SDP tuloeroja kasvattamassa

Tyyris Tyllerö

Ennen vaaleja SDP vastusti näkyvästi tuloeroja ja syytti edeltänyttä hallitusta tuloerojen kasvattamisesta, mutta miten kävikään?

SDP ja ay-väki ovat kautta linjan vastustaneet työttömyysturvan perusosan ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan erottamista toisistaan. Jos korotukset kohdistettaisiin pienituloisimpiin, korotuksiin voitaisiin panostaa enemmän pienituloisille ja monien mielestä korotukset lisäisivät oikeudenmukaisuutta, mutta tätä SDP ja ay-väki vastustavat.

Työttömyysturvan remonttia vastustamalla SDP on saanut aikaan sen, että vähintään 3.300 euron kuukausipalkalta työttömäksi jäävä saa 177 euroa lisää rahaa kuukaudessa. Sellainen minimipäivärahan saaja, joka saa myös toimeentulotukea saakin vain 25 euron korotuksen tuloihinsa. Eikö tämä lisää eriarvoisuutta työttömien kesken?

Tuloerot ovat kasvaneet koko sen ajan, kun SDP on ollut hallituksessa. Tuloerot ovatkin kasvaneet kaikkein voimakkaimmin silloin kun Paavo Lipponen oli Suomen pääministeri.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuutta mukaan

      Silloin kun Paavo Lipponen oli pääministerinä Suomessa oli porvarienemmistöinen eduskunta.

      Vuosina 1995-1999 (Lipponen I)
      - oikeistolla 115 kansanedustajaa
      - vasemmistolla 85 kansanedustjaa

      Vuosina 1999-2003 (Lipponen II)
      - oikeistolla 129 kansanedustajaa
      - vasemmistolla 71 kansanedustajaa

      Lipposen hallituksissa valtiovarainministeri oli kokoomuslainen.
      Suurimman osan ajasta valtiovarainministerinä toimi leikkaajakunkku Sauli Niinistö, kok.

      Suomessa sekä lainsäädäntö- että budjettivaltaa käyttää Eduskunta hallituksen esityksestä. Siinä oli Niinistön hyvä leikata toimeentuloturvaa ynnä muita pienituloisten etuisuuksia porvarienmmistöisen eduskunnan tuella.

      Lipposen hallituksen aloittaessa Suomessa oli syvä lama. Itseaiheutettu.
      Porvarihallitus Esko Ahon johdolla oli saanut Suomeen syvän laman. Ulkomailta ei enää lisää velkaa tullut. Suomen oli ryhdyttävä maksamaan ulkomaan velkaansa. -90 luvun laman jälkeen leikattiin lapsilisiä, asumistukea, työttömyysturvaa ja eläkkeiden korotuksia sekä kuntien valtionapuja.

      Kokoomus vaati juuri päättyneissä hallitusneuvotteluissa valtion talouden tasapainottamista (eli julkisen talouden leikkauksia ja verojen korotuksia) 6 miljardilla eurolla. Siinä olisi jäädytetty sosiaaliturva ja muut sosiaalietuudet.

      Kokoomus vaati samalla yritysveron alentamista 4 prosentilla. Eli välillisiä veroja olisi korotettu vastaavasti.

      Kokoomus vaati, että listaamattomien yhtuiöiden osinkojen verovapaus pidetään ennallaan eli 90.000 eurossa.

      Kokoomus vaati, että pääomatuloa korotetaan vain 2 % ja tilapäisesti suuria pääomatuloja enemmän.

      Kokoomus vaati, että valmisteveroja korotetaan miljardilla eurolla.

      Kokoomus vaati, että yleistä arvonlisäveroa korotetaan 2 prosentilla.

      Vaalikoneen mukaan kokoomus oli ainoa puolue, joka kannatti tuloerojen kasvua. Kokoomuksen toteuttama veropolitiikka on merkinnyt tuloerojen kasvua, kun rikkaita on kokoomuksen mukaan liian vähän verotettavaksi.

      SDP vaati oppositiossa ollesaan laman aikana:
      työttömille
      - peruspäivärahaan 43 €/kk
      - työttömyysturvan lapsikorotus 20 %
      - työmarkkinatuen tarveharkinta pois

      Miten kokoomus paransi työttömyysturvaa? No joo, kokoomus poisti työnantajien kela-maksun kokonaan ja näin työantajat saivat 1,1 miljardin euron tukipotin.

      Kyllä sitä työttömyysturvan remonttia vastustaa kokoomus, jonka mukaan Suomessa on liian hyvä työttömyysturva, kun työttömät eivät vastaanota työtä....

      Demareiden mukaan työmarkkinatuen alhainen taso on "täysin edesvastuutonta".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe