Hei, mitä mieltä olette raamatunkohdasta Joh. 3:1-15 (Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu)? Ajattelin nimittäin, että olisi mielenkiintoista joskus vertailla mitä ajatuksia itse kullekin tekstistä nousee mieleen ilman, että paineena välttämättä on kovaa oikeassaolemisen pakkoa (johon itsekin olen syyllistynyt).
Omia ajatuksiani:
Rauhallinen keskustelu yön hämärässä Jumalasta ja hänen löytämisestään. Olisi hienoa joskus itsekin päästä tuollaiseen tilanteeseen. Ei ulkoisia häiriötekijöitä, hyvä keskustelukumppani, syvällinen ja kiinnostava aihe, suorastaan omakohtainen.
Nikodemos antaa tunnustusta Jeesukselle, mutta on kuitenkin vielä etäällä hänen tarkoituksistaan. Kuinka Jumala löydetään? Ulkoisiin asioihin uskominen (Jeesuksen teot) ei vielä riitä. Jumalan lapseksi pitää ’syntyä’. Se tapahtuu ’vedestä ja Hengestä’. Mieleen tulee usko ja kaste. Siis Jumala tulee meille läheiseksi niin, että sekä Jeesuksen vaikutus että omakohtainen usko kohtaavat ja ovat läsnä. Kun näin tapahtuu, kyseessä on Hengen vaikutus.
Ilmeisesti tässä on se viisaus, että uskoksi ei riitä ritualismi (muodot, kaavat, instituutiot), mutta ei myöskään spiritualismi (pelkkä oma hengellisyys). Tarvitaan molemmat. Painopistettä pitää olla sekä yhteisössä (joka tunnustautuu Jeesuksen oppilasjoukoksi, kastaa hänen omakseen) että yksilössä, Luojassa ja luodussa, pyhässä ja pahassa. Kun tällainen kokonaisuus ja liittyminen tapahtuu, muutos on niin ratkaiseva, että sitä voidaan verrata uuteen syntymään. Jotakin vanhaa on kadonnut (kuollut!) ja uutta tullut tilalle.
Missä ja miten tämä voi tapahtua? Siihen ei ole valmista kaavaa. Hengen liikkeet eivät ole meidän arvattavissamme. Uskoa syntyy, mutta me emme voi omia näitä prosesseja itsellemme tai seurakunnallemme. Kyseessä on Jumalan työ.
Toiset ottavat todistuksen Jumalan valtakunnasta vastaan, toiset eivät. Paljolti kyse on halusta: te ette ota vastaan, te ette usko. Kuitenkin Kristusta on pidettävä esillä, jotta usko voisi syntyä siellä, missä aika on otollinen.
Lopuksi vielä ko. teksti. Ottakaa kantaa, omia mielikuvianne?
Joh. 3:1-15
Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies,
juutalaisten neuvoston jäsen. [2] Hän tuli yöllä
Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä
olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty
tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei
Jumala ole hänen kanssaan." [3] Jeesus vastasi hänelle:
"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti,
ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
[4] Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä?
Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja
syntyä toisen kerran?"
[5] Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen
ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan
valtakuntaan. [6] Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa,
mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [7] Älä kummeksu
sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä
uudesti.' [8] Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet
sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne
se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen
laita."
[9] "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos
kysyi.
[10] Jeesus vastasi:
"Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
[11] "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja
todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette
ota vastaan meidän todistustamme. [12] Jos te ette
usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka
voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! [13] Kukaan
ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on
taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
[14] "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen
korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava,
[15] jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi
iankaikkisen elämän.
Omia ajatuksiani:
Rauhallinen keskustelu yön hämärässä Jumalasta ja hänen löytämisestään. Olisi hienoa joskus itsekin päästä tuollaiseen tilanteeseen. Ei ulkoisia häiriötekijöitä, hyvä keskustelukumppani, syvällinen ja kiinnostava aihe, suorastaan omakohtainen.
Nikodemos antaa tunnustusta Jeesukselle, mutta on kuitenkin vielä etäällä hänen tarkoituksistaan. Kuinka Jumala löydetään? Ulkoisiin asioihin uskominen (Jeesuksen teot) ei vielä riitä. Jumalan lapseksi pitää ’syntyä’. Se tapahtuu ’vedestä ja Hengestä’. Mieleen tulee usko ja kaste. Siis Jumala tulee meille läheiseksi niin, että sekä Jeesuksen vaikutus että omakohtainen usko kohtaavat ja ovat läsnä. Kun näin tapahtuu, kyseessä on Hengen vaikutus.
Ilmeisesti tässä on se viisaus, että uskoksi ei riitä ritualismi (muodot, kaavat, instituutiot), mutta ei myöskään spiritualismi (pelkkä oma hengellisyys). Tarvitaan molemmat. Painopistettä pitää olla sekä yhteisössä (joka tunnustautuu Jeesuksen oppilasjoukoksi, kastaa hänen omakseen) että yksilössä, Luojassa ja luodussa, pyhässä ja pahassa. Kun tällainen kokonaisuus ja liittyminen tapahtuu, muutos on niin ratkaiseva, että sitä voidaan verrata uuteen syntymään. Jotakin vanhaa on kadonnut (kuollut!) ja uutta tullut tilalle.
Missä ja miten tämä voi tapahtua? Siihen ei ole valmista kaavaa. Hengen liikkeet eivät ole meidän arvattavissamme. Uskoa syntyy, mutta me emme voi omia näitä prosesseja itsellemme tai seurakunnallemme. Kyseessä on Jumalan työ.
Toiset ottavat todistuksen Jumalan valtakunnasta vastaan, toiset eivät. Paljolti kyse on halusta: te ette ota vastaan, te ette usko. Kuitenkin Kristusta on pidettävä esillä, jotta usko voisi syntyä siellä, missä aika on otollinen.
Lopuksi vielä ko. teksti. Ottakaa kantaa, omia mielikuvianne?
Joh. 3:1-15
Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies,
juutalaisten neuvoston jäsen. [2] Hän tuli yöllä
Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä
olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty
tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei
Jumala ole hänen kanssaan." [3] Jeesus vastasi hänelle:
"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti,
ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
[4] Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä?
Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja
syntyä toisen kerran?"
[5] Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen
ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan
valtakuntaan. [6] Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa,
mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [7] Älä kummeksu
sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä
uudesti.' [8] Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet
sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne
se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen
laita."
[9] "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos
kysyi.
[10] Jeesus vastasi:
"Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
[11] "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja
todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette
ota vastaan meidän todistustamme. [12] Jos te ette
usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka
voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! [13] Kukaan
ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on
taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
[14] "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen
korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava,
[15] jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi
iankaikkisen elämän.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ymmärrän asian niin, että Jeesus puhui Nikodemukselle Jumalan luomistyön jatkamisesta, eli ihmisen luomisesta uudelleen vedestä ja Hengestä Jumalan sanan voimalla. Aivan samoin kuin Jumala ensimmäisessä luomisessa otti maan tomua (materiaa) ja puhalsi siihen henkensä, niin ihmisestä tuli elävä sielu. Kaikki tapahtui kun Jumala vain sanoi niin. Uudestiluomisessa Jumala ottaa vettä (materiaa) ja puhaltaa jälleen henkensä ja niin ihmisestä tulee iankaikkisesti elävä sielu. Kaikki tapahtuu läsnäolevan Jumalan sanan voimasta.
Kasteen salaisuudesta saimme aavistuksen Jeesuksen kasteessa Jordanilla, silloin taivaat olivat auki ja Jumala tunnusti isyytensä.
Mt.3
16. Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17. Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Hb.1
5.Sillä kenelle enkeleilleen hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
ja taas:
"Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani."
Joo, toi luomisen ajatus on todella tärkeä. Jumala on Luoja...kaiken aikaa. Luomisen tähden elämä jatkuu, täällä ajassa ja iäisyydessä! Kiitos kommentistasi.
Kun käytät tuota 1992 käännöstä lähdeaineistona itse keskusteluun, niin silloin kannattaisi laittaa esille/näkyviin tuo vuosiluku, sillä tuon väännöksen pohjalta ei taida oikein antoisaa keskustelua syntyä, niin ala-arvoinen se on. Ja sen osittainenkin lainaaminen on kielletty jo tekijänoikeus sopimuksilla. Joten tämä tästä kirjasta/väännöksestä.
Ja jos taas keskustellaan itse Uskon keskeisistä elementeistä ja pelastuksesta. Niin siihen voidaan
vain todeta vanhastaan se mikä on jo alunperinkin ollut selvillä ja säännöstelty. Sillä yksistään usko, tai armo, tai teot ja/tai kaste eivät riitä, vaan kaikki pitää olla, jotta tie pelastukseen aukeaa, niin simppeliä se on. Ja lakien kirjaimellinen noudattaminen on ihmiselle
itselleen hyväksi, jottei vain joutuisi ikäviin hankauksiin esivallan kanssa. Ja turhanaikainen riiteleminen joidenkin vähäpätöisten asioiden kanssa ja ihmisten kanssa kuluttaa vain omia voimavaroja ja saattaa ajan halvaksi. Eli, hyvä
on yrittää elää sopusoinussa kaikkien kanssa vaikkei asioista samaa mieltä olisikaan.
Ajattelin, että olisi kohtuullista ja oikein käyttää luterilaisuuden palstalla sitä käännöstä, joka on omassa kirkossani virallisesti hyväksytty ja käytössä. Mutta mielenkiintoinen tuo kantasi.
Lieneekö kysymyksesi, että miten meidän tulisi toimia jotta Nikodeemuksen ja Jeesuksen tapaamisen kaltaisia tapahtumia olisi enemmän.
Mieleeni tuli tällaisia asioita:
Olennaista on se että Kristus meissä pääsee vaikuttamaan. Meillä on aarre saviastiassa, ja jos tuo aarre näkyisi kirkkaammin meissä, niin Jumala pääsisi vaikuttamaan sanansa ja sakramenttien välityksellä.
Sillä ei ole merkitystä, että minkälaiset ovat ulkoiset olosuhteet tai että millaista metodia käytämme kertoessamme evankeliumia. Jumala on se joka tekee työn. Eikö Hengen toiminta ole juuri näitä metodeja vastaan. "Tuuli puhaltaa siellä missä tahtoo". Metodit perustuvat kausaaliseen syy-seuraus suhteeseen, kun taas Jumalan tapa toimia on puhtaasti yliluonnollista.
Valitettavan usein nykykristillisyys sekoittaa metodit ja Jumalan toiminnan. En tarkoita pelkästään missioita ja ratkaisua korostavia uskoontulometodeja vaan myös pappien saarnoja tai sielunhoitotilanteita.
Mielestäni hyvä saarnan, keskustelutilanteen tai sielunhoidon perusta ei ole oikea ja hyvä metodi, vaan murtunut ja nöyrä sydän. Silloin Kristus meissä pääsee vaikuttamaan. Siten suurin este Jumalan toiminnalle löytyy meistä itsestämme.
Se on sitten taas eri asia, jos vaikka Jumala käyttääkin yliluonnollisessa lähestymistavassaan jotakin mallinnettavaa metodia tai olosuhteita. Emme saa ruveta matkimaan metodia tai olosuhteita, jotta saisimme siten aikaan jotain jumalallista. Näin tekemällä Kristus meissä ei pääse esiin.
Kuinkahan monen Nikodeemuksen ohi kuljemme vain siksi että olemme itsessämme sokeita näkemään heidän hätänsä?
Meidän tulee olla valona kanssaihmisille.
Sanassa sanotaan, että ei vuorella oleva kaupunki voi pysyä piilossa eikä lamppua laiteta vakan alle vaan sen tulee loistaa huoneessa oleville.
Se valo tulee kuitenkin olla todella valoa eikä pimeyttä. Sanassa sanotaan, että voi jos se valo, joka teissä on, onkin pimeyttä niin kuinka suuri onkaan pimeys.
Ja myös, että ei sokea voi sokeata taluttaa sillä molemmat he kuoppaan lankeavat.
Eli jos me haluamme ihmisiä ohjata valoon tulee meidän itsemmekin olla valaistuja, uudestisyntyneitä ja Pyhällä Hengellä täytettyjä.
Jeesus sanoi, että se vesi jota Minä teille annan tulee teissä elämän veden lähteeksi. Tuo elämän virta, joka Jeesuksesta Kristuksesta meissä juoksee vaikuttaa myös kanssaihmisiin, niihin tämän päivän Nikodeemuksiin, jotka etsivät sieluunsa valoa.
Joo, olen kanssasi samaa mieltä. Tekniikoihin ei kannata liikaa perustaa, herkkyyttä tilanteillekin tarvitaan. Puhuin tuosta rauhallisesta yöllisestä tilanteesta lähinnä siksi, että itse joskus kaipaisin sitä, että olisi rauhaa ajatella ja jutella ilman suorittamisen pakkoa. Nykylänsimainen kulttuurimme on niin suorittamisen kyllästämä, että joutilaisuus tuntuu joskus lähes täysin unohtuneen. Onko tilaa Jumalan puhuttelulle, jos mielessä on lähinnä omat tavoitteet. Ehkä tässä on lepopäivän pyhittämisen viisaus: Anna aikaa myös Jumalalle. On kuitenkin hienoa, että häntä eivät meidän tilanteemme rajoita. Hän voi pysäyttää meidät koska haluaa, joskus rajustikin. Ja joudumme nöyrtymään, kuten sanoit, pakon edessä. On tosiaan niin, että nöyrtyminen ja synnin tunnustaminen on olennaista. Se ilmeisesti Nikodemokseltakin puuttui.