Jumala siunaa Turkkia!

KTS (Ei kirj.)

3

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei se maaseutu näytä kovin hyvinvointivaltiolta.

      • Tulevaisuus...

        Jos luit artikkelin niin siinä puhuttiin lähinnä tulevaisuudesta ja niistä vahvuuksista joita Turkilla on: hyvä koulutusjärjestelmä, nuori väestö, sijoittajien kiinnostus maahan ja nopea talouskasvu.

        Turkki onkin kai ainoa islamilainen maa jonka tulevaisuudesta ennustetaan ruusuista mutta se korreloi sitä, että se on myös maa joka maallistuu kovaa vauhtia.

        Kristillisistä maista esimerkiksi voidaan ottaa Yhdysvallat. Uskonnon suhde yhteiskuntaan vaihtelee aika paljon osavaltioittain. Ns. Raamattuvyöhyke on Yhdysvaltojen kehitysalue, siellä menee heikoimmin. Tulotaso ja koulutus on heikko, innovatiivisuus puuttuu, näillä tienoilla ei ole esimerkiksi maineikkaita yliopistoja tai uutta luovaa yrityselämää.

        Näillä alueilla on myös paljon muita yhteiskunnallisia ongelmia suhteellisen paljon. Köyhyys on se suurin, useat ongelmat kun juontavat juurensa siitä. Rikollisuus on suurta ainakin vankimääriä suhteuttaen. Osa syy tähän on tosin ankara lainkäyttö. Hämmästyttävää on kuitenkin se, että alueet joilla voikkaimmin kampanjoidaan teiniraskauksia ja aborttia vastaan johtavat näitä tilastoja.


    • to..

      Turkin vahvuus on ollut että islam on pidetty kurissa, Ataturk loi modernin valtion perusteet. Nykyinen hallitus on tuomassa islamia takaisin valtaan eikä ole lopettanut kurdien sortoakaan, vaikka joitakin liennytyksiä heidän kohteluunsa on tehty.
      On Turkki sellaiseksi valtioksi jonka asukkaiden enemmistö on muslimeja, melko hyvällä tolalla- toistaiseksi. Jumala on siunannut Turkkiä sen verran että se on lähes jonkun vähemmän menestyneen länsivaltion tasolla monilla mittareilla mitattuna eikä linjassa jonkun Syyrina tai Egyptin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe