Tuli mieleeni luettuani otsikon lapin miesten viisaudesta.
1. Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, ...
... niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1. Kor. 1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
1. Kor. 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
1. Kor. 1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
Yhden kohden nostasin tekstistä esiin, "vaativat tunnustekoja".
Kuika tuttua se meille onkaan, että esimerkiksi:
- esikoislestadiolaiseen liikkeeseen kuulumisesta,
- ruotsilappiin luottamisesta,
- sokeasta luottamisesta saarnaajiin
- itsesäälin itkusta tutun saarnam iehen kaulassa
Tällaisita asioista tehdään sellaisia tunnustekoja, joiden perusteella ryhdytään muitta mutkitta, häpeää ja syyllisyyttä tuintematta, jakamaan ihmisiä taivaaseen ja helvettiin.
On aikoihin eletty!
Tule rakas Jeesus ja auta meitä pimeydestä sinun valkeuteesi. Auta esikoislestadiolainen yhnteisö pois itseensä keskittyvästä sairaasta itsetarkkailusta ja itsesäälissä kieriskelemisestä, katsomaan uskossa rohkeasti maasta ylennettyyn orjantappuroilla kruunattuun kininkaaseen Jeesukseen, joka on meidät päästänyt synneistämme verellään, Jumalan lasten vapauteen, iloon ja rauhaan. Aamen tule Herra Jeesus!
Kristus-usko on kaiken inhimillisen viisauden vastakohta
8
112
Vastaukset
- g.h-jk.l
- esikoislestadiolaiseen liikkeeseen kuulumisesta,
#Joka on omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisen luterilaisuuden talutusnuorassa.
- ruotsilappiin luottamisesta,
#Suomen Lappi on olemassa, saastutettu uskolla.
- sokeasta luottamisesta saarnaajiin
#Murhauttaja pedofiili järjestön edustajat eivät ole epäjumalia kummempia.
- itsesäälin itkusta tutun saarnam iehen kaulassa
#Ihmisten nöyryttäjä ja murhaajuttaja pedofiili järjestön edustaja joka asettaa itsensä epäjumalan palvelijana Jumalan ja Jeesuksen paikalle ja pilkaa Heitä ja Pyhää Henkeä!
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainaan toista kirjoittajaa, L.-M.:ää:
"Martin Luther oli paljon muutakin kuin Wittenbergin yliopiston selitysopin professori. Hän mm.
- petti ikuiset luostarilupaukset, joihin hän oli vapaaehtoisesti sitoutunut
- otti jalkavaimokseen samoin tehneen ex-nunnan
- vihasi juutalaisia ja kiihotti muitakin samaan
- oli vainoharhainen ja luultavasti psyykkisesti sairas
- poisti Raamatusta kokonaisia kirjoja, koska ne eivät sopineet hänen "teologiaansa"
- muutti Raamattua lisäämällä siihen sanan "sola"
- toimi moraalittomasti ja kirjoitti halventavasti lähimmäisistään
- ei koskaan nähnyt mitään väärää omissa toimissaan ja teorioissaan
- ei koskaan pyytänyt anteeksi vääriä tekemisiään
- solmi poliittisia liittoja Saksanmaan ruhtinaiden kanssa
- kuoli katolilaisena"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
Tätä käskyä ei ole raatussa se on vain epäjumalan käsky häntä palveleville eksyttäjille ja eksytetyille:
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
"Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
"sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
"Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9950396#comment-50080057
Jeesus on tie
25.6.2011 15:40
Örvelö puhuu laista tietämättä mitään lain sisällöstä, taikka sen velvoitteista jotka koskevat häntä itseään.
Sama kun me puhuisimme poron papanoista. :-))))
Kiimaisten aasien kutittelja:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9950396
Jeesus on tie
30.6.2011 22:30
Mitään Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.
Mitään jumalallisuuden tietoa ei ole olemassa.
Laki on sitä varten, että myös kiimainen assimme tuntisi syntinsä ja rientäisi parannuksen lähteelle.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9890458
Jeesus on tie
30.5.2011 14:18
1. Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.
2. Henkilö joka tuosta olemattomasta laista todistaa on erittäin saatanallinen käyttäytmisessään ei kunnioita maallisia eikä hengellisiä lakeja.
JEESUKSEN PILKKAAJA:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9947445
Jeesus on tie
23.6.2011 10:23
Kristus on tuo raato, jota ainoastaan rohkeat syövät,
ne jotka imevät elämän nesteensä Jeesuksesta Kristukseta. - teuta
Joo se on kummallista , Olet tehnyt avauksen joka voi poikia
Sillä tollaista se on ,enparemmin sano. löysin mitä tämä
oli eräälle aukaissut. joskus 1850 paikkeilla .
1 Kor. 1:18 "Sana rististä on hullutusta niille, jotka kadotukseen
joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
Niin perin halpa ja halveksittu on pelastava todistus Kristuksesta, että kaikki uskottomat ihmiset maailmassa pitävät
sitä "hullutuksena ". Ja jottei kukaan ajattelisi , että vain törkeät
synnit ja Raa'at , tietämättömät ihmiset maailmassa voivat evankeliumia tälläisena pitää , todistaa apostoli edelleen:"
1 Kor , 1:19-22 . Onhan kirjoitettu : Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten , ymmärryksen .
missä ovat viisaat ja oppineet , misä tämän maailman älyniekat ? eikö Jumala Eikö jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi . 21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta , maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa , niin jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen autta pelsataa
ne, jotka uskovat , . koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja
ja kreikkaaiset etsivät viisautta. .
1 Kor 1:23-24. Me saarnaamme Ristiinnaulittua Kristusta ,
joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus , mutta
niille heistä , jotka ovat kutsutut , olkoonpa juutalainen tai
Kreikkalainen -- Kristusta , joka on heille Jumalan voima ja Jumalan viisaus ...
sel. Kuitenkaan Paavali ei suinkaan tahtonut antaa kaiken tämän pelottaa itseään julistamasta tuota uskottomien mielestä
pahentavaa ja hullua ristin saarnaa . Päinvastoin hän tahtoi
että koko hänen viisautensa ja kerskauksensa olisi yksin siinä,
vaikka hän sillä tuottikin itselleen maailman halveksimisen , pilkan ja vainon (Gal. 6:14 ).
Mutta juuri tämä väärentämätön saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta , joka vielä tänäkin päivänä on kaikille itsevanhurskaille lakipyhille pahennus ja kaikille lihallisesti viisaille hullutus , on kuitenkin vielä nytkin kaikille niille, jotka
ovat kutsutut ja uskovat , Jumalan voima ja Jumalan viisaus .
Sillä mikä Jumalalla on mieletöntä , on viisaampaa kuin
ihmiset , ja ja mikä Jumalalla on heikkoa , on väkevänpää kuin ihmiset ,jakeessa 25.
Juuri tämä evankeliumi , jota maailma viisaudessaan pitää
mielettömänä ja luulottelussa väkevyydessään luulee pelkäksi
heikkoudeksi , on kuitenkin viisaanpaa kuin kaikki ihmiset ja väkevämpää kuin kaikki ihmiset . Ei mikään inhimmillinen viisaus maailmassa ole vielä kyennyt antamaan vakavaa ja varmaa neuvoa , kuinka syntinen ihminen voisi olla varma Jumalan armosta ja iankaikkisesta elämästä.
Kaikki uskonnot , jumalanpalvelukset , elämäohjeet ja opit ,
joita ihmisten viisaus tähän tarkoitukseen on keksinyt ja säätänyt maailmassa , ovat pelkkiä hullutuksia ja kauhistuksia
Jumalan edessä .- Jotaki tästä
Inhimillinen viisaus ei ymmärrä Jumalan vaatimaa täydellistä vanhurskautta, siksi se eksyy.
Järki laskelmoi: Kunhan olen riittävän kiltti seurakuntaa johtaville henkilöille, kunhan tottelen riittävästi, kunhan teen "parannusta" kun minua käsketään tekemään, saarnaaja ajattelee, kunhan en erotu joukosta tavalla joka herättää konklaavissa seurakunnasta hylkäämiseen johtavia toimenpiteitä.
Tämä kaikki on IHMISILLE kelpaamista.
Jumalalle kelpaaminen on tykkänään eri asia, siihen ei riitä vattaa pitävien ihmisten mielistely ja totteleminen, pitää olla paljon parempi vanhurskaus, nimittäin täydellinen Jumalan vanhurskaus. Sitä ei voi ostaa johtajien mielihaluja kuittaamalla, ei sitä voi ostaa ahkeralla "parannuksen" tekemisellä, ei kiltteydellä, ei millään tekemisillä. Vanhurskautemme on Jeesuksen veren hinta ja sen Jeesus antaa rakkauden lahjana jokaiselle joka USKOO. JOKAISELLE joka uskoo, siihen ei tarvita lestadiolaisuutta eikä mitään muutakaan laisuutta, vaan JUmalan antama USKO JEESUKSEEN.
Ei plekkä usko riitä, sanoo mies lapista, (ja jotkut suomestakin kuten olemme kuulleet), - se on kuollutta uskoa sellainen usko, joka uskolla Kristukseen aikoo pelastua. Tarvitaan lisäksi voimassa oleva es.lest. sertifikaatti, jonka saa, kun on 100% kuuliainen kaikelle sille mitä saarnatuolista julistetaan, vaikka se olisi lähes puhdasta oman vanhurskauden oppia.
Käsittämätöntä kunka alas esikoislestadiolaisuus on mennyt sen jälkeen noin 20 vuodessa, kun lapista vakuuttivat että alkuperäinen lestadiolaisuus palautetaan voimaan nykyjohdon toimesta.
Saako kysyä, missä niin on kirjoitettu että alkuperäinen lestadiolaisuus pelastaa? Yli 100 vuoteen ei ole ollut yhtään henkilöä elossa alkuperäisestä lestadiolaisuudesta, joka siitä edes jotakin tietäsi. Kirjoitukset joita noilta ajoilta on säilynyt alkuperäisen liikkeen historioista, ovat vahvasti ristiriitaisia ja mytologisesti väritettyjä.
Jeesus pelastaa, uskon kautta ilman tekoja, tämä on yksinkertainen Kristuksen oppi, miksi se oppi ei ole aikanaan kelvannut lestadiolaisille, on tutkimisen arvoinen asia? Miksi 1800 luvulla elänyt ruotsalainen pappi Lestadius on kanonisoitu (kuin Jumalaksi), niin että hänen saarnakarttansa ovat osin korvanneet Pyhän Raamatun ja torpanneet kirkkohistorialliset ja raamatulliset tosiasiat? Muun muassa oppi-isämme Martti Lutherin valaisevat ja opillisesti selvät raamatunselitykset on työnnetty ylpeänä lähes kokonaan syrjään opetuksessa Lestadiuksen tieltä, miksi?
Ei lestadius itse ole arvostellut Lutherin opetuksia, se on myöhemmin syntynyt oppi ja ajatus Lestadiuksesta. Lestadius toki oli herrnhutilainen pietisti, ja nämä korostukset näkyvät hänen opetuksissaan.
- Jeesus on tie
Örveltäjä hei, älä sinä puutu sellaisiin keskusteluihin joiden sisällöstä sinulla ei ole mitään tietoa eikä ymmärrystä. Pane nuo päivittän toistuvat kopiosi viimeinkin johonkin muualle, tämän sivun aiheen kassa niillä ei ole mitään tekemistä.
- SU
Luuletko sinä saatanan uskonhelppoheikki noilla uhkauksillasi ja pääsäspyörivillä omatietudellasi, että toiset ei täällä saa panna sinun tuomioitasi ja verisiä Jeesusjuttujasi vastaan.
Hyvä orvelö, kannatan vaikka en tiedä mitä kannatan. Pääasia että joku saisi sinukin turpasi tukkoon. Olet tekopyhä paskiainen. Suuri helvetin pääagentti.
Et ole lähelläkää Jumalaa, vaan lähellä sinun sekopäisyyttäsi. Kohta tulee ne valkotakkiset miehet. He eivät kysele sinulta kenen oma olet, vaan olet kohta pyöreän kopin asukas.
Jatkan aina niin kauan kun sinä päätäsi auot. - Jeesus on tie
SU kirjoitti:
Luuletko sinä saatanan uskonhelppoheikki noilla uhkauksillasi ja pääsäspyörivillä omatietudellasi, että toiset ei täällä saa panna sinun tuomioitasi ja verisiä Jeesusjuttujasi vastaan.
Hyvä orvelö, kannatan vaikka en tiedä mitä kannatan. Pääasia että joku saisi sinukin turpasi tukkoon. Olet tekopyhä paskiainen. Suuri helvetin pääagentti.
Et ole lähelläkää Jumalaa, vaan lähellä sinun sekopäisyyttäsi. Kohta tulee ne valkotakkiset miehet. He eivät kysele sinulta kenen oma olet, vaan olet kohta pyöreän kopin asukas.
Jatkan aina niin kauan kun sinä päätäsi auot.Tunnustit olevasi saatanan helppoheikki. SU on englantilainen sivuimukaasutin auton moottoriin, ellet aiemmin tiennyt!? Pirun agentti lykkää kaasua Jeesuksen todistajien silmille, mutta täysin turhaan, mikä sinä olet ateisti neuvomaan Jeesuksen omia taivaan tiellä? Tee sen sijaan parannus ja ota Jeesus vastaan elämäsi Herraksi, niin kaikki muuttuu toisen näköiseksi.
Uudessa liitossa kuten vanhassakin, viattoman veren vuodattaminen on sovituksen ehdoton ehto. Älä sinä puutu sellaisiin asioihin joista et tiedä mitään.
Heh heh vai olen mielestäsiu pyöreän kopin asukas, sinä et taida oikein tuntea minua. :-))))))))))))))))
Tuollaista lähimmäsistään sosolvaavaa ja halveksivaa sontaa mitä sinulta vuotaa, osaa tehdä jokainen tuottaa, siihen ei vaadita mitään taitoa. Minäkin osaan tuottaa joten saat juuri sitä mitä tilaatkin eri nimi merkeillä esiintyvä örvelö.
Ja sitten sinut vasta kauhu kangistaa, kun viimenen henkonen on edessä ja helvetin portit avautuvat sinulle, - sitä hetkeä en haluaisi olla näkemässä.
Voi sinua ihmisparkaa joka katumattomana ja epäuskossa synneissäsi makkaat!'
Taidat olla se sama paha ateiti- akka joka aikanaan vainosi minua ja rakastamiani kirjoittajia tällä sivulla!? - Jeesus on Herra
SU kirjoitti:
Luuletko sinä saatanan uskonhelppoheikki noilla uhkauksillasi ja pääsäspyörivillä omatietudellasi, että toiset ei täällä saa panna sinun tuomioitasi ja verisiä Jeesusjuttujasi vastaan.
Hyvä orvelö, kannatan vaikka en tiedä mitä kannatan. Pääasia että joku saisi sinukin turpasi tukkoon. Olet tekopyhä paskiainen. Suuri helvetin pääagentti.
Et ole lähelläkää Jumalaa, vaan lähellä sinun sekopäisyyttäsi. Kohta tulee ne valkotakkiset miehet. He eivät kysele sinulta kenen oma olet, vaan olet kohta pyöreän kopin asukas.
Jatkan aina niin kauan kun sinä päätäsi auot.Kunpa Jeesus herättäisi sinut synnin unesta ennen kun lähtöhetkesi koittaa, sitä minä ainoastaan toivon.
Minä en luule mitään, kyllä savon vaha vänkylä on niin kova luu, että Jeesuksellakin on tekemistä etta saisi sinut vielä ennen kuolemaasi heräämään todellisuuteen. Syntiesi tunnustamiseen ja parannukseen. - g.hj-ui,o
Maksamalla kirkollisveroa ja mahdollisesti lähetystyö keräyksiä tukemalla tilaat murhia:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904