Nimimerkki "Ssfsfsfsfsfsfs" on jumiutunut

jankuttamaan Spencerin tutkimuksesta koskien todistajien mielenterveyttä, vaikka

Tiedustelin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta asiaan liittyvää, ja heiltä sain seuraavaa tietoa:

- John Spencerin artikkelista oltiin sitä mieltä, ettei se menisi tänä päivänä läpi vertaisarvioinnista, eli sitä ei julkaistaisi tieteellisessä lehdessä.
Kyseisessä artikkelissa käsitellään 50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan perusteella mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä koko Australian Jehvantodistajien parissa verrattuna koko Australian väestöön.
Tällaisella otoksella ei nyt voitaisi tehdä niitä johtopäätöksiä, joita artikkelissa on tehty.

Bergmanista sanottiin seuraavaa:

- Bergman sanoo itse olevansa pätevä psykologi Ohion lakien mukaan, mutta asiassa lienee joku epäselvyys.
Bergman käsittelee asiaa omalla wikisivullaan: http://creationwiki.org/Jerry_Bergman, jossa kertoo että hänellä on yli 50 julkaisua psykologian alalta, näitä ei kerrota lähdeluettelossa.

- American Psychological Associationin PsycINFO-tietokannasta ei ollut löytynyt hänen tutkimusartikkeleitaan koskien JT:tä, sen sijaan pari koskien rikollisuutta ja pornoa.

Social Science Citation Index, -tietokannasta löytyy 4 J Bergmanin artikkelia Jehovan todistajista .
Uusin niistä on vuodelta 1996, eikä mikään ei liity mielenterveyskysymyksiin .

Myöhempi tuotanto häneltä kuulemma näyttää keskittyvän kreationismiin.

Tämä on THL:n mielipide ja ko. nimimerkki saa olla asiasta mitä mielipuolta haluaa, mutta hänelt puuttuvat perusteet.

Lisäksi esiin tuotiin esiin tällainen linkki

http://www.jwfacts.com/watchtower/mental-issues.php

jossa sanotaan suoraan seuraavaa:

Eli on MAHDOTONTA tehdä selllaista päätelmää, että todistajien joukossa esiintyisi normaalia enemmän mt-ongelmia LUOTETTAVIEN TIETEELLISTEN TUTKIMUSTEN PUUTTEEN VUOKSI.

joten se siitä.

Epäilemättä nimimerkin "Ssfsfsfsfsfsfs" jankutus jatkuu siitä huolimatta ettei hänellä olen minkään valtakunnan perusteita asialle.
17124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kiva kun menet sitten henkilöön. XD

Palsta on jehovantodistajiin liittyvää keskustelua varten, eikä yksityishenkilöiden kaunojen selvittelyä varten.

"John Spencerin artikkelista oltiin sitä mieltä, ettei se menisi tänä päivänä läpi vertaisarvioinnista, eli sitä ei julkaistaisi tieteellisessä lehdessä.
Kyseisessä artikkelissa käsitellään 50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan perusteella mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä koko Australian Jehvantodistajien parissa verrattuna koko Australian väestöön.
Tällaisella otoksella ei nyt voitaisi tehdä niitä johtopäätöksiä, joita artikkelissa on tehty."

Otos on 7546 eikä 50, joten pieleen menee heti alusta lähtien. Jehovantodistajia oli 50 ja tilastot ovat suhteutettuna heidän määräänsä väestössä.

Kyse ei ole Australian aluella, vaan Etelä-Australian osavaltion alueella hoitoon otetuista henkilöistä. Pielessä siis tämäkin.

Jos osoitetaan kritiikkiä, niin olisi hyvä jos edes perusteet olisivat kohdallaan.

Artikkeli ei todista, että jehovantodistajilla olisi yleisesti enemmän mielenterveysongelmia, vaan että he ovat yliedustettuina Etelä-Australian osavaltion mielenterveyspotilaina. Se ettei otos ole suurempi johtuu siitä ettei Etelä-Australiassa ollut enempää mielenterveyspotilaita. Mikäli joku haluaisi tarkentaa tulosta, niin samanlainen tilasto täytyisi laatia muidenkin osavaltioiden alueelta jolloin se saataisiin suhteutettua Australian väestöön. Tässäkin tapauksessa voitaisiin verrata osavaltioita toisiinsa, jolloin Etelä-Australiaa edustaisi juuri tämä kyseinen tilasto.

Äänestä
Aloittaja

Toistetaan vielä kerran: esität että otanta on 7456 eikä 50.

KUKAAN EI OLE VÄITTÄNYT ETTÄ OTANTA ON 50. VAAN ETTÄ TODISTAJIEN MÄÄRÄ ON 50.

Opettele edes lukemaan.

Äänestä
  • "Lue huolella: "50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan""

    Jep, 50 jehovan todistajaa yli 7000 ihmisestä. Juuri näin.
    Miksi sä helel jauhat paskaa?

    "Otantatutkimus on osajoukon eli otoksen poimimista perusjoukosta"
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Otanta

    Äänestä

  • taidat olla JT kirjoitti:

    "Lue huolella: "50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan""

    Jep, 50 jehovan todistajaa yli 7000 ihmisestä. Juuri näin.
    Miksi sä helel jauhat paskaa?

    "Otantatutkimus on osajoukon eli otoksen poimimista perusjoukosta"
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Otanta

    Kukaan ei ole sanonut että koko otanta on 50, kuten tämä nimimerkki esittää, joten ei siinä mikään mene pieleen.

    Nimimerkki "Ssfsfsfsfsfsfs" nyt vain teki jälleen virheen, eikä kestä tunnustaa sitä.
    Häntä harmittaa kun ainoa "tutkimus" jjohon on voitu vedota todistajien pilkkaamisen on osoittaunut epäpäteväksi.

    Epärehellinen exä, kuten niin monet heistä.

    Äänestä

  • Oman kirjoituksesi mukaan otos on 50. Lihavointi minun.

    "Kyseisessä artikkelissa käsitellään 50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan perusteella mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä koko Australian Jehvantodistajien parissa verrattuna koko Australian väestöön.
    Tällaisella OTOKSELLA ei nyt voitaisi tehdä niitä johtopäätöksiä, joita artikkelissa on tehty."

    Äänestä

  • Ssfsfsfsfsfsfs kirjoitti:

    Oman kirjoituksesi mukaan otos on 50. Lihavointi minun.

    "Kyseisessä artikkelissa käsitellään 50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan perusteella mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä koko Australian Jehvantodistajien parissa verrattuna koko Australian väestöön.
    Tällaisella OTOKSELLA ei nyt voitaisi tehdä niitä johtopäätöksiä, joita artikkelissa on tehty."

    Kyse on 50 todistajasta EI koko otannasta.
    Tulkinta on sinun, ei minun. Enkä ole yllättynyt kiemurtelustasi, kylä se jo eilen nähtiin.

    Koeta nyt tajuta ettei Spencerin tutkimus ole validi, eikä siitä voi vetää sellaisia johtopäätöksiä kuin on tehty.

    Äänestä

  • - helel - kirjoitti:

    Eli kun sanot otoksen olevan 50, niin minä tulkitsen sen väärin tarkoittamaan viidenkymmenen otosta? Hmm... :-/

    Asia selvä! XD

    Äänestä

  • Ssfsfsfsfsfsfs kirjoitti:

    Eli kun sanot otoksen olevan 50, niin minä tulkitsen sen väärin tarkoittamaan viidenkymmenen otosta? Hmm... :-/

    Asia selvä! XD

    Missä sanon otoksen olevan 50? Ei ainakaan tuossa laittamassani kommentissa niin lue.

    Eikä se muutu siitä miksikään vaikka kuinka jankutat.

    Missään nimessä mihinkään mitä sanot tästä asiasta ei kannata luottaa, sillä sinä jakeletolkinukkeja siihen tahtiin, ettet ole luotettava.
    Olkinukkesi eivä tmyöskään muuta tutkimusta validiksi, eikä siitä edelleenkänä voi vetää sellaisia jothopäätöksiä kuin on tehty.

    Äänestä

Aloittaja

Nimimerkki "Ssfsfsfsfsfsfs" on oiva esimerkki henkilöstä, joka tarvittaessa muunaa ja vääntää faktoja tukemaan omia näkemyksiään, jotka ovat katkeruuden myrkyttämiä.
Valitettavasti tällaisia henkilöitä aina löytyy, ja suoraan sanoen mikään karttaminen ei ole peruste tuollaiselle käytäkselle. Kyllä ihminen joka toimii noin on ihan itse vastuussa omasta toiminnasttaan.

Äänestä
  • Samalla tavalla luetaan Raamattujakin. ?????

    kaikki nämä sanat löytyvät Raamatustani:

    "Ja. -niin -Juudas Iskariot- meni -ja hirttäytyi--mene- ja- tee sinäkin samoin--"

    Kyllä on paha kirja kun yllyttää ihmisiä hirttämään itsensä !!!!

    Äänestä

Helel, olet kyllä uskomaton.

Käyt samantien henkilöön kun ei löydy mitään sanottavaa

"MIKSI VÄÄNTELET SELVÄÄ TEKSTIÄ, SAATANAN KUSIPÄÄ??"

Ja itse valehtelet.

"Jos he odottivat Jeesuksen tulemista näkyvänä, eikö se ole lopun alkua? Kyllä minusta."

Pakko ihmetellä miten joku voikin provosoitua noin paljon internetin välityksellä :D
Sä taidat ihan oikeasti olla Jehovan todistaja vaikket sitä myönnäkään :D
Niin samalla tavalla sä kiemurtelet ja koitat torjua Vt-seuran valheita.

Mene tarhaan kasvamaan :DDD

Anteeksi kielenkäyttöni, huvitat vain minua kovin suuresti :D

Äänestä
  • Nimimerrki "Ssfsfsfsfsfsfs" teki virheen, eikä kykene myöntämään sitä. Se ei muutu muuksi vaikka voissa paistaisi.

    KUKAAN EI OLE VÄITTÄNYT OTANNAN OLEVAN 50. Vaan että todistajien määräon 50, joten jos siinä joku menee hänen mielestään pieleen, ongelma on hännen, ei kenenkään muun.

    Spencerin tutkimus ei ole validi, eikä sellaiseksi valehtelemalla muutu.

    Olet säälittävä ruikuttaja.

    Äänestä

Hulluilla on halvat huvit
-idiooteilla ilmaiset. ;D

Suomalainen kansanviisaus-sananlasku

Äänestä

Huomio, huomio!

Tunnustan tehneeni virheen. Kyseessä on tietysti Länsi Australian osavaltio, eikä Etelä Australian. XD

Äänestä
  • Pilkkaamalla et saa tukimusta sellaiseksi että se olisi aito.

    Tässä kommenttisi:

    "Kyse ei ole Australian aluella, vaan Etelä-Australian osavaltion alueella hoitoon otetuista henkilöistä. Pielessä siis tämäkin."

    Jos sinun mielestäsi Etelä-Australia ei ole Asutraliaa, se on ihan sinun päänsärkysi.

    SINÄ OLET TEHNYT VIRHEEN, ETLÄ KYKENE SITÄ MYÖNTÄMÄÄN.

    Äänestä

Exät ovat joko täysiä idiootteja tai tarkoitushakuisesti valehtelevia paskapäitä.

Heitä nyt harmittaa kun he niin haluaisivat esittää että todistajien parissa skitsofrnia ja mt-ongelmat ovat lukuisia kertija muuta väestöä yleisempiä.

Jo käytöntö osoittaa ettei tämä ole totta, puhumattakaan siitä että asiantuntijan mielestä Spenverin artikkelia ei julkaistaisi tiedelehdessä tänä päivänä ja ettetisiitä voi vetää johtopäätöksiä mitä on tehty.

Tämä asia ei muutu miksikään erilaisella temppuilulla tai valehtelulla, saati olkenukketehtailulla.

Minä pidän jatkossa tätä asaa esillä, koska se tuntuu exiä hiertävän.

Äänestä
  • Kiitos vaan, mutta minä lopetan tämän tältä erää vedoten Sananlaskujen 26. luvun neljänteen jakeeseen. ;-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9157407 kirjoitti:

jankuttamaan Spencerin tutkimuksesta koskien todistajien mielenterveyttä, vaikka

Tiedustelin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta asiaan liittyvää, ja heiltä sain seuraavaa tietoa:

- John Spencerin artikkelista oltiin sitä mieltä, ettei se menisi tänä päivänä läpi vertaisarvioinnista, eli sitä ei julkaistaisi tieteellisessä lehdessä.
Kyseisessä artikkelissa käsitellään 50 psykiatriseen hoitoon otetun Australian Jehovantodistajan perusteella mielenterveyden häiriöiden esiintyvyyttä koko Australian Jehvantodistajien parissa verrattuna koko Australian väestöön.
Tällaisella otoksella ei nyt voitaisi tehdä niitä johtopäätöksiä, joita artikkelissa on tehty.

Bergmanista sanottiin seuraavaa:

- Bergman sanoo itse olevansa pätevä psykologi Ohion lakien mukaan, mutta asiassa lienee joku epäselvyys.
Bergman käsittelee asiaa omalla wikisivullaan: http://creationwiki.org/Jerry_Bergman, jossa kertoo että hänellä on yli 50 julkaisua psykologian alalta, näitä ei kerrota lähdeluettelossa.

- American Psychological Associationin PsycINFO-tietokannasta ei ollut löytynyt hänen tutkimusartikkeleitaan koskien JT:tä, sen sijaan pari koskien rikollisuutta ja pornoa.

Social Science Citation Index, -tietokannasta löytyy 4 J Bergmanin artikkelia Jehovan todistajista .
Uusin niistä on vuodelta 1996, eikä mikään ei liity mielenterveyskysymyksiin .

Myöhempi tuotanto häneltä kuulemma näyttää keskittyvän kreationismiin.

Tämä on THL:n mielipide ja ko. nimimerkki saa olla asiasta mitä mielipuolta haluaa, mutta hänelt puuttuvat perusteet.

Lisäksi esiin tuotiin esiin tällainen linkki

http://www.jwfacts.com/watchtower/mental-issues.php

jossa sanotaan suoraan seuraavaa:

Eli on MAHDOTONTA tehdä selllaista päätelmää, että todistajien joukossa esiintyisi normaalia enemmän mt-ongelmia LUOTETTAVIEN TIETEELLISTEN TUTKIMUSTEN PUUTTEEN VUOKSI.

joten se siitä.

Epäilemättä nimimerkin "Ssfsfsfsfsfsfs" jankutus jatkuu siitä huolimatta ettei hänellä olen minkään valtakunnan perusteita asialle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu