Onkohan Vl liike ajatellut lopuun saakka sitä miten boikotointi voi vaikutaa kaikiin vl johtoisiin yrityksiin tai työntekijöihin. Entä jos vl yrityksiä aletaan boikotoida aina kun se on mahdollista. Se on eritäin kova kolaus monellekin vl johtoiselle yritykselle.
On lapsellista se että aletaan tuollaiseen projektiin. Tämä osoitaa sen ettei jumalanvaltakunna asioita voi loppujen lopuksi puhua avoimesti. Ymmrään sen että on asioita joita vl liike ei halua julkisuuten. Reaktio kuitenkaan ei osoita sitä ettei heillä olisi mitään salatavaa tai peitetävää - päin vastoin.
Vl liike unohtaa sen ettei boikottia voida salailla vaan se tulee julkiseksi alta aika yksikön. Ymmärrän sen että vl on syytä pelätä sitä että sen väkivallan välineitä aletaan tarkastella julkisuudessa jatkuvasti ja toistuvasti.
Vieä ei ole kästelty vaikkapa tätä asiaa.
http://www.hakomaja.net/keskustelu/vanhoillislestadiolaisuus/15772-lukumaeaerae-merkitystae-vai-ei
"Oikeastaan Voitosen komentista näkyy toinen asia se että se minkä minä tiedän sen luutavasti myös voitonen tietää. Eli seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi ei teknisesti ottaen useinkaan ole vl liikeen jäsen eikä vaella sen osallisuudessa siksi että lähteminen liikeestä on uhrin kannalta usein ainoa mahdollisuus.
Kaikkea väkivaltaa ulkoisetetaan liikeeseen kulumattomana sillä että uhri lähtee / painostetaan lähtemään / eristetään liikeestä ja näin ollen se lakaa teknisesti ottaen olemasta liikeen sisäistä väkivaltaa. Tai ainakaan näitä ei lasketa enää vl kiintiöön. Vl eivät ainakaan laske."
tai tätä
http://www.hakomaja.net/keskustelu/vanhoillislestadiolaisuus/15660-suviseurat-ja-ja-anteeksiantamisen-kultti

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajattelemisen aihetta tässä. Tuollaiset vl-laskutavat ja selittelyn tarpeet kertovat kyllä kaiken oleellisen siitä miten liikkeessä suhtaudutaan näihin tapauksiin.
Samoin tuo vihaboikotointi. Lieköhän kuinka raamatunmukaista toimintaa?
Eiköhän se hoitokokusaikana jo todettu ettei tässä raamatuita tarvita. Niin jos ei tunne noita vl-laskuopin ja muitakin kiemuoita se mitä johto sanoo saataa vaikutaa järkeenkäyvältä jopa oikealta. Ei vl liikeesä ole 70 luvulta alkaen paljoa raamatullisuudesta välitetty.
Olen odotellut komenttia siitä ettei boikotointi kohdistu vaikkapa hesariin. MIksi Vl eivät boikotoi hesaria iltasanomia jne.. Eikö olisi aiheelista boikotoida hesariakin kun se kerrankin on ottanut vl kiusallisia asioita esille.
Boikotoinnilla tai boikotilla uhkaamalla voidaan kenties vaikuttaa lehden sisältöön tai henkilövalintoihin. Mutta riippuu paljon lehdestä ja siitä mikä on lehden päälevikkialue.