terrori alkanut helsingissä

ryöstelevät somalit nuorten kauhuna.
miksi ei oteta kiinni ja karkoteta ??

12–17-vuotiaiden tekemien ryöstöjen lisääntyminen aiheuttaa poliisille päänvaivaa Helsingissä. Alkuvuonna Helsingissä tehdyistä noin 160 ryöstöstä vähintään puolet oli alaikäisten tekemiä.

Rahapula, kateus ja kovistelun tarve johtavat siihen, että nuoret ryöstävät ikätovereitaan ja vanhempia ventovieraita vaikka keskellä päivää.

"Nämä teot eivät katso kellonaikaa. Päiväsaikaan uhreiksi on valikoitunut esimerkiksi luokkaretkellä Helsingissä olleita ikätovereita", Helsingin poliisin rikosylikomisario Juha Rautaheimo kuvailee pahentunutta ryöstelyongelmaa.

"Joskus saalis on ollut kaksi euroa", Rautaheimo ihmettelee.

Kampin Narinkkatorin helteisessä hälinässä hengaileva nuoriso myöntää ilmiön.

"Sitä tapahtuu koko ajan enemmän. Ryöstäjät seuraa jotain tyyppiä, lyö sitä pari kertaa ja ottaa rahat tai tavaran. Ei siihen tarvii kuin 15 sekuntia", sanoo Miro Ahlgren, 16.

Nuorten mukaan varastettua tavaraa myös kaupataan avoimesti toisille nuorille.

Rullalautaileva Janne, 15, yritettiin ryöstää Helsingin jäähallin ulkopuolella aiemmin tänä kesänä. Hän ei halua esiintyä koko nimellään.

"Koitettiin kaverin kanssa paeta uhkailevaa porukkaa. Ulkomaalaisen oloiset tyypit saivat kuitenkin kiinni ja löivät kunnolla turpaan monta kertaa", hän kertoo.

Ja mistä moinen silmitön väkivalta? Syyllisten mielenkiinnon oli herättänyt nuoren miehen lippalakki.
9146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

*aiheuttaa poliisille päänvaivaa*
Avainsanat.

Vähän kuin kokonaista koululuokkaa terrorisoiva mölyapina "aiheuttaa päänvaivaa opettajille".

Jospas olisi niin, että poliisi löisi noita nuorisorikollisia pari kertaa turpaan pampulla. Luultavasti pian menisi hohto ja hienous ryöstöistä. Mutta ei. Pitää YMMÄRTÄÄ. Nehän ovat turhautuneita, viattomia, pieniä ja hukassa. Kuppi kuumaa kaakaota, sormen heristys ja takaisin "toteuttamaan itseään" kadulle.

Äänestä
  • materiaalia koirille

    Äänestä

väärinymmärrettyjä yksittäitapauksia , kysyvaikka seriffiltä .

Äänestä

"Ulkomaalaisen oloiset tyypit" on siis synonyymi somalille?

Äänestä
  • saattaa olla . tarkempi määrittely on maailmanrannan hylkiö ,parasiitti .

    Äänestä

  • kun puhutaan ulkomaalaisista rikollisista, kyse on somaleista.

    Mistähän johtunee.....

    Kertoisitko sinä ?

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jkka kirjoitti:

ryöstelevät somalit nuorten kauhuna.
miksi ei oteta kiinni ja karkoteta ??

12–17-vuotiaiden tekemien ryöstöjen lisääntyminen aiheuttaa poliisille päänvaivaa Helsingissä. Alkuvuonna Helsingissä tehdyistä noin 160 ryöstöstä vähintään puolet oli alaikäisten tekemiä.

Rahapula, kateus ja kovistelun tarve johtavat siihen, että nuoret ryöstävät ikätovereitaan ja vanhempia ventovieraita vaikka keskellä päivää.

"Nämä teot eivät katso kellonaikaa. Päiväsaikaan uhreiksi on valikoitunut esimerkiksi luokkaretkellä Helsingissä olleita ikätovereita", Helsingin poliisin rikosylikomisario Juha Rautaheimo kuvailee pahentunutta ryöstelyongelmaa.

"Joskus saalis on ollut kaksi euroa", Rautaheimo ihmettelee.

Kampin Narinkkatorin helteisessä hälinässä hengaileva nuoriso myöntää ilmiön.

"Sitä tapahtuu koko ajan enemmän. Ryöstäjät seuraa jotain tyyppiä, lyö sitä pari kertaa ja ottaa rahat tai tavaran. Ei siihen tarvii kuin 15 sekuntia", sanoo Miro Ahlgren, 16.

Nuorten mukaan varastettua tavaraa myös kaupataan avoimesti toisille nuorille.

Rullalautaileva Janne, 15, yritettiin ryöstää Helsingin jäähallin ulkopuolella aiemmin tänä kesänä. Hän ei halua esiintyä koko nimellään.

"Koitettiin kaverin kanssa paeta uhkailevaa porukkaa. Ulkomaalaisen oloiset tyypit saivat kuitenkin kiinni ja löivät kunnolla turpaan monta kertaa", hän kertoo.

Ja mistä moinen silmitön väkivalta? Syyllisten mielenkiinnon oli herättänyt nuoren miehen lippalakki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu