todella
    hävettää, että turistien täytyy katsoa Suomessa
    alkoholisteja ja uusavuttomia nuoria. On Suomessa
    mukaviakin ihmisiä, mutta ovat kuolemassa
    sukupuuttoon.

    Kuten sanoin alkoholismi on sairaus, joka
    periytyy. Mitä sinä uskovaisia vainoat, jos
    heidän kommenttinsa sinua ärsyttävät niin se on
    HYVÄ!

    Nykyinen sosiaalipolitiikka pitää huolen siitä,
    että ahkerat työtä pelkäämättömät eivät ehdi
    lisääntyä mutta juopot lähiöasukkaat parantavat
    lisääntyen vaan omaa toimeentuloaan.

    Lorvi- ja juoppogeenimanipulointia harjoitetaan
    siis valtion toimesta todella rankasti.

    Sitä periytyvää "sairautta" todellakin vain
    lisätään.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    ...että Coca Cola aiheuttaa haimasyöpää! Luulisi
    sun siihen kykenevän, kun niin maailmaa kiertänyt
    näytät olevan.

    Sitä paitsi, eikös lähes jokainen asia aiheuta
    jotain sairautta, mutta mietittäköön missä
    mittasuhteessa!

    Voitko väittää, etteikö entisajan juutalaisissa
    olisi alkoholisteja? Miten todistat tuon
    väitteen? Ei yksi satukirja nimeltä Raamattu
    kerro totuutta asiasta.

    Ja alkoholismi ei todellakaan periydy! Se ei
    mistään geeneistä ole kiinni, vaan korvien
    välistä. Vanhemmat antavat huonon esimerkin
    omalla juomisellaan, ja lapset siitä sitten
    ottavat oppia. Ei sairaus, vaan tapa.

    Kaikki ravintoaineet aiheuttaa syöpää ja
    sairauksia. Mulla kola aiheuttaa "hammassyöpää"

    Elettäis muuten terveenä loppuun asti jos
    lopetetaan syöminen vai mitä? :D ...kannatan
    ajatusta.

    Sitä alkoholismia voisi sanoa vaikka "oppimalla
    perityksi tavaksi" ...tai jotain sinnepäin.

    Ei mutta nyt otan kaapista Brasilialaisen
    BANAANIN ja hellin vatsaani. :D :D :D :D :D :D

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Minä en voi todistaa Coca-Colasta yhtään mitään.
    En itsekään usko sen terveelllisyyteen. Mutta
    koska yleisesti ei ole tiedossa sen aiheuttavan
    haimasyöpää, niin olisi paikallaan esittää lähde
    missä sellaista väitetään. Ei kukaan ihminen usko
    tuollaista asiaa todeksi vain siksi, että joku
    käyttäytymisrajoitteinen kielipuoli finski
    toiselta puolelta palloa niin väittää. Jos jossain
    asiallisessa julkaisussa todistetaan, että esim.
    fosforihappo aiheuttaa haimasyöpää, niin toki
    uskon Coca-Colan olevan vaarallista.

    Mitä pahaa siinä olisi, jos kävisin kapakassa
    viikonloppuna? Jos Jeesus eläisi nykyaikana, niin
    ehkä hänkin kävisi kapakassa. Minulla on hyvä
    pappisystävä, jonka kanssa olen ollut kaljalla
    kapakassa monet kerrat.

    Joka väittää alkoholinjuomista synniksi, niin
    todistakoot sen Raamatulla. Minä voin osoittaa
    Raamatusta useita kohtia mitkä puoltavat
    alkoholinnauttimista.

    "Vanha liitto elää siinä missä uusikin." Eli,
    homot pitää tappaa? Nainen on alempi olio kuin
    mies? Neitsyen saa raiskata, jos menee sen jälkeen
    avioon hänen kanssaan? Miehellä saa olla 700
    vaimoa ja 300 jalkavaimoa? Naisen käsi pitää
    katkaista, jos hän on vahingossa koskettanut sillä
    vieraan miehen häpyä? Orjuus on hyväksyttävää?
    Itsetyydytyksestä kiinnijäänyt pitää tapettaman?

    Siinä VANKKAA asiaa siitä miten kunnon kristityn
    tulee elää.

    ...puhutaanko siellä feminismistä mitään ?

    Äänestä

  • Suomen sotilas kirjoitti:

    Viinapullo vai kaljapullo?

    ...vaikka molemmat? ;)

    Ei mut eihän sellaista kukaan pystyisi
    tarkkailemaan, että nauttiiko toinen nyt yhden
    vai kaksi annosta. Itsestään kaikki on kiinni,
    haluaako pilata terveytensä vai vaihtoehtoisesti
    pelaa pari tuntia korista helvetinmoisessa
    tuulessa niin kuin eräs poika juuri hetki sitten
    teki ;)

    Äänestä

  • Suomen sotilas kirjoitti:

    Nykyinen sosiaalipolitiikka pitää huolen siitä,
    että ahkerat työtä pelkäämättömät eivät ehdi
    lisääntyä mutta juopot lähiöasukkaat parantavat
    lisääntyen vaan omaa toimeentuloaan.

    Lorvi- ja juoppogeenimanipulointia harjoitetaan
    siis valtion toimesta todella rankasti.

    Sitä periytyvää "sairautta" todellakin vain
    lisätään.

    Vaikka hivenen brutaalisti ilmaistu, niin ikävä
    kyllä SS:n tekstissä oli pelottavan paljon
    totuutta.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    ...että Coca Cola aiheuttaa haimasyöpää! Luulisi
    sun siihen kykenevän, kun niin maailmaa kiertänyt
    näytät olevan.

    Sitä paitsi, eikös lähes jokainen asia aiheuta
    jotain sairautta, mutta mietittäköön missä
    mittasuhteessa!

    Voitko väittää, etteikö entisajan juutalaisissa
    olisi alkoholisteja? Miten todistat tuon
    väitteen? Ei yksi satukirja nimeltä Raamattu
    kerro totuutta asiasta.

    Ja alkoholismi ei todellakaan periydy! Se ei
    mistään geeneistä ole kiinni, vaan korvien
    välistä. Vanhemmat antavat huonon esimerkin
    omalla juomisellaan, ja lapset siitä sitten
    ottavat oppia. Ei sairaus, vaan tapa.

    Täytyy sanoa, että teillä kaikilla on ihan hyviä
    kysymyksiä elämästä. Ikävä kyllä monen asian
    tulette oppimaan sitten joskus kantapään kautta
    tai ette. Riippuu teistä itsestä. On totta, että
    monet ravintoaineet aiheuttavat sairauksia, sillä
    mikään ei ole enää puhdasta. Luonto on saastunut
    ja sen mukana me joudumme myös siitä kärsimään ja
    katsomaan mitä suuhumme laitamme. Nuorena ei ehkä
    ajattele terveyttä niin paljon, mutta kun tietoa
    tulee lisää iän ja työn kautta niin oppii
    varomaan tiettyjä ruokia ja juomia. Ja samalla
    haluaa varoittaa muitakin. Coca Colasta löytää
    lisää tietoa esim. lääkärikirjasta, mikä tulisi
    olla joka kotitaloudessa. Tai sitten internetin
    kautta.

    Raamattu ei ole mikään satukirja, mutta jos niin
    haluat ajatella niin ajattele ei se muuta
    Raamatun arvoa. Se on vain sinun mielipiteesi.
    Alkoholismi on sairaus ja on periytyvääkin
    sorttia, mutta riippuu ihmisestä itsestäkin
    tarttuuko pulloon ja kuinka usein juo ja tuleeko
    todella alkoholistiksi vai ei. Alkoholisti on
    alkoholin orja eikä voi elää ilman viinaa, syynä
    voi olla monikin asia. Moni uskova Suomessa on
    absolutisti, mutta esim. ruuan sulatuksen
    kannalta viiniä voi juoda. Kaikki riippuu
    kulutuksen määrästä. Voipi olla että tuo synkkä
    Suomi ja pitkä talvi tekee suomalaisista niin
    vihaisia. Asioista täytyy osta keskustella
    asioina, eikä suuttua joka lauseesta! Koittakaa
    jaksaa tämähän on vain elämää!

    Äänestä

  • ei uusia ideoita kirjoitti:

    Turhahan tää asia on, mut ois nyt sunkin
    kannattanu perustella paremmin se, että Coca Cola
    tosiaan aiheuttaa syöpää. Mutta kun et siihen
    kyennyt, niin et kyennyt.

    Raamattu ei ole satukirja? Niinkö tosiaan sanoit?
    No, mutta heiii... Missä sitte on todisteet
    sille, että Raamatun asiat todella ovat
    tapahtuneet, ettei kyse ole ollut pelkistä
    saduista ja erittäin paljon värikynää
    sisältäneistä tarinoista?? Ethän sä nyt voi
    Kalevalaakaan todeksi väittää, kun tiedät varsin
    hyvin, ettei niillä jutuilla ole mitään tekemistä
    todellisuuden kanssa.

    Perustelemisen taito ois sunkin vaihteeks hyvä
    opetella...

    ...koskee myös tuota alkoholismi-juttua. Ja mikä
    muuten edes on sairaus? Onko riippuvaisuus
    sairaus? Ja millä tavalla se periytyy? En itse
    ainakaan kykene uskomaan, että se geeneissä
    kulkisi, vaan pikemminkin kyse on psyykkisistä
    asioista.

    Lopetan sanoihin:

    PERUSTELE VÄITTÄMÄSI!

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Vaikka hivenen brutaalisti ilmaistu, niin ikävä
    kyllä SS:n tekstissä oli pelottavan paljon
    totuutta.

    Juu. Ei ne asiat siitä kaunistelemalla yhtään
    kaunistu.

    Toi "SS" ei kyllä mieleeni tullut kun nimmarini
    tähän armeijakeskusteluun keksin :D :D :D

    Äänestä

niin sitte pitäis niittenki ketkä on jo käyny
armeijan mennä vielä 2 vuodeks takas:D_

Äänestä

Ketjusta on poistettu 91 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uusia ideoita kirjoitti:

Pitäisiköhän armeija aikaa pidentää Suomessa
pakolliseen kolmeen vuoteen, että Suomen pojista
kasvaisi miehiä. Samoin sivareitten aikaa
pidentää kolmeen ja puoleen vuoteen. Naisille
pakollinen kahden vuoden armeija ja Suomeen
muuttaville ulkomaalaisille myös vaihtoehtoinen
palvelus? Ehkäpä Suomen nuorten alkoholinkäyttö
laskisi? Kamalaa katsottavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu