Pyydän, että alla olevaa kirjoitusta levitetään maxi-maalisesti.
-----------
Kehotus sanomalehtien boikotoimiseen
SanomaWSOY:n julkaisemia ovat esimerkiksi Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Taloussanomat. Sen toiminta alueeseen sisältyy muun muassa kirjakustantamo WSOY.
Sanoma WSOY:n suurin yksittäinen omistaja on Aatos Erkko. Hän on sionistisen eliitin ja samalla Uuden Maailmanjärjestyksen järkkymätön avustaja ja myötävaikuttaja.
Juutalaisuus ei sinänsä tee ihmisestä sionistiseen eliittiin kuuluvaa, mutta Erkon tapauksessa hänen juutalaisuutensa on helppo mieltää, myönteiseksi sionistiselle eliitille. Erkko on äitinsä puolelta juutalainen.
Alma Median perustoiminnan muodostavat esim. sanomalehdet : Aamulehti, Iltalehti, Lapin Kansa, Satakunnan Kansa, Kauppalehti-ryhmä jne. Kevääseen 2005 asti Alma Mediaan kuului myös Broadcasting-osasto, jonka kivijalka oli MTV3-kanava. Lisäksi siihen kuuluivat Subtv ja Radio Nova. Ruotsalainen Bonnier osti Alma Median Broadcasting-osaston.
Nyt on huomattava, että Bonnierin kohdalla sana ruotsalainen on harhaanjohtava, sillä Bonnierin perhe dynastia on täysin sionistiseen eliittiin kuuluva, omaten ystävälliset suhteet roistovaltio Israeliin.
Esimerkiksi yllä mainitut mediakanavat ovat niitä, jotka palvelevat Israel & USA eturintamaa syöttäen jatkuvasti valheellista propagandaansa. Myös näiden mediaruhtinaiden näkemyksistä riippumattomia mielipiteitä ei voida esittää, sillä vaihtoehtoisten tosiasioiden ja ajatelmien julkaiseminen on mainittujen mediakuninkaiden toimesta pois suljettuja. Näin toteutuu mediavaltiaiden suunnitelma, myös mainittujen joukkoviestimien avulla, päämääriensä saavuttamiseksi.
Heille ei ole poikkeavalle ajattelulle ja tosiasioille käyttöä!
Yllä mainittuun nojautuen pyydän teitä boikotoimaan ja katkaisemaan tilauksenne seuraavien sanomalehtien osalta: Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Taloussanomat, Aamulehti, Iltalehti, Lapin Kansa, Satakunnan Kansa ja Kauppalehti-ryhmä. Myös Etelä Suomen Sanomat ovat vahvasti Uuden Maailmanjärjestyksen myönteinen lehti.
Sanomalehtien boikotti
33
85
Vastaukset
- palombo
Olen tehnyt boikotointia jo ainakin 10v.
Hesari on yksi vastenmielisimpiä lehtiä minulle juuri kertomasi syyn takia.
Mainitsemasi lehdet tekevät propagandaa kuten kuvaat ja pitävätsiten ihmisiä vanginvartijatietoisuudessa mikä tarkoittaa, että he vahtivat valhetta kuin vartija vankija sitä itse ymmärtämättä.
Tallensin juttusi koska se varmaan pian deletoidaan kun joku vanginvartjatietoisuuden tilassa elävä valittaa tai ylläpito sensuroi koska se palvelee juuri noiden lehtien omistajia.- sama mies
p.s. maailma voidaan pelastaa vain irtaantumalla valtamediasta ja yksityisistä pankkiireista.
Suosittelen verkkomediaa kaikille ja globalreseaciä tai washington'sblogia englanninkilentaitoisille. - Uskonhan
että tosiaan olet tehnyt boikotin. Jos lukisit edes joskus jotain täyspäistä lehteä, niin myös omissa kirjoituksissasi olisi jotain tolkkua. Nyt ne ovat täynnä sisällyksettömiä iskulauseita ja vainoharhoja.
Rasistisen mielesi mukaan Hesari on vastenmielinen, koska Erkko on puoliksi juutalainen. Hyvä, että avoimesti myönnät rasismisi. Hakoteille menet siinä, että Erkossa ei ole yhtään juutalaisuutta. Tätä et tiedä, koska sivistät itseäsi pelkällä nettiroskalla ja kieltäydyt lukemasta tosiasioita. Myöskään Bonnierin suvusta on mahdotonta löytää mitään juutalaisuuteen liittyvää.
Olet tyypillinen esimerkki rasistista. Yksi rasistien päähänpinttymistä on se, että tiedotusvälineet kuuluvat juutalaisille. Kun todistetteita ei ole, niin aletaan yksinkertaisesti inttämään, että niin asiat vaan on. Vahvistusta uskolle saadaan netin kirjoituksista. Netistä valitaan omia valmiita käsityksiä tukevat tekstit.
Mitenkä jatkat? Koska et pysty mitenkään perustelemaan väitteitäsi ja pohjimmiltaan ymmärrät olevasi väärässä (mutta sinussa ei ole rohkeutta myöntää sitä), niin sinulle ei jää ylimieliseen tapaasi mitään muuta mahdollisuutta kuin alkaa syyttämään minua elämisestä vanginvartijatietoisuudessa. Voi ressukkaa! - Otan osaa
Uskonhan kirjoitti:
että tosiaan olet tehnyt boikotin. Jos lukisit edes joskus jotain täyspäistä lehteä, niin myös omissa kirjoituksissasi olisi jotain tolkkua. Nyt ne ovat täynnä sisällyksettömiä iskulauseita ja vainoharhoja.
Rasistisen mielesi mukaan Hesari on vastenmielinen, koska Erkko on puoliksi juutalainen. Hyvä, että avoimesti myönnät rasismisi. Hakoteille menet siinä, että Erkossa ei ole yhtään juutalaisuutta. Tätä et tiedä, koska sivistät itseäsi pelkällä nettiroskalla ja kieltäydyt lukemasta tosiasioita. Myöskään Bonnierin suvusta on mahdotonta löytää mitään juutalaisuuteen liittyvää.
Olet tyypillinen esimerkki rasistista. Yksi rasistien päähänpinttymistä on se, että tiedotusvälineet kuuluvat juutalaisille. Kun todistetteita ei ole, niin aletaan yksinkertaisesti inttämään, että niin asiat vaan on. Vahvistusta uskolle saadaan netin kirjoituksista. Netistä valitaan omia valmiita käsityksiä tukevat tekstit.
Mitenkä jatkat? Koska et pysty mitenkään perustelemaan väitteitäsi ja pohjimmiltaan ymmärrät olevasi väärässä (mutta sinussa ei ole rohkeutta myöntää sitä), niin sinulle ei jää ylimieliseen tapaasi mitään muuta mahdollisuutta kuin alkaa syyttämään minua elämisestä vanginvartijatietoisuudessa. Voi ressukkaa!Eihän sille kukaan ulkopuolinen mitään voi jos joku on tyhmä.
Suodaan silti sinullekin oikeus esitää mielipiteesi. Pimeydessähän suurin osa teikäläisistä vaeltaa. - Oikeassa olin
Otan osaa kirjoitti:
Eihän sille kukaan ulkopuolinen mitään voi jos joku on tyhmä.
Suodaan silti sinullekin oikeus esitää mielipiteesi. Pimeydessähän suurin osa teikäläisistä vaeltaa.Toimit juuri niin kuin ennakoinkin.
- härkäpäää
Oikeassa olin kirjoitti:
Toimit juuri niin kuin ennakoinkin.
Niin, kun elää vanginvartijatietoisuuden tilassa niin eipä juuri muuta pysty vastaamaan kuin tuollaisen hokeman.
Köyhä oma pää ei voi tuottaa mitään luovaa vaan puolustaa vain härkäpäisesti tyhmyyttään. - Sanos muuta
härkäpäää kirjoitti:
Niin, kun elää vanginvartijatietoisuuden tilassa niin eipä juuri muuta pysty vastaamaan kuin tuollaisen hokeman.
Köyhä oma pää ei voi tuottaa mitään luovaa vaan puolustaa vain härkäpäisesti tyhmyyttään.Hän ei tosiaan osaa yhtään perustella väittämiään esim. Hesarista. Kun asiasta ei ole mitään sanottavaa, niin alkaa ylimielisesti arvostelemaan toista osapuolta tyhmäksi ja pimydessä eläjäksi. Jos hän itse katsoo olevansa valaistunut, niin hän osaisi perustella väittämänsä.
- peili kertoo
Sanos muuta kirjoitti:
Hän ei tosiaan osaa yhtään perustella väittämiään esim. Hesarista. Kun asiasta ei ole mitään sanottavaa, niin alkaa ylimielisesti arvostelemaan toista osapuolta tyhmäksi ja pimydessä eläjäksi. Jos hän itse katsoo olevansa valaistunut, niin hän osaisi perustella väittämänsä.
"Usein ihmisillä on syvä perususko johonkin. Kun heille esitetään tietoa, joka on ristiriidassa tuon uskon kanssa, niin uutta tietoa ei oteta vastaan koska se synnyttää epämiellyttävän tunteen, jota kutsutaan ‘kognitiiviseksi dissonanssiksi’ (riitasointu). Ja koska on tärkeää suojata perususkomusta, he alkavat rationalisoida (järkeillä), mitätöidä ja jopa kieltää kaiken mikä ei sovi tuon perususkomuksen kaavaan.” - Frantz Fanon
Onhan Hesari selkeästi nwo-eliitin lehti kun asiaa tutkitaan objektiivisesti. Eihän se kerro totuutta vaan vain eliitin version siitä kuten moni muukin valtamedialehti. Mutta ei ole minun vikani jos et pysty olemaan objektiivinen. Pitää katsoa peiliin. - Tavoittelet
peili kertoo kirjoitti:
"Usein ihmisillä on syvä perususko johonkin. Kun heille esitetään tietoa, joka on ristiriidassa tuon uskon kanssa, niin uutta tietoa ei oteta vastaan koska se synnyttää epämiellyttävän tunteen, jota kutsutaan ‘kognitiiviseksi dissonanssiksi’ (riitasointu). Ja koska on tärkeää suojata perususkomusta, he alkavat rationalisoida (järkeillä), mitätöidä ja jopa kieltää kaiken mikä ei sovi tuon perususkomuksen kaavaan.” - Frantz Fanon
Onhan Hesari selkeästi nwo-eliitin lehti kun asiaa tutkitaan objektiivisesti. Eihän se kerro totuutta vaan vain eliitin version siitä kuten moni muukin valtamedialehti. Mutta ei ole minun vikani jos et pysty olemaan objektiivinen. Pitää katsoa peiliin.objektiivisuutta ja samaan hengen vetoon kirjoittelet ihan mitä sattuu. Sinusta Hesari on TODISTETTU olevan nwo-eliitin (mielikuvituksen tuotetta koko järjestö), koska sinä SANOT, että se on sitä. Sitten vielä poljet jalkaa lattiaan ja toistat, että on se. Asia on todistettu!
Mieti vähän, mitä kirjoittelet. - G. Etnelec
Tavoittelet kirjoitti:
objektiivisuutta ja samaan hengen vetoon kirjoittelet ihan mitä sattuu. Sinusta Hesari on TODISTETTU olevan nwo-eliitin (mielikuvituksen tuotetta koko järjestö), koska sinä SANOT, että se on sitä. Sitten vielä poljet jalkaa lattiaan ja toistat, että on se. Asia on todistettu!
Mieti vähän, mitä kirjoittelet.varmaan kehoitat Celenteäkin miettimään mitä puhuu...heh
http://talousdemokratia.blogspot.com/2011/06/gerald-celente.html
Olet innokas neuvonantaja mutta tyhmä. Siksi neuvosi eivät mene perille.
Mieti vähän mitä kirjoittelet. Tai ehkä se on liikaa vaadittu sinulta. - Aina lopulta
G. Etnelec kirjoitti:
varmaan kehoitat Celenteäkin miettimään mitä puhuu...heh
http://talousdemokratia.blogspot.com/2011/06/gerald-celente.html
Olet innokas neuvonantaja mutta tyhmä. Siksi neuvosi eivät mene perille.
Mieti vähän mitä kirjoittelet. Tai ehkä se on liikaa vaadittu sinulta.pyrit vaihtamaan puheenaihetta, kun et osaa sanoa mitään asiaan liittyvää. Olen aikaisemminkin kehottanut sinua hakeutumaan kansantalouden peruskurssille, niin osaat laittaa Talousdemokratian omaan vaatimattomaan arvoonsa.
Noinhan sinä menetttelet. Kun et omaa perustella mitään sanomisiasi, niin käännät huomion toisen osapuolen henkilökohtaiseen arvosteluun. Lue ajatuksella aikaisempi Fanonin lausunto. Sinusta se kertoo, poika poloinen.
Tsemppiä. Sinä tarvitset sitä. Nyt en enää uhraa aikaani sinuun. - heh-heh-hee
Aina lopulta kirjoitti:
pyrit vaihtamaan puheenaihetta, kun et osaa sanoa mitään asiaan liittyvää. Olen aikaisemminkin kehottanut sinua hakeutumaan kansantalouden peruskurssille, niin osaat laittaa Talousdemokratian omaan vaatimattomaan arvoonsa.
Noinhan sinä menetttelet. Kun et omaa perustella mitään sanomisiasi, niin käännät huomion toisen osapuolen henkilökohtaiseen arvosteluun. Lue ajatuksella aikaisempi Fanonin lausunto. Sinusta se kertoo, poika poloinen.
Tsemppiä. Sinä tarvitset sitä. Nyt en enää uhraa aikaani sinuun.heh... saat minut nauramaan
- Aloittajaxxxzzccc
Kirjoitin tänne aamulla (2011-07-10) varsin kattavan vastauksen, koskien muunm uassa Bonnierin perheen juutalaisia juuria sekä sionistisen eliitin vaikutusta massamediaan.
Yllätykseksi vastaukseni onkin poistettu?
Näköjään minulle ei sallita sitä, että voisin puolustautua. Onpa demokraattista tai paremminkin taantumuksellista.- Näin se vaan on
Täällähän vallitsee suuri pimeys ylläpidon taholta joka lienee juuri tuota väkeä josta kerrot.
Ei siis ihme josa deletoidaan.
Valtahan ei siedä totuutta eikä tyranni salli vapautta.
Paras todiste siitä on, että kirjoituksesi on poistettu. Totuus on aina myrkkyä tyrannille. - Vai vallitsee
Näin se vaan on kirjoitti:
Täällähän vallitsee suuri pimeys ylläpidon taholta joka lienee juuri tuota väkeä josta kerrot.
Ei siis ihme josa deletoidaan.
Valtahan ei siedä totuutta eikä tyranni salli vapautta.
Paras todiste siitä on, että kirjoituksesi on poistettu. Totuus on aina myrkkyä tyrannille.joku "pimeys" ylläpidon taholta. Harhojesi mukaan joku "niistä" olisi soluttautunut tällekin palstalle. Täälläkin olisi vallalla joku tyranniä, joka pelkää totuutta. Ei tuollaiset ajatuskulut kuulu enää reaalimaailmaan.
Palstalla on säännöt ja niiden mukaan esim. rasistista materiaalia ei saa esittää. Minusta ylläpito saisi olla paljon skarpimpi. Tuossa edelläkin Poloinen avoimesti puolustelee rasismia. - eliitin lakeija
Vai vallitsee kirjoitti:
joku "pimeys" ylläpidon taholta. Harhojesi mukaan joku "niistä" olisi soluttautunut tällekin palstalle. Täälläkin olisi vallalla joku tyranniä, joka pelkää totuutta. Ei tuollaiset ajatuskulut kuulu enää reaalimaailmaan.
Palstalla on säännöt ja niiden mukaan esim. rasistista materiaalia ei saa esittää. Minusta ylläpito saisi olla paljon skarpimpi. Tuossa edelläkin Poloinen avoimesti puolustelee rasismia.juuri noin jokainen vanginvartijatietoisuudessa elävä ja eliitin "totuutta" vahtiva kirjoittaa kun omat aivot ovat narikassa.
- Itse arvostan
eliitin lakeija kirjoitti:
juuri noin jokainen vanginvartijatietoisuudessa elävä ja eliitin "totuutta" vahtiva kirjoittaa kun omat aivot ovat narikassa.
vanginvartijoiden työtä. He pitävät huolta, että vaaralliset rikolliset eivät liiku keskuudessamme.
- ? ?? ?
Itse arvostan kirjoitti:
vanginvartijoiden työtä. He pitävät huolta, että vaaralliset rikolliset eivät liiku keskuudessamme.
entäpä jos he vahtivat väärää vankia?
- Onneksi se
? ?? ? kirjoitti:
entäpä jos he vahtivat väärää vankia?
se on jotain täysin poikkeuksellista. Siitäkään ei voi syyttää vartijoita.
- Uutta tietoa
Onneksi se kirjoitti:
se on jotain täysin poikkeuksellista. Siitäkään ei voi syyttää vartijoita.
Jaahas. Ettei voi syyttää jos on natsien palveluksessa ja lakeijana?
Minulle uutta. - Kirjoituksesi
Uutta tietoa kirjoitti:
Jaahas. Ettei voi syyttää jos on natsien palveluksessa ja lakeijana?
Minulle uutta.on tainnut osua väärään kohtaan ketkua. Se ei liity mitenkään käytyy ajatustenvaihtoon.
Boikottiin rasistisin perustein. Lehtiin, kuten Hesariin voi toki suhtautua kriittisesti; ja ihan oikein perusteluin, mutta tuo juutalais-salaliitto-teoria on typerin peruste boikotille.
Itse ihmettelen, miksei tiedotusvälineiden sidoksia tutkita samoin kuin poliitikkojen. On oikein, että kansalaiset saavat tietää mitä taloudellisia tai muita sidoksia vaikkapa kansanedustajalla on. Mutta eikö yhtä tärkeää olisi tietää tiedotusvälineiden kytkökset: niiden välittämän tiedon varassahan suurin osa ihmisistä rakentaa mielipiteensä.
Joskus on hyvä pohtia myös julkisen kirjoitelun motiiveja: onko juutalaisvihalle jokin peruste; vai onko rasistinen kirjoittaja vain kykenemätön käsittelemään tosiasioita.
NINEL- Lisäilmoitus
Taas nähtiin kuinka isoveli valvoo. Asiallinen kommenttini sionismista ja sen eroista yksilölliseen "juutalaisuuteen" poistettiin.
Ei voi muuta sanoa, kuin että eläköön taantumus!- AloittajaXXZZCC
Lisättäköön vielä, että kun estetään järjestelmällisesti keskustelun aloittajan asiallinen osallistuminen, kirjoitustaan koskevaan ajatuksien vaihtoon, niin se on silkkaa Uuden Maailmanjärjestyksen mukaista neofasismia.
- palombo
AloittajaXXZZCC kirjoitti:
Lisättäköön vielä, että kun estetään järjestelmällisesti keskustelun aloittajan asiallinen osallistuminen, kirjoitustaan koskevaan ajatuksien vaihtoon, niin se on silkkaa Uuden Maailmanjärjestyksen mukaista neofasismia.
juuri näin on mutta täällä on paljon lakeijoita jotka haluavat edistää tätä neofasismia.
Heitä ei totuus eikä demokratia kiinnosta. Heitä ohjaa itsekäs ja pakanallinen energia. - Voi poikaparkaa
palombo kirjoitti:
juuri näin on mutta täällä on paljon lakeijoita jotka haluavat edistää tätä neofasismia.
Heitä ei totuus eikä demokratia kiinnosta. Heitä ohjaa itsekäs ja pakanallinen energia.Vai lakeijat edustavat neofasismia. Harvoin noin tyhjänpäiväistä sanahelinää voi lukea edes tällä palstalla. Kaikkein hauskin oli tuo "pakanallinen energia". Kerro vähän millaista energiaa se on.
- yksinkertaista
Voi poikaparkaa kirjoitti:
Vai lakeijat edustavat neofasismia. Harvoin noin tyhjänpäiväistä sanahelinää voi lukea edes tällä palstalla. Kaikkein hauskin oli tuo "pakanallinen energia". Kerro vähän millaista energiaa se on.
no se on sitä mitä sinusta saattaa löytyä aika paljon.
- erkko media
Jos pidät saduista ja valheista niin seuraa valtamediaa ja pysy lampaana.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2188
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770