Miksi naiset pelkäävät miehiä, jotka uskaltavat myös -aiheesta -kritisoida feminismiä?
Eivätkö feministit pysty sulattamaan itsenäisesti ajattelevaa miestä, joka ei ole feministien talutusnuorassa?
Eivätkö feministit pysty sulattamaan itsenäisesti ajattelevaa miestä, joka ei ole feministien talutusnuorassa?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Olen eräällä toisella foorumilla osallistunut keskusteluun feminismistä ja tuonut esiin, miten feministien hegemonia tasa-arvosektorilla vaikeuttaa miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaisemista. Kun foorumin feministeiltä ovat keskustelussa argumentit loppuneet, he ovat yksi toisensa jälkeen kieltäytyneet keskustelemasta kanssani. Foorumille on jopa avattu ketjuja joiden avauksessa nimenomaan vaaditaan, että en osallistu keskusteluun.
Feminismi tuntuu olevan menettämässä asemiaan. Käy yhä selvemmäksi, että feminismi ei enää edistä tasa-arvoa, vaan feministisestä liikkeestä on tullut etujärjestö, joka pyrkii edistämään pienen, vain omaa etuaan ajattelevan naisjoukon asioita. Vähitellen alkaa olla uudenlaisen tasa-arvopolitiikan aika.
feminismiä käytetään myös välineenä jota kautta voidaan projisoida omaa epävarmuutta ja kanavoida vihaa. Sitä käytetään myös suvaitsemattomuuden ja äärisosialismin välineenä.
Sinäänsä on ikävää jos radikaalit onnistuvat pilaamaan eräänlaisen hyvän feminismin, ja aina välillä vaikuttaa siltä että näin on jo tapahtunut.
Höpsis. Olen seurannut ja huomannut, että pikemminkin asia on niin päin, että sinä et ota vastaan argumentteja, joita sinulle annetaan. Ei kukaan jaksa loputtomiin toistaa samaa asiaa, joka ei mene jakeluun.
Usein feministien argumentointitaito ei riitä edes sen selvittämiseen, mitä feminismi on ja mitä feministit haluavat. Sitten kun keskustelu siirtyy varsinaisiin ongelmiin, feministit tarjoavat vastaukseksi vanhoja kliseitä. Kun nämä kliseet asettaa epäilyksen alaisiksi, feministit kieltäytyvät keskustelemasta.
Perustelemattomia väitteitä sinulla.
... esimerkkeineen löytyvät siltä foorumilta, jonka feministit ovat argumenttiensa osoittauduttua köykäisiksi kieltäytyneet keskustelemasta kanssani.
Kiertelet.
... näyttää jatkuvan täällä, feministit eivät pääse argumentoinnissaan vanhoja kliseitä syvemmälle.
Eihän täällä ole edes keskustelua, saati argumentointia. Edes sinä et argumentoi. Tekeekö se sinusta nyt sitten feministin?
... sen paremmin kuin kenestäkään muustakaan tosimiehestä ei saa feministiä vaikka voissa paistaisi, oikeudentunto istuu meissä liian lujassa.
Oikeudentunto istuu? Eikö valtaosa rikoksentekijöistä ole miehiä?
... oli tosimiehistä, olet varmaan itsekin joskus tavannut ja tiedät eron.
Määritelmääsi "tosimiehestä" eivät välttämättä yhdy kaiki muut miehet, jotka pitävät itseään "tosimiehinä".
Tosimies suhtautuu joka tapauksessa pidättyvästi muiden miesten yhdyntäyrityksiin.
Miksi tosimies sekaantuisi toisten miesten intiimimielämään?
... sekaannukaan, ja pyrkii myös estämään päinvastaiset pyrkimykset.
Teidänlaistenne oikeudentunto? Siis... on hienoa ja oikeutettua edistää sovinismia? Graaah.
Samat mainitsemasi feministit eivät sulata sen kummemmin toisin ajattelevaa naistakaan, onkos tuo sitten kumma ellei MIESTÄ. :) Mutta mitäs me siitä, ajatellaan omilla aivoillamme edelleen!
Lähes kaikki järkevät ja ajattelevat naiset ovat feministejä, tiedostavat ne sen itse tai eivät. Tyhjäpäät, laiskat vetelykset, masokistit, miellyttämissuuntautuneet, pelokkaat, henkisesti tavalla tai toisella sairastuneet sanoutuvat jyrkästi irti oikeudenmukaisista feministisistä tavoitteista. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia.
On se perhana, kun tämä nilkki ei saa kirjoitusta aikaiseksi omalla nimimerkillä, sama kundi vääristelee taas. Jos pelehtiminen ei lopu, ilmoitan seriffille. Suomi24:n on pikku hiljaa tartuttava ongelmaan, tai palstojen rekisteröimätömyydelle heitetään jäähyväiset. Tympäisee kirjoittaa täällä hulluille, mutta juuri noiden hullujen takia joutuu ärähtämään väkisin.
Kuulostaako tutulta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000003559437
Huomaatkos itse -taas kerran- kuinka feministi luokittelee karkeasti naiset kategorioihin: feministit ja tyhjäpäät yms. ??
Ja anteeksi vain, että sanon sen -taas kerran-, mutta sellaisena kuin feminismi nykyisin näyttäytyy ja ilmenee (mukaanlukien täydellisen hahmottomuuden: kaikki mikä nähdään feminismille negatiivisena TILANTEN MUKAAN kielletään ym. Minulle lapsena jo opetettiin, että se on selkärangattomuutta.) ei suinkaan fiksut naiset, (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) halua lukea itseään feministeiksi. En minäkään.
Mikäli feminismille oikeasti halutaan luoda kunnon mainetta, asialle tulisi tehdä jotain. Ideologiaa olisi hiottava selvemmäksi, kirkkaammaksi, jotta tietäisit mihin "sitoudut" alkaessasi/"tunnustautuessasi" feministiksi. Höttöideologia, joka on sitä ja/tai tätä aina tilanteen mukaan, ei kiinnosta fiksua, itsenäisesti ajattelevaa, eteenpäin pyrkivää naista.
Itse en saanut aikoinani "kunnon selvää" palautetta, mitä feminismi on kysyttyäni sitä palstalla aivan asiallisesti. Johtunee joko siitä ettei palstalle mahdu asiallisuus feministien sitä kuitenkin peräänkuuluttaessa muutamien miesten taholta, feminismi on höttömöntti, joka on kaikkea ja ei-mitään samaan aikaan tai feministit eivät itsekään ole perillä aatteestaan. Ja mikään näistä vaihtoehdoista ei inspiroi itseajattelevia ihmisiä.
Tasa-arvon kannalla lienee kuitenkin jokainen järkevä, ajatteleva ihminen, niin sukupuoleen, rotuun, ikään kuin uskonto- ja poliitiseen sitoutumiseen katsomatta, kunhan lakeja noudatetaan ja ihmisarvoa kunnioitetaan. (Tällä haluan karsia pois aatesuunnat, joiden nimissä vahingoitetaan tavalla tai toisella toisia ihmisiä.)
Mutta määritelmäsi mukaan minä kuin KAIKKI ystäväni olemme tyhjäpäitä, pelokkaita, masokisteja, miellyttämään suuntautuvia, laiskoja, vetelyksiä, henkisesti tavalla tai toisella sairastuneita! Tiedätkö, aika raju väite minunkin upeista, itsenäisistä, ahkerista, läheisistään ja yleensä ihmiskunnasta huolta kantavista, usein korkeasti koulutetuista, joka tapauksessa taitavista itsensä elättävistä ammattilaisnaisista, joka pyrkivät kohti unelmiaan ja elämään elämäänsä onnellisina. Itse olen tottunut samaan sontaa silmilleni nimenomaan hyvin usein naisilta, mutta minua alkoi kyllä raivostuttaa ystävieni puolesta! Sinulla on kuitenkin tottakai oikeus mielipiteeseesi ja sen julkiseen kertomiseen niinkuin minullakin.
Eli siis jos ei työskentele feminismin lipun alla, mutta tekee hyvää, sekö on aivan turha ponnistus?? Mm. juuri tällä asenteella feministit menettävät juuri luettemieni naisten ponnistelut FEMINISMIN hyväksi -onneksi ei kuitenkaan onnistu tappamaan muuten näiden naisten elämänuskoa ja -iloa. Ja tämän vuoksi toivon ettei kyseinen feminismin suunta pääse sanomaan liian suurta osaa maamme olosuhteisiin nykypäivänä. Siinä tapauksessa kuljemma vain kohti yksiarvoisuutta, tasapäisyyttä ja menetämme sen valtavan potentiaalin, joka on ihmisten erilaisuudessa ja elämän ilossa. Anti-feminismini (kuten sitä palstalla nimitetään näin sievästi sanottuna)/pesään paskomiseni (näin karskeimmin sanakääntein) sai kyllä kirjoituksestasi vankan tuen.
Eläköön terve individualismi, itsenäinen ajattelu ja tasa-arvo!!!!!!
Blaa, blaa, blaa, blaa... proffa puhuu.
Etsit oikein tarkoituksella tukea omalle negatiiviselle käsityksellesi feminismistä vaikka se johtaisi suoraan vääristelyyn. Älyllistä epärehellisyyttä.
Ei proffa, vaan rouvansa. Olemme kaksi omaa persoonaamme niin naimisissa kuin olemmekin.
Vahvistat jälleen sen, mitä äsken sanoin feminismin selkärangattomuudesta. Kirjoitit: "Etsit oikein tarkoituksella tukea omalle negatiiviselle käsityksellesi feminismistä vaikka se johtaisi suoraan vääristelyyn. Älyllistä epärehellisyyttä." Vastaan tähän kopiolla Sohvin hakemastani ALKUPERÄISESTÄ kommentista, ei siis tästä ketjusta:
"Lähes kaikki järkevät ja ajattelevat naiset ovat feministejä, tiedostavat ne sen itse tai eivät. Tyhjäpäät, laiskat vetelykset, masokistit, miellyttämissuuntautuneet, pelokkaat, henkisesti tavalla tai toisella sairastuneet sanoutuvat jyrkästi irti oikeudenmukaisista feministisistä tavoitteista. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia"
Eli olen älyllisesti vääristelevä, kun otan sanat kuin ne on sanottu. Pitäisikö tämä Sohvin kommentti sitten lukea: "kaikki naiset on upeita", jotta se tyydyttäisi sinun feministisen näkemyksesi kommentista?? SE juuri on minun mielestäni älyllistä vääristelyä, laittaa sanat toisen suuhun. Itse otan sanat kuin ne ovat ja niiden pohjalta teen johtopäätökseni. Ja kulta pieni Sorja, tuo kommentti EI ole ainoa vastaava. Eli saamme taas kaksi piirrettä lisää listaan: mitä feministi toteaa ei-feministisestä naisesta.
Älyllisesti epärehellinen ja vääristelevä.
Proffa ja uskovaisuus ovat aivopesseet sinut.
Sohvi sanoi _oikeudenmukaisten_ feminististen tavoitteiden. Jos et seiso oikeudenmukaisuuden takana tai luetunymmärtämisesi on heikoissa kantimissa, niin en voi muuta kuin tuntea sääliä kaltaisiasi vääristeleviä jeesustelijoita kohtaan.
Mitä on "oikeudenmukainen feminismi"?? Kukaan ei vaivaudu asioita selvittämään eikä mikään mitä olen kaivanut esille naisunionin julistuksia ym. ole kelvannut feminismin määritelmäksi. Joten kun en tiedä mitä on "oikeudenmukainen feminismi", en kannata sitä. Noiden kahden sanan takana kun voi piillä vaikka mitä kamaluuksia.
OIKEUDENMUKAISUUDENja TASA-ARVOISUUDEN takana seison sitten mitä vankimmin.
Minä olin "uskovainen" ennen proffaa, joten mitenkähän lienee tuon aivopesun kanssa? Kukaan nainenko ei voi siis mielestäsi ajatella itse?? Siksikö sinäkin julistat feminismiä tietämättä mitä se sisältää?? (Tämä on tarkoituksellista kärjistämistä kirjoituksen tehokeinona; jos olet koulussa koskaan kuunnellut, ymmärrät mitä tarkoitan.)
On aivan sama säälitkö minua vai et. Ihan vapaasti vain. Se ei hetkauta minua sinne tai tänne. Ainakin minä tiedän minkä takana seison. Enemmän mielestäni sääliä ja siitä seuraavaa toimintaa tarvitsee maailmalla ja jopa meilläkin päin mm. perheen kunnian nimissä tapettavat tytöt ja naiset. Siellä kun riittää pelkkä epäily. Iranilaiselle Nobelin palkinnon saaneelle feministille nostan hattua ja toivotan voimia!! Arvostan valtavasti. Hän toimii henkensä kaupalla parantaakseen maansa naisten asemaa!
J a listamme jatkuu:
vääristelevä jeesustelija.
(eli nyt vedetään "uskonnollinen suuntautuminen" mukaan, ja feministin kanta tulee esille siihenkin.)
Ja aina, kun joku ´ismiläinen´ puhuu 'oikeudenmukaisuudesta', lienee suositeltavaa ottaa pari rauhallista askelta taaksepäin. Oli sitten feministi, natsisti, baathisti tai stalinisti.
oletkos kaksinaismoralisti? Puhut oikeudenmukaisuudesta ja samalla käyttämä kielesi on kaikkea muuta. Kolmeen lauseeseen saat väjintään sisäistettyä kolme herjausta.
Tapu tapu.
..Proffan rouva, minä en ole kirjoittanut tyhjäpää-juttua, joten en vaivaudu vastaamaan enempää. Olen kiistänyt syyllistyneeni moiseen roskaan. Joku sairaalloista iloa feikkaamisesta saava potilas taas asialla, sama, joka ennenkin on kirjoittanut nimissäni ja muiden naisten nimissä (mm. Outin). Toiminta on rikollista. Jos se toistuu vielä yhdenkin kerran, tulen reklamoimaan Suomi24:lle niin kauan, että ip-osoite ei enää pääse palstoille.
Tässä keskusteluryhmässä hihhuloi liikaa rajatilaisia tyyppejä, joiden aivot eivät pysty lainkaan prosessoimaan käsitettä "keskustelu", ainoana missiona on ivata naisia ja naisten pyrkimystä saavuttaa tasa-arvoinen asema. Enpä viitsi enää juurikaan vaivautua tänne muuten kuin nopeaan vilkaisuun, ei näköjään moni muukaan. Ikävä kyllä.
Tuttu on, mitä sitten?
"Mitä on "oikeudenmukainen feminismi"?? Kukaan ei vaivaudu asioita selvittämään eikä mikään mitä olen kaivanut esille naisunionin julistuksia ym. ole kelvannut feminismin määritelmäksi."
Niinpä niin, kun ne määritelmät eivät kelpaa. Täällä on moneen otteeseen asia kerrottu, mutta kun sitä ei haluta uskoa, koska silloin kaikki tarkoitushakuisesti väärin sisäistetyt ennakkoasenteet eivät enää olisikaan voimassa. Ja voimassahan niiden pitää olla, jotta saatte olla ristiretkellä olkinukkeanne kritisoimassa. Ja niinpä niin, uskovaisten 'oikeudenmukaisuushan' ei ole sama asia kuin oikeudenmukaisuus, te uskovaisethan kannatatte ajatusta naisista miehen alamaisina ja muutenkin alempiarvoisina ihmisinä. Joten älä sinä paasaa oikeudenmukaisuudesta, kun et siitä mitään tiedä, ainoastaan omasta kieroutuneesta uskovaismoraalistasi.
MINÄ en ole julistanut feminismiä. Ikävä kyllä, uskovaiset aivopestyt ihmisraasut eivät osaa ajatella omilla aivoillaan, aivan tietyllä pienllä marginaalisella alueella teillä on lupa ajatella, mutta missään nimessä ei asioissa, joissa Raamattu tai 'paavalit' saarnaavat yhtä ja toista. Joten kyllä, olen sitä mieltä, että et osaa ajatella omilla aivoillasi.
Uskovainen ansaitsi kaikki saamansa herjat.
Ei se kirjoitus roskaa ollut, ihan ok. Kannatan. Suutahdin vain.
Ai tämäkin on nykyfeminismiä, että uskovaisia kuuluu halveksia, ja että ´ne ansaitsevat herjoja´ ja ´sääliä´ nämä ´jeesustelijat´?
Säälittävää, proffan vaimo.
elä masennu. sinä olet kuitenkin palstan ehdotonta eliittiä...
samat sanat
Surkeaa, sorja!
Halveksiva asenne, viha ja epäloogisuus kuulostaa kyllä ´feminismiltä´.
Tai ehkä olet ateisti-sosialisti-militantti-lesbo? :)
Minusta kuulostaa ihan proffan vaimoilta.
..vastauksesi/argumetaatiosi/kommenttisi/puolustuksesi?...ei sinäänsä yllätä.
Hei muuten. Mitä järkeä on touhua pellenä, kun feminismissä on hyviäkin ominaisuuksia? Vai haluatkos edustaa miitä surkeita puolia?
Vai haluatkos edustaa ´Niitä´ surkeita puolia?
miksi olet tuhoamassa hyvän ja suvaitsevaisen feminismin? En yksinkertaisesti ymmärrä?
No, mielestäni luin tekstin kuinka se oli. Sohvi (oikea) pahoittelen sitä, että kohdistin vastaukseni väärälle nimimerkille. (Alan olla vähäns sekaisin näissä.. :) Anteeksi.
Puolustuksekseni totean, että en ole ennättänyt palstalle kurkistamaankaan moneen kuukauteen, ollut siihen aivan liian paljon tekemistä.. Olen siis aivan pihalla siitä kuka kirjoittaa milläkin nikillä.. Mutta kannatan lämpimästi moisten häirikköjen poistamista palstalta.
Kyllä näitä rajatilaisia näyttää täällä hilluvan, huomaan jo näin lyhyellä vierailulla, esim. tämä Sorja lienee kanssa joku feikkaajahäirikkö argumentoinnistaan päätellen. En tapaa nakkikiskajonossakaan alkaa jänkyttää päihtyneiden kanssa, siitä on nimittäin keskustelu kaukana. Ja kullakin meistähän on oikeus mielipiteeseensä.. Olipa se sitten kuinka ääliömäinen tahansa.
Sinänsä sääli. Keskustelu kun on yksi elämän iloja.
KysyiN palstalla feministeiksi itseään kutsuvilta määrittelyä ja MINÄ tarjosin kaivamaamme naisunionin julistusta sellaiseksi. Mutta se ei oikein kelvannut FEMINISTEILLE eivätkä he määritelleet sitä yleistä tasoa kummemmin ja silläkin tasolla osin ristiriitaisesti. Eli, että feminismi ajaa tasa-arvoa JA feminismi ajaa tasa-arvoa naisnäkökulmasta (ei siis mies-, lapsi- vammais-, vanhus- ym näkökulmasta) Määritelmien yleisyydestä ja keskeinäisestä "ristiriitaisuudesta" johtuen, minulle feminismin määritelmäksi jäi naisunionin julistus, jonka kaikkia kohtia en allekirjoita. Useita allekirjoitan. Joten en voi sanoa itseäni feministiksi, koska en seiso täysisydämisesti naisunionin julistuksen takana.
Sukupuolten tasa-arvo on minulle itsestään selvä juttu ja jokainen voi elämällään vaikuttaa sen toteutumiseen käytännössä. Kiitän kaikkia menneen ajan pioneerifeministejä, jos he itseään siten kutsuivat? tehdystä hyvästä työsta, jota tekivät edistykselliset naiset ja miehet yhdessä. Niin voidaan toimia nykyäänkin. Taantumuksellisia naistensortajia löytyy nykyäänkin, asenteet tapaavat muuttua hyvin hitaasti usean sukupolven aikana. Mutta he ovat häviävä osa populaatiota. Ja edustamasi tyyli vain vahvistaa näiden taantumuksellisten järriköiden mielipidettä ja asennetta.
Väitteesi: "Ikävä kyllä, uskovaiset aivopestyt ihmisraasut eivät osaa ajatella omilla aivoillaan, aivan tietyllä pienllä marginaalisella alueella teillä on lupa ajatella, mutta missään nimessä ei asioissa, joissa Raamattu tai 'paavalit' saarnaavat yhtä ja toista. Joten kyllä, olen sitä mieltä, että et osaa ajatella omilla aivoillasi." kertoo vain siitä, ettet ole oikeasti lukenut Raamattua. Sinulta on ainakin jäänyt huomaamatta KÄSKY: KOETTELE KAIKKI, mikä tarkoittaa nimenomaa omilla aivoilla ajattelua ja asioiden pohdiskelua sen valossa minkä ymmärtää Totuudeksi; ja uskovilla se tarkoittaa Jumalan Sanaa. Mutta Raamatusta et voi löytää suoraa vastausta esim. kysymykseen: "menisinkö kauppaan?" Se on aivan itse ajateltava ja PÄÄTETTÄVÄ, kuten muutkin elämän asiat.
Se, että osa ihmisistä käyttää hyväkseen Raamatun arvovaltaa orjuuttaakseen ihmisiä on väärin Raamatunkin valossa. Jeesus kehoitti nimenomaan tuntemaan Totuuden, jotta ihmiset eivät pääse eksyttämään oikeasta. Ja jos ollenkaan osaat ajatella, se tarkoittaa myös omien aivojen käyttöä.
No, asenteesi on tuttu ja omasi, olipa provoilua tai ei. Aivan vapaasti vain. Samoin "suvaitsevaisuutesi" on jotain aivan muuta, mitä minä sanalla ymmärrän.
Pst. se odottamasi kerta tapahtui jo. Alahan jyrätä Suomi24:sta asiasta!!!
Hyveellinen ja tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen proffan vaimo sortuu nimittelemään?! Ai jai, jai, mikä tekopyhimys. No, sehän ei yllätä. Taisit ämmäraasu tipahtaa aivan samalle linjalle, mitä täällä itse niin touhukkaasti vouhkaat ja kauhistelet. Kaksinaismoralistiuskovainen, pthyi.
En ole missään vaiheessa sanonut edustavani feminismiä. Satun vain yksinkertaisesti inhoamaan epäoikeudenmukaisia, ihmisoikeusrikoksia hyväksyviä uskovaisia tekopyhiä, jotka eivät osaa ajatella muulla kuin perseenreiällään.
En voi vastata kysymykseesi, koska se perustuu johonkin mitä ei ole.
Kyseessähän on selvä LUOKITTELU, jota täällä palstalla harrastavat feministitkin? Mutta ilmeisesti "paskapääuskovaisilta" on kaikki mielipiteidensä esiintuominen ja suorastaan eläminen mielestäsi kielletty.
Olethan sinä provo Sorja? Minä toivon niin.
Toivon vain jos itsenäsi esiinnyt, ettet työskentele hoitoalalla. Sinusta tulee väkisin mieleeni mummoni silloisessa hoitolaitoksessa työskennellyt kokonaan halvaantuneiden mummojen neniä väännellyt nainen. Jospa he eivät ymmärtäneet liikkua tarpeeksi liukkaasti tai sattuivatko olemaan uskovaisia, minkä hoitaja oli sitten saanut puhekyvyttömistä mummoista jostain tietoonsa. Mene tiedä. Hengitä rauhallisesti ja muista, ettei kaikki asiat aina suoraan henkilökohtaisesti ole tarkoitettu sinua loukkaamaan.
Ja suosittelen kyllä vahvasti, jos oikeasta traumasta/vihasta on kyse hakeutumaan jonkinsortin terapiaan. Saattaa nostaa oman elämäsi laatua huomattavassa määrin. Hoitoalalta kannattaa hakeutua heti vaikka talouden tai lain pariin, niissähän tutkimusten mukaan on koviksimmat persoonat. He hanskaavat kyllä kaltaisesi, mummo-, pappa- rassut ja lapsukaiset ovat ansainneet arvostavan ja tasapainoisen hoidon.
Minulla ei ole mitään haluja väännellä mummojen neniä. Te uskovaiset sen sijaan mielellään väännätte totuutta ja ihmisten mieliä kieroon. Onnea valitsemallanne tiellä.
Ei ehkä muiden, mutta USKOVAISTEN mummojen. Semmoisiakin kun on. Fobiastasi päätellen. Koitahan pärjäillä sinäkin.