Ateismi rulaa

Minä herään varhain virkeänä ja nukahdan tyytyväisenä myöhään. Olen pronssinruskea atleetti, ja olen korkealla tiedollisella ja moraalisella tasolla. Olen jyrkkä kommunisti eivätkä minua taikauskot hetkauta. Maalliset asiat minua viehättävät, ei taivaallinen jaarittelu vaan maallinen taistelu. Tasa-arvon tulemme me toteuttamaan tieteellisesti, siitä jäävät porvarit ja heidän hännystelijänsä uskovaiset pois vapaaehtoisesti tai pakolla. Valmistautukaa.
5187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat monessa suhteessa olla ihan oikeassa, ettei täällä pallolla mitään muutakaan järkevää tekemistä ole. Kun on saanut ruokaa, asunnon, ystäviä ja mielellään seksiäkin niin ei sitä nyt loppuikää jaksa omaa egoaan palvella viihtymällä uusissa "huviloissa". Taistelu yhteisten asioiden eteen on raskasta mutta antoisaa. Tai ehkei se ole sitäkään mutta mitään muutakaan ei ole (nyt tuntuu siltä).

Äänestä

...olen aika vasemmistoon kallistunut ateisti. Olen ehkä vittuuntunut henkilö, mutta se ei taas liity maailmankuvaani. Sinulla on oikea asenne elämään, mutta pahoin pelkään, että nuo Jeesusperkeleet ja porvarit sen voiton vievät. Vähän jyrkempi vasemmistolaisuus on niin tabu. Jännä juttu että monet viitsivät edes mielenkiinnosta kuunnella vaikka äärioikeistolaisia, mutta sylkevät vasemmistoon. Silti kuten sanoit "ateismi rulaa". Jos joku vetoaa, että maailma ei ole niin hieno tai erikoinen ateisteille tai he eivät saa lohtua, niin voin sanoa että ihmiset masentuvat eri syistä eikä pelkästään uskonpuutteeseen. Ja jos masentuu, niin mieluummin olen masentunut mutta totuuden tietävä, kuin onnellinen ja tietämätön sika. Se taas on jokaisen oma valinta... siinä vaiheessa kun aletaan käännyttää muita uskoon ja tuomitsemaan sen perusteella, se muuttuu kaikkien asiaksi eikä ole enää yksityistä.

Äänestä

Puhut heräämisestäsi, et kuitenkaan vaikuta kovin
pirteältä ajattelijalta, taidat olla vain uninen
haaveilija ja unelmissa kävelevä huru-ukko.

Aito kristitty ei edes kepillä koske mihinkään sellaiseen joka liittyy demokratiaan. Joten ole ihan rauhassa vaan vaikka valtakunnan marsalkka.
Mitään tasa-arvoa ei ole olemassakaan maanpäällä,
paitsi joidenkin hourupäiden korvien välissä.
Olemme olleet valmiit jo tuhansa vuosia, toisin kuin te kieltäjät, jotka ette valmistu koskaan.

Äänestä

oon kuullu että mun appiukko nuoruutesa uhossa väitti olevansa savolainen ja kommunisti.
Mut sinä aikana kun mä sen tunsin kuulin vain savolaisuudesta. Tais tehä ikä tehtävänsä hävis liat höyryt pihalle. Liekkö ruskee, kyl kai heinäpellolla ja tukkimetäs ruskeeksi tulee ja lihakset kasvaa. No nyt hänt ei enää oo.

Äänestä

sinulle kymmenen euroa niin ei tarvi enää olla kommunisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyytyväinen kirjoitti:

Minä herään varhain virkeänä ja nukahdan tyytyväisenä myöhään. Olen pronssinruskea atleetti, ja olen korkealla tiedollisella ja moraalisella tasolla. Olen jyrkkä kommunisti eivätkä minua taikauskot hetkauta. Maalliset asiat minua viehättävät, ei taivaallinen jaarittelu vaan maallinen taistelu. Tasa-arvon tulemme me toteuttamaan tieteellisesti, siitä jäävät porvarit ja heidän hännystelijänsä uskovaiset pois vapaaehtoisesti tai pakolla. Valmistautukaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu