Aikoinan vt-seura kielsi kaikki rokotteet. Olisi mielenkiintoista tietää monikohan sai aikoinaan sairauden johon kuoli tai josta vammautui ilman rokotteita. Esimerkiksi polio saatiin kuriin rokottein. Monikohan todistaja jätti ottamatta poliorokotteenkin.
Myöhemmin seura sitten sai lisää uutta "valoa" ja salli rokotteet. Tässä eri aikoina eläneet todistajat olivat taas eri asemassa. Typeriä kieltoja jonkun satukirjan perusteella jota vielä tulkitsevat miten sattuu ja muuttelevat tämän tästä oppejaan.
Mahtaa tuottaa rivitodistajille psyykkisiä ongelmia kun aina joutuu pitämään totuutena sitä mitä seura opettaa vaikka opetus menisi ristiin.
Rokotekielto saattoi tappaa
21
112
Vastaukset
- Mikähän siinä on
Rokotuskieltoon liittyen, olen miettinyt ristiriitaisuutta sen suhteen miten "saatanan vallassa" oleva maailma tiesi rokotusta demonisoivat puheet täydeksi roskaksi kauan ennen kuin "jumalan ohjauksessa" oleva järjestö sen tajusi.
En näe muuta mahdollisuutta kun täyden välinpitämättömyyden ja syvän epäluottamuksen tieteeseen, todisteiden täydellistä väärinkäyttöä.
Lukekaapa huviksenne järjestön julkaisua "Kultainen aika" mikä sisältää demonisoivia artikkeleita mm. rokotuksista ja alumiiniastioista.
En pysty käsittämään että miksei jumala olisi ohjannut pois tällaisista harhaluuloista, kun saatanan vallassa oleva maailma oli siinä onnistunut. - kaikki on terveellis
Tupakoinnin demonisoiminenkin ihan tyhmää .
-kaikkihan tietää että tupakointi on terveellistä.
Alumiiniastioista liukeneva alumiini estää aivosairauksia ja dementiaa ;)
Toi narkolepsiakohukin sikaflunssarokotteen puitteissa ihan naurettavaa.
Eipä ole niillä unettomuus vaivana ;)
Sikaflunssarokote kuulema aiheutti keskenmenojakin, mut ainahan ihmiset saa uusia lapsia.
Oikeestaan Maapallolla on jo liikaakin porukkaa;vois kehitellä jonkun ehkäisyrokotteen niille kehittyvien maitten köyhille... ..- Ssfsfsfsfsf
Kehitysmaissa kuolee ja vammautuu lukuisia ihmisiä sairauksiin jotka voitaisiin estää rokotuksin. Rokotuksin on myös saatu käytännössä hävitettyä sairauksia kuten isorokko, joka on tappanut satoja miljoonia ihmisiä.
- turhautunut kovasti
Ssfsfsfsfsf kirjoitti:
Kehitysmaissa kuolee ja vammautuu lukuisia ihmisiä sairauksiin jotka voitaisiin estää rokotuksin. Rokotuksin on myös saatu käytännössä hävitettyä sairauksia kuten isorokko, joka on tappanut satoja miljoonia ihmisiä.
Jos kehitysmaissa satsattaisiin putaaseen juomaveteen ja sanitaatioon sekä
malariasääsken hävittämiseen, tarvittaisiin paljon vähemmän rokotuksia..
Miksei satsata?
pyssyjen hinnalla saisi paljon kaivoja/käymälöitä /liesiä/rokotteita.
-miksi satsataan aseisiin eikä kansalaisten hyvinvointiin?
Aika turhauttavaa meikäläisen antaa keräyksiin rahaa, kun kohdemaassa ei hoideta perusasioita kuntoon!
Hygienia kuntoon niin tarttee vähemmän rokotuksia,tsiisus miten tyhmiä operaatiota nää avustushommatkin on... - Ssfsfsfsfsf
turhautunut kovasti kirjoitti:
Jos kehitysmaissa satsattaisiin putaaseen juomaveteen ja sanitaatioon sekä
malariasääsken hävittämiseen, tarvittaisiin paljon vähemmän rokotuksia..
Miksei satsata?
pyssyjen hinnalla saisi paljon kaivoja/käymälöitä /liesiä/rokotteita.
-miksi satsataan aseisiin eikä kansalaisten hyvinvointiin?
Aika turhauttavaa meikäläisen antaa keräyksiin rahaa, kun kohdemaassa ei hoideta perusasioita kuntoon!
Hygienia kuntoon niin tarttee vähemmän rokotuksia,tsiisus miten tyhmiä operaatiota nää avustushommatkin on...Täkäläiseen rokotusohjelmaan kuuluvat sairaudet uhkaavat kyllä ihan täkäläisissäkin oloissa.
- osteoporoosidementia
Alumiiniko terveellistä?
"Alumiini esiintyy luonnostaan maaperässä, erityisesti alunasavimaassa, josta happamoituminen liuottaa sitä. Alumiinisulfaattia käytetään pintavesien puhdistuksessa saostuskemikaalina. Saostuksessa sitä jää veteen ad 0,6 mg/l alumiinia. Sen saanti ravinnosta on keskimäärin 6,7 mg/päivässä, kokonaissaannista veden osuus on 0,1-10 %.
Terveyshaittoja on todettu dialyysipotilailla. Alumiinipitoisen veden käytön munuaisdialyysissä liittyneen ns. dialyysidementiaan, jolloin saanti on ollut kymmeniä milligrammoja vuorokaudessa.
Alumiini on liitetty myös Alzheimerin tautiin ja muihin neurologisiin häiriöihin. Tutkimustulosten perusteella ei alumiinin merkitystä Alzheimerin taudin aiheuttajan tai riskitekijänä ole kuitenkaan voitu todentaa.
Talousvedelle on suositeltu enimmäispitoisuudeksi 0,2 mg/l.
-Jos munuaiset toimii normaalisti, alumiini suodattuu ihan ok ja sitä kertyy elimistöön todella vähäinen määrä (alle 2%) . Hedelmätuoremehut sekä sitruunahappopitoiset juomat on vältettävien listalla, koska ne lisäävät sitä imeytymistä.
-Isoin haitta on se, että pitkäaikainen käyttö VOI estää (ei siis tee näin aina) sitä fosfaattien imeytymistä (vaikutusta luustoon).
http://www.sci.fi/~ehakola/vesi/terveys/ep.htm- terveellistähän se
"Dialyysihoitoja saavilla on todettu dialyysiveden alumiinista johtuvia puheen tuottamisen häiriöitä, äkillisiä aivoperäisiä kohtauksia sekä kognitiivisen toimintakyvyn alenemista silloin, kun seerumin alumiinipitoisuus on ollut 3-7 mmol/l tai enemmän. Massiivialtistumisen on todettu dialyysipotilailla aiheuttavan myös osteomalasiaa ja mikrosytääristä anemiaa" http://www.terveysportti.fi/dtk/ltk/koti?p_artikkeli=ttl00016
- Missasit
Pointti on se että alumiinisilla keittoastioilla ei ole alumiinimyrkytyksen kanssa mitään tekemistä.
- laborantti-Late
Missasit kirjoitti:
Pointti on se että alumiinisilla keittoastioilla ei ole alumiinimyrkytyksen kanssa mitään tekemistä.
Alumiinisista keittoastioista liukenee alumiinia jos niissä keittää pH-arvoltaan happamia aineksia.
Tämä on se pointti.
Ihmiset hypettää hirveest millon mistäkin asiasta--on nyt "rasvasotaa"
ja statiinien turvallisuus-tärkeys-
vhh-dieetin paremmuus,
ilmaston lämpeneminen-
elääkö Elvis sittenkin, ja:
Miksei Harma alkanutkaan 1975.
Valtavaa HYPETYSTÄ saa aiheesta kuin aiheesta, kuten tämänkin saitin jutuista huomataan ;D - vaikutus?
laborantti-Late kirjoitti:
Alumiinisista keittoastioista liukenee alumiinia jos niissä keittää pH-arvoltaan happamia aineksia.
Tämä on se pointti.
Ihmiset hypettää hirveest millon mistäkin asiasta--on nyt "rasvasotaa"
ja statiinien turvallisuus-tärkeys-
vhh-dieetin paremmuus,
ilmaston lämpeneminen-
elääkö Elvis sittenkin, ja:
Miksei Harma alkanutkaan 1975.
Valtavaa HYPETYSTÄ saa aiheesta kuin aiheesta, kuten tämänkin saitin jutuista huomataan ;DEsimerkki "hypetyksestä"..ja seurauksistakin...
"Internetissä levinnyt huhu lapsisieppauksista on saanut ihmiset hyökkäilemään ambulanssien kimppuun Romaniassa.
Viime päivinä tapauksia on sattunut kymmenkunta ympäri Bukarestia.
- Ihmiset ovat hyökänneet useiden työntekijöidemme kimppuun syyttäen heitä lasten sieppauksista. Tämän vuoksi meidän on jo vaikea tehdä työtämme ja pelastaa ihmishenkiä, sanoi pelastuspalvelun tiedottaja Alice Grasu.
Hyökkäykset saivat alkunsa nettihuhusta, jonka mukaan lapsia on siepattu ambulansseihin, joissa heidät on tapettu, ja heiltä on viety elimiä.
Bukarestin poliisi kutsui koolle tiedotustilaisuuden kumotakseen huhut.
- Bukarestissa ei tiedetä yhtään tapausta, jossa elinvarkaat olisivat siepanneet lapsen. Kaikki tänä vuonna kadonneeksi ilmoitetut lapset olivat itse karanneet kotoa, sanoi kaupungin poliisipäällikkö Vasile Viorel.
STT-AFP
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/huhu-lapsia-sieppaavista-elinvarkaista-kuohuttaa-romaniassa/art-1288400459175.html
Kannattas vähän niinkuin itsekseen mietiskellä, millainen vaikutus onkaan niillä juoruilla ja loanheitoilla, joita ITSE puhuu eteenpäin...?
- uusinta tiatoo
Rokotteilla ja rintasyövän yleistymisellä näyttää olevan uusien tutkimusten mukaan selvä yhteys. Rintasyöpä on yleistynyt etenkin nuorten naisten kuolinsyynä nopeasti.
Tunnettu amerikkalainen neurokirurgi, professori Russell L. Blaylock on kohauttanut virallislääketieteen maailmaa väitteellään, jonka hän perustaa kolmeentoista uuteen tutkimukseen.
Rokotteiden ja rintasyövän yhteys näyttää selittyvän rokotteiden sisältämillä epäpuhtauksilla sekä niiden ainesosilla. Tutkimukset osoittavat, että rintakudokseen pääsevät nk. vapaat raudan konsentraatiot ovat merkittäviä syövän kehityksessä.
Italiassa tehdyn tutkimuksen mukaan syöpäpotilaiden nännin päästä otettu nestenäyte sisälsi merkittävästi korkeampia määriä alumiinia kuin syöpää sairastamattoman vertailuryhmän naisilta otetut näytteet.
Useissa muissa tutkimuksissa on havaittu, että syöpää sairastavilla on jopa viisi kertaa korkeammat ferritiiniarvot. Ferritiini on rautaa sitova proteiini. Normaalisti yli 90% ravinnosta saatua rautaa imeytyy suojaaviin proteiineihin. Imeytynyt rauta on vaaratonta normaalimäärinä.
Eräs tutkimuksista esittää alumiinin lähteeksi antiperspirantteja. Blaylockin mukaan rokotteiden adjuvantit ovat todennäköisempi syypää. Blaylock selittää, että monet inaktivoidut rokotteet sisältävät alumiinisuoloja, joiden tarkoitus on boostata immuunireaktiota. Erityisen paljon alumiinisuoloja on pernarutto-, hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteissa.
Alumiini on yleinen ainesosa myös kosmetiikassa.
Blaylock arvioi, että tulevaisuudessa rintasyöpä ja muut rautapitoisuuksiin kytkeytyneet sairaudet, kuten maksan rappeuma, diabetes, sydänkohtaukset, ateroskleroosi ja erilaiset neurodegeneratiiviset sairaudet tulevat yleistymään suuresti.
Blaylock on neurokirurgi, joka on julkaissut useita kirjoja eksotoksiineista, ravitsemuksen merkityksestä terveydelle, neurotoksiineista sekä lukemattomia lääketieteellisiä artikkeleita.
http://www.magneettimedia.com/?p=5525- Sisälukutaito missä?
"Eräs tutkimuksista esittää alumiinin lähteeksi antiperspirantteja. Blaylockin mukaan rokotteiden adjuvantit ovat todennäköisempi syypää. Blaylock selittää, että monet inaktivoidut rokotteet sisältävät alumiinisuoloja, joiden tarkoitus on boostata immuunireaktiota. Erityisen paljon alumiinisuoloja on pernarutto-, hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteissa."
Aivan, kyseinen tiedemies ei siis väitä että rokotus itsessään aiheuttaa tällaista, vaan rokotteissa olevat lisäaineet.
Järjestö ei siis ollut oikeassa että rokotus itsessään olisi mitenkään "tuhoava, tappava, saatanallinen" tj. vaan olivat täysin väärässä.
Samoin olivat väittäessään että alumiiniastiat (huom. astiat) aiheuttasivat hulluutta, syöpää ja kuolemaa. - liika Al pahaksi.
Sisälukutaito missä? kirjoitti:
"Eräs tutkimuksista esittää alumiinin lähteeksi antiperspirantteja. Blaylockin mukaan rokotteiden adjuvantit ovat todennäköisempi syypää. Blaylock selittää, että monet inaktivoidut rokotteet sisältävät alumiinisuoloja, joiden tarkoitus on boostata immuunireaktiota. Erityisen paljon alumiinisuoloja on pernarutto-, hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteissa."
Aivan, kyseinen tiedemies ei siis väitä että rokotus itsessään aiheuttaa tällaista, vaan rokotteissa olevat lisäaineet.
Järjestö ei siis ollut oikeassa että rokotus itsessään olisi mitenkään "tuhoava, tappava, saatanallinen" tj. vaan olivat täysin väärässä.
Samoin olivat väittäessään että alumiiniastiat (huom. astiat) aiheuttasivat hulluutta, syöpää ja kuolemaa.Alumiiniastioista liukenee alumiinia ruokaan.
Keitäpäs jotain hapanta niissä niin näet.
Alumiinikattilat saa puhtaakis ja kirkkaaksi keittämällä niissä raparperia/puolukkaa tms.
Se keitos on sit syytä kaataa viemäriin koska siihen on siis liunneut alumiinia, kertoi kotitalousopettajamme -ev-lut- jo kaaaauan sitten. - myrkyttyneet
Sisälukutaito missä? kirjoitti:
"Eräs tutkimuksista esittää alumiinin lähteeksi antiperspirantteja. Blaylockin mukaan rokotteiden adjuvantit ovat todennäköisempi syypää. Blaylock selittää, että monet inaktivoidut rokotteet sisältävät alumiinisuoloja, joiden tarkoitus on boostata immuunireaktiota. Erityisen paljon alumiinisuoloja on pernarutto-, hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteissa."
Aivan, kyseinen tiedemies ei siis väitä että rokotus itsessään aiheuttaa tällaista, vaan rokotteissa olevat lisäaineet.
Järjestö ei siis ollut oikeassa että rokotus itsessään olisi mitenkään "tuhoava, tappava, saatanallinen" tj. vaan olivat täysin väärässä.
Samoin olivat väittäessään että alumiiniastiat (huom. astiat) aiheuttasivat hulluutta, syöpää ja kuolemaa.Mites sillon Rooman vallan aikaan tai jtkn...
eikös joistakin astioista-vesijohdoista liuennut lyijyä juomiin niin että jengi oli ihan sekopäistä?
Nyt meillä on dioksiinit ja ftalaatit ja muovimyrkyt ja meikit...
Vauvojen muoviset tuttipullotkin on julistettu pannaan..
Mahtaa olla aikamoinen kemikaalikimara nykyihmisten elimistössä.....? - Huhhhuhhelel
liika Al pahaksi. kirjoitti:
Alumiiniastioista liukenee alumiinia ruokaan.
Keitäpäs jotain hapanta niissä niin näet.
Alumiinikattilat saa puhtaakis ja kirkkaaksi keittämällä niissä raparperia/puolukkaa tms.
Se keitos on sit syytä kaataa viemäriin koska siihen on siis liunneut alumiinia, kertoi kotitalousopettajamme -ev-lut- jo kaaaauan sitten."Alumiiniastioista liukenee alumiinia ruokaan.
Keitäpäs jotain hapanta niissä niin näet."
Aika hapanta saa olla että tosissaan liukenisi mitään oleellisia määriä... ei sellaista normaalissa ruuanlaitossa tapahdu. Luuletko etteivätkö alumiiniastiat olisi monessa maassa kiellettyjä jos näin olisi?
"Se keitos on sit syytä kaataa viemäriin koska siihen on siis liunneut alumiinia, kertoi kotitalousopettajamme -ev-lut- jo kaaaauan sitten. "
Ja tämän tapaisiin viesteihin saa helel oikein hyvän syyn alkaa riehumaan miten todistajat ovat enemmän oikeassa kun luterilaiset. Liekö itse kirjoittanut? - höpö-hypee
Sisälukutaito missä? kirjoitti:
"Eräs tutkimuksista esittää alumiinin lähteeksi antiperspirantteja. Blaylockin mukaan rokotteiden adjuvantit ovat todennäköisempi syypää. Blaylock selittää, että monet inaktivoidut rokotteet sisältävät alumiinisuoloja, joiden tarkoitus on boostata immuunireaktiota. Erityisen paljon alumiinisuoloja on pernarutto-, hepatiitti- ja jäykkäkouristusrokotteissa."
Aivan, kyseinen tiedemies ei siis väitä että rokotus itsessään aiheuttaa tällaista, vaan rokotteissa olevat lisäaineet.
Järjestö ei siis ollut oikeassa että rokotus itsessään olisi mitenkään "tuhoava, tappava, saatanallinen" tj. vaan olivat täysin väärässä.
Samoin olivat väittäessään että alumiiniastiat (huom. astiat) aiheuttasivat hulluutta, syöpää ja kuolemaa.Jt rokote-häslinki johtunee siitä että rokotteissa oli veren ainesosia.?
Rokotuksen sinällään ei sanottu olevan mitenkään
"tuhoava, tappava, saatanallinen"
kuten anti-jt tahot antavat mielellään ymmärtää.....
Kaikkee höpöö hypetystä sitä viititäänkin esittää kun anti-jt on asialla....
- Vinohaarukka
Tarkennatko milloin tuo rokotuskielto on muuten ollut voimassa, en ole ihan nuori enää minäkään mutta kaiken maailman rokotteet on kyllä minuun isketty ja syötetty. Ajattelin että olenko ollut tietämättäni pakana jo pienestä pitäen.
- Tietoa lisää
"Tarkennatko milloin tuo rokotuskielto on muuten ollut voimassa, en ole ihan nuori enää minäkään mutta kaiken maailman rokotteet on kyllä minuun isketty ja syötetty. Ajattelin että olenko ollut tietämättäni pakana jo pienestä pitäen."
Tässä melko kattava kokoelma vartiotornin kirjoituksista liittyen rokotuksiin.
http://www.religioustolerance.org/witness6.htm
- w94 1/10 s.31
Siis rokotus -KIELTO ??????
?Lukijoiden kysymyksiä?
Olisiko sopivaa ottaa rokotus tai jokin muu ruiske, jossa on ihmisverestä saatua albumiinia?
Suoraan sanoen jokaisen kristityn täytyy itse ratkaista tämä kysymys.
Jumalan palvelijat haluavat aivan oikein totella Apostolien tekojen 15:28, 29:n ohjetta karttaa verta. Kristityt eivät sen mukaisesti syö lihaa, josta verta ei ole vuodatettu, eivätkä verimakkaran kaltaisia tuotteita. Jumalan laki soveltuu kuitenkin myös lääketieteen saralle. Jehovan todistajat pitävät mukanaan asiakirjaa, jossa sanotaan, että he kieltäytyvät ottamasta minkäänlaista verta: kokoverta, punasoluja, valkosoluja, verihiutaleita ja veriplasmaa. Entä sitten seerumiruiskeet, joissa on pienen pieni määrä veren valkuaisainetta?
Todistajat ovat kauan ymmärtäneet, että jokaisen on ratkaistava tämä asia itse Raamatun valmentaman omantunnon mukaisesti. Tätä tähdennettiin Vartiotornin 1. kesäkuuta 1990 ”Lukijoiden kysymyksiä” -palstalla. Siinä käsiteltiin seerumiruiskeita, joita lääkäri saattaa suositella silloin, kun joku joutuu alttiiksi joillekin nimenomaisille taudeille. Näiden ruiskeiden vaikuttavina aineosina ovat sellaisten yksilöiden veriplasmasta saadut
vasta-aineet,
jotka ovat kehittäneet immuniteetin tautia vastaan, ei itse veriplasma.
Jotkut kristityt, jotka tuntevat voivansa ottaa tällaisia ruiskeita hyvin omintunnoin, ovat huomauttaneet, että raskaana olevan naisen veren vasta-aineita siirtyy hänen kohdussaan olevan vauvan vereen.
”Lukijoiden kysymyksiä” -palstalla mainittiin tämä samoin kuin se, että naisen ollessa raskaana hänestä kulkeutuu jonkin verran albumiinia hänen vauvaansa.
Monien mielestä tämä on merkille pantavaa sen vuoksi, että jotkin rokotteet, joita ei valmisteta verestä, saattavat sisältää suhteellisen pienen määrän plasma-albumiinia, jota on käytetty tai lisätty valmisteessa käytettävien ainesten vakaannuttamiseksi.
Yleisesti käytetään pientä albumiinimäärää myös synteettistä erytropoietiinihormonia (EPO) sisältäviin ruiskeisiin.
Jotkut todistajat ovat ottaneet EPO-ruiskeita, koska tuo hormoni voi nopeuttaa punasolujen muodostumista ja saattaa näin vapauttaa lääkärin siitä tunteesta, että tarvittaisiin verensiirto.
Tulevaisuudessa saatetaan ottaa käyttöön muita lääkevalmisteita, jotka sisältävät suhteellisen pieniä määriä albumiinia, sillä lääketehtaat kehittelevät uusia tuotteita tai muuttavat vanhojen valmisteiden koostumusta
.
Kristityt haluavat tämän vuoksi ottaa ehkä huomioon sen, sisältääkö rokote tai jokin muu lääkärin suosittelema ruiske albumiinia. Jos he epäilevät tai heillä on syytä uskoa, että siinä on albumiinia, he voivat tiedustella asiaa lääkäriltään.
Kuten on pantu merkille, monet todistajat eivät ole kieltäytyneet ottamasta ruisketta, joka sisältää pienen määrän albumiinia.
Jokaisen, joka haluaa tutkia asiaa perusteellisemmin ennen oman ratkaisun tekemistä, tulisi kuitenkin kerrata Vartiotornissa 1. kesäkuuta 1990 ”Lukijoiden kysymyksiä” -palstan aineisto. - g93 8/8
Koska passiivinen immunisaatio liittyy verikysymykseen, miten tunnontarkan kristityn tulisi suhtautua siihen?
Tämän lehden ja sen sisarjulkaisun Vartiotornin aikaisemmissa kirjoituksissa on esitetty johdonmukaisesti seuraava kanta:
jokaisen kristityn tulee antaa Raamatun avulla valmennetun omantuntonsa ratkaista, hyväksyisikö hän tällaista hoitoa itselleen ja perheelleen.
Ks. ”Lukijoiden kysymyksiä” -palstaa Vartiotornista 1.6.1990.
Ks. Vartiotornin 15.9.1978 s. 30.
Kristityt arvostavat hyvin paljon elämää ja haluavat vilpittömästi tehdä parhaansa perheensä terveyden hyväksi. Sinun täytyy itse päättää, annatko omantuntosi perusteella rokottaa perheesi vai et (Galatalaisille 6:5).
[Tekstiruutu s. 24]
Rokotteita jotka eivät ole peräisin verestä
Lasten rokotteet (MPR, OPV, PDT)
Hib-rokote
Pneumovax N
Toksoidit
Influenssarokotteet
Injektioita jotka ovat peräisin verestä
Engerix-B
Anti-D immunoglobuliini
Antitoksiinit
Vastamyrkyt (käärmeen- ja hämähäkinmyrkkyä vastaan)
Immunoglobuliini (monenlaisia sairauksia vastaan)
Gammaglobuliini
Hyperimmunoseerumivalmisteet (esimerkiksi vesikauhuseerumi)
Herätkää "Pitäisikö minun perheeni rokottaa ?" - Vinohaarukka
Kiitokset linkistä, ihan noin vanha en ole minäkään joten tulin pakanaksi sitten paljon myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941